Kymmeniä lapsia on viety Suomesta Isis-terroristijärjestön huomaan
Sisäministeriön tuoreen selvityksen mukaan Suomesta Isisin taistelualueille joutuneita lapsia on yhteensä noin 30.
Suomessa naisten osuus Syyrian ja Irakin taistelualueelle matkustaneista on yli viidennes kaikista lähtijöistä.
Suomesta alueelle on matkustanut parikymmentä täysi-ikäistä naista ja noin 30 lasta. Osa lapsista on jo täysi-ikäisiä.
Lisäksi taistelualueella arvioidaan syntyneen toistakymmentä lasta vanhemmille, joilla on kytkös Suomeen. Kaikki lapset ovat uhreja, mutta osa heistä voi muodostaa myös turvallisuusuhkan
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804162200880531_u0.shtml
Siiderivalaat tekee lisää taistelijoita
12
178
Vastaukset 12
- Eisaamääritellä
No niitä lapsia ei saa määritellä turvallisuusuhaksi tai
ne alkavat radikalisoituvat ja alkavat turvallisuusuhkaksi. Nonniin nyt äkkii naottoon että voidaan tappaa kaikki venäjäliset koska kaikki pon putinin syytä ja svenäjä shyläjjää huiomenna suomeen janskodhnaölknfhdbkjzfgdfxdkjdfhsgk fh
- Suomalaiset_sotanorsut
Ainakin nyt niitä voi hyvällä syyllä kutsua "sotanorsuiksi"
"Naiset ovat katsauksen mukaan yhä kiinnostuneempia esimerkiksi propagandan tuottamisesta ja aseellisista tehtävistä"
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005643663.htmlNo voi helvetti nyt on Suomen mediat huolissaan noista terroristien pennuista jotka on tehty ISIS leireillä. Noita pentuja ei pidä haalia Suomeen yhtäkään takaisin. Että silleen.
- Töpselinokat_pellavapäät
höpöhöpö kirjoitti:
No voi helvetti nyt on Suomen mediat huolissaan noista terroristien pennuista jotka on tehty ISIS leireillä. Noita pentuja ei pidä haalia Suomeen yhtäkään takaisin. Että silleen.
Ylen uutisissa sanottiin että ne on suomen kansalaisia.
Ne tulee paluumuuttajina saamaan ilmaiset kämpät helsingistä
ja rahat Iponeen ja KELA GOLDin.
- taitavattulla
Vielä takaisin oppineena.
- maanpetturit.vauhdissa
Suvakit vääntäneet 50 terroristia lisää.
- muualla
Taas uutta kulttuuria tulee päiväkoteihin. Saa nähdä milloin siellä ensimmäinen kaula katkaistaan sotaleikin tiimellyksessä.
Australia teki oikean päätöksen . Sotimaan lähteneitä perheitä ei oteta takaisin- Ei naisia eikä lapsiakaan.No juuri nyt kertoivat TV1 uutisissa, että lapset voivat radikalisoitua Suomessa. No mitä helvettiä niitä pitää tänne takaisin päästä uhkaksi ja vahdittaviksi ? Että silleen.
- Rikkauslisääntyy
höpöhöpö kirjoitti:
No juuri nyt kertoivat TV1 uutisissa, että lapset voivat radikalisoitua Suomessa. No mitä helvettiä niitä pitää tänne takaisin päästä uhkaksi ja vahdittaviksi ? Että silleen.
No eikös joku päättäjä keksinyt että
maahanmuutto on rikkaus?
ja
me tienataan tällä.
Sipilä antaa asuntonsa niille ja levittää punaisen maton tulijoille. No eikö noita suvakki hyysäreitä saada millään kuriin ja pois noilta päättäviltä paikoilta ?
Mikä helvetin terroristien kokoamiskeskus Suomesta on tehty ? Että silleen.
- muualla
Kuinka monta terroristi ryhmää muhii suomen suojeluksessa? Täällä on hyvä iskuja suunnitella ja käydä tekemässä niitä. Ei maahantunkija voi olla paha. Niin meille on sanoneet papit, professorit ja hyysäri suvakit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100832
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.362831- 76630
- 50615
- 65605
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25540Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei123539Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48537