Naureskelua uhreille ja teoille, niskurointia jne. Kuinkahan paljon saadaan verorahoja uppoamaan tähänkin jonninjoutavaan kuulemiseen. Ja lopputulemaa pelottaa edes ajatella. Mitä järkeä jatkaa oikeudenkäyntiä? Eikö tuomiota voisi vaan antaa nykyisten tietojen perusteella? Terroriteko/Tappo/Murha. Nimikkeellä ei niin väliä, sillä se ei poista teon sairautta tai iljettävyttä vaikka kuinka yritettäisiin piipertää pilkkuja. Tuskimpa saa edes todellista rangaistusta. Ai niin Suomi on oikeusvaltio, tosin järjen ääni on kadonnut kauan sitten.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kantaväestölle vittuilua joka maksatetaan vittuilun kohteilla. En ymmärrä miksi joku seuraa kyseistä perseilyä? Pitääkö tehdä itsestään vielä naurettavampi mitä on jo valmiiksi?
Kuparisonniin pää edeltä moinen hymypoika. Ei mulla muuta.
Tämä on asianajajien ja tuomareiden oma sirkus joka tuottaa hyvän tilin. Haastatteluja tulee kun ollaan niin v..tun korrekteja ja pitää ihan TV kameran edessä miettiä hienoja sanakäänteitä. Ihan pelkkää p...aa.
maksaako ton syytetytyn valtio sen oikeuskulut.ja hakee kotiin.mistäs hää olikaa kotosi.olko se terroristi maa???mitä me sen kuluja maksamaan ollaan.pärjätköö omillaan.
Sitäkin ihmettelen, ettei runsas ja hyvin palkattu virkakunta saa yhtä rääpälettä tuoliin istumaan. Suokaa yksi myötätuntoinen ajatus opettajille.
Suomen laissa oikeuden halventamis pykäliä ollenkaan ja jos on niin pitäisi koskea ennen kaikkea tämän elukan puolustusasianajasjaa
Kaikki kovennukset mitä laista löytyy.
Kyse on siitä että tuolla pelleilyllä jätkä saadaaan mielentilatutkimukseen jossa hänet todetaan täyttä ymmärrystä vailla olevaksi. Sitten "tuomitaan" niillä perusteilla ja tiedotetaan että koko tapaus oli yksittäisen häiriintyneen ihmisen tekemä, eikä tapauksella ole mitään tekemistä islamin tai maahantunkeutumisen kanssa.
Asiaa luonnollisesti pyöritellään oikeudessa niin kauan, että asianajajat saavat miljoonansa. Kahden vuoden kuluttua tämä kunniakansalainen on vapaa ja saanut suomen kansalaisuuden. Veronmaksajat elättävät tämän suomalaismiehen ja perheenyhdistämisen kautta tulleet 25 sukulaista hautaan asti
Mutta eihän tämä asianajaja varaton ole meni vapaaehtoisesti puolustamaan, maksakoon sitten omistaan.
Missähän muussa maassa saa virnuilla ja uhota oikeudessa tuollaisten hirmutekojen jälkeen? Mitenhän Venäjällä, USA:ssa, Afrikankin maissa, Kiinassa, Lähi -Idän maissa...? Useimmissa maissa ainakin pampulla niskoille että ukko istuu vaikka tainnutettuna. Kiinassa niskalaukaus...ehkä välittömästi...Täällä pellelandiassa saa pakolainen halventaa oikeutta mielin määrin, kantasuomalainen saisi välittömästi häkkiä jatkuvasta oikeuden pilkkaamisesta! Varmaan "houkutuskuvia" taas leviää maailmalle suomalaisesta "oikeusjärjestelmästä"!
Onkohan siellä Marokossakin sota kun sieltäkin pitää tänne tunkeutua?
Kohtalokas virhe tapahtui jo siinä , kun Sipilä ja Orpo houkuttelivat matuja maahan eivätkä sulkeneet rajoja laittomilta maahantulijoilta.
Syyttömiä eivät ole myöskään heidän edeltäjänsä Katainen ja Stubb.
Toinen perustavanlaatuinen virhe tapahtui, kun poliisin luoti osui terroristia vain jalkaan.
Espanjassa terroristin pysäyttäneen poliisin luoti sensijaan osui napakymppiin.