Turhilta vakuutusrästeiltä suojautuminen

mopo-olli

Ei liity suoraan autoihin, mutta vakuutuksiin kyllä.

Eli omistin aikanaan epäkuntoisen projektimopon, jota en epähuomiossa rekisteröinyt omiin nimiini ja myin vuoden sisään eteenpäin paperille tehdyllä luovarilla.

Nyt trafin tietoja ensimmäistä kertaa netin kautta selatessani huomasin, että ko. mopo on edelleen rekisterissä ja luovutusilmoitettuna minulle, eikä seuraavakaan omistaja siis ole mopoa koskaan rekisteröinyt nimilleen, aikanaan myydessäni minun olisi pitänyt tehdä heti luovutusilmoitus.

En voi enää poistaa ajoneuvoa rekisteristä, koska joutuisin ottamaan sen nyt omiin nimiini, jolloin viiden vuoden vakuutusmaksut lankeaisivat nelinkertaisina maksettavikseni.

Varsinaista haittaahan tästä ei ole, koska mopoista ei tarvitse maksaa veroja, mutta miten toimia siinä epätodennäköisessä tilanteessa, että tulevaisuudessa joku löytää mopon papereineen navetan vintiltä ja rekisteröi sen nimiinsä, jolloin minusta tulisi väliomistaja ja joutuisin maksamaan vakuutusrästejä viiden vuoden ajalta? Tai ajaa sillä ratsiaan, jolloin runkonumero mahdollisesti aiheuttaisi hankaluuksia.

Omaa kopiotani luovarista tuskin enää löytyy, riittäisikö tuolloin rästien kumoamiseen (tai siis pienentämiseen tuolle vajaan vuoden ajanjaksolle) konttorilla tehty luovutusilmoitus tuntemattomalle, vai pitääkö jopa vääntää keksitty luovari "Petteri Järviselle"?

Vai olisiko parempi tehdä tuo varmuuden vuoksi heti, toisaalta ei kiinnostaisi sorkkia enää asiaa, kun mitään haittaa ei ole tähänkään asti ollut, eikä edes trafissa osattu sanoa 100% varmasti voisiko nyt tekemäni luovutusilmoitus mennä jostain syystä liikennevakuutuskeskuksen tietoon.

Kiitos tiedoista.

6

621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kummitusmopo

      Nykyään mopo on yleensä poistettu liikennekäytöstä, joten ei siitä mitään laskua tule. Jos mopo on Trafin mukaan omistuksessasi, voit ilmoittaa sen kadonneeksi. Parempi olisi, jos luovutustodistus löytyy, niin voit viedä kopion siitä katsastuskonttorille, niin poistavat sen nimistäsi. Autojen kohdalla käy usein niin, että kaupunki vie tien viereen jääneen autosi romuttamoon, jolloin sinulla ei ole mitään todistusta myynnistä. Silloin teet kirjallisen selvityksen siitä, että auto on kadonnut, varastettu tms.

    • mopo-olli

      Trafin tietojen mukaan mopo on edelleen liikennekäytössä, eli vakuutukset tavallaan pyörii vaikka ikuisesti, paitsi että ei pyöri niin kauan kun kukaan ei rekisteröi sitä omiin nimiinsä. Mopo ei myöskään näy trafin tiedoissa omistamissani tai hallitsemissani ajoneuvoissa, ainoastaan näkyy tieto että se on aikanaan luovutusilmoitettu minulle.

      No, täytynee jostai kaivaa se luovari siltä varalta, että joskus 20 vuoden päästä mopojakin aletaan verottaa tms.

    • jaajajj

      Tee myynti-ilmoitus katsastuskonttorilla. Ei tarvitse luovaria.

    • mopo-olli

      Juu tuota ne konttorilla ehdotti, mutta:

      "– Selvittäminen on silloin työlästä, kun myyjä ei aina muista ostajasta mitään saati edes missä kuussa auto on myyty. Silloin asia vaatii enemmän selvittelyä, esimerkiksi todistajien kuulemista.

      Luovutustodistuksen puuttuminen voi käydä myös myyjän lompakon päälle. Entinen omistaja säilyy ajoneuvon verojen ja vakuutusten maksumiehenä niin kauan kuin Trafi tekee päätöksen omistajuuden vaihtumisesta.

      – Trafi voi katkaista takautuvasti ajoneuvoverot siitä päivämäärästä, jonka myyjä ilmoittaa myyntipäiväksi, mutta vakuutusmaksut katkeavat yleensä vasta sinä päivänä, kun Trafi tekee päätöksensä, Pallaspuro toteaa."

      Eli tulkitsen tuon niin, että ilman luovaria tehty myynti-ilmoitus ei katkaise vakuutuksia takautuvasti. Tuokaan ei sinänsä haittaa mitään, jos vaan liikennevakuutuskeskus ei koskaan (seuraavaan 5 vuoteen) saa vakuuttamattomuudesta tietää.

      "Myyjän tulisi tietää vähintään uuden omistajan nimi ja kauppapäivä. Tähän riittää myös suullinen todistus."

      Noh, äkkiäkös minä tuollaiset muistelen.

      • paskapuro

        Lain mukaan rekisteröinti katkeaa luovutukseen eikä liikennevakuutusta tarvitse maksaa ajoneuvosta jonka haltija ei ole. Lain mukaan luovutustodistusta ei tarvitse tehdä, joten sitä ei silloin voi edellyttää olevan. Liikennevakuutuksen korvauksista vastaa liikennevakuutuskeskus eli kaikki vakuutuksen maksajat, jos uusi omistaja ei rekisteröi ajoneuvoa. Pallaspuro puhuu paskaa.


      • mopo-ossi
        paskapuro kirjoitti:

        Lain mukaan rekisteröinti katkeaa luovutukseen eikä liikennevakuutusta tarvitse maksaa ajoneuvosta jonka haltija ei ole. Lain mukaan luovutustodistusta ei tarvitse tehdä, joten sitä ei silloin voi edellyttää olevan. Liikennevakuutuksen korvauksista vastaa liikennevakuutuskeskus eli kaikki vakuutuksen maksajat, jos uusi omistaja ei rekisteröi ajoneuvoa. Pallaspuro puhuu paskaa.

        Okei, kiitos tiedosta.

        Mutta jos uusi omistaja ei rekisteröi vaan myy suoraan toiselle uudelle omistajalle joka taas rekisteröi, niin ensimmäisestä uudesta omistajasta tulee automaattisesti väliomistaja, joka joutuu maksamaan vakuutukset omalta ajaltaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      49
      1041
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      719
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    Aihe