Stallari: "Länsifanaatikkoja itkettää vieläkin kun 1800-luvulla länsivallat eivät saaneet alistettua Venäjää siirtomaakseen"
Ei tainnut tuollaista yritystä lainkaan olla. Venäjä oli suurvalta joka suhteessa jo 1700-luvulla. Siirtomaiksi alistettiin aivan erilaisia maita ja alueita.
"kuten lähes koko maailman mukaanlukien sellaiset suuret ja vanhat kansat ja korkeakulttuurit kuten Intia ja Kiina."
Intia otettiin briteille pääasiassa jo 1700-luvulla, koska se oli hajanainen. Kiinassa oli länsivaltain siirtokuntia, jotka hyödynsivät luonnonvaroja ja myivät oopiumia. Japani sitä eniten halusi.
" Japania ei alistettu mutta sitäkin jenkki komenteli kuuluisalla tykkivenediplomatialla. "
Kyse oli suljetun maan avaaminen kaupalle. Japani ei koskaan ollut siirtomaa.
"Afganistan taisi myös olla yksi niitä harvoja ja Haiti soti itsensä vapaaksi. "
Afganistanista kilpailivat Britannia ja Venäjä. Molemmat epäonnistuivat.
"Olikohan vielä Etiopia jota ei alistettu, vasta Italia sen sai vallattua kaasuiskuin."
Taisi olla.
"Venäjä olisi ollut lähellä ja runsaat luonnonvarat eli oikea namupala orjuutettavaksi ja jaettavaksi länsivaltojen kesken. "
Stallari ei taida tietää, miten kävi Napoleonin?
1700-luvulta alkaen Venäjä valtasi etelästä ( mm. Krim) ja Aasian puolelta yhä uusia alueita ja maita liittäen ne itseensä. Myös lännestä Baltia, osa Puolaa ja Suomi.
Länsimaita ei siellä näkynyt.
Ehkä ne tyytyivät vain itkeskelemään.
Stallarien historiantuntemus itkettää aina vain!
24
3324
Vastaukset
- Ketale-itkee
Ketale>: Mksi itketään venäläisten "maaorjien" puolesta vieläkin ja miksi itkee erityisen paljon juuri suomalainen äärioikeisto ?"
Tuon itkun on havainnut vain Naakanketale aateveljineen.
"Ei orjana olo niin kamalaa ole, ei se ollut vaikeaa aikanaan intissäkään. Orjiahan siellä tosiasiassa ollaan, ei kai sitä voi kiistää."
Intissä palvellaan lakisääteisesti lyhyen aikaa tarkan ohjeistuksen mukaan. Kieltäytyminen on ilmoitusasia. Orjuuden kanssa sillä ei ole mitään yhteistä.
http://www.iltalehti.fi/iltvhullumaailma/201804080175610_a6.shtml
"Eikös natsismiinkin kuulunut alistua olemaan täydellinen orja vailla pienimpiäkään omia ajatuksia. "
Natsithan opettivat jäsenensä herraroduksi.
Ketale taitaa unelmoida ihannemaastaan Neuvostoliitosta? Sen väestö oli orjan asemassa monella tapaa. - Valkosoturi
"Venäjä oli täysin ranskalaisen pääoman ja anglo-saksisen know hown varassa keikkuva tunkio. "
Venäjällä oli vahva teollisuus. Sen tuotanto li Ranskan kanssa samalla tasolla 1914.
Ukraina oli Euroopan vilja-aitta.
"Siperian rata rakennettiin käytännössä kokonaan ranskalaisella rahalla. "
Saattoi ollakin.
"Venäjän yksinvaltiaan ämmähän oli saksalainen ja silti menivät lönsimaisten herrojen kelkkaan ja menettivät kaiken. "
Nikolai II lähti puolustamaan Serbiaa ja mobilisoi Saksan varalta, koska oli sopimus Ranskan kanassa.
Keisarinnaa syytettiin saksalaismielisyydestä, vaikka hän ei sitä ollut.- patarautaa
Voihan se ollakin, että maatalousvaltaisten ranskisten tasolla oli. Jenkkilän know howsta tunkio on vieläkin kaukana. Tunkio yritti houkutella Exxonia 500 miljardilla poraamaan Siperiassa. Mielenkiintoista katsoa miten Putin poraa, pakottaako Assadin peräti pyllistämään Haliburtonille. Venäjällä vihatun Gaidarin kirjasta saa hyvän kuvan mihin kuntoon tunkio päästiöljyteollisuuden infransa neuvostoaikana. Tunkiohan harrasti neukkuna teollisuusvakoilua. Tunkiossa oli muistaakseni sellainen vitsi, että Venäjän tärkeimmät keksinnöt syntyvät Yhdysvaltojen patenttitoimistossa.
- Venäjä-olisi
hankkinut siirtomaita, mutta kun ei kyennyt. Piti tyytyä Alaskaan, joka tyhmyyksissä myytiin alle torihintojen.
- Lähialueiden_valtaamista
Kyllähän Venäjä hankki siirtomaita, mutta ei kaukaisista maanosista vaan työntämällä rajojaan ulospäin. Aasiassa oli vielä 1800-luvun loppuun asti tarjolla runsaasti heikkoja pikkuvaltioita ja voimattoman Kiinan muodollisessa herruudessa olevia alueita.
Jälleen yksi yhteinen piirre Yhdysvaltojen kanssa, joka vastusti imperialismia Aasiassa ja Afrikassa, mutta toteutti sitä 1800-luvulla erittäin tarmokkaasti lähialueillaan. - USAn-imperialismia
ei ole kukaan kieltänyt.
Venäjä/NL:n imperialismin, sortotoimet ja joukkomurhat ovat palstan stallarit kanonisoineet hyviksi teoiksi. - olikohänsankarioliko
Lähialueiden_valtaamista kirjoitti:
Kyllähän Venäjä hankki siirtomaita, mutta ei kaukaisista maanosista vaan työntämällä rajojaan ulospäin. Aasiassa oli vielä 1800-luvun loppuun asti tarjolla runsaasti heikkoja pikkuvaltioita ja voimattoman Kiinan muodollisessa herruudessa olevia alueita.
Jälleen yksi yhteinen piirre Yhdysvaltojen kanssa, joka vastusti imperialismia Aasiassa ja Afrikassa, mutta toteutti sitä 1800-luvulla erittäin tarmokkaasti lähialueillaan.Suurin imperialisti gringojen pallonpuoliskolla oli tietenkin koko mantereen herraksi pyrkinyt Simon Bolivar.
- Venäjä-oli
varsinkin Aasian islamilaisten silmissä raaka miehittäjä ja siirtomaaisäntä, joka alisti kansat julmin sortomenetelmin. Homma oli sama tsaarin ja Stalinin aikana.
- moskoviittien.orjat
Ja silti menivät tyhmät kaatumaan Puna-Armeijan riveissä Suomeakin vastaa, vaikka Suomi ei ollut heille mitään pahaa tehnyt.
- ItkuIikka
Stallari; "Tuohan tässä outoa onkin kun vanhan Venäjän orjia ei surkuttele koko maailmassa kukaan muu kuin Suomen äärioikeisto, eivät edes venäläiset itsekään."
Ihanko totta? Miksi sitten Venäjällä maaorjat vapautettiin 1860-luvulla, jos olot olivat stallarien mielestä hyvät?
" Rahvaan asema käytännössä orjina kun oli entisinä vuosisatoina normaali olotila. "
Niinhän se usein oli. Länsimaissa oloja kuitenkin vähitellen parannettiin, jollei muuten, niin vallankumouksilla.
Venäjällä neuvostosysteemi vain muutti orjuuden muotoa.- lahjoitusmaat
Orja on täysin isäntänsä omaisuutta. Omaisuus ei saa poistua isännän tontilta. Vanhassa Suomessa asuneille sanottiin 1812, että saatte tontilta lähteä mutta maa jää meille venäläisilke isännille. Maaorjalla ei ollut maata, koska se ei ollut torppari ja se oli kasttomana syntynyt orja. Länkkäri köyhä pystyi helposti matkustamaan jenkkilään raadettuaan.
- Pois-pääsi-orjakin
jos myytiin tai kirjattiin sotaväkeen. Myös tehdastöihin määrättiin.
- elämäonihanaa
Pois-pääsi-orjakin kirjoitti:
jos myytiin tai kirjattiin sotaväkeen. Myös tehdastöihin määrättiin.
Sotaväki on Venäjällä ollut viime vuosisadan lopulle asti varma kuolema. Tehtaita tuli vasta 1870-luvulta lähtien. Isovenäläinen puolipuolalainen valkoinen Denikin toki polveutui niistä harvoista Venäjän lihamyllystä eli sotaväestä selvinneestä maaorjasta. Venäjä jäljitteli muuta Eurooppaa ja piti yleensä armeijan tärkeimmät paikat aateliston käsissä.
- Lykkäät-pötyä
"Sotaväki on Venäjällä ollut viime vuosisadan lopulle asti varma kuolema."
Jaa, 1900-luvun loppuunko?
Ei sotia koko aikaa käyty. Mm. juutalaiset sotilaat saivat palvelusajan päätyttyä luvan jäädä Suomeen.
" Tehtaita tuli vasta 1870-luvulta lähtien"
So-so. Venäjä teollistui voimakkaasti jo 1700-luvulta alkaen Ratkaisevaa oli Katariina Suuren julistama elinkeinovapaus. Tehtaiden perustajat tulivat usein länsimaista.
- Anonyymi
----1700-luvulta alkaen Venäjä valtasi etelästä ( mm. Krim) ja Aasian puolelta yhä uusia alueita ja maita liittäen ne itseensä. Myös lännestä Baltia, osa Puolaa ja Suomi.
Länsimaita ei siellä näkynyt.-----
Ei ollut länsivalloilla enää 1800-luvulla rohkeutta mennä Venäjää sorkkimaan, Napoleonin Grand Armeen kohtalo oli tuoreessa muistissa. - Anonyymi
----Ehkä ne tyytyivät vain itkeskelemään.-----
Siihen oli tyytyminen kun mitään eivät Venäjälle mahtaneet.- Anonyymi
Paitsi Britannia ja Ranska, jotka veivät joukkonsa Venäjälle ja voittivat sodan 1850-luvulla.
- Anonyymi
----"Venäjä olisi ollut lähellä ja runsaat luonnonvarat eli oikea namupala orjuutettavaksi ja jaettavaksi länsivaltojen kesken. "-----
Tuleehan sana slaavi orjaa tarkoittavasta sanasta. Halut venäläisten orjuuttamiseen olisivat olleet suuret mutta kyvyt eivät riittäneet.- Anonyymi
Halu toisten ihmisten orjuuttamiseen on yleismaailmallinen, kuten voimme nykypäivänäkin uutisista lukea, niin sitä esiintyy myös tämän päivän Suomessa.
Sana 'orja' on vanha ja sillä on vastineita monissa sukukielissä. Vaikka on olemassa useita teorioita sanan alkuperästä, todennäköisin on, että sana on peräisin arjalaisesta nimityksestä arya, joka on saanut uuden merkityksen, kun arjalaisia alettiin ottaa orjiksi. - Anonyymi
Moskovan diktatuurihallinnot ovat orjuuttaneet kansoja aivan omasta takaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halu toisten ihmisten orjuuttamiseen on yleismaailmallinen, kuten voimme nykypäivänäkin uutisista lukea, niin sitä esiintyy myös tämän päivän Suomessa.
Sana 'orja' on vanha ja sillä on vastineita monissa sukukielissä. Vaikka on olemassa useita teorioita sanan alkuperästä, todennäköisin on, että sana on peräisin arjalaisesta nimityksestä arya, joka on saanut uuden merkityksen, kun arjalaisia alettiin ottaa orjiksi.Ihmiskunnan suurin nyky-orjuuttaja oli Neuvostoliitto ja sen jatkumo eli Nazi-Venäjä, joka todistaa halujaan nykyään Ukrainassa ja muualla lentokenttähäirinnöilklään!”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiskunnan suurin nyky-orjuuttaja oli Neuvostoliitto ja sen jatkumo eli Nazi-Venäjä, joka todistaa halujaan nykyään Ukrainassa ja muualla lentokenttähäirinnöilklään!”
Ei ollut, suurin oli Brittiläinen Imperiumi. Sitä on vaikea lyödä tulevaisuudessakaan.
- Anonyymi
Myös nykyisen äärivasemmiston historiantuntemus (=sen puute) yhdistettynä yleistiedon täydelliseen puutteeseen käytöstavoista puhumattakaan... tosiaan itkettää.
- Anonyymi
Stallarien ja muiden äärivasemmistolaisten historiantulkinta (kuin piru lukisi raamattua) itkettää myös.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213650
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt513383Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka523066Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222859Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1351379