"SETA on poliittinen uskonnollinen järjestelmä.
Manne R Aina ku homo miehet reijon näkee niillä stondaa
Reijo R Eikö sulla muka 😜
Manne R Juuu aina"
Manne R Aina ku homo miehet reijon näkee niillä stondaa
Reijo R Eikö sulla muka 😜
Manne R Juuu aina"
Vastaukset 19
Vanhimmat
Seta tekee tärkeää työtä!!
Siis törkeää!
Ihminen syntyy homoksi ja se ei tartu.
Minä olen sitä ikäluokkaa jonka nuoruudessa ei ollut SETAA ja siksi uskalsin tulla kaapista ulos vasta 35-vuotiaana.
Taidat tuossa keskustella ihmisen kanssa jonka mielestä olisit saanut jäädä sinne kaappiin. Kaapin olisi voinut lukita ja avaimen heittää jorpakkoon. 😬
Se on sinun mielipiteesi ja onneksi suomalaisista vain pieni vähemmistö on noin herkkähipiäistä.
Ei se kai Repen mielipide ollut vaan aiemman kaverin. Repehän puolustaa homojen oikeuksia niin että saa joka päivä n. tonnin uskispaskaa niskaansa siitä hyvästä.
Niipä saattoikin olla. Ajattelin, että hän jälkimäisessä lauseessa yhtyy siihen edelliseen vastaukseen.
Ei yhtynyt. 😉
Jos ihminen syntyy homoksi, kuten väität, niin miten selität sen, että tuoreen tutkimuksen mukaan neljäsosa nuorista suomalaisista naisista on kiinnostunut kokeilemaan seksiä toisen naisen kanssa?
Anna-lehti:
Vuoden 2015 tutkimuksessa naisia, jotka kokivat seksuaalista kiinnostusta muitakin kuin miehiä kohtaan, oli 18–24-vuotiaiden joukossa huimat 40 prosenttia...
Upeeta väkevästi. Häh
R R n poimittua
"P. J. Mäkinen Homoseksuaalien häirintä on suurempaa kuin heteroiden. Homoilla on
suuremmat vaikeudet hallita himojansa. Vittaan vain aiemmin kertomiini gay-baarien
takahuoneisiin tai homojen suosimaan saunaan jonne piti asettaa vartijat. Tämä pätee nimen
omaan miesten homosuhteisiin. Himot ovat kovat, rakkaudesta ei tietoakaan. Tällaista
käytöstä ei ole heterobaareissa ja heteroiden suosimissa saunoissa. Samoin hetero-
urheilijoiden piirissä ei tällaista painostusta ole. Heterosuheissa mies on yleensä se aloitteen
tekijä ja muutenkin halukkaampi ja nainen hillitsevämpi, joka sitten rauhoittaa tilannetta."
Amen
Seta on Tati koska se on munaton.
M.O.T.
Setalaiset eheytyshoitoihin
Raimo J Pollanen" Ainoa uskonto jossa pedofilia kuuluu liturgioihin on satanismi...muualle se on
levinnyt perkeleen palvonnasta.
No nyt tiedämme miksi Helluntailaiset ja Lestaatoilaiset harjoittaa sitä niin paljon ."
No mitenkäs teillä yliopistolla .
Totuus vapauttaa .
Pissa- ja kakkaleikit yliopistolla.
Seta auttaa kirkkoa hyväksymään, että kaksi miespappia voivat olla keskenään muhimassa sängyssä.
.
L . V " Miksi vaietaan uskonnon varjossa toteutetusta pedofiliasta? Missä ovat uskovat
barrikadeilta, kun pieni lapsi, kehittymätön ihmisentaimi, pakotetaan aktiin aikuisen ihmisen kanssa?"
.
"Uskonto ja pedofilia – mikä niitä vetää toisiinsa?"