Synnintunnon puute suomalaisessa populaarimusiikis

Miksi suosituimmissa musiikkikappaleissa on sanat? Eikö pelkkä musiikki täytäkään musiikin tehtävää? Miksi kaksi erillistä taiteenmuotoa eli musiikki ja sanat kuuluvat liittämättömästi yhteen?

Vastaus on, että musiikki on syntiä - rytmi, joka saa meidät hytkymään epäsäädyllisesti! Musiikin sanoituksen tehtävä on taas olla vastapainona rytmille eli tuoda esiin se synti, jota harrastamme!

Kyllähän sanatonkin yksittäiskappale voi nousta suosituksi, mutta tämä on poikkeus, eikä sääntö. Jukka Virtanen teki "Sandstorm"- nimisen instrumentaalikappaleen, joka on huippusuosittu. Tämä johtuu siitä, että ko. biisi on meille entuudestaan tuttu, sillä se on pelimannien vuosisatoja viululla ja haitarilla soittama kansansävelmä.

Miksi nykymusiikki on sitten niin surkeaa - se johtuu siitä, että sanoituksesta puuttuu synnintynto! On poikettu suomalaisen haikurunouden tiukoista säännöistä eli aluksi kolme neljäsosaa rilluttelua ja viimeinen neljännes rankkaa katumusta. Tässä hyviä esimerkkejä tuosta katumuksesta 80- luvulta:

Jamppa Tuomisen, "Aamu toi, ilta vei".

>>Nyt katson käsiin vanhoihin ja töihin tehtyihin
Ne kyyneleistä täyttyis tunnen sen
Tää aika elämästä, on vuoro itkuun mun
ja silloin laskut maksettava on<<

Ahti Lampi, "elämän valttikortit".

>>Minä tuhlaajapoika parka, etsin turhaan nyt lohduttajaa
Tämä elämän katkera sarka, loppuun täytyy mun taivaltaa
Ei ees katumus enää auta, mitään sillä nyt korjata ei
Sillä vanhemmat kätkee jo hauta, ja mun kultani toinen vei<<

Reijo Kallio, "yksinäinen" eli mies, joka palaa hylätyn rakkautensa luokse,

>>Huomasin
Että kaikki on harhaa nyt vaan
En mä vois
Muita niin rakastaa
Sinun luoksesi palaan, mut löydä sua en
Hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei.<<
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katsos. Nykyään edellytetään poliittista korrektiutta. Ei ole lupa olla syntinen.

Äänestä
  • ..ja enemmänkin; suoraan perkeletton orkesterista peräisin on nykyinen buugi-buugi meininki. Niin sitä kuljetaan rämäkästi soitellen polkua hiilihanko-osastolle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


a-no kirjoitti:

Miksi suosituimmissa musiikkikappaleissa on sanat? Eikö pelkkä musiikki täytäkään musiikin tehtävää? Miksi kaksi erillistä taiteenmuotoa eli musiikki ja sanat kuuluvat liittämättömästi yhteen?

Vastaus on, että musiikki on syntiä - rytmi, joka saa meidät hytkymään epäsäädyllisesti! Musiikin sanoituksen tehtävä on taas olla vastapainona rytmille eli tuoda esiin se synti, jota harrastamme!

Kyllähän sanatonkin yksittäiskappale voi nousta suosituksi, mutta tämä on poikkeus, eikä sääntö. Jukka Virtanen teki "Sandstorm"- nimisen instrumentaalikappaleen, joka on huippusuosittu. Tämä johtuu siitä, että ko. biisi on meille entuudestaan tuttu, sillä se on pelimannien vuosisatoja viululla ja haitarilla soittama kansansävelmä.

Miksi nykymusiikki on sitten niin surkeaa - se johtuu siitä, että sanoituksesta puuttuu synnintynto! On poikettu suomalaisen haikurunouden tiukoista säännöistä eli aluksi kolme neljäsosaa rilluttelua ja viimeinen neljännes rankkaa katumusta. Tässä hyviä esimerkkejä tuosta katumuksesta 80- luvulta:

Jamppa Tuomisen, "Aamu toi, ilta vei".

>>Nyt katson käsiin vanhoihin ja töihin tehtyihin
Ne kyyneleistä täyttyis tunnen sen
Tää aika elämästä, on vuoro itkuun mun
ja silloin laskut maksettava on<<

Ahti Lampi, "elämän valttikortit".

>>Minä tuhlaajapoika parka, etsin turhaan nyt lohduttajaa
Tämä elämän katkera sarka, loppuun täytyy mun taivaltaa
Ei ees katumus enää auta, mitään sillä nyt korjata ei
Sillä vanhemmat kätkee jo hauta, ja mun kultani toinen vei<<

Reijo Kallio, "yksinäinen" eli mies, joka palaa hylätyn rakkautensa luokse,

>>Huomasin
Että kaikki on harhaa nyt vaan
En mä vois
Muita niin rakastaa
Sinun luoksesi palaan, mut löydä sua en
Hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei.<<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu