Kun toinen ei kuuntele

Minä olin kauan kestäneessä parisuhteessa minkä toinen osapuoli ei keskustellut juuri ollenkaan. Käytännön asioista hän keskusteli jonkin verran, muuta parisuhteeseen liittyvistä asioista ei ollenkaan. Hän on omalla tavallaan erityispiirteinen niinkuin minäkin, mutta kommunikoinnissa meissä oli eroa.

Onko tämä uusi piirre, vai oletko havahtunut keskustelun tärkeyteen vasta useiden vuosien yhdessäolon jälkeen?

Hmm. Kun aloin lukemaan kirjoitustasi, ajattelin ensimmäistä lausettasi tovin,
Minulla on mies, jolle voi puhua , joka puhuu ja vuorrotainen keskustelu on onnistuu.

Nimenomaan tuohon alussa rakastuinkin: Nyt löytyi mies, jonka kanssa on helppo puhua.
Tuota silloin tällöin muistelenkin hänelle - Ja olen usein saanut nauraa, kun nän tyytyväisenä muikistelee.

Itselläni on hyviä kokemuksia muutamasta keinosta:
- Ei kaikki juttelut pidä olla kuolemanvakavia. Aina silloin tällöin on tärkeää ja inspiroivaa nauraa ja leikitellä sanoilla. Mitä enemmän tuollaista harrastaa, niin silloin on helpompi käsitellä niitä mustareunaisiakin jutteluja, kunhan niitä ei tule aina ja putkenaan, kun suunsa avaa.
- Ja tätä kappaletta miesten ei saa lukea kovin tiukkapipoisena :)
Naiset: Jos haluat miehesi toimivan tietyllä tavalla, kohtele häntä kuin hän olisi jo sellainen. Pätee kyllä useimpiin ihmisiin sukupuoleen katsomatta.
- Kehumalla ja kiittämällä mukavasta juttelusta, kaveri kyllä himoitsee sitä lisää...
Virnistyis ja suukko päälle.

Ehheh, arvaan kyynisimpien ajatukset. Ei ole niin, ei meillä on taivaallinen suhde, kyllä "kyykäärmeitäkin" on tapettu, riidelty ja muutama tavarakin särjetty, lähdetty ovet paukkuen ja tultu häntä koipien välissä takaisin ja leikitty mykkäkoulua. Kun myrskyn jälkeen on poutasää, silloin on ollut aika ruveta miettimään, mitä tässä oikeasti tapahtui, onko mennyt maapallo nurin, ja jos ei, sitten puhutaan.

Meilläkin oli ongelma joka onneksi osattiin korjata. Ja katsokaas kun tuo netti ole ongelma. Vielä molemmilla. Joten sovittiin kaksi iltaa vko. Ilman nettiä ja muita hörpäkkeitä. Puhutaan ja keskitytään toisiimme. Ongelma ratkesi. Pitää yhdessä löytää se vika mistä johtuu kun toinen ei kuuntele. Tällä ainakin me ratkottiin kuunteleminen että suhdetta muutoinkin.

Juuri siitä huomasin aikoinaan että tässä taitaa nyt olla se oikea. Eli tapasin miehen jonka kanssa oli aivan uskomattoman helppoa keskustella ihan kaikesta ja ajatukset menivät todella hyvin yksiin. Tuntui että ymmärrämme toisiamme melkein puolesta sanasta.
Eikä tuo tunne ole muuttunut parinkymmenen avioliittovuoden aikana.

Takana 40v yhteiseloa eikä tuollaista ongelmaa ole ollut. Mutta haluan kysyä sinulta. Kuinka usein kysyt häneltä kuinka hän voi, millainen työpäivä hällä oli. Kuinka usein otat hänet huomioon vaikka kysymällä mitä ruokaa hän haluaa huomenna. Yhteiselo ja sen luominen on pienistä asioista kiinni. Täytyy olla kiinnostunut siitä toisesta. Jos haluaa että suhde pysyy hyvänä, lämpimänä ja läheisenä niin silloin täytyy asettaa toisen edut omien etujen edelle. Vanha viisaus. Älkää kilpailko muussa kuin siinä kumpi ottaa toisen huomioon eniten. Näin pidätte huolta toisistanne, keskustelette ja rakastatte toisianne.
Muistakaa kertoa rakkaudestanne niin sanoin kuin teoinkin joka ainut päivä. Hellyyttä ja rakkautaa ei anna koskaan liikaa.
Jos ei huomioi toista niin pikkuhiljaa ajaudutaan siihen että ei ole enää mitään puhuttavaa eikä arvosta sitä toista. Perheterapiaakin on nykyään saatavilla. Menkää sinne ja antakaa ulkopuolisen kurkistaa parisuhteeseenne. Uskon että yllätytte molemmat.

Mietin millaisia ne aloittajan omat murheet ovat. Oletkohan sinä samanlainen kuin minä?

Minuun on sisäänrakennettu murehtija-geeni.
Aina on joku asia joka huolestuttaa.
Itselläni oli terveyden kanssa paljonkin ongelmia männä vuosina. Ensin oli epämääräisiä vaivoja, rutisin ja valittelin, mies sanoi aina, että mene lääkäriin, mutta en saanut mentyä. Sitten kun tuli isompi kohtaus, menin, tuli iso leikkaus, toivuin pikkuhiljaa, kaiken piti olla kunnossa, mutta aina kun tuli joku pienikin kipu tai tuntemus jossain päin kroppaa, huokailin mihinkähän tämä nyt liittyy, pitäisikö mennä tutkimuksiin. Alussa mieheni oli huolestunut ja sympaattinen kyseli ja ehdotteli erilaisia vaihtoehtoja. Kun siitä ei tullut mitään valmiimpaa kuittasi asian, mee lääkäriin jos huolettaa, aikaa kului, lopulta mies totesi aina kyynisesti, että valittamallahan se tuokin selviää. Kyllähän se tuntui pahalta, että eikö se enää rakasta kun ei tuon vertaa välitä, entäs jos se taas on syöpä. Projisoin omia pelkojani ääneen puhumalla, puhuin ja puhuin mutta en tehnyt itselleni ongelmaksi muuttuneelle asialle mitään. Näin jälkeen päin ymmärrän, että kyllähän se toinen väsyy jossitteluun eikä jaksa enää ottaa todesta jokaista kitinääni.

Murehdin ja pelkään usein myös lasten ja lasten lasten, tai vaikkapa leikkaukseen menevän siskoni puolesta. Mieheni on mieltä, että muut ihmiset ja myös meidän lapset osaavat hoitaa itse jälkikasvunsa ja omat asiansa ilman minun turhaa murehtimista. Ja osaavat pyytää apua jos sitä tarvitsevat. Ja näinhän se onkin, tosi fiksuja ihmisiä ovat.

Monesti minun mieltäni kaihertavat jutut ovat aivan turhia, ilman niitä elämäni olisi huomattavasti mukavampaa. Tavoitteenani on muuttaa omaa luonnettani iloisempaan ja huumorintajuisempaan suuntaan, mutta näin 55:sena se on osoittautunut aika haastavaksi :).

Kuule ei puolisoa juttelu kiinnosta, mun muija ei ole koskaan ollut oikein kiinnostunut puhumaan suhteen tilasta vaikka olis ollut aika heikossa hapessa, muija murjottaa mielummin ja kiukuttelee ku on paha mieli ja olettaa että sillä se hoituu, ei puhunut silloinkaan kun alkoi seksielämä tökkimään, olis sanonut et haluaa muutosta petijumppaan mut ei teki mielummin omat päätökset jotka ei oleet kovin kivoja.

Naiset yleensä on täysin kykenemättömiä keskustelmaan, vaimo menee lukkoon heti kun on edes hiukankaan vaikeammasta asiasta kysymys kuin joku sanomalehden otsikko.

Minä taas nauttisin asioiden pohtimisesta eri kanteilta yhdessä, ja suoraan sanottuna vatvomisesta niin kauan, kuinka kauan tahansa, että selvyys tulee suuntaan taikka toiseen.

Kaikki naiset tuttavapiirissä näkyy olevan samanlaisia, täysin keskustelukyvyttömiä, menevät mykkäkouluun heti jos kaikki ei ole "ruusuilla tanssimista".

Seksistä, vaimo vain sanoo, että; "älä lässytä, pane kuin mies" kun haluaisin keskustella ja virittäytyä sillä tavalla seksiin.

Mistä voi löytää edes yhden keskustelutaitoisen, ja ennen kaikkea haluisen naisen?
M 51v.

Naisen ja miehen eroavaisuudet tulevat esiin keskustelussa. Mies miettii ongelmaan tai murheeseen ratkaisua ja nainen haluaisi pelkästään kuunteliaa. Mies haluaisi auttaa puolisoa ongelmassa, mutta usein tämä koetaan käskyksi tai vaatimukseksi. Nainen ei hyväksy eikä ymmärrä miehen auttamista, miehen pitäisi auttaa ainoastaan silloin kun nainen pyytää apua ja juuri siten kun nainen haluaa.

Jos haluat olla jotenkin sovussa naisen kanssa on paras olla hiljaa, tämä on monen miehen ainut selviytymiskeino.

Hei.

Puhuminen on taito joka opitaan. Vaikka ihmiset ovatkin erilaisia temperamentiltaan ja tottumuksiltaan, puhumisen kautta syntyvä yhteys on kuitenkin myös paljon harjoittelusta ja tietoisesta pyrkimyksestä kiinni.
Vuorovaikutustaidot ovat parisuhteessa ensiarvoisen tärkeät. Niitä voi hyvin opiskella erilaisilla parisuhdekursseilla, mm "Vuorovaikutustaidot parisuhteessa" parisuhdekurssilla (Googleta).
Parisuhdekursseja järjestää eri toimijat, myös kirkon perheasiain neuvottelukeskukset. Sieltä ainakin saa tietoa, missä kursseja on.

Toivotan teille uusia löytöjä kommunikaatiotaitojen opiskelussa. Se on osittain samanlaista kuin uuden kielen opiskelu: löydetään tapoja ilmaista itseään ja kuunnella toistaan eri tavalla (paremmin) kuin ennen.

Merja, diakoni

Turha neuvoa jos ei ole älyllistä kapasiteettia ottaa neuvoja vastaan.

Entä jos omista asioistasi ja suruistasi kertomisen sijasta asettaisit ne kysymyksen muotoon?
Kysy miten sinä ratkaisisit tämä ongelman kun minä en millään saa talousbudjettia riittämää kuun loppuun,
Kysy mitä pelejä sinä ehdottaisit lastenne oppivan
Kysy kupi teista vanhemmista lukisi iltasadut lapsillenne,
Kysy mitä ehdotat kun minulla on aina niin väsynyt olo
Kysy minne sinä haluaisit asettaa pysyvät tangot pyykinkuivausta varten
Kysy miten minä voisin olla sinulle enmmän avuksi
Kysy haluaisiko että hän ottaisi lapset mukaan seuraavalle ......( mihin tahaansa hän meneekin)
Kyksy, kysy, kysy, aseta kysymyksesi niin että pelkkä jooo tai ei ei riitä vaan että vastaukseksi tarvitaan useampi sana.

Sitten kuuntele huolellisesti ja vastaa että se oli hyvä idea! (vaikka itse olisit ajatelleut toisin) Se kannustaa miestäsi vastaamaan toiseenkin kysymykseen.
Jos esittaisit vain yhden kysymyksen päivässä, sillä pää jo kommunikoinnin alkuun.

Nähtävästi aloitukseen vastaavat etupäässä henkilöt jotka kokevat saman tyyppisisä ongelmia.
Vaimoni kanssa me olemme keskustelleet aina melkein kaikesta.
Päivän tapahtumista, perheen asioista ja suunnitelmista, paikallisesta ja valtakunnan politiikasta, taloudesta, urheilusta.

Olimme työelämässä eri aloilla ja eri "leireissä". Minä olin riistäjäkapitalistin pahin agentti ja vaimoni oli useita vuosia SAK-laisen liitton työpaikkansa luottamusmies. Pystyin valottamaan sopimuspolitiikkaa riistäjän kannalta ja avustin vaimoani liittopaivien alustuspuheenvuoron laatimisessa.

Vaimo kertoo herkästi hopeahapsikerhon tapahtumista. Kutomis- ja liikuntakerhot sekä viikkokokoukset. Kuuntelen kohteliaasti.
Hän on näennäisen kiinnostunut kuntosalin tapahtumista ja henkilöistä.
Kuitenkin hän on joskus sanonut, ettei häntä hirveästi kiinnosta minun vetämiseni, kyykistelemiseni yms.

Ainoa alue jossa en ole saanut vaimon kanssa keskutelua ovat intiimisuhteeseen liittyvät asiat.
En ole 5-kymmeneen vuoteen saanut lypsetyksi ulos sitä mistä hän pitäisi.
Olen avoimesti kertonut omista mieltymyksistäni ja vaimo on kuunnellut ja kuuntelee vieläkin ja hän kyllä ilmoittaa milloin hänen rajansa tulee vastaan.
Mutta hänen halunsa? On vaan tarttenut kokeilla ja päätellä.

Onko tämä ollut kaikille muille helppoa?

Puhumattomuus - ja varsinkin vastaamattomuus- on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä, alistamista.