SDP on Suomen suosituin puolue

xdkdfhgf

121

12995

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinon.on

      Seuraavaksi tulee ylen kalluppi jossa kokoomus taas ykkönen.

      • NumeronVaihtaja

        Ylä-Anttila tuli YLE:en, heti saatiin ihan toisenlainen gallup.


      • SuomiNousuun

        "HS-gallup: Sdp nousi suosituimmaksi puolueeksi ohi kokoomuksen

        Sdp keikkunut kärjessä jo esimerkiksi Ylen mittauksessa.

        Sdp on noussut suosituimmaksi puolueeksi, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä gallupista. Toiseksi suosituin on kokoomus.

        Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Sdp saisi 21,4 prosentin äänisaliin. Kokoomus puolestaan saisi äänistä 20,6 prosenttia.

        Sdp oli kärjessä jo esimerkiksi Ylen helmikuussa julkaisemassa mielipidemittauksessa, mutta pakitti takaisin kakkossijalle maaliskuussa. Puolestaan Iltalehden ja Uuden Suomen yhteisessä kyselyssä Sdp oli kärjessä maaliskuussa."

        .

        Eipä tarvitse Sipilän ja Urpon hallituksen nykyisillä esiintuloilla suuremmin arvailla miten SDP:n kannatus vaaleja kohti kehittyy.
        Kun kokoomusmoguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy:kin joutuu laittamaan SDP:n gallupkärkeen niin demarien todellinen kannatus on ainakin 25%.


      • ojjojojojojoj
        SuomiNousuun kirjoitti:

        "HS-gallup: Sdp nousi suosituimmaksi puolueeksi ohi kokoomuksen

        Sdp keikkunut kärjessä jo esimerkiksi Ylen mittauksessa.

        Sdp on noussut suosituimmaksi puolueeksi, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä gallupista. Toiseksi suosituin on kokoomus.

        Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Sdp saisi 21,4 prosentin äänisaliin. Kokoomus puolestaan saisi äänistä 20,6 prosenttia.

        Sdp oli kärjessä jo esimerkiksi Ylen helmikuussa julkaisemassa mielipidemittauksessa, mutta pakitti takaisin kakkossijalle maaliskuussa. Puolestaan Iltalehden ja Uuden Suomen yhteisessä kyselyssä Sdp oli kärjessä maaliskuussa."

        .

        Eipä tarvitse Sipilän ja Urpon hallituksen nykyisillä esiintuloilla suuremmin arvailla miten SDP:n kannatus vaaleja kohti kehittyy.
        Kun kokoomusmoguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy:kin joutuu laittamaan SDP:n gallupkärkeen niin demarien todellinen kannatus on ainakin 25%.

        Kokoomus on hajoamassa ja keskusta kriisissä. Jos SOTE kaikesta huolimatta runnotaan läpi niin molemmille tulee kylmää kyytiä eduskuntavaaleissa.


    • tgylrthyq

      Eduskuntavaalit lähestyvät ja Rinne on seuraava pääministeri.

      • ihanvarma

        Kyllä pääministerin paikan vie Timo Harakka.


      • dkdfhg
        ihanvarma kirjoitti:

        Kyllä pääministerin paikan vie Timo Harakka.

        Ei vie.


      • Jytkyposahtaa

        PERSUT JYTKÄYTTÄÄ, siinä ei sosialistit pärjää.


      • gvfjmfh
        Jytkyposahtaa kirjoitti:

        PERSUT JYTKÄYTTÄÄ, siinä ei sosialistit pärjää.

        Joo persuilla posahtaa jytky pönttöön.


      • Puavo
        Jytkyposahtaa kirjoitti:

        PERSUT JYTKÄYTTÄÄ, siinä ei sosialistit pärjää.

        Äijät arveli kulma-pubissa, että Teuvo Hakkarainen olisi seuraava piäministeri.


    • four.more.years

      No onneksi nykyinen hallitus jatkaa. Kansa on päättänyt. Ja hyvä niin.

      • cflkdfhg

        Älä valehtele kokoomuslainen.


      • vahvaa.kamaa

        Mitä olet poltellut?


    • lyhytmuistinenkansa

      On kansalla lyhyt muisti jos tuo pitää paikkansa, tosin täytyisi tietää että kuka tuonkin gallupin on sitten tilannut.
      SDP:n Krista Kiuru toi YLE-veron kaikille ja SDP:n Jutta Urpilainen ollessaan Kataisen hallituksessa valt.varainministerinä laikkasi eläkkeiden indeksikorotusta 1 % :lla, eläkkeiden piti nousta 1,2 % mutta Urpilainen leikkasi siitä yhden prosentin pois ja eläkkeet nousivat vain 0,2 %.
      Se siitä pienituloisten puolustamisesta SDP.
      Myös elinaikakerroin joka leikkaa kaikkien eläkkeitä on SDP:n Lipposen voimaan saattama asia.
      Lisäksi on muistettava että eläkkeitä ei maksa valtio vaan eläkesäätiöt.
      Nyt opposisitiossa huudetaan suu vaahdossa pinituloisten puolustamista mutta vallassa ollessaan eivät heitä muista .

      • cfvkgfh

        Miksi Sipilän hallitus ei korjaa eläkeindeksiasiaa nyt kun on vallassa?


      • fgoghd

        Lipponen oli oikeistodemari eli piilokokoomuslainen ja nykyään kokoomuslainen liikemies. Samoin Urpilainen on oikeistodemari joten liittyköön reilusti kokoomukseen kuten Juhana Vartiainen teki.


      • SuomiNousuun

        Eli pääministeripuolue kokoomuksen toiminta Kataisen porvarijohtoisessa hallituksessa oli pahinta. Päävastuussa kun olivat suurimpana pääpuolueena hallituspolitiikan linjoista. Kokoomuksen voisi laittaa oppositioon ja antaa demarien näyttää miten politiikka hoituu ilman äärisuvakkikokoomusta joka vieläpä vihaa työläisiä ja työttömiä työläisiä.


    • väki.vallaton

      Niin huonosti asiat eivät voi olla että Rinteestä tulisi seuraava pääministeri. Luotan että äänestystilanteessa harkinta on parepaa kuin gallupeissa joissa tulee esiin lähinnä harkitsematon protesti.

      • ujlfhcgf

        Koita nyt vaan totuttautua ajatukseen että Rinne on seuraava pääministeri. Kokoomuksen ja kepun aika oli ja meni.


      • Kappasvuan
        ujlfhcgf kirjoitti:

        Koita nyt vaan totuttautua ajatukseen että Rinne on seuraava pääministeri. Kokoomuksen ja kepun aika oli ja meni.

        Aika alkaa pakkaamaan siis. Demarit vallassa tietää taas talouskriisiä.
        Kansa on huonomuistista ja realiteettejä ymmärtämätöntä.


      • MuistiReistailee
        Kappasvuan kirjoitti:

        Aika alkaa pakkaamaan siis. Demarit vallassa tietää taas talouskriisiä.
        Kansa on huonomuistista ja realiteettejä ymmärtämätöntä.

        Talouskriisiä? Et nyt taida muistaa että viimeksi päähallituspuolueena ollessaan demarit Paavo Lipposen johdolla laskivat hurjasti valtionvelkaa jota edellinen TAAS porvarijohtoinen Esko Ahon hallitus oli nykyrahaksi muutettuna 50 miljardia euroa ottanut. SDP-johtoisen Paavo Lipposen hallituksen jälkeen kaikki porvarijontoiset hallitukset ovat valtionvelkaa vain paisuttaneet. Koko nykyinen 106,1 miljardin euron valtionvelka on kokoomuksen/kepun porvarihallitusjohdossa otettu http://velkakello.fi/


    • Maksaja

      Se olisi viimeinen katastrofi Suomen maineelle ja taloudelle, jos Rinteestä tulisi pääministeri, vihreistä valtionvarainministeri, Biaudetista sisäministeri ja Anderssonista sosiaaliministeri.

      • dkdhgfg

        Nykyhallitus on aiheuttanut Suomessa humanitaarisen katastrofin kurittaessaan jatkuvasti pienituloisia ja köyhiä kuurnimalla näiden kansalaisryhmien ostovoiman nollille jatkuvilla säästöillä, leikkauksilla ja varsinkin tolkuttomilla välillisten verojen korotuksilla jotka ovat nostaneet esim. asumisen ja liikkumisen kustannukset taivaisiin.


      • kaikkisekaisin
        dkdhgfg kirjoitti:

        Nykyhallitus on aiheuttanut Suomessa humanitaarisen katastrofin kurittaessaan jatkuvasti pienituloisia ja köyhiä kuurnimalla näiden kansalaisryhmien ostovoiman nollille jatkuvilla säästöillä, leikkauksilla ja varsinkin tolkuttomilla välillisten verojen korotuksilla jotka ovat nostaneet esim. asumisen ja liikkumisen kustannukset taivaisiin.

        Päättäjät puhuvat julkisen liikenteen puolesta tehtyään ensin julkisilla liikkumisen mahdollisimman hankalaksi. Äskettäin muistaakseni Ylen sivuilla oli juttu Suomeen muuttaneesta naisesta, joka ihmetteli maamme julkista liikennettä, lippusekamelskaa ja automaatteja. Hollannissa pääsee kuulemma kulkemaan samalla lipulla pitkin poikin.


      • Norjassa
        kaikkisekaisin kirjoitti:

        Päättäjät puhuvat julkisen liikenteen puolesta tehtyään ensin julkisilla liikkumisen mahdollisimman hankalaksi. Äskettäin muistaakseni Ylen sivuilla oli juttu Suomeen muuttaneesta naisesta, joka ihmetteli maamme julkista liikennettä, lippusekamelskaa ja automaatteja. Hollannissa pääsee kuulemma kulkemaan samalla lipulla pitkin poikin.

        on käytössä 24 tunnin lippu jolla voi noin 10 eurolla matkustaa 24 tunnin ajan saman läänin sisällä niin paljon kuin ehtii.


      • SuurinKaunein

        Antti Rinteestä tulee pääministeri, Jussi Halla-ahosta valtiovarainministeri ja Laura Huhtasaaresta sisäministeri. Ja Suomi ottaa Tanskan sosiaalidemokraattien uudet maahanmuuttolinjaukset

        Tanskan sosiaalidemokraattinen puolue haluaa lopettaa mahdollisuuden hakea turvapaikkaa Tanskasta. Spontaaneille turvapaikanhakijoille halutaan sen sijaan vastaanottokeskuksia esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15174200/tanskan-demarit-haluavat-evata-turvapaikat-kokonaa

        SDP:n työläiskannattajat ja ay-väki saavat sanansa kuuluviin ja feminismipolitiikka kuopataan.
        Tämän jälkeen demarien kannatus on 30%.


    • S24uomlaineN

      Rinteestä ei voi tulla pääministeriä. Hänen mittava rikoshistoria estää sen.

      • fgkhdgd

        Rinne on seuraava pääministeri vaikka kuinka hän nyt solvaisit. Kepu Kaikkonen istuu eduskunnassa vaikka hänellä on takanaan ehdollinen vankeustuomio jonka hän sai rohmutessaan itselleen vaalirahaa istuessaan kepun vuokra-asuntofirma Nuorisosäätiön hallituksessa. Eduskunnassa on myös paljon muita kepuja ja kokoomuslaisia joilla on tilillään tuomioita.


      • S24uomlainen
        fgkhdgd kirjoitti:

        Rinne on seuraava pääministeri vaikka kuinka hän nyt solvaisit. Kepu Kaikkonen istuu eduskunnassa vaikka hänellä on takanaan ehdollinen vankeustuomio jonka hän sai rohmutessaan itselleen vaalirahaa istuessaan kepun vuokra-asuntofirma Nuorisosäätiön hallituksessa. Eduskunnassa on myös paljon muita kepuja ja kokoomuslaisia joilla on tilillään tuomioita.

        Uutuskirjan mukaan Heinäluoma ja Lipponen on syyllistyneet useisiin laittomuksiin.

        Antti Rinne on oma lukunsa. Hän vienyt taloyhtiön vanhuksilta, opiskelijoilta, sairailta ja lapsiperheiltä varoja kavaltaessaan taloyhtiön varoja. Aikuisen oikeasti kuka hyväksyy petosmiehen pääministeriksi?


      • Ei_se_ole

        rikoshistoria ennenkään vaikuttanut siihen kenestä tulee ministeri, Kataisella oli plakkarissaan asiakirjaväärennöksiä ja niin vaan kelpas ministeriksi samoin Vapaavuori jolla oli taustalla pahoinpitely ja taitaa ihan jokaisella kokkareella olla muutenkin rikoksia plakkarissa.


      • gofjh
        Ei_se_ole kirjoitti:

        rikoshistoria ennenkään vaikuttanut siihen kenestä tulee ministeri, Kataisella oli plakkarissaan asiakirjaväärennöksiä ja niin vaan kelpas ministeriksi samoin Vapaavuori jolla oli taustalla pahoinpitely ja taitaa ihan jokaisella kokkareella olla muutenkin rikoksia plakkarissa.

        Totta turiset.


    • dflodfryq
    • VeiVei

      Miten vihervasemmiston onnistunut kaappaamaan sanoma oy:n tiedoitusvälineet ? Periaatteessahan on kyseessä kapitalistien omistamasta lehdykkätehtaasta.Onkohan ne 90-luvulla kadonneet punapääomat löytyneet jostain ?

      • yufgyhq

        Linkki tähän tietoosi.


      • näinonparas

        Tuula Haataisesta pääministeri, nyt on naisen vuoro.
        Öykkäri Rinne saa palata SAK:hon.


      • eipaljonpuhuta

        Miten ja miksi yksityiset yritykset ovat päässeet Ylen omistajiksi?


      • xdkdfg
        näinonparas kirjoitti:

        Tuula Haataisesta pääministeri, nyt on naisen vuoro.
        Öykkäri Rinne saa palata SAK:hon.

        Älä unta nää. Rinne on seuraava pääministeri.


    • selvä.suunta

      Ei pure kaiken erilaisen vihaaminen eikä edes viime aikojen putininnuolenta kansaan. Persujen kannatus jatkaa romahdustaan.

      • Borwari

        Ateisti- Halla-ahon kannatus vain 8, 1 prosenttia....itse en enää äänestä.


    • Hyvinvoinnin-paluu

      Tavallinen keskivertosuomalainen näyttää olevan lopen kyllästynyt hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon ja kyykytykseen, jossa oikeistohallituksen leikkaukset osuu aina vain enemmän epätasa-arvoisesti keskiluokkaan ja heikoimpiin.

      Myös populistisen (ääri)oikeiston ainoa agenda, että kaikki hyvinvoinnin leikkaukset olisi vain ja ainoastaan maahanmuuttajien syy, näyttää uppoavan aina vain pienenevään kansanosaan.

      • demaripetos

        Kaikki on matujen syytä, otetaan köyhiltä suomalaisilta, ja annetaan matuille.
        Rahaa jaetaan enemmän kuin ennen, mutta saajia on liikaa.
        Sitten idiootit luulee, että vihervasemmisto voisi auttaa.


      • huhtasieni

        Persut tekivät virheen, kun menivät Putinin kelkkaan, kuten Packalénin ja Huhtasaaren puheet osoittavat. Nyt eivät siitä leimasta enää koskaan pääse eroon.


      • vanhat.hyvät.ajat

        Selvästi suomalaisissa on nousemassa halu palauttaa sitä hyvinvointi-Suomea, jonka demarivetoiset hallitukset rakensi pala palata kansalaisten kovan työnteon avustuksella sotien jälkeen. Hyvinvointi joka kasvoi ja kukoisti ennen kuin keskusta-oikeisto-vetoiset hallitukset valtaan päästyään alkoivat sitä määrätietoisesti murentaa, tulonjaon erojen kasvattamiseksi ja pienen eliitin eduksi.


      • Nettomaksaja.stadista
        vanhat.hyvät.ajat kirjoitti:

        Selvästi suomalaisissa on nousemassa halu palauttaa sitä hyvinvointi-Suomea, jonka demarivetoiset hallitukset rakensi pala palata kansalaisten kovan työnteon avustuksella sotien jälkeen. Hyvinvointi joka kasvoi ja kukoisti ennen kuin keskusta-oikeisto-vetoiset hallitukset valtaan päästyään alkoivat sitä määrätietoisesti murentaa, tulonjaon erojen kasvattamiseksi ja pienen eliitin eduksi.

        Lipposen hallitukset ovat olleet ainoat maan hyväksi toimineet demarivetoiset hallitukset.


      • nappiinko
        huhtasieni kirjoitti:

        Persut tekivät virheen, kun menivät Putinin kelkkaan, kuten Packalénin ja Huhtasaaren puheet osoittavat. Nyt eivät siitä leimasta enää koskaan pääse eroon.

        Kansallismielisen isänmaallisuuden julistaminen vaihtui pikavauhtia venäläismieliseen putinismiin. Persuilta voisikin hyvin kysyä että -miten meni noinniinkuin omasta mielestä?


    • demukka.expertti

      Susanna Huovinen, joka yritti ministerinä ollessaan palauttaa keskioluen Alkoon ja taisteli ankarasti Pekka Puskan kanssa uutta alkoholilakia vastaan ja hävisi, ilmoitti tänään lopettavansa politiikassa. Tavalliset suomalaiset kiittävät naista tuosta päätöksestä.

      • rftdft

        Kokoomuslainen ihmisvihaaja vauhdissa.


      • sdfghjkrt
        rftdft kirjoitti:

        Kokoomuslainen ihmisvihaaja vauhdissa.

        Susannan ainoa hyvä puoli on takapuoli.


      • ddhgrft
        sdfghjkrt kirjoitti:

        Susannan ainoa hyvä puoli on takapuoli.

        Linkki "tietoosi", muutoin mutua.


      • kylkiäinen

        Kaupan hyllyillä pitäisi olla vain 0%-oluita - näin on mm. Halpa-Halli -ketjussa ; siellä onkin enemmän tilaa tarpeellisille tuotteille sitten!


    • xdoduyhft

      SDP vaalivoitoon ensi eduskuntavaaleissa!

    • Hurjaa

      Kannatuksen nousukulma ennustaa yli 30 prosentin kannatusta eduskuntavaaleissa.

      • cpfofjhfg

        Näin se menee.


    • zxlkxbcd

      Hyvä SDP.

    • mielipideÖ

      Molemmat Lipposet takaisin eduskuntaan.

      • dhfst

        Sanoo kokoomustrolli.


      • ghfdgd

        Lipposet eivä enää palaa päivänpolitiikkaan koska ovat nykyään porvarillisia liikkeenharjoittajia.


    • levin.hiihtohissi

      Kulkeeko Sdp:n kannatuksen nousu miesten koulumenestymisen laskun kanssa käsikkäin?
      Kun tietämys maailmasta heikkenee, demarien kateuteen perustuva propaganda otetaan herkemmin vastaan. Tosiasioilta voi ummistaa silmänsä, kun tosiasioista ei tiedä mitään. Antti Rinnekin voi tuntua ihan rehelliseltä ihmiseltä.

      • dfvgqdrf

        Kokoomuslainen jauhaa taas vakio kateusmantraansa.


    • Kansallletieodksi

      Antti Rinteestä ei voi tulla pääministeriä, koska petostehtailija ei täytä määritelmää rehellisestä...

    • parempaa

      Hienoa! Meillä on siis vielä toivoa paremmasta tulevaisuudesta kaikille, eikä vain muutamille hyväveli kerholaisille.

      • xdkidh

        Äänet SDP:lle ensi eduskuntavaaleissa.


    • jlhfgd

      Hyvä SDP.

    • GlopaaliaVapautta

      Saiskohan sitten jos Rinteestä tulee pääministeri noi opiskelijoittenkin asiat vähän paremmalle tolalle? Niissähän on kuitenkin Suomen tulevaisuus.

      • Kappasvuan

        Jos Alamäki-Antista tulee pääministeri niin opiskelijoilla ei ole toiveita paremmasta edes valmistuttuaan. Sellaista talousviisautta he edustaa.


      • xlkjxdhgbh
        Kappasvuan kirjoitti:

        Jos Alamäki-Antista tulee pääministeri niin opiskelijoilla ei ole toiveita paremmasta edes valmistuttuaan. Sellaista talousviisautta he edustaa.

        Linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.


    • TeräävääHuomiointia

      Kone tuli ihan hulluksi kun tuon ylläolevan kirjoitin.

    • ei.munata.nyt

      Nyt ei kannata munata. Suomi on saatu vihdoin Sipilän toimesta jaloilleen joten älkää hyvät ihmiset nyt munatko nousua. Äänestäkää kok tai kesk tai vaikka sinisiä mutta älkää helvetissä opposition tuholaisia. Rinne jos valittaisiin pääministeriksi olisi se kuin potku Suomiparan kasseille.

      • lgkk

        Taidatko sen paremmin sanoa. Demarien johdolla maa on viety kuralle ensin 90-luvun alussa ja nyt kahdessa edellisessä hallituksessa. Ei kestä enää.


      • wdxm

        Sanoo palstan vakio kokoomuslainen, jota ei kukaan usko tällä palstalla. Näin se menee.


      • xdkdhfgg
        lgkk kirjoitti:

        Taidatko sen paremmin sanoa. Demarien johdolla maa on viety kuralle ensin 90-luvun alussa ja nyt kahdessa edellisessä hallituksessa. Ei kestä enää.

        Viimeiset 13 vuotta Suomessa on ollu porvarienemmistöisiä hallituksia kuten esim. kokoomus Kataisen hallituksessa jossa kokoomuksella oli enemmistö porvarillisten vihreiden ja kristillisten ollessa kokoomuksen apupuolueina. FAKTA.


    • dkjfvjhz

      Vaalivoittoon SDP ensi eduskuntavaaleissa!

    • ghlhdgd

      Hyvä SDP!

    • eikömuisti

      Onko todella kansa niin tyhmää että äänestää demarit seuraavaan hallitukseen,, eikö ihmiset todella muista miten demut on kohdelleet eläkeläisiä, työttömiä, duunareita kun ovat olleet hallitusvastuussa,, Rinne pyörittää samaa kasettia kun on oppositiossa ja lupailee aivan mahdottomia asijoita kansalle,,mutta kun nuo lupaukset maksaa, ja yksi minkä demarit osaa on verojen kiristys,, ja taas maa uppoo suonpohjaannn

      • lghfcgcf

        Älä trollaa kokoomuslainen. Miksi kepuporvari Sipilän hallistus ei ole korjannut eläkeindeksiä ny kun on vallassa?


      • xkxdhfg

        Kokoomuspersu taas vauhdissa.


    • surkea

      Suomesta tulee matujen paratiisi jos demarit pääsee seuraavaan hallitukseen,, Rinne ulvoo pää punasena jatkuvasti että pakkopalautukset pitää lopettaa myös paperittomat saa jäädä tänne, ja kaikille täytyy järjästää terveyspalvelut,, ja kantaväestö maksaa kaiken !!!no veroja kyllä demut osaa kiristää,,,,,

      • dlkdhffg

        Suomesta on tullut matujen paratiisi koska viimeiset 13 vuotta Suomessa on ollut porvarienemmistöisä hallituksia ja kokoomus ja kepu haluavat koko ajan lisää halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan.


    • eikökansamuist

      Eikös Lipponen Paavo saanut torpattua eläkeläisten lainmukaiset korotukset,, kun herra oli päämisterinä,, mutta paavo käytti kyllä virkaautoonsa jatkuvasti omiin ajoihiinsa hänen perhe ajeli virka autolla jatkuvasti,,

      • lkdbbdfg

        Miksi Sipilän hallitus ei ole korjannut eläkeindeksiä vaikka on nyt vallassa???????


    • hlhfgd

      Hyvä SDP!

    • sähkömiesol

      Ei kukaan järkevä äänestä demareita, jaa miksi ,,no kun on näyttöö mitä he ovat saaneet aikaan kun ovat olleet hallitusvastuussa, järkyttävää sekoilua ja verojen kiristämistä, on siinä kyllä heti duunarit ja eläkeläiset unohtuneet,, täällä meillä päin kaupunginvaltuutettu demari sanoi että työläinen on itse hinnoitellut itsensä ulos työmarkkinoilta,, eli demujen mielestä työläinen saa turhan kovaa palkkaa,, kyllä on törkeys huipussaan,,,

    • luokkavihollisia

      Kuinka Antti Rinne pääministerinä voisi helpottaa yliopistossa opiskelevien elämää?

      Työväenliikkeen ideologian mukaanhan herraksi opiskelevien elämää pitäisi vaikeuttaa. Vuonna 1917-1918 ne jopa ammuttiin ja nyt vaaditaan hemmottelua.
      Mitä tasa-arvoa se muka on, että vaikkapa suuripalkkaiseksi lääkäriksi, juristiksi tai pankinjohtajaksi opiskelevaa ekonomistia pitäisi vielä opiskelussakin hemmotella?

      • xkchf

        Palstan vakio kokoomuslainen taas tikkuamassa tapansa mukaan.


    • järkihoi

      Rinne sössöttää, ei siitä kusipäästä saa mitään selvää,,, tuostako päämisteri ei ikinä !!!

      • kdxhgdvq

        Hanki kuulolaite ukkoontunut äijänkyrsä.


    • realismi_____

      Demareita äänestämällä varmistaa nykyisen politiikan jatkumisen?

      • idfhghj

        Sanoo kokoomuslainen.


    • dkjdqw

      SDP rulaa.

    • Suurin osa suomalaisista kannattaa hyvinvointivaltion säilyttämistä. SDP on heille oikea puolue.

      • hyvinvoinninpuolesta

        Juuri niin!!


    • cvmnfb

      Hyvä SDP!

    • SDPmaanpetosPUOLUE

      Rinteestä ei tule pääministeriä ja SDP:stä ei tule pääministeripuoluetta. Suomen kansa ei ole niin tyhmä että valitsisi idiootin maan johtoon.

      Sitä paitsi SDP:n ehdokkaat ovat rikollisia insesti pedofiilejä joten ei heitä voi valita eduskuntaan.

      Kansa ei myöskään unohda SDP:n tekemää vallankaappausyritystä ja maanpetturit joutuvat vielä maksamaan tekemisistään.

      • xkddhg

        Sanoo palstan päivystävä kokoomuslainen jonka horinoita kukaan ei ota vakavasti.


    • yskiitass

      Vai Rinteestä päämisteri,, ei varmasti tule, ei tuon pölhön puheesta saa mitään selvää,, olen sen verran nuori etten tarvi kuulolaitetta,,

      • xcldhf

        Älä kiellä kuurouttasi eli hanki kuulolaite jos kuulosi on heikennyt.


    • xcjcfhwer

      SDP on paras ja HYVÄ NIIN.

    • fvkfghg

      Hyvä SDP!

    • ohkuhiuhiku

      Vittu että ihmiset ovat pihalla. Jotain äijäfeministipuoluetta sponssaavat.
      Ihmiset eivät tosiaan siis tajua ennen kuin heidän lapsiaan aletaan koulussa kasvattamaan sukupuolettomiksi utopisteiksi..

      • jxhcfghjq

        Otapa iltamömmösi ja mene nukkumaan. Hyvää yötä Sinulle.


    • ksjxhdg

      nosto

    • tietokone.ennuste

      Seuraavissa eduskuntavaaleissa tulee 31,4% hirmukannatus ja kun uusi demarihallitus sitten pitää kaikki vaalilupaukset ja kääntää kansalaisten hyvinvoinnin palauttamisen maan vallanpitäjien ykkösasiaksi niin seuraavissa vaaleissa tärähtää yli 50% suora enemmistö eduskunnassa. Järki voittaa vihdoin Suomessa.

    • sähköä-ilmassa

      Keskiluokka on hylkäämässä heidät monin tavoin pettäneet porvaripuolueet. Samaan aikaan kuraojaan syväkyykkyyn painetut työttömät ja kaikki vähäosaiset ovat heräämässä nukkuvista ja tulossa viimein vaaliuunille. Ilmassa väreilee kuin suuren myrskyn edellä.

    • tyhmyystiivit

      Tuomiojasta päämisteri,, kyllä maalimalla naurua riittäs,, isopää Heinäluomasta sisäminsteri,, nämä kaksi haamua täyttäs tämän maan matuilla,, mutta ei hätää demarit kyllä osaa veroja nostaa,, kyllä heidän mielestä kantaväestö jaksaa maksaa,, ja niin Rinteestä vois tehdä työmisterin, työttömien määrä nousis hetkessä 50%,,

    • setänasse

      Halle ja lujaa, nyt on Herra kuullut rukoukseni. SDP:n voitto takaa kaikille kansalaisille, ikään,sukupuoleen, kansalaisuuteen, sekä kansalaisittomille ja muillekin paperittomille täydet oikeudet ilman mitään rajoituksia niin paljon kuin heitä riittää. Tosin nyt pitää hieman karsia näitä hoitokuluja, jotka johtuvat näistä sodanjälkeisistä ikäpolvista ja vähän vanhemmistakin.Tietysti tulee mieleen se, että mitä nykyinen demaripoliitikko ajattelisi tulevaisuudessaan itse olevansa kotihoidon tarpeessa ja odottaessaan, että joku tulisi edes kerran viikossa vaihtamaan vaipan ja rasvaamaan makuuhaavoja.

    • hullutäänestäjät

      SDP:n aikana paperikoneet jytisivät. Kokoomus myi ne kiinaan.
      SDP:n aikana Kemira tuotti valtiolle mukavasti. Kokoomus myi sen norjalaisille.
      Kokoomus tunki kreikalle rahaa rekkalsteittain. Oli kuulemma hyvä bisnes.
      Kokoomus osti miljardeilla UMTS ilmaa saksasta...
      Kokoomus möi työläiset vuokrafirmoille..
      Kiky. Lomarahaleikkaukset. Aktiivimalli. Työttömyysturvaheikennykset jne.
      kaikki kokoomuksen käsialaa.

      • unelmia

        Sinulla on vilkas mielikuvitus.


    • Faktaa.pukkaa

      Petoksia tehneestä Rinteestä ei voi tulla pääministeriä. Ministeri on oltava rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu.

    • nuorissa.tulevaisuus

      SDP tekee välikysymyksen nuorten työehtojen heikennyksistä. Oikeistohallitus ilmoitti puolitoista viikkoa sitten kehysriihessään, että jos alle 30-vuotias on ollut työttömänä kolme kuukautta, työsuhteen määräaikaisuudelle ei tarvita enää perustetta.

      Tiistain lähetekeskustelussa eduskunnassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne moitti hallitusta heikennyksistä sanomalla, että nuoret laitetaan heikennysten myötä "ikuiselle koeajalle".

      – Sipilän-Orpon oikeistohallitus on iskenyt kovaa työntekijöiden ja työnhakijoiden asemaan ja oikeuksiin tällä vaalikaudella. Pakkolait, lomarahojen sekä työttömyysturvan leikkaukset ovat hyvin karua kieltä hallitukselta suomalaisia ahkeria palkansaajia kohtaan, puolueen Facebook-sivulla perustellaan.

      – Nyt SDP on päättänyt käyttää eduskunnan järeintä asetta eli välikysymystä, jotta asiaan saadaan muutos. Jokainen kansanedustaja pääsee pian päättämään, onko oikein, että nuorille tehdään heikommat työehdot kuin muille työntekijöille.

      • kbkwtrk

        Mielenkiintoista nähdä ketä kanasanedustajista tulee äänestämään alle 30-kymppisten työehtojen heikentämisen puolesta ja ketä vastaan.


    • HyvinvointiSuomi

      Sdp ja työväenliike eli ay-liike loivat Suomen hyvinvointivaltion:

      "Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta käytiin kiihkeä taistelu 1950-luvulla. Oikeisto lähti vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan, mutta koki takaiskun vuoden 1958 vaaleissa. Eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö tuotti uuden hegemonian, jonka tuloksena syntyi hyvinvointivaltio.

      Suomalaisen yhteiskunnan ratkaiseva käänne kohti hyvinvointivaltiota alkoi vuoden 1956 yleislakon jälkeen. Siitä käynnistyi kiihkeä kahden vuoden jakso, jona oikeisto kävi vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan. Kärjistyneen vastakkainasettelun synnyttämä eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö vuonna 1958 taittoi niskat porvarien politiikalta.

      Nyt itsestään selviltä tuntuvat uudistukset, kuten työttömyysvakuutus, viisipäiväinen työviikko ja työeläkejärjestelmä pantiin silloin alulle. Mutta ilman kansalaisten joukkoliikettä se ei olisi onnistunut. Kerta toisensa jälkeen työläiset osoittivat joukkovoimaansa kaupunkien kaduilla ja eduskuntatalon edustalla, ja muuttivat näin historian kulun.

      1950-luvun kamppailujen taustana oli työläisten elintason nousu sodan jälkeen. Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin. Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 ja valtion velka aleni 1950-luvulla.
      Päivi Uljas: Kun Suomi punastui – Talonpoikaisesta yhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi.

      • gkhffgd

        Hyvä kommentti. Kiitos.


      • samaalaulua

        Porvarien tavoitteena tuolloin oli palauttaa 1930-lukulainen niin sanottu ”yövartijavaltio”, jossa julkisen vallan rooli on mahdollisimman kapea eli lähinnä järjestyksen turvaaminen ja omaisuuden suojeleminen. Sama yritys on ollut menossa viime vuosina, ja nykyinen porvarihallitus onkin lyönyt oikein ison vaihteen silmään kaikkien valtion toimintojen yksityistämisessä.


    • hei.me.leikataan

      US:
      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo kutsuneensa muun opposition koolle ensi viikoksi. Rinteen mukaan tavoitteena on jättää välikysymys Juha Sipilän kaavailemista irtisanomissuojan heikennyksistä.

      –Haluamme jättää välikysymyksen siitä, miksi nuorten ihmisten tulevaisuuden uskoa halutaan horjuttaa, miksi epävarmuutta ja näköalattomuutta sekä pelkoa tulevaisuuden suhteen halutaan lisätä, miksi Orpo ja Sipilä haluavat edelleen lisätä jännitteitä työmarkkinoilla toimimalla yksipuolisesti työnantajien asiamiehinä, Rinne sanoi puheessaan SDP:n puoluevaltuustossa.

      Hänen mukaansa hallituksen uusimmat päätökset tarkoittavat sitä, että nuoret laitetaan ikuiselle koeajalle.

      –Tämä on paluuta menneeseen ja tämä lisää epävarmuutta työelämässä, Rinne kommentoi.

      Hallitus ehdotti kehysriihessä alle 20 työntekijän yritysten yksilöperusteisten irtisanomisten helpottamista sekä nuorten palkkaamista nykyistä helpommin määräaikaisiin työsuhteisiin.

      –Tiistaina eduskunnan keskustelussa Petteri Orpo ei osannut vastata, mitä heikennyksiä henkilöperusteiseen irtisanomiseen tulee. Juha Sipilä osoitti jo viime viikon puheillaan, ettei hän ymmärrä työsopimuslaista yhtään mitään, Rinne huomautti puheessaan.

      Hallituksen kehysriihi ja päätökset jäivät isossa kuvassa Rinteen mukaan ”näpertelyn tasolle”.

      –Isot uudistukset puuttuvat. Rohkeus ja halu uudistaa puuttuvat. Paras asia kehysriihessä olikin se, että se oli tämän hallituksen viimeinen kehysriihi. Minulla on ennustus budjettiriiheen: tuloksena on vaalibudjetti ja sulle-mulle-diili, jonka tavoitteena on, että suomalaiset unohtaisivat jättimäiset leikkaukset koulutukseen ja osaamiseen, hän sanoi.

      –Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo, sanon tämän teille nyt rautalangasta vääntäen: ihmisiä, joiden pankkitilillä on entistä vähemmän rahaa, ei voi eikä kannata huijata, Rinne jatkoi.

      Hänen mielestään hallitus on toiminut työnantajien asiamiehenä poikkeuksellisella tavalla.

      –Työehtoja heikentäneet pakkolait, epäoikeudenmukaiset leikkaukset lomarahoihin, työttömyysturvan leikkaukset ja raippaa, epäoikeudenmukaista raippaa aktiivimalliksi kutsutulla kurittamisella. Olen varma, että suomalaiset palkansaajat – töissä tai työttöminä – olivat varmoja, ettei enää lisää keppiä ole tulossa. Mutta mitä vielä!

      • vähän_eri_tason_ongelmia

        Hienoa että joku oppositiopuolue käy näiden hallituksen isojen vääryyksien ja ongelmien kimppuun. Siellä eduskunnassa on kyllä ihan tarpeeksi niitä pikkulasten huiveista yms. näpertelijöitä.


    • hyvinvoinninpuolesta

      Miten Suomesta tuli maailman johtava hyvinvointivaltio? Muutamia poimintoja kaukaa vuosikymmenten takaa demareiden ajamista laeista ja uudistuksista, joilla hyvinvointivaltiota nimeltä Suomi rakennettiin ja parannettiin pala palalta:

      1922
      Hyväksyttiin torpparien vapautusta koskeva laki. Samana vuonna säädetyssä työsääntölaissa oli mm. viitteitä luottamusmiesjärjestelmään.

      1925
      Uusittuun lakiin ”Koskien työnantajan vastuullisuutta…” sisältyi myös määräyksiä ammattitaudeista.

      1927
      Tuli voimaan terveydenhoitolaki, joka loi pohjan kansalaisten terveydestä huolehtimiselle. Samana vuonna uusittiin laiksi asetus ammattientarkastuksesta vuodelta 1917.

      1934
      Oli työttömyysvakuutuksen vuosi: valtio ja työttömyyskassat ryhtyivät sen perusteella tukemaan työttömiä taloudellisesti.

      1935
      Erityislaki ammattitaudeista.

      1937
      Säädettiin vähävaraisia koskeva äitiysavustuslaki ja kansaneläkelaki.

      1939
      Hyväksyttiin ammattikoulutuksen järjestämistä koskeva laki, jota myöhemmin on täydennetty. Samana vuonna säädettiin vuosilomalaki, jonka mukaan yli vuoden työsuhteessa olleelle tuli 9 päivän ja yli 5 vuotta olleelle 12 päivän vuosiloma.

      1940
      Ns. Tammikuun kihlaus: SAK:n ja STK:n julkilausuma, jossa STK tunnusti SAK:n neuvottelijaosapuoleksi.

      1941
      Sosialidemokraatit ajoivat läpi äitiysavustuksia koskevan lain.

      1942
      Säädettiin laki työkyvyttömyyseläkkeestä.

      1944
      Hyväksyttiin laki vapunpäivän järjestämisestä työntekijäin vapaapäiväksi.

      1946
      Työaikalaki: 46 tunnin työviikko.

      1948
      Sosialidemokraatit toteuttivat lapsilisälain. Samana vuonna säädettiin myös tuberkuloosilaki, jonka avulla tuberkuloosi on miltei täysin poistettu.

      1949
      Säädettiin kolme arava-lakia. Myöhemmin kehitettyjen lakien avulla on lisätty yhteiskunnan aloitteellista panosta asuntotuotannossa ja vähävaraisille tarkoitettua asuntotuotantoa. Samoin tehtiin laki vanhuuseläkkeestä.

      1952
      Päätettiin työturvallisuuslaista ja vanhuusavustuslaista.

      1955
      Säädettiin työkyvyttömyyslaki.

      1956
      Uudistettiin kansaneläkelaki.

      1960
      Säädettiin uusi vuosilomalaki ja perustettiin työnantajien rahoittama työttömyyskassojen keskuskassa.

      1961
      Eduskunta päätti TEL- ja LEL- (ansioeläke) laeista. Sama vuosi merkitsi lapsiperheille mahdollisuutta asumistuen saantiin.

      1963
      Sosialidemokraatit ajoivat läpi sairausvakuutuslain. Se olisi toteutunut jo 20-luvulla, mikäli muut olisivat tukeneet sosialidemokraattisen hallituksen esitystä.

      1965
      Päätettiin työaikalaista, jonka tuloksena saatiin 40-tuntinen työviikko.

      1967
      Säädettiin uusi ammattitautilaki.

      1968
      Toteutettiin aikamme merkittävin sivistyspoliittinen tavoite – saatiin laki peruskoulusta.

      1969
      Hyväksyttiin laki opintolainojen valtiontakauksesta. Lain nojalla pääsivät valtion takauksesta osallisiksi myös ammattiin valmistavissa oppilaitoksissa ja ammattikursseilla opiskelevat.

      1970
      Sosialidemokraatit vaikuttivat voimakkaasti Kehitysaluerahaston perustamiseen. Rahaston tarkoituksena on edistää kehitysalueiden elinkeinotoimintaa. Työsopimuslakiin sisällytettiin mm. 6 viikon synnytysloma kaikille palkkasuhteessa oleville äideille.

      1971
      Säädettiin kansanterveyslaki. Tavoite tähän asetettiin jo Forssan kokouksessa 1903.

      1972
      Säädettiin lait työsuojelun hallinnosta ja valvonnasta. Myös näillä laeilla on taustansa Forssassa 1903 ja Turussa 1969. Samana vuonna säädettiin lasten päivähoitolaki. Opintotukilaki tuli voimaan, samoin äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikärajan alentaminen 18-vuoteen.

      1973
      Työntekijät saivat oikeuden neljän viikon vuosilomaan. 1973 tuli voimaan palkkaturvalaki, joka varmistaa työntekijän palkkasaatavat erityisesti työnantajan konkurssitapauksessa.

      1974
      Äitiysloma pidennettiin seitsemäksi kuukaudeksi.

      1975
      Uudistettiin lapsen asemaa koskeva lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on saattaa kaikki lapset syntyperästä riippumatta samaan asemaan. Lapsiperheiden asumistuki laajeni ja työeläkkeiden tavoitetaso nousi. 1975 säädettiin laki puolisoiden erillisverotuksesta ja autonkuljettajien työaikalaki.

      1977
      Keväällä 1977 solmitun työehtosopimuksen yhteydessä luotiin myös pohja talvilomalle.

      1978
      Pidennettiin äitiyslomaa 8 kuukaudeksi, josta isä voi käyttää kaksi viikkoa vanhempainlomana. Samana vuonna hyväksyttiin laki yhteistoiminnasta yrityksissä, jota koskevan vaatimuksen nosti esiin Rafael Paasio 1967 pitämässään telakkapuheessa. Syksyllä tulivat voimaan kuluttajansuojaa koskevat lait. Hyväksyttiin laki työterveyshuollosta ja vahvistettiin lomautus- ja irtisanomissuojaa parantava laki työsopimuslain muuttamisesta. Vuosilomalain muutoksen mukaan yli seitsemän vuotta jatkuneessa työsuhteessa on työntekijällä oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, mikä käytännössä merkitsi talviloman toteutumista.

      1979
      Säädettiin opintovapaalaki sekä liikuntalaki, jolla järjestettiin liikuntakulttuurin valtionavustusjärjestelmä.

      1980
      Säädettiin asuntosäästöpalkkiolaki nuorten ensimmäisen omistusasunnon hankkimismahdollisuuksien parantamiseksi.

      • EmilVonRetee

        Komeaa luettavaa on! Oikeistolaisten ihannoimassa "yövartijavaltiossa" kaikki nuo nykyään itsestäänselvyyksiltä tuntuvat asiat olisi jääneet toteutumatta.


      • hyvinvoinninpuolesta

        80-luvulla demareiden työ kansalaisten etujen ajamisessa ja hyvinvoinnin lisäämisessä jatkui:

        1981
        Uudistettiin aluepoliittinen lainsäädäntö, säädettiin maa-aineslaki eli ns. soralaki, hyväksyttiin ilmansuojelulaki, kalastuslaki eli ns. ”pilkkilaki” uudistettiin. Tehtiin sove-uudistus, jolla sairausvakuutuspäivärahan ja äitiysrahan taso nousi ja päivärahat tulivat veronalaisiksi sekä säädettiin rintamaveteraanien varhaiseläkelaki.

        1982
        Hyväksyttiin ns. Valtava-lakipaketti, jolla uudistettiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtion osuutta koskeva lainsäädäntö. Samassa yhteydessä eduskunta hyväksyi sosiaalihuoltolain. Hallintomenettelylailla pyrittiin parantamaan kansalaisten oikeussuojaa ja hallinnon palvelutasoa. Päätettiin laaja-alaisen ympäristöministeriön perustamisesta.

        1983
        Uudistettiin lastensuojelulaki. Samoin parannettiin työsuhdeturvaa säännöksin irtisanomisen menettelytavoista, neuvotteluvelvollisuudesta, tuomioistuinkäsittelystä ja korvauksista. Siirrettiin pääosa entisen invalidihuoltolain nojalla järjestettävästä lääkinnällisestä kuntoutuksesta kunnallisen terveydenhuollon tehtäväksi. Kansaneläkeuudistuksen II A-vaiheen epäkohdat korjattiin ja II B-vaihe tuli voimaan.

        1984
        Tehtiin työttömyysturvan kokonaisuudistus. Päätettiin pienten lasten hoitopaketista, jossa sitouduttiin kehittämään lastenhoitoa niin, että vuoteen 1990 mennessä kaikille alle 3-vuotiaille voidaan järjestää hoito joko kunnallisena päivähoitona tai antaa perheille kotihoidon tukea perheen tekemän valinnan mukaan. Vanhemmille oikeus hoitovapaaseen siihen saakka, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Säädettiin rakennussuojelulaki. Vuosilomalakia muutettiin siten, että työntekijälle kertyy lomapäiviä kaksi ja puoli päivää kuukaudelta, kun työsuhde on jatkunut vuoden. Parannettiin heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien rintamaveteraanien asemaa.

        1985
        Uudistettiin sukunimilainsäädäntö. Korotettiin nuoren asuntosäästäjän starttirahaa. Säädettiin, että vuonna 1961 ja sen jälkeen syntyneille on suun ja hampaiden tutkimus ja ehkäisevä hoito maksutonta. Ikäluokkia on myöhemmin laajennettu. Säädettiin laki kunnallisesta ympäristönsuojelusta.
        Päätettiin nuorisotyölaista. Parannettiin free lance -työntekijöiden eläketurvaa. Työnvälityslain muutoksella tehtiin työvoiman vuokraus luvanvaraiseksi. Säädettiin lait yksilöllisestä varhaiseläkkeestä ja varhennetusta vanhuuseläkkeestä. Jatkettiin lapsilisän maksukautta vuodella. Uudistettiin siviilipalveluslaki. Päätettiin laista asunto-olojen kehittämiseksi. Kansaneläkeuudistuksen III vaihe tuli voimaan.

        1986
        Säädettiin laki osa-aikaeläkkeestä. Eduskunta sai valmiiksi valtiosäännön osittaisuudistuksen. Ydinenergialailla siirrettiin ydinenergian käyttöön liittyvät ratkaisut eduskunnan tehtäväksi. Tasa-arvolaki valmistui. Uudistettiin työelämän pelisääntöjä parantamalla työntekijän työsuhdeturvaa ja toimeentuloturvaa irtisanomistilanteissa. Korotettiin nuoren asuntosäästäjän starttirahaa. Säädettiin korkeakoulujen kehittämislaki.

        1987
        Uudistettiin huoneenvuokralaki ja lisättiin poliittista ym. syrjintää koskeva kielto työsopimuslakiin. Säädettiin vammaistukilaki, joka tuli invalidirahalain sijaan. Kansaneläkelain apu- ja hoitolisäjärjestelmä korvattiin uudella eläkkeensaajien hoitotuella.
        Uusi työllisyyslaki säädettiin tulemaan porrastetusti voimaan vuosien 1988-1990 alusta lukien. Lain työllistämisvelvoitteiden toimeenpano aloitettiin pahimmilta työttömyysalueilta.

        1988
        Uudistettiin työelämää koskevaa lainsäädäntöä: vaarallisiin töihin työsuojeluvaltuutetun keskeytysoikeus ja työntekijän kieltäytymisoikeus, yksilölliset työajat, tilapäinen ja osittainen hoitovapaa pienten lasten vanhemmille. Työsopimuslain muutoksella pidennettiin irtisanomisaikoja ja parannettiin työsuhdeturvaa sekä osa-aika-työntekijöiden asemaa. Yhteistoimintalakiin lisättiin tehostettu neuvotteluvelvoite, joka koskee irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia ja liikkeen luovutuksia.
        Joustava eläkeikäjärjestelmä (yksilöllinen varhaiseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osa-aikaeläke) ulotettiin myös valtion ja kuntien henkilöstöön. Käynnistettiin lapsilisien tasokorotukset, joita tehtiin myös vv. 1989-91. Verouudistuksen ensimmäisen vaiheen lait säädettiin.

        1989
        Tehtiin perhe-eläkejärjestelmän kokonaisuudistus, jolla mm. oikeutettiin myös mieslesket leskeneläkkeeseen puolisonsa kuoleman jälkeen. Säädettiin vuoden 1990 alusta voimaan tullut henkilöstörahastolaki, jolla kehitetään uutta yrityskohtaista osallistumisjärjestelmää. Tieliikenteen ajo- ja lepoajoista säädettiin uusi laki. Perustettiin valtion eläkerahasto, jotta voitaisiin varautua valtion tulevien eläkemenojen tasaamiseen.
        Uusi tulo- ja varallisuusverolaki säädettiin pysyvänä voimaan vuoden 1990 alusta. Samasta ajasta voimaan tulevaksi hyväksyttiin uudistettu yhdistyslaki, jolla edistetään kansanvaltaisia menettelytapoja yhdistyksissä. Presidentin vaalitavan muutos kaksivaiheiseksi kansanvaaliksi ja valtaoikeuksien tarkistaminen eteni.


      • hyvinvoinninpuolesta
        EmilVonRetee kirjoitti:

        Komeaa luettavaa on! Oikeistolaisten ihannoimassa "yövartijavaltiossa" kaikki nuo nykyään itsestäänselvyyksiltä tuntuvat asiat olisi jääneet toteutumatta.

        90-luvullakin demarit olivat kohentamassa kaikkien suomalaisten hyvinvointia:

        1990
        Käynnistettiin asunto-olojen kehittämisrahasto ja mahdollistettiin asumisoikeusasuntojen rakentaminen. Maapolitiikkaa tehostettiin lunastusmahdollisuuksia ja etuosto-oikeutta laajentamalla, kaavoitusmenettelyä keventämällä ja rakennusmaan arvonnousua leikkaamalla.
        Vuonna 1990 vakinaistettiin aikuisopintotuki. Samaan tähtäsi erorahaston toimialan laajentaminen lailla koulutus- ja erorahastoksi.

        1991
        Tuli voimaan kuntoutusta koskeva uudistus ja alettiin maksaa kuntoutusrahaa. Kansaneläkelain asumistukijärjestelmää ja puolisoiden eläkkeidenlisäosaa koskevat korjaukset tulivat voimaan 1.9.-91. Henkilöstön hallintoedustuksesta säädetyn lain nojalla toteutettiin hallintoedustus yrityskohtaisesti. Ensiasunnon ostajilta poistettiin leimavero.

        1992
        SDP:n pitkäaikainen tavoite kehittää parlamentaarista järjestelmää enemmistöperiaatteen suuntaan toteutui syyskuussa 1992. Kumottiin nk. tavallisten lakien lepäämäänjättämismahdollisuus. Lepäämäänjättämissäännöstö, joka oli perua vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksestä, oli johtanut siihen, että monet lait jouduttiin lainsäädäntöteknisistä syistä säätämään yksivuotisina lakeina.
        Lepäämään jäi pitkään valmisteltu perusoikeusuudistus, jolla vahvistetaan sosiaalisen, sivistyksellisen ja taloudellisen turvan oikeudellista perustaa.

        1994
        Tuli voimaan Euroopan talousaluetta ETAa koskeva sopimus. Sillä luotiin EY:n ja EFTA-valtioiden välille kattava järjestely, jolla EY:n sisämarkkinat toteutettiin koko ETA:n alueella. Kesäkuussa 1994 allekirjoitettiin sopimus Suomen, Ruotsin, Norjan ja Itävallan liittymisestä Euroopan unioniin. Suomen kansa hyväksyi lokakuussa sopimuksen Suomen liittymisestä EU:iin. Eduskunta hyväksyi 18.11.1994 Suomen liittymisen Euroopan unionin jäseneksi 1.1.1995.

        1995
        Suomi liittyi Euroopan unioniin. Hyväksyttiin ja tuli voimaan vuodesta 1992 lepäämässä ollut esitys perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta, jolla lisättiin perustuslain suojan piiriin uudet, keskeiset perusoikeudet: taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Syrjintäkielto sekä säännökset lasten yhdenvertaisesta kohtelusta ja sukupuolten tasa-arvosta tulivat sääntelyn piiriin. Uudistuksen yhteydessä luovuttiin toimeentulon lakisääteistä perusturvaa koskevasta mahdollisuudesta jättää lakiehdotus lepäämään yli valtiopäivien.
        Rauhanturvaamislain muutos tuli voimaan, joka mahdollistaa osallistumisen erityisesti humanitaariseen avustustoimintaan ja siviiliväestön suojaamiseen tähtäävään rauhanturvaamistoimintaan.
        Paavo Lipposen historiallisen laajapohjainen viiden puolueen hallitus aloitti työnsä 13.4.1995.
        Solmittiin kattava tulopoliittinen sopimus vuosiksi 1996-1997. Korot laskivat lähelle Saksan markan korkotasoa.

        1996
        Tuli voimaan vaalilainsäädännön uudistus, jonka mukaan äänioikeusikä määräytyy vaalivuoden alun asemasta vaalipäivän mukaan ja jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä on äänioikeutettu.
        Tuli voimaan laki alle kouluikäisten lasten oikeudesta päivähoitoon.
        Asuntorahoituksen kehittämiseen tähtäävät lait tulivat voimaan. Niiden mukaan mm. yksityishenkilön ottamalle asuntolainalle voidaan myöntää rajoitettu valtiontakaus.
        Rahalain muutos loi edellytykset liittyä Euroopan valuuttajärjestelmään. Päätöksentekomenettelyä Suomen markan ulkoisen arvon määräämisestä selkeytettiin ja kevennettiin. Kytkeytyminen Euroopan valuuttakurssijärjestelmään ja kiinteän keskuskurssin määrääminen markan suhteessa ecuun tapahtui syksyllä uuden menettelylain mukaisesti.
        Säädettiin laki vuorotteluvapaasta.
        Työttömyys aleni ja talouskasvu vakautui notkahduksen jälkeen.

        1997
        Vuoden tuli voimaan luonnonsuojelulain uudistus.
        Kalastuslain muutos viehekalastuksen harjoittamisesta tuli voimaan.
        Joulukuussa solmittiin uusi vuoden 1998-1999 kattava tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Palkankorotukset pysyivät maltillisina. Veronkevennykset suunnattiin pieni- ja keskituloisille. Työllisyys parani ja vuoden aikana syntyi n. 60.000 uutta työpaikkaa.

        1998
        Hallitus antoi esityksen uudesta hallitusmuodosta eduskunnalle. Esityksessä neljä entistä perustuslakia yhdistetään yhdeksi uudeksi perustuslaiksi.
        Eduskunta päätti Suomen osallistumisesta Euro-alueeseen 1.1.1999 opposition vastustaessa asiaa.
        Uusi yliopistolaki tuli voimaan elokuun alussa. Eduskunta hyväksyi muut koululait tuleviksi voimaan 1.1.1999.

        1999
        Hyväksyttiin (31.12.1998) euron peruuttamattomat muuntokurssit, jotka tulivat voimaan 1.1.1999. Euron ja Suomen markan virallinen ja tarkka muuntokurssi oli 5,94573.
        Eduskunta hyväksyi Suomen perustuslain ensimmäisen kerran helmikuussa, jonka jälkeen laki jäi lepäämään yli vaalien. Lopullisesti eduskunta hyväksyi lain kesäkuussa. Lain nimi muuttui Suomen perustuslaiksi eduskuntakäsittelyn aikana.


    • Branten

      Tanssitti työttömiä torilla.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      264
      2926
    2. 199
      2845
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      68
      2415
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      209
      1902
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1358
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1285
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1257
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1182
    Aihe