Punikit tuhosivat itsensä Tampereella 1918

Valkosoturi

Mannerheimin tarkoitus ei ollut käydä veristä kaupunkisotaa Tampereella, vaan tuhota punaisten päävoimat Oriveden seudulla.

Rintamakomentajien viivyttelyn takia punikit pääsivät kuitenkin suuressa sekasorrossa pakenemaan Tampereelle.

Valkoisella puolella ei heidän sekasortoaan tiedetty, eikä ä sitä kyetty käyttämään hyväksi, vaan Tampere saarrettiin.
Punikeille tarjottiin antautumista, mutta eihän se kelvannut, vaikka vähemmällä olisivat päässeet.

Nyt menettivät koko 12 000 miehen ja naisen vahvuuden ja sota oli sillä hävitty.

39

2075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Verinen-kiirastorstai

      on palstan stallarien toimesta yritetty panna Mannerheimin syyksi Hän kyllä oli Messukylässä seuraamassa taistelua, mutta sitä johtivat Hämeen Ryhmän komentaja eversti Wetzer ja Jämsän ryhmän komentaja kenraali Wilkman. Hänen alaisensa everstiluutnantti Renvald johti hyökkäystä Kalevankankaalle Sen teki Saksan jääkärien kouluttama ja johtama 2. Jääkärirykmentti, joka siis toimi Saksan sotaoppien mukaisesti.
      Renvaldin syyksi pantiin hyökkäyksen heikko valmistelu, vähäinen tiedustelu ja tulivalmistelu sekä päätön hyökkäys yli aukean päin konekivääreitä.
      Todelliset syylliset olivat kuitenkin nuoret jääkäriupseerit, jotka uskoivat urheuden voittavan konekivääritulen. Toimintaa seurasi heidät kouluttanut everstiksi ylennetty Ausfeld, jonka prikaatiin 2. JR kuului.

      Renvald pantiin syntipukiksi ja Ausfeld tilalle. Jotain oli tehtävä.

    • hyökkäys-oli-rikos

      ------Punikeille tarjottiin antautumista, mutta eihän se kelvannut, vaikka vähemmällä olisivat päässeet.
      Nyt menettivät koko 12 000 miehen ja naisen vahvuuden ja sota oli sillä hävitty.----

      Käsittämätöntä fuulaa. Eivätkö he olisi joukkojaan menettäneet jos olisivat antautuneet ja eivätkö olisi hävinneet sotaa ?

      Miksi lahtari ei itse antautunut kun noin suret Tampereen puolesta tai jäänyt odottamaan Saksan tuomaa ratkaisua. Tampereen valtauksen ainoa tarkoitus oli pelkästään mannerheimin kilven kiillotus, ei mikään sotilaallinen pakko.

      • Valkosoturi

        "Käsittämätöntä fuulaa. Eivätkö he olisi joukkojaan menettäneet jos olisivat antautuneet ja eivätkö olisi hävinneet sotaa ?"

        Totta kai, mutta Tampere olisi säästynyt ja ehkä suuri osa siellä nyt kaatuneista tai leireillä menehtyneistä.

        "Miksi lahtari ei itse antautunut kun noin suret Tampereen puolesta tai jäänyt odottamaan Saksan tuomaa ratkaisua."

        Voittaja harvoin antautuu paitsi stallarien haaveissa.

        " Tampereen valtauksen ainoa tarkoitus oli pelkästään mannerheimin kilven kiillotus, ei mikään sotilaallinen pakko. "

        Vihollisen tuhoaminen ja sen tukikohtien valtaus on sodissa aivan tavallista, Sitä punikitkin yrittivät, vaikka he antautumalla olisivat päässeet paljosta.

        Mannerheim haki voittoa Oriveden seudulla, ei Tampereella.


      • joensuun.teloitukset

        Mitä sitä omassa maassaan antautumaan Bulatselin rosvojoukolle.


    • Ookkonääpöljä

      ”Käsittämätöntä fuulaa. Eivätkö he olisi joukkojaan menettäneet jos olisivat antautuneet ja eivätkö olisi hävinneet sotaa ?”

      Hehän hävisivät nytkin! Antautumalla olisi ihmishenkiä säästynyt!

      ”Miksi lahtari ei itse antautunut kun noin suret Tampereen puolesta tai jäänyt odottamaan Saksan tuomaa ratkaisua. ”

      Siksi, että valkoiset uskoivat kykynevänsä Tampereen valtaukseen ja se oli, kuten osoittautui, sodan ratkaisu!

      ”Tampereen valtauksen ainoa tarkoitus oli pelkästään mannerheimin kilven kiillotus, ei mikään sotilaallinen pakko.”

      Typerä väite! Sotaa soditaan voittaakseen!

      Samalla periaatteella olisi muna-armeija 1945 voinut jättää Berliinin valtaamatta ja odottaa sodan ratkaisua tai lännen joukkojen saapumista?

      Niin ei vaan tehdä tuossa tilanteessa!

    • salmela.oli.nöyttelija

      Tärkeintä on se, että Bulatsel saatiin tapettua. Bulatselin menetys oli kova isku työväen kenraaleille.

      • töyry

        Sen pojat saatiin kiinni Viipurissa samana päivänä.


    • Marski-teki-oikeat

      ratkaisut Kalevankaan murhenäytelmän seurauksena.
      Hän määräsdi Ausfeldin Renvaldin seuraajaksi odottaen kovapäisten jääkärien uskovan saksalaista paremmin kuin entistä tsaarinupseeria.
      Hän määräsi taistelutauon, järjesti joukot ja johtosuhteet uudelleen, huolsi joukot, hankki reservejä ja tykistön ammuksia.
      Suunnittelu ja tiedustelu hoidettiin huolella.
      Stallareita harmittaa vieläkin. Sen todistaa Mannerheimin loputon mustamaalaus.

    • Stallarit-yrittävät

      Mannerheim-vihassaan muuttaa valkean mustaksi.

      Esimerkiksi Tampereen suurvoitto yritetään kääntää vain Mannerheimin miestappioiksi.

      Suurehkothan ne olivat, mutta enemmän joukkojen heikon tason ja sitkeän vastarinnan, kuin Mannerheimin johtamisen takia.

      Oleellista oli punikkien suurtappio, jossa he menettivät 12 000 miestä eli noin 20-kertaisenmäärän valkoisiin verraten.
      Lisäksi seurauksena oli joukkopako Länsi-Suomesta. Ne porukat otettiin vangiksi Lahden seudulla.

      • pervo-kustaa

        Ja useat vangiksi otetuista naisista raiskattiin Hennalassa.


      • Oliko-sekin

        Mannerheimin syytä?

        Naiset olivat rikkoneet tuon ajan käytöskoodia pukeutumalla housuihin ja ottamalla aseen.
        Eihän se raiskausta saati teloitusta oikeuttanut, eikä Mannerheimilla ollut siihen mitään osuutta.


      • helpompi_niin
        Oliko-sekin kirjoitti:

        Mannerheimin syytä?

        Naiset olivat rikkoneet tuon ajan käytöskoodia pukeutumalla housuihin ja ottamalla aseen.
        Eihän se raiskausta saati teloitusta oikeuttanut, eikä Mannerheimilla ollut siihen mitään osuutta.

        Tottakai se oli stallarin mielestä Marskin syy. Älä odottele hänen alkavan asiaa mitenkään pohtia, menisi ihan liian hankalaksi. Meidän vajakkistallarimme on opetellut ulko numerot: 4500, 27 000 ja 1.5 milj (joka edustaa hänelle Stalinin uhreja. Oikeassa versiossa hänelle liikaa nollia.) Muuten hän sitten onkin hervoton ON/OFF jamppa (kaikki hyvää tai huonoa, natseja lahtareita, räkänokkia ym , mitään välimuotoja ei ole), joka huutelee samat iskulauseet kellon ympäri ja tekee samat avaukset tauotta. Todellinen yhden pässin näännytysota :)


    • eiosaamitään

      Punikeilla oli heikkotasoiset johtajat.

      • hjalmar.linder

        Bulatsel johti niillä resursseilla joita sillä oli melko hyvin. Näyttelijä Salmela ei taatusti suunnitellut Tampereen puolustusta.


      • Salmela-johti

        puolustusta kuolemaansa asti. Bulatsel oli neuvonantaja.

        Salmelan jälkeen ei kukaan johtanut. Lopuksi johtajat pakenivat.


      • voivoivoi
        Salmela-johti kirjoitti:

        puolustusta kuolemaansa asti. Bulatsel oli neuvonantaja.

        Salmelan jälkeen ei kukaan johtanut. Lopuksi johtajat pakenivat.

        Pelkukureita oli punikkijohtajat.


      • kiitostsaarin
        Salmela-johti kirjoitti:

        puolustusta kuolemaansa asti. Bulatsel oli neuvonantaja.

        Salmelan jälkeen ei kukaan johtanut. Lopuksi johtajat pakenivat.

        Neuvonantaja johti. Salmela ei ollut asetta nähnyt ennen vuotta 1917. Valkoisten suuri etu oli punikin sotilaskoulutuksen puute.


      • Salmela-johti

        Ei kukaan muu. Se on taltioitu mm. kirjeessä ja puhelinkuuntelulla.


      • mitä-et-tajua
        Salmela-johti kirjoitti:

        Ei kukaan muu. Se on taltioitu mm. kirjeessä ja puhelinkuuntelulla.

        Kuka tahansahan saa nimittää itseään johtajaksi. Stalin oli virallisesti Neuvostoliiton johtaja ja sotaa johtivat kenraalit. Salmela ei puuttunut Hitlerin tavoin kenraalin laatimiin suunnitelmiin. Salmelalla ei ollut mitään koulutusta laatia suunnitelmia puolustukseen tai yyökkäykseen.


    • Valkopersu

      Sitten vasta punikkia telotettiin kun sota oli loppu, Se oli puhdistusta, se.
      Siitä otti oppia Stalin ja Hitler. Samoin Argeentiina ja Chiile,. Se on tulossa takaisin Suomiraporttin muodossa, se Chiilen mallilla tehty. Pakkolla pistetään käytäntöön.

    • Tampereen-jälkeen

      ei punikeilla ollut jakoa.
      Rauhansopimus kielsi bolsevikkeja auttamasta.

      • ei.mistä.antaa

        Raudun taistelusta nähtiin ettei siitä avusta olisi ollut mitään hyötyä. Punaisten voiton auttamiseen olisi tarvittu vähintään 200 000 puna-armeijan sotilasta.


    • marskiosasi

      Lehtimäki johti punaisia vähän aikaa mutta siitä ei tullut mitään, hän oli tyhmä kuin saapas vielä jätti joukkonsa.

    • AadolfGotler

      Jokainen tietää että Mannerheim oli pelkkä ryssän ratsumies ja paatunut homo. Mies teki elämänsä virheen 1944 kun ei uskonut että Neuvostoliitto tekee suurhyökkäyksen Kannaksen kautta, tämä virhe maksoi tuhansien suomalaisten miesten hengen. Vanhemmiten tämä hurri oli erakoitunut katkera juoppo joka vihasi loppuun asti Helsingin todellista valloittajaa eli saksalaista kenraali Rudiger von der Goltzia.

      • vätysten_parku

        Hauska punikin päiväyrjö. No, jokainen tietää, että punikkistallarit eivät ole miehiä, vaan ruikuttavia ja selkärangattomia vätyksiä, jotka purkavat turhautumistaan joka suuntaan. Yhteyskuntakelpoisiksi heistä ei ole, ei vaan riitä paukut. Katkerina ja kateellisina ruikuttavat, mikä on ihan hauskaa :)


      • Marskisti

        Stallari: "Jokainen tietää että Mannerheim oli pelkkä ryssän ratsumies ja paatunut homo".

        Mannerheim oli Suomen tullessaan kokenut rintamakenraali ja lisäksi tunnettu naistenmies.

        "Mies teki elämänsä virheen 1944 kun ei uskonut että Neuvostoliitto tekee suurhyökkäyksen Kannaksen kautta, tämä virhe maksoi tuhansien suomalaisten miesten hengen."

        Jos Mannerheim olisi vahvistanut Kannasta, olisi suomalaisia kaatunut vielä enemmän.
        Nyt Puna-armeija kärsi kolminkertaiset tappiot suomalaisiin verraten ja jäi kauas tavoitteista.

        "Vanhemmiten tämä hurri oli erakoitunut katkera juoppo joka vihasi loppuun asti Helsingin todellista valloittajaa eli saksalaista kenraali Rudiger von der Goltzia. "

        Marski vietti viimeiset vuotensa Suomessa ja Sveitsissä seuranaan kreivitär Gertrud Arco-Valley sekä muistelmissa avustavat entiset alaiset. Hänellä oli hyvät välit sukulaisiinsa.

        Von der Goltzin vihaamisen ei ollut mitään syytä. Helsingin valtaamiseen oli Mannerheimin hyväksyntä. Hän "valloitti" sen vuorostaan 16.5. 1918.


      • vyrubovaa

        Sinäkö siis nyt kannatat ajatusta siitä, että oltaisi kaikki venäläiset armotta tapettu. No miksi tiskijukka punasankarisi eivät ampuneet niitä. Vsnhoja suomalaisia herroja kyllä murhattiin. Mannerheimin roolia venäläisten suojelemisessa suomalaiselta raivolta ei kukaan voi kiistää.


    • eivieneetkassaa

      Mannerheimi pelasti Suomen ilman taitavaa johtajaa Suomi kuuluisi Venäjään, mainittakoon jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroot toinen sankari. Rohkeita miehiä ei pakoon juoksijoita.

      • Sarikuonolainen

        Huumehörhö komensi tykistökeskityksen omiin joukkoihin. Sankariteko.? Soppii eppäillä? Saksa hävisi sodan niin ei tullut saksalaista kunkkua Suomeen, kuten kaavailtiin. Oikea historia ei ole propagandaa.. Tekstinlouhinta pistää asiat järjestykseen. Valhetta ja viihdettä, se pitää kansan pöljänä.


      • TiltullaOngelma

        Tiltun ongelma on se, että lähes kaikista asioista on kaivettavissa takana oleva totuus ja totuus on tunnetusti myrkkyä valehtelevalle stallarille!


      • murhaperjantai
        Sarikuonolainen kirjoitti:

        Huumehörhö komensi tykistökeskityksen omiin joukkoihin. Sankariteko.? Soppii eppäillä? Saksa hävisi sodan niin ei tullut saksalaista kunkkua Suomeen, kuten kaavailtiin. Oikea historia ei ole propagandaa.. Tekstinlouhinta pistää asiat järjestykseen. Valhetta ja viihdettä, se pitää kansan pöljänä.

        Saksa ei käynyt rotusotaa vielä tuossa vaiheessa, vaikka ilmeisesti von Coler, Ausfeld ja Stahel ymmärsivät von Brandsteinin tavoin suomalaisten niin sanotun ryssävihan. Saksan voitto ei olisi välttämättä tietänyt edes Venäjän orjuuttamista. Kasakathan olivat palvelleet puoligermaani Romanovia vuosisatoja. Suomalaisten oltaisi sallittu korkeintaan hävittää venäläisyys omasta maastaan ja tarvittaessa annettu siihen apua niin sanottujen ryssänupseerien pistäessä vastaan. Saksalaisten mielestä oli hämmästyttävää miten luterilaisenakin 'ryssä oli suomalaisille ryssä vaikka voissa paistaisi'. Valkoisten puolella olevat venäläiset yrittivät suomalaistaa nimensä ja tehdä kaikkensa välttääkseen luodin.


      • Lykkäät-pötyä

        Onpa taas höpöä!

        Keisarillinen Saksa yritti keväällä 1918 kaikin keinoin selviytyä kunnialla maailmansodasta voimien alkaessa uhkaavasti hiipua.
        Rauha Venäjän kanssa mahdollisti voimien keskittämisen länteen. Tosin itään jäi vielä 1,5 miljoonaa miestä.

        Suomen armeijaan tuli puolenkymmentä saksalaista upseeria jääkärien mukana. He pitivät venäläisiä lainsuojattomina rikollisina , sillä rauhansopimus velvoitti Venäjän vetämään sotilaansa pois. Se selittää esim. Ausfeldin antaman teloituskäskyn.

        Nämä upseerit siis kuuluivat Suomen armeijaan. Muutama jäikin Suomeen ja palveli täällä 30-luvulle saakka.

        "Valkoisten puolella olevat venäläiset yrittivät suomalaistaa nimensä ja tehdä kaikkensa välttääkseen luodin. "

        Hölynpölyä. Tosin esimerkiksi Kannaksen venäläisväestöä kohdeltiin melko kaltoin, mutta Viipurin joukkomurha jäi ainoaksi. Suomeen jäi melko vahva venäläinen siirtokunta, joka lisäksi kasvoi pakolaisista. Kohtelu oli ynseää.


    • Tampereen-operaatio

      sitoi punaisten päävoimat ja helpotti sakujen Helsingin miehitystä.
      Yhdessä nämä operaatiot merkitsivät punikkien taisteluvoiman murskaamista.
      Viipurin operaatio oli vain piste i:n päälle.

    • koston_henki

      Joukkoteloitus ois ollu se toine vaihtoehto, kun kerran kuularuiskujenkin tuliannokset olisivat olleet käyttämättä.

      Ei siis oisi säästynyt henkiä yhtään sen enempää, vaikka olisivat antautuneetkin.

      • bulatsel

        Mitä sitten, vaikka tiedä kai onko sellaisessa sodankäynnissä järkeä. Venäläisethän ne olisi pitänyt ampua osana aktautumisen ehtoja. Sodankäynnin yleinen sääntö ilmeisesti on se, että vihollinen taistelee totaalisessa sodassa kyllä viimeiseen. Pärmin porukoista karanneet raiskaajat teloitettiin het ja kommarit pistettiin aseohimolla propagandatyöhön. Yrjö Leino karkasi ilmeisesti Neuvostoliiton puolelle kertomaan, että suomalaisille antautuessa tulee varma kuolema.


      • Typerää-pöpinää

        Pärmin porukoista NL:oon karanneet lähetettiin osin desantteina takaisin. Loput koulutettiin käytettäviksi aikanaan PunaValpon riveissä.

        Leino karkasi jo matkalla rintamalle ja piileskeli kunnes jäi kiinni.


    • Punikkipsykoosi

      Punikeista jankuttaminen on niin nautinnollista. Aaaaah...

      Aion tehdä vielä 10 000 keskustelunaloitusta punikeista.

      Nyt on työn alla juttu otsikolla ”Punikit runkkasivat Leninin kuvaa katsellen”. Siitä tulee ehkä korkeatasoisin juttuni kautta aikojen.

      • Miksi-sitten

        punikit lykkivät valeitaan? Nautinnon takia?


      • Anonyymi
        Miksi-sitten kirjoitti:

        punikit lykkivät valeitaan? Nautinnon takia?

        Etelä-Pohjanmaalle ei Hämeestä päässyt yksikään punkkiterroristi eikä ryssä ase kädessä, ne jotka pääsivät, tulivat sotavankeina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe