Pahimmat evoluutioennustusmokat.

Darwin ennusti että luonnosta tulisi kaikella varmuudella löytymään jostain kätköistä elossa olevia apinihmispopulaatiota sillä ei hänestä tuntunut järkevältä että ihan joka ainoa vaadittavista tuhansista toinen toistaan edistymeemmistä apinaihmilajeista olisi kadonnut olemattomiin vain ihmisen jäädessä jäljelle.
No eipä niitä löytynyt vaikka yliopistot haaskasivat miljoonia niitä epätoivoisen herkkäuskoisesti etsiessään.

Toinen, ehkä kaikkein kalleimmaksi uskomuksen suhteen tyhjän tuottaneeksi evouskomustutkimukseksi oli geenmimanipulaatio-villitys jota yliopistot kautta maailman perusteellisesti höynäytettynä kilvan ryntäsivät toteuttamaan....... vaan tulos oli se että evoluutiota ei voi geenimanipulaatiolla toteuttaa eliöiden genomien aiemmin tuntemattoman itsensäkorjaamiskyvyn vuoksi.

Itse asiassa evokit menivät tässä omaan ansaansa. Nimittäin laajalti jo tuolloin oli tiedossa se että monikymmenvuotinen banaanikärpästutkimus oli täysin kiistattomasti osoittanut ettei tuhansista lajjiuttamisyrityksistä oltu onnnistuttu tuottamaan kestäviä uusia kärpäslajeja vaan aina lopulta olil käynyt niin että kun uudet "lajiutuneet" kärpäs-sukupolvet on jätetty muutamaksi sukupolveksi rauhaan niin ne ovat palautuneet alkuperäisiksi keskimäärin viidessä sukupolvessa, mutta niin siinä kävi että aina kun uusi "laji" saatiin synnytettyä niin media hehkutti että evouutiota on tapahtunut. Ei ollut.

Mutta kun nämä tutkijat inttivät sitkeästi että kyllä he vielä sen oikeasti lajiutuneenkin kärpäsen vielä luovat, niin media meni halpaan ja sen myötä koko evoluutiouskovaisten maailma.
Ilmianna
Jaa

28 Vastausta

Nyt kun Jyri ottaa N:n kerran esille nämä samat löpinät, niin voisitko vaikka aluksi antaa vaikka väitteesi tueksi jonkin lähteen missä Darwin on todistetusti ennustanut " että luonnosta tulisi kaikella varmuudella löytymään jostain kätköistä elossa olevia apinaihmispopulaatiota".
Kaikki nuo loput väittämät on käsitelty täällä jo lukemattomia kertoja ja Jyri ei kyllä sieltä taistosta ole voittajana noussut.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
7 VASTAUSTA:
Aiemminhan Jyri on väittänyt, että 1960-70-luvuilla niistä pauhasivat evotiedemiehet.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
marsunkiillottaja kirjoitti:

Jokin aika sitten Jyri väitti, että välimuotoja tarvittaisiin tutkijoiden mukaan 500 000 apinaihmisestä ihmiseen. Siis lajiutuminen alle kymmenen vuoden välein.

Jyri on sekaisin kuin salaman raiskaama uuniluuta. Keksii omasta päästään juttuja, kuten korallien seassa uivat makean veden kultakalat. Vanha höperö ukko, joka elää aivan omassa maailmassaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
marsunkiillottaja kirjoitti:
Aiemminhan Jyri on väittänyt, että 1960-70-luvuilla niistä pauhasivat evotiedemiehet.
No katsosn kun Jyri oli nuori mies ja opiskelija ja jopa stipendiopiskelija NL:n sen ajan opetusministeriön toimesta, ja siihen liitttyi hyvin laajat kurssit joissa valotettiin aasialaista historiaa ja tiedettä ja erityisestia psykologiaa joka on Jyrin omin laji.

Olen varma että kaikki 1960 luvulla yliopistoissa opiskelleet eivät voineet välttyä näkemästä sitä että kuinka innokkaasti noita apinaihmisiä tuolloin todella etsittiin joka ainoasta tutkimattomasta viidakosta.
Ikävä vain että tuon ajan mediajulkaisuuja ei helposti löydy netistä, mutta niitä sen ajan apinihmismetsästyskirjoja kyllä löytyy silloin tällöin antikvasriaateista.
Reader´s Digest jopa suomenkielisenä oikein ajantasaisten apinihmikuvien kanssa suolti aiheesta artikkeleita koska ihmisiä kovasti kiinosti aihe.

Ja tässä sitten pieni valaiseva välähdys siitä että kuinka varmana meidän on pidettävä tämän päivän varmaa tietoa ihmisen muinaihistoriasta:

http://tieku.fi/menneisyys/muinaiset-ihmiset/loyda-valeuutinen-1-dalin-mies-panee-ihmisen-historian-uusiksi

Heheheheh!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nynynynyy kirjoitti:

Readers’s Digest, Tieteen kuvalehti :-) täydentyykö trio Tex Willerillä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Darwinb mainitse sen jossain vain ohimennen, sillä hän piti asiaa niin ilmiselvänä ettei katsonut aiheelliseksi mesota siitä paljon. Hän totesi vain että tulevat tutkimukset tulevat sen todentamaan.
Tämän saman totemuksen hän teki fossiilien suhteen. Ei hän itse niistä ikinä evoluutiota löytänyt mutta siirsi löytämisen tuleville sukupolville yhdellä lauseella.
Ja, hehe, saman hän teki olikeastaan lähes kaikille tutkimalleen. Paitsi galapagoksen pulujen nokille joka sekin oli virhearvio.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Hassuheppu kirjoitti:

Darwin nimen omaan löysi fossiileista evoluutiota. Darwinin aikoihin alkoi löytyä suurten jo maailmasta hävinneiden lajien fossiileja mm. Pohjois Amerikasta ja Lyellin uniformalismiin luottavana Darwin (kuten monet muutkin aikalaisensa) käsitti, että lajisto oli muuttunut ja se muutos oli kestänyt valtavan pitkiä aikoja.

Jos lukisit Lajien synnyn, et sortuisi noin heikkoihin väitteisiin.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Hassuheppu kirjoitti:
Darwinb mainitse sen jossain vain ohimennen, sillä hän piti asiaa niin ilmiselvänä ettei katsonut aiheelliseksi mesota siitä paljon. Hän totesi vain että tulevat tutkimukset tulevat sen todentamaan.
Tämän saman totemuksen hän teki fossiilien suhteen. Ei hän itse niistä ikinä evoluutiota löytänyt mutta siirsi löytämisen tuleville sukupolville yhdellä lauseella.
Ja, hehe, saman hän teki olikeastaan lähes kaikille tutkimalleen. Paitsi galapagoksen pulujen nokille joka sekin oli virhearvio.
<<Darwinb mainitse sen jossain vain ohimennen, ...>>

Tuo "jossain" on sinun mielikuvituksesi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jyri: LÄÄKKEET!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Sori että jankutan samaa, mutta katsos kun lasken että kun palstalle on tullut parikymmentä keltanokkaa niin on aika opettaa näitäkin uusia alaluokkalaisia samoilla asioilla jotka me muut jo faktoiksi tiedämme! Vai oletko löytänyt jostain noita puuttuvia apinaihmispopulaatioita, heheh?

Ja hölmöt evot, sehän on ihan sama että mitä Darwin sanoi asiasta, sillä tokihan ihan ilman Darwiniakin noita evouskovaisten jumaluuksia eli apinaihmispopulaatioita toki pitäisi jossain olla, tai ainakin kasoittain täysin kiistattomia luurankokasoja niistä, vai mitä? Heheh! Vaan kun ei ole niin ei ole, ja siksi minä olen tässä valistamassa kouluopetusaivopestyä nuorisoa jonka on aika nähdä että todellistakin tutkittua ja havainnoitua tiedettä on olemassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
IhanNaurattaaNuoEvot kirjoitti:

Hyvä "keltanokkien" on huomata, että tälläkin palstalla on yksi hörhö eli sinä, joka selittää ummet ja lammet päättömiä "teorioitaan". Kaikkihan, jotka ovat matkustaneet julkisessa kulkuneuvossa, tunnistavat sinut. Olet se pahalta haiseva idiootti, joka ei voi pitää päätänsä kiinni.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
IhanNaurattaaNuoEvot kirjoitti:
Sori että jankutan samaa, mutta katsos kun lasken että kun palstalle on tullut parikymmentä keltanokkaa niin on aika opettaa näitäkin uusia alaluokkalaisia samoilla asioilla jotka me muut jo faktoiksi tiedämme! Vai oletko löytänyt jostain noita puuttuvia apinaihmispopulaatioita, heheh?

Ja hölmöt evot, sehän on ihan sama että mitä Darwin sanoi asiasta, sillä tokihan ihan ilman Darwiniakin noita evouskovaisten jumaluuksia eli apinaihmispopulaatioita toki pitäisi jossain olla, tai ainakin kasoittain täysin kiistattomia luurankokasoja niistä, vai mitä? Heheh! Vaan kun ei ole niin ei ole, ja siksi minä olen tässä valistamassa kouluopetusaivopestyä nuorisoa jonka on aika nähdä että todellistakin tutkittua ja havainnoitua tiedettä on olemassa.
Kerro, missä Darwin on väittänyt tuollaista. Ei ainakaan Lajien synnyssä.
En ole muutenkaan törmännyt tuohon väitteeseen kuin sellaisen henkilön esittämänä, joka väitti apinaihmisten lajiutumisajaksi vajaata kymmentä vuotta ja kertoi snorklailleensa makean veden kultakaloja seassa koralliriutoilla.

Uskottavuutesi on vajonnut nollaan jo ajat sitten.

Millä logiikalla "apinaihmis"-populaatioita pitäisi elellä täällä vielä nykypäivänä? Homo Sapienssin jäänteitä kaiveltu satojen tuhansien vuosien takaa ja ja ihmismäinen ruumiinrakenne peruja jokusen miljoonan vuoden takaa ja apinaihmiset olivat tätä aikaisemmalta ajanjaksolta... joten ei mikään ihme, jos niitä apinaihmisten luukasoja ei nyt sieltä omalta takapihalta löytyisikään... :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
agnoskepo kirjoitti:
Kerro, missä Darwin on väittänyt tuollaista. Ei ainakaan Lajien synnyssä.
En ole muutenkaan törmännyt tuohon väitteeseen kuin sellaisen henkilön esittämänä, joka väitti apinaihmisten lajiutumisajaksi vajaata kymmentä vuotta ja kertoi snorklailleensa makean veden kultakaloja seassa koralliriutoilla.

Uskottavuutesi on vajonnut nollaan jo ajat sitten.
<<Kerro, missä Darwin on väittänyt tuollaista.>>

Ei tietenkään missään. Jyri ei ole lukenut riviäkään mitään Darwinin kirjoittamaa kirjaa. Hän keksii väitteitä ja toistelee niitä kunnes itsekin unohtaa että on itse vetänyt hatusta koko jutun.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Pahimpiin kreationismimokiin puolestaan kuuluu se, ettei Nooan arkin jäännöksiä edelleenkään ole kyetty löytämään. Saatikka että että kyettäisiin selittämään se, mistä se helkutin vesimäärä tuli ja minne se kaikki meni?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Heh heh, löytäisitkö jonkun muun puusta rakennetun 4000 v. vanhan rakennuksen, tyhmä!

Onhan se tiedossa että jopa ikijäät muodostavat jäävirtoja jotka valuvat hiljalleen alaspäin ja murentavat kaiken mikä niitä yrittää vastustaa, joten ainoa mahdolisuus Nooan arkin säilymiselle on vuoritossa oleva laskujoeton järvi joka ei liiku mihinkään edes jäätikkönä.
Näitä vuoristojärviä, tai oikeammin lampia kun niissä ei ole virtausta, lappalaiset hyödyntävät kesäisin uimapaikkoinaan vuorten rinteillä ja niiden lämpätila on hyvin usein aurinkoisena päivänä lähempänä 30 astetta kun kylmää.

En tyietenkään itse usko että Nooan arkkki olisi tuolla jossain Araratilla, mutta faktat huomioiden se on silti mahdollista. Jos se joskus sieltä löytyy kristittyjen ilokasi kun maata sulatetaan takaisin pratiisiksi niin mistäpä sen tietää että vaikka Luojalla olisi ollut sen verran huumorintajua että olisi sen siellä säilyttänyt miedän ioksemme.
Meinaan että nyt kun asiaa ajattelen ensi kertaa elämässäni, niin jos ottaa huomioon sen että kuinnka sykähdyttävä kokemus olisi astua Nooan arkkiin, niin alan hiukan epäillä siellä jäätikkävirtojen ulottumattomissa ikijäässä se arkki yhä on.
Siis Jyri uskoo että se on siellä ja ihan tieteen antamin mahdollisuuksin joita ei moni tiedä.
Täsmennän. Jyri pitää mahdollisena että Luojan huumorintajun tuntevana psykoalan asiantuntijana hänellä on oikeus olettaa että siellä se arkki on.
Siis Jyri on tutkinut jäätikkävirtojen tutkimuksiin perehtyneiden materiaaleja ja siksi tämä arkin mahdollinen olsemassaolo on tieteellisesti mahdollista. Ei sitä voi kiistää. Voi vain olettaa ettei sitä ole siellä tai sitten että ei ole.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Vapaavalinta kirjoitti:

Niin Arkkikin voisi olla olemassa, jos Jumala olisi olemassa ja Raamattu ei olisikaan aikakaudelleen uskollinen ihmisten sepustus... Mutta ihan mielenkiintoista on pohtia miten joku 4000 vuotta vanha kalastajan paatti olisi voinut säilyä nykypäivään saakka...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ja koskas se jeesus taas tuleekaan?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
7 VASTAUSTA:
Varmaan viisumiongelmia...vitun ulkomaalaiset...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Heheh heh, pilkkaa sinä vain. Mitäs viserrät sitten kun olet oikeudessa?

ostoleiltanne olette saaneet.
3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Evojenolisiaikaherätä kirjoitti:

Joudun oikeuteen kun en usko samoin kuin sinä? Luulin että Suomessa olisi uskonnon vapaus.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

Kun Jeesus tulee, uskonnonvapaus lakkaa. Vain Ainoaa Oikeaa Uskoa tunnustavat pelastuvat ja kaikki muut ihmiset saa Saatana.

Nykyisten arvioiden mukaan Saatana voittaa matsin vähintään 99 - 1, riippuen minkä lahkon jäseniltä asiaa kysyy. Jumalan luomistyön huipusta, ihmisistä, ainakin 99 % oli sutta ja sekundaa ja kun siihen luetaan mukaan Maan ja jopa alkuaineiden tuhoutuminen, osoittautuu koko luomistyö gigalomaaniseksi mokaksi.

Jumalten viimeinen viesti Linnunradan liftarin käsikirjassa; "Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä" , on vasrin vaisu anteeksipyyntö.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
KaikkeaSinäkinUskot kirjoitti:

Miten jumalilta on voinut tulla viesti jos jumalia on vain yksi?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:
Miten jumalilta on voinut tulla viesti jos jumalia on vain yksi?
Linnunrata on iso ja maailmankaikkeus vielä isompi. Jospa se yksi on vain meidän Aurinkokuntamme Jumala. Eihän Raamattu edes muista järjestelmistä puhu. Jotenkin tuntuu, että Vogonien Jumala poikeaisi paljonkin Jahvesta tai Allahista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Sontiasmolottaja kirjoitti:
Linnunrata on iso ja maailmankaikkeus vielä isompi. Jospa se yksi on vain meidän Aurinkokuntamme Jumala. Eihän Raamattu edes muista järjestelmistä puhu. Jotenkin tuntuu, että Vogonien Jumala poikeaisi paljonkin Jahvesta tai Allahista.
Adams fanina Wikisen Vogoneista:
"Käsikirjan mukaan kun ensimmäiset vogonit ryömivät ylös merestä, evoluutio piti niitä niin epäonnistuneina, että kieltäytyi kehittämästä niitä enää. Vogonit säilyivät olemassaolossa silkkaa ilkeyttään. Lähemmissä tarkasteluissa on paljastunut, että vogonien aivot ovat kehittyneet väärään paikkaan joutuneesta, huonovointisesta maksasta. "
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Päivitys tähän väliin.

Hei siis misssäs ne apinan ja ihmisen evluutotioteorian mukaiset tuhannet apinaihmisljaiutumiset ovat?????

Ai ei missään?? Vitsi että evot ovat iohan pihalla mitä tieteellisiin faktoihin tulee.

Siis nyt on evokin viimeinen tilaisuus ajatella.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Ne ovat samassa korviesi välisessä hetteikössä kuin evluutioteoriasikin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ne ovat kuolleet miljoonia vuosia sitten, oliko muita kysymyksiä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Pahimmat evoluutioennustusmokat.

Darwin ennusti että luonnosta tulisi kaikella varmuudella löytymään jostain kätköistä elossa olevia apinihmispopulaatiota sillä ei hänestä tuntunut järkevältä että ihan joka ainoa vaadittavista tuhansista toinen toistaan edistymeemmistä apinaihmilajeista olisi kadonnut olemattomiin vain ihmisen jäädessä jäljelle.
No eipä niitä löytynyt vaikka yliopistot haaskasivat miljoonia niitä epätoivoisen herkkäuskoisesti etsiessään.

Toinen, ehkä kaikkein kalleimmaksi uskomuksen suhteen tyhjän tuottaneeksi evouskomustutkimukseksi oli geenmimanipulaatio-villitys jota yliopistot kautta maailman perusteellisesti höynäytettynä kilvan ryntäsivät toteuttamaan....... vaan tulos oli se että evoluutiota ei voi geenimanipulaatiolla toteuttaa eliöiden genomien aiemmin tuntemattoman itsensäkorjaamiskyvyn vuoksi.

Itse asiassa evokit menivät tässä omaan ansaansa. Nimittäin laajalti jo tuolloin oli tiedossa se että monikymmenvuotinen banaanikärpästutkimus oli täysin kiistattomasti osoittanut ettei tuhansista lajjiuttamisyrityksistä oltu onnnistuttu tuottamaan kestäviä uusia kärpäslajeja vaan aina lopulta olil käynyt niin että kun uudet "lajiutuneet" kärpäs-sukupolvet on jätetty muutamaksi sukupolveksi rauhaan niin ne ovat palautuneet alkuperäisiksi keskimäärin viidessä sukupolvessa, mutta niin siinä kävi että aina kun uusi "laji" saatiin synnytettyä niin media hehkutti että evouutiota on tapahtunut. Ei ollut.

Mutta kun nämä tutkijat inttivät sitkeästi että kyllä he vielä sen oikeasti lajiutuneenkin kärpäsen vielä luovat, niin media meni halpaan ja sen myötä koko evoluutiouskovaisten maailma.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta