Ei liity suoraan autoihin, mutta vakuutuksiin kyllä.
Eli omistin aikanaan epäkuntoisen projektimopon, jota en epähuomiossa rekisteröinyt omiin nimiini ja myin vuoden sisään eteenpäin paperille tehdyllä luovarilla.
Nyt trafin tietoja ensimmäistä kertaa netin kautta selatessani huomasin, että ko. mopo on edelleen rekisterissä ja luovutusilmoitettuna minulle, eikä seuraavakaan omistaja siis ole mopoa koskaan rekisteröinyt nimilleen, aikanaan myydessäni minun olisi pitänyt tehdä heti luovutusilmoitus.
En voi enää poistaa ajoneuvoa rekisteristä, koska joutuisin ottamaan sen nyt omiin nimiini, jolloin viiden vuoden vakuutusmaksut lankeaisivat nelinkertaisina maksettavikseni.
Varsinaista haittaahan tästä ei ole, koska mopoista ei tarvitse maksaa veroja, mutta miten toimia siinä epätodennäköisessä tilanteessa, että tulevaisuudessa joku löytää mopon papereineen navetan vintiltä ja rekisteröi sen nimiinsä, jolloin minusta tulisi väliomistaja ja joutuisin maksamaan vakuutusrästejä viiden vuoden ajalta? Tai ajaa sillä ratsiaan, jolloin runkonumero mahdollisesti aiheuttaisi hankaluuksia.
Omaa kopiotani luovarista tuskin enää löytyy, riittäisikö tuolloin rästien kumoamiseen (tai siis pienentämiseen tuolle vajaan vuoden ajanjaksolle) konttorilla tehty luovutusilmoitus tuntemattomalle, vai pitääkö jopa vääntää keksitty luovari "Petteri Järviselle"?
Vai olisiko parempi tehdä tuo varmuuden vuoksi heti, toisaalta ei kiinnostaisi sorkkia enää asiaa, kun mitään haittaa ei ole tähänkään asti ollut, eikä edes trafissa osattu sanoa 100% varmasti voisiko nyt tekemäni luovutusilmoitus mennä jostain syystä liikennevakuutuskeskuksen tietoon.
Kiitos tiedoista.
Turhilta vakuutusrästeiltä suojautuminen
mopo-olli
0
170
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1876698- 352403
- 1872139
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101413Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1181393- 731097
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,301035Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44961Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke13936