Ennätysmäärä jätti vapaa-ajattelijoiden jäsenyyden

Vapaa-ajattelijoiden liittoon kuuluvien yhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä laski romahdusmaisesti vuonna 2017. Maksaneita jäseniä oli 1364.

Liiton ilmoittama jäsentappio on 123 henkeä, mutta toisen tiedon mukaan peräti 130 henkeä. Ero johtuu siitä, että vuoden 2016 jäsenmääristä liikkuu kahta lukua. Karkeasti voidaan kuitenkin todeta, että jäsentappio oli vajaan 10 prosentin luokkaa.

Vastaavaa jäsenmäärän romahdusta ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun Karkkilan vapaa-ajattelijat erosivat liitosta. Viime vuonna ei kuitenkaan ollut mitään yksittäistä selittävää tekijää romahdukselle. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta jäsenmäärät laskivat yhdistyksissä kautta linjan.

Vapaa-ajattelijoiden jäsenyyden jättäminen näyttää muodostuneen uudeksi normaaliksi. Tätä vauhtia liitto on sammumassa noin kymmenen vuoden kuluessa.
451134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

"Tätä vauhtia liitto on sammumassa noin kymmenen vuoden kuluessa."

VALtavan hyvä uutinen! Ihanaa! Toivottavasti elonpäiviä riittää ja saan nähdä sen päivän, kun VALot sammutetaan.

Äänestä
  • Pidetään vaan kuntoa yllä niin on suuremmat mahdollisuudet.

    Äänestä

Nyt se romahdus sitten julkistettiin. Tätä uumoiltiin jo. Ei ihme, että vaparit ovat vaivautuneina pyörittäneet käsiään. Painostus kuitenkin tuotti tulosta ja liitto oli pakotettu julkistamaan luvut.

Vaparit ovat yrittäneet ottaa aiheesta aloitteen ja laittaneet karmean totuuden tänne palstallekin. Mutta eihän se miksikään muuta romahdusta. Hyvä vain, kun itsekin piehtaroivat siinä. Ehkä vähin erin porukka tajuaa, ettei vaparihommasta tule mitään.

Nyt on aika nostaa kytkintä ja erota vapareista. Ei kannata jäädä uppoavaan laivaan nahistelemaan, kenen syytä vajoaminen on. Ulos vaan.

Äänestä
  • Nahistelu alkoi, kun liiton johto on päättänyt sälyttää epäonnistumisensa yhden jäsenyhdistyksensä niskaan. Painostusta, huhujen levittämistä yms.

    Äänestä

  • LiitonJohtoMoraaliton kirjoitti:

    Nahistelu alkoi, kun liiton johto on päättänyt sälyttää epäonnistumisensa yhden jäsenyhdistyksensä niskaan. Painostusta, huhujen levittämistä yms.

    LUAT ei ole enää jäsenyhdistysten listalla liiton sivuilla. Onko se erottu?

    Äänestä

  • mietinpävaan kirjoitti:

    LUAT ei ole enää jäsenyhdistysten listalla liiton sivuilla. Onko se erottu?

    On. Liiton ydinpamput haluavat aina vainota ja vihata jotain. Mikähän tulee seuraavaksi kohteeksi?

    Äänestä

Eikö nyt jo tajuta, että tulevaisuutta on vain hautausmaa-alalla. Yksi valtakunnallinen hautausmaayhdistys on realismia.

Äänestä

Jäsenet häipyy, joten enpä maksa minäkään jäsenmaksua. Tuli karhulappu. Roskiin vaan.

Äänestä
  • Onnittelut. Nyt todella kannattaa erota vapareista. Tervetuloa vapauteen!

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Onnittelut. Nyt todella kannattaa erota vapareista. Tervetuloa vapauteen!

    Kaikkien kannattaa jättää vaparien johto yksin sotkemaan liittoa.

    Äänestä

Onko nyt vuoden alkuun heti saatu lisää tappioita, kun LUAT ei ole enää jäsenyhdistysten listassa liiton sivuilla?

Äänestä
  • LUAT ja HYPROM erotettu. kas vapareilla pitää aina olla jotain vainottavaa.

    Äänestä

  • AlasVAL kirjoitti:

    LUAT ja HYPROM erotettu. kas vapareilla pitää aina olla jotain vainottavaa.

    Ideana uusi liitto, johon vainotut voivat kokoontua.

    Äänestä

Toiminnanjohtaja erotettiin, yhdistyksiä erotettiin... Aika erottaa sekoileva vapariliitto itsestä. Jos jäsenmaksu on maksamatta, jätä se myös maksamatta.

Äänestä

En kyllä ihmettele tätä kehitystä. Tuommoisen sekoilun aika on ohi. Ei ihmiset enää katsele.

Äänestä
  • Tuolla toisissa ketjuissa ilmeisesti liiton erottajaosapuolen edustaja väittää, ettei liitossa kuohu ollenkaan. Täysin valehtelua. Jos erotetaan jäsenyhdistyksiä, se on aika kova toimenpide. Ottamatta nyt kantaa toimenpiteen asianmukaisuuteen, voi sanoa, että kuohuntaa on. Väite, ettei ole, on ilmiselvää valehtelua eikä herätä luottamusta siihen osapuoleen, joka jäi liittoon.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen kirjoitti:

    Tuolla toisissa ketjuissa ilmeisesti liiton erottajaosapuolen edustaja väittää, ettei liitossa kuohu ollenkaan. Täysin valehtelua. Jos erotetaan jäsenyhdistyksiä, se on aika kova toimenpide. Ottamatta nyt kantaa toimenpiteen asianmukaisuuteen, voi sanoa, että kuohuntaa on. Väite, ettei ole, on ilmiselvää valehtelua eikä herätä luottamusta siihen osapuoleen, joka jäi liittoon.

    "Kuohunta" ja kihinä on nyt täysin sopimattomasti pitkään käyttäytyneiden lafkojen muodossa liiton ulkopuolella. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15263161/lansi-uudenmaan-ateistit-ja-prometheus-erotettu

    Liiton työntekijän ja työnantajan välillä sovittiin työsuhteen päättymisestä vuoden poissaolon jälkeen. Vapaa-ajattelijain vastusaja yrittää keinotekoisesti kihistä ja sihistä pahaa henkeään.

    Äänestä

  • Luk.komm kirjoitti:

    Liitossahan ei kuohu, kun siinä erotetaan yhdistyksiä. Mitähän sinä luulet saavuttavasi ilmiselvällä valehtelulla?

    Äänestä

Oho! Oma mennyt heikoksi. Joukko on kovasti äänekäs, mutta oikeasti kannatusta ei ole. Minusta nuo vapaa-ajattelijat ovat aina vaikuttaneet uhmaikäiseltä pikkulapselta, joka huutaa äitiään vastaan kaikessa. Siinä mielessä ei ole suurikaan tappio, että koko homma menee konkkaan. Ei ne näytä kasvavan toisin kuin uhmaikäiset ihmiset.

Äänestä
  • mielestäni voisi jopa sanoa, että on hyvä, mikäli vaparit ajautuu toimintakyvyttömiksi - mikä siis on tapahtumassa, vaikka se vie vielä jonkun aikaa. Parempaan suuntaan kuitenkin mennään.

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    mielestäni voisi jopa sanoa, että on hyvä, mikäli vaparit ajautuu toimintakyvyttömiksi - mikä siis on tapahtumassa, vaikka se vie vielä jonkun aikaa. Parempaan suuntaan kuitenkin mennään.

    Liitto heikkenee näissä kaikissa kuohuissa ja jäsenvähennyksissä. Suunta on selvä ja yksiselitteinen.

    Äänestä

Länsi-Uudenmaan ateisteihin kuuluneita vapaa-ajattelijoita todennäköisesti liittyy liiton jäsenyhdistyksiin, kuten Helsingin seudun vapaa-ajattelijoihin. Prometheuksessa ei olekaan jäseniä kuin "kolmen kopla", koska he eivät ole eli tuo "yhdistys" ei ole hyväksynyt uusia jäseniä yli kymmeneen vuoteen. Tässä vielä kahden yhdistyksen erottamisperusteet: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15263161/lansi-uudenmaan-ateistit-ja-prometheus-erotettu

Äänestä
  • Sitten kun ne erotetut ovat uusissa yhdistyksissä, entinen kina jatkuu taas.

    Äänestä

Vapariliiton ydin yrittää painaa unohduksiin sen faktan, että liiton alasajo jatkuu ja vauhdilla.

Äänestä
  • Pää puskaan vaan! Se on liiton johdon kanta. Ja sitten ajetaan kuiluun. Paras lähteä ajoissa vapareista.

    Äänestä

  • Et usko asiaasi, kun toistelet jaanaasi jatkuvasti.

    Äänestä

  • Jaanate kirjoitti:

    Et usko asiaasi, kun toistelet jaanaasi jatkuvasti.

    Pelkäät tätä tietoa, koska pakonomaisesti yrität piilottaa sitä. Totuus tekee kipeää sinulle!

    Äänestä

Pääsihteerin vanhakantainen kommunismi ei puhuttele nuorta polvea. Siksi vaparit häviävät.

Äänestä

Jäsenet lähtee. Työntekijä lähti. Liittoon jää kohta vain parikymmentä spämmäilevää uunoa julistamaan, miten hyvin menee. Säälittävää!

Äänestä
  • Järkevät lähtee uppoavasta laivasta.

    Äänestä

  • Mikään ei muutu ennenkuin taloudelliset edellytykset otetaan liitolta pois. Erotkaa vapareista niin rahavirrat johdon taskuun hupenevat.

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Mikään ei muutu ennenkuin taloudelliset edellytykset otetaan liitolta pois. Erotkaa vapareista niin rahavirrat johdon taskuun hupenevat.

    Ja sinullahan tietenkin on vankkoja perusteluja väitteellesi, että liiton johto vetää varoja omiin taskuihinsa? Vai mitä yritit sanoa?

    Äänestä

  • tarkennuskiitos kirjoitti:

    Ja sinullahan tietenkin on vankkoja perusteluja väitteellesi, että liiton johto vetää varoja omiin taskuihinsa? Vai mitä yritit sanoa?

    Liiton johdon törsäyksestä on puhe. Vuosia jatkunut holtiton varojen käyttö on johtanut tilanteeseen, jossa liitolla ei ole enää varaa edes yhteen osa-aikaiseen työntekijään. Ennen oli kaksikin. Osansa on tietysti silläkin, että liiton johdon surkea toiminta on karkottanut jäseniä niin, että talous vajoaa. Ymmärrän täysin, miksi ihmiset eivät enää halua osallistua liiton johdon hölmöilyyn.

    Äänestä

  • Tiedoksi lukijoille, että tämä on liiton johdon itsemainontaa. Kyseinen henkilö on jumittanut liitossa ties kuinka kauan ja nauttinut sen tuomista rahanarvoisista eduista. Näyttää nyt pelkäävän, että edut viedään.

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Tiedoksi lukijoille, että tämä on liiton johdon itsemainontaa. Kyseinen henkilö on jumittanut liitossa ties kuinka kauan ja nauttinut sen tuomista rahanarvoisista eduista. Näyttää nyt pelkäävän, että edut viedään.

    Tarkoitatko sitä matkailua myös?

    Äänestä

  • Vapaa-ajelu kirjoitti:

    Tarkoitatko sitä matkailua myös?

    Matkailu on yksi osa. Ihan ei ole nyt selvää, kuka henkilö siellä Islannissa esimerkiksi kävi. Katsotaan, suostutaanko asiaa selvittämään vaparien puolelta. Yleensä aika nihkeää on ollut, kun kysyy aivan yksinkertaisiakin asioita. Vaikuttaa siltä, että on paljon salattavaa ja pelätään, että pienistäkin tiedonmuruista paljastuu jotain. Jännä, että toiminta on noin valonarkaa.

    No nyt on nimi lypsetty esiin, mutta muuten on tosiaan nihkeää.

    Äänestä

  • Vapaa-ajelu kirjoitti:

    No nyt on nimi lypsetty esiin, mutta muuten on tosiaan nihkeää.

    JOka asia pitää nyhtää. Yhdessä kommentissa lupailtiin artikkelia Vaparilehteen. No saas nähdä, käydäänkö siinä rehellisesti läpi asiat matkakustannuksia myöten. No eipä tietenkään, koska jäsenistö äänestäisi rehellisen selvityksen jälkeen jaloillaan entistä kovempaa. Siis oikeastaan edes asia-artikkelia ei tarvita: sen tietää muutenkin, että viisas lähtee vapareista.

    Täytyy jatkaa rehellisen tiedon tavoittelua täällä. Valtiorahoitteisen propagandalehdykän vastapainoksi tarvitaan asiallista ja oikeaa tietoa vaparien sekoilusta.

    Äänestä

Vapaa-ajattelijat siis tarvitsevat uusia jäseniä http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/
mikäli näitä hyviä, merkittäviä, vaativia tavoitteita aiotaan toteuttaa
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/
"Karavaani kulkee, koirat haukkuvat." Nimimerkki "AlasVal käynyt" päivittäisillä aamutoimilla jättämässä "tarpeensa" haukkumisen yhteydessä. Hän on monia vuosia kirjoittanut samasta aisasta aamuin illoin ja päivinkin. Nyt sitten "tajusi" jotain.

Äänestä
  • Jotkut tajuavat asioita koko ajan. Jämähtänyt kommarivapari vain pyörittää sama levyä kuin 70-luvulla.

    Äänestä

natsipojut iski jälleen

Äänestä
  • Tänään sai kaksi 1980-luvulla syntynyttä naista jäsenhakemukseensa vastauksena tervetuloakirjeen.

    Äänestä

  • "natsipojut iski jälleen"

    Mitä on tapahtunut?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

YliSataLähti kirjoitti:

Vapaa-ajattelijoiden liittoon kuuluvien yhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä laski romahdusmaisesti vuonna 2017. Maksaneita jäseniä oli 1364.

Liiton ilmoittama jäsentappio on 123 henkeä, mutta toisen tiedon mukaan peräti 130 henkeä. Ero johtuu siitä, että vuoden 2016 jäsenmääristä liikkuu kahta lukua. Karkeasti voidaan kuitenkin todeta, että jäsentappio oli vajaan 10 prosentin luokkaa.

Vastaavaa jäsenmäärän romahdusta ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun Karkkilan vapaa-ajattelijat erosivat liitosta. Viime vuonna ei kuitenkaan ollut mitään yksittäistä selittävää tekijää romahdukselle. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta jäsenmäärät laskivat yhdistyksissä kautta linjan.

Vapaa-ajattelijoiden jäsenyyden jättäminen näyttää muodostuneen uudeksi normaaliksi. Tätä vauhtia liitto on sammumassa noin kymmenen vuoden kuluessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu