Paavalin kirjeet Laodikeaan ja Alexantriaan

Kirje Laodikealaisille

Paavali, apostoli ei ihmisistä eikä ihmisten kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen, veljille jotka ovat Laodikeassa. Ilo olkoon teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Minä kiitän Kristusta kaikissa rukouksissani, että te jatkatte hänessä ja pysytte hänen teoissaan, odottaen lupausta tuomion päivänä. Eivätkä joidenkin turhat puheet saa teistä valtaa, niin että ne kääntäisivät teidät pois evankeliumin totuudesta, jota olen saarnannut. Ja nyt Jumala tulee aiheuttamaan sen, että ne jotka ovat kanssani, tulevat jatkamaan palvellakseen evankeliumin totuuden lisääntymistä ja täydellistämään hyvyyttä, ja pelastuksen työtä, jopa ikuista elämää. Ja nyt kaikki ihmiset ovat nähneet siteeni, joissa minä kärsin Kristuksessa, joissa minä riemuitsen ja olen iloinen. Ja minulle tämä on iankaikkista pelastusta varten, jonka ovat myös tuoneet lähemmäksi teidän rukouksenne, ja Pyhä Henki, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä todellakin minulle elämä on Kristuksessa, ja kuolema on ilo. Ja myös hänen armonsa tulee tekemään teissä työtä niin, että teillä olisi sama rakkaus ja olisitte yhtä mieltä.

Siksi, rakkaani, kuten olette kuulleet läsnäollessani, pitäkää lujasti kiinni ja työskennelkää Jumalaa peläten, ja se tulee olemaan teille ikuiseksi elämäksi. Sillä se on Jumala, joka tekee työtään teissä. Ja tehkää ilman myöhempiä lisäyksiä kaikki, mitä teettekin. Ja loput teistä, rakkaani, iloitkaa Kristuksessa, ja varokaa niitä jotka ovat saastaisia rahan himossa. Tulkoon kaikki anomuksenne avoimina Jumalan eteen, ja pysykää lujasti Kristuksen mielessä. Ja jos jotkut asiat ovat moitteettomia ja todellisia ja selviä ja oikeita, tehkää ne. Ja mitä olette kuulleet ja saavuttaneet, säilyttäkää lujasti sydämissänne. Ja rauha olkoon teillä.

Pyhät tervehtivät teitä. Herran Jeesuksen ilo olkoon henkenne kanssa. Ja luettakaa tämä kirje myös kolossalaisille, ja lukekaa kolossalaisten kirje.

Kirje Alexandrialaisille

’Veljet, me jotka olemme Herran voiman alaisia, meidän tulisi pitää Jumalan käsky. Ne jotka pitävät Herran määräykset, niillä on ikuinen elämä, ja ne jotka kieltävät hänen käskynsä, raunioittavat itsensä ja siten saavat toisen kuoleman. Herran määräys on tämä: Älä vanno väärin, älä varasta, älä tee aviorikosta, älä todista väärin, älä ota lahjoja totuutta vastaan äläkä vallan vuoksi. Jolla on valta ja kieltää totuuden, hänet kielletään Jumalan valtakunnasta ja poljetaan alas helvettiin, josta hän ei enää nouse.

Kuinka lankeammekaan helposti kiusauksiin ja olemme petollisia, synnin työntekijät! Me emme kadu päivittäin vaan päivittäin teemme syntiä synnin päälle. Että te tietäisitte tämän, rakkaat veljeni, meidän tekomme ovat kirjoitetut tähän kirjaan: se tulee olemaan todistukseksi meitä vastaan tuomion päivänä. Siellä ei ole todistajia eikä tovereita, eikä tuomiota anneta lahjoilla; sillä ei ole mitään parempaa kuin usko, totuus, siveys, paasto ja almujen antaminen, jotka poistavat kaikki syntimme. Ja mitä et halua itsellesi tehtävän, älä tee sitä toisellekaan. Suuntaa itsesi kohti Jumalan valtakuntaa ja tulet saamaan kruunun joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.’

Kääntänyt: Tuomas Levänen
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aikamoisia kirjeitä, Paavali taisi olla vähän seko.

Äänestä
  • Kerro toki mikä noissa on sekoa, Ristitty.met?

    Äänestä

  • trollaat.itseäsi kirjoitti:

    Kerro toki mikä noissa on sekoa, Ristitty.met?

    En ole Ristitty.met ja kun luet kirjeet ajatuksella niin kyllä se selviää miksi Paavali oli vähän seko, usko.vainen. Vai oletko itse seko.

    Äänestä

"Veljet, me jotka olemme Herran voiman alaisia, meidän tulisi pitää Jumalan käsky. Ne jotka pitävät Herran määräykset, niillä on ikuinen elämä, ja ne jotka kieltävät hänen käskynsä, raunioittavat itsensä ja siten saavat toisen kuoleman."

Melkoista tekstiä, jos tämä tosiaan on Paavalilta. Ei ihme, että katolilaiset eivät ole antinomistiseen Raamattuunsa kelpuuttaneet tätä.

Äänestä
  • Paavalin kirje laodikealaisille on apostoli Paavalin kirjoittamaksi väitetty kirje Laodikean asukkaille. Mikäli tällainen kirje on joskus ollut olemassa, se on hävinnyt. Kirje ei ole osa Uuden testamentin kaanonia.

    Paavali kehottaa Kolossalaiskirjeessään Kolossan asukkaita lähettämään kirjeensä eteenpäin Laodikeaan ja samalla lukemaan seurakunnalle Laodikeasta saapuvan kirjeen (Kolossalaiskirje 4:16). On mahdollista, että Paavali viittaa tässä Laodikean seurakunnalle kirjoittamaansa kirjeeseen, joka on sittemmin kadonnut. Toisaalta on mahdollista, että Paavali tarkoittaa Laodikeassa kirjoitettua kirjettä. Osa raamatuntutkijoista arvelee, että Paavali viittaa maininnallaan Efesolaiskirjeeseen - jossa Efesos mainitaan vain otsikossa, ei itse kirjeessä -, osa taas kiistää tämän. Yhdessäkään Uuden testamentin kreikkalaisessa käsikirjoituksessa ei ole kirjettä laodikealaisille, ja jo Hieronymus totesi 300-luvulla, että "jokainen" on torjunut tällaisen kirjeen olemassaolon.

    Muratorin kaanon mainitsee Paavalin kirjeen laodikealaisille epäaitona kirjeenä, joka on kyhätty Paavalin nimiin edistämään Markionin ajatuksia. Tämän maininnan perusteella on arveltu, että Markion olisi työstänyt Efesolaiskirjeestä paremmin omaan teologiaansa sopivan version, jonka hän olisi nimittänyt Laodikealaiskirjeeksi. Toisaalta jotkut arvelevat Markionin kaanonin Laodikealaiskirjeen olevan sama kuin Vulgataan eräisiin käsikirjoituksiin liitetty Paavalin kirje laodikealaisille. Mahdollista on toki sekin, että Muratorin kaanon viittaa nykyään tuntemattomaan kirjeeseen laodikealaisille.

    Vaikka Vulgatan kääntäjä Hieronymus torjuikin ajatuksen Laodikealaiskirjeen olemassaolosta, on eräisiin 500-luvulta peräisin oleviin Vulgatan käsikirjoituksiin samoin kuin eräisiin muihinkin latinankielisiin käsikirjoituksiin liitetty Paavalin kirje laodikealaisille osaksi Paavalin kirjekokoelmaa. Kyseessä on lyhyehkö kirje, joka sisältää viittauksia Paavalin muihiin kirjeisiin. Laodikealaiskirjeessä "Paavali" kiittää laodikealaisten kristillistä elämää, varoittaa heitä harhaopeista, kirjoittaa vankeusajastaan ja antaa vastaanottajille kehotuksia. Kirje ei tuo uutta tietoa apostoli Paavalin elämästä tai teologiasta, ja se on selvästi muiden Paavalin kirjeiden pohjalta laadittu.

    Itävaltalainen mystikko Jakob Lorber (1800-1864) väitti saaneensa ilmestyksessä apostoli Paavalin laodikealaiskirjeen tekstin, jonka hän myös julkaisi. Tällä kirjeellä ei ole mitään tekemistä Vulgatan Laodikealaiskirjeen kanssa.

    Äänestä

  • Wiikkepeedia kirjoitti:

    Paavalin kirje laodikealaisille on apostoli Paavalin kirjoittamaksi väitetty kirje Laodikean asukkaille. Mikäli tällainen kirje on joskus ollut olemassa, se on hävinnyt. Kirje ei ole osa Uuden testamentin kaanonia.

    Paavali kehottaa Kolossalaiskirjeessään Kolossan asukkaita lähettämään kirjeensä eteenpäin Laodikeaan ja samalla lukemaan seurakunnalle Laodikeasta saapuvan kirjeen (Kolossalaiskirje 4:16). On mahdollista, että Paavali viittaa tässä Laodikean seurakunnalle kirjoittamaansa kirjeeseen, joka on sittemmin kadonnut. Toisaalta on mahdollista, että Paavali tarkoittaa Laodikeassa kirjoitettua kirjettä. Osa raamatuntutkijoista arvelee, että Paavali viittaa maininnallaan Efesolaiskirjeeseen - jossa Efesos mainitaan vain otsikossa, ei itse kirjeessä -, osa taas kiistää tämän. Yhdessäkään Uuden testamentin kreikkalaisessa käsikirjoituksessa ei ole kirjettä laodikealaisille, ja jo Hieronymus totesi 300-luvulla, että "jokainen" on torjunut tällaisen kirjeen olemassaolon.

    Muratorin kaanon mainitsee Paavalin kirjeen laodikealaisille epäaitona kirjeenä, joka on kyhätty Paavalin nimiin edistämään Markionin ajatuksia. Tämän maininnan perusteella on arveltu, että Markion olisi työstänyt Efesolaiskirjeestä paremmin omaan teologiaansa sopivan version, jonka hän olisi nimittänyt Laodikealaiskirjeeksi. Toisaalta jotkut arvelevat Markionin kaanonin Laodikealaiskirjeen olevan sama kuin Vulgataan eräisiin käsikirjoituksiin liitetty Paavalin kirje laodikealaisille. Mahdollista on toki sekin, että Muratorin kaanon viittaa nykyään tuntemattomaan kirjeeseen laodikealaisille.

    Vaikka Vulgatan kääntäjä Hieronymus torjuikin ajatuksen Laodikealaiskirjeen olemassaolosta, on eräisiin 500-luvulta peräisin oleviin Vulgatan käsikirjoituksiin samoin kuin eräisiin muihinkin latinankielisiin käsikirjoituksiin liitetty Paavalin kirje laodikealaisille osaksi Paavalin kirjekokoelmaa. Kyseessä on lyhyehkö kirje, joka sisältää viittauksia Paavalin muihiin kirjeisiin. Laodikealaiskirjeessä "Paavali" kiittää laodikealaisten kristillistä elämää, varoittaa heitä harhaopeista, kirjoittaa vankeusajastaan ja antaa vastaanottajille kehotuksia. Kirje ei tuo uutta tietoa apostoli Paavalin elämästä tai teologiasta, ja se on selvästi muiden Paavalin kirjeiden pohjalta laadittu.

    Itävaltalainen mystikko Jakob Lorber (1800-1864) väitti saaneensa ilmestyksessä apostoli Paavalin laodikealaiskirjeen tekstin, jonka hän myös julkaisi. Tällä kirjeellä ei ole mitään tekemistä Vulgatan Laodikealaiskirjeen kanssa.

    Ja kirje Aleksandrialaisille?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ristitty.met kirjoitti:

Kirje Laodikealaisille

Paavali, apostoli ei ihmisistä eikä ihmisten kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen, veljille jotka ovat Laodikeassa. Ilo olkoon teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Minä kiitän Kristusta kaikissa rukouksissani, että te jatkatte hänessä ja pysytte hänen teoissaan, odottaen lupausta tuomion päivänä. Eivätkä joidenkin turhat puheet saa teistä valtaa, niin että ne kääntäisivät teidät pois evankeliumin totuudesta, jota olen saarnannut. Ja nyt Jumala tulee aiheuttamaan sen, että ne jotka ovat kanssani, tulevat jatkamaan palvellakseen evankeliumin totuuden lisääntymistä ja täydellistämään hyvyyttä, ja pelastuksen työtä, jopa ikuista elämää. Ja nyt kaikki ihmiset ovat nähneet siteeni, joissa minä kärsin Kristuksessa, joissa minä riemuitsen ja olen iloinen. Ja minulle tämä on iankaikkista pelastusta varten, jonka ovat myös tuoneet lähemmäksi teidän rukouksenne, ja Pyhä Henki, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä todellakin minulle elämä on Kristuksessa, ja kuolema on ilo. Ja myös hänen armonsa tulee tekemään teissä työtä niin, että teillä olisi sama rakkaus ja olisitte yhtä mieltä.

Siksi, rakkaani, kuten olette kuulleet läsnäollessani, pitäkää lujasti kiinni ja työskennelkää Jumalaa peläten, ja se tulee olemaan teille ikuiseksi elämäksi. Sillä se on Jumala, joka tekee työtään teissä. Ja tehkää ilman myöhempiä lisäyksiä kaikki, mitä teettekin. Ja loput teistä, rakkaani, iloitkaa Kristuksessa, ja varokaa niitä jotka ovat saastaisia rahan himossa. Tulkoon kaikki anomuksenne avoimina Jumalan eteen, ja pysykää lujasti Kristuksen mielessä. Ja jos jotkut asiat ovat moitteettomia ja todellisia ja selviä ja oikeita, tehkää ne. Ja mitä olette kuulleet ja saavuttaneet, säilyttäkää lujasti sydämissänne. Ja rauha olkoon teillä.

Pyhät tervehtivät teitä. Herran Jeesuksen ilo olkoon henkenne kanssa. Ja luettakaa tämä kirje myös kolossalaisille, ja lukekaa kolossalaisten kirje.

Kirje Alexandrialaisille

’Veljet, me jotka olemme Herran voiman alaisia, meidän tulisi pitää Jumalan käsky. Ne jotka pitävät Herran määräykset, niillä on ikuinen elämä, ja ne jotka kieltävät hänen käskynsä, raunioittavat itsensä ja siten saavat toisen kuoleman. Herran määräys on tämä: Älä vanno väärin, älä varasta, älä tee aviorikosta, älä todista väärin, älä ota lahjoja totuutta vastaan äläkä vallan vuoksi. Jolla on valta ja kieltää totuuden, hänet kielletään Jumalan valtakunnasta ja poljetaan alas helvettiin, josta hän ei enää nouse.

Kuinka lankeammekaan helposti kiusauksiin ja olemme petollisia, synnin työntekijät! Me emme kadu päivittäin vaan päivittäin teemme syntiä synnin päälle. Että te tietäisitte tämän, rakkaat veljeni, meidän tekomme ovat kirjoitetut tähän kirjaan: se tulee olemaan todistukseksi meitä vastaan tuomion päivänä. Siellä ei ole todistajia eikä tovereita, eikä tuomiota anneta lahjoilla; sillä ei ole mitään parempaa kuin usko, totuus, siveys, paasto ja almujen antaminen, jotka poistavat kaikki syntimme. Ja mitä et halua itsellesi tehtävän, älä tee sitä toisellekaan. Suuntaa itsesi kohti Jumalan valtakuntaa ja tulet saamaan kruunun joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.’

Kääntänyt: Tuomas Levänen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu