Guggenheim - uusia vaihtoehtoja?

Guggenheim-rintamalla on ollut julkisuudessa hetki hiljaista, mutta kulissien takana on varmasti tapahtunut sitäkin enemmän. Olisi mukava saada tietää, onko museolle löytynyt kenties uusia rahoitusmalleja? Entäs rakennus noin fyysisesti? Voisiko toinen paikka ja uusi arkkitehtikilpailu edesauttaa hankkeen etenemistä ja karistaa vanhaa negatiivista painolastia? Museolle voisi järjestää vaikka kansalaisille avoinna olevaan nimikilpaillun, että tavalliset kaupunkilaiset tuntisivat asian enemmän omakseen.
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Töölönlahdella on kyllä tilaa yhdelle museolle. Rantoja kiertävän ulkoilureitin voisi vaikka integroida osaksi museon rakenteita. Lasitunneli voisi mennä museon läpi ja olisi sellaisenaan jatkuvasti muuttuva taideteos. Sisältä voisi katsella läpi soljuvien ihmisten värikkäitä ulkoiluvaatteita ja myös toisinpäin.

Äänestä

Johonkin voisi perustaa metoo korjauksen läpikäyneiden taideteosten näyttelyn.(Väinämöinen ja Aino tauluahan ei vielä saatu korjattua.)

Äänestä
  • Samaten voisi järjestää eheytyneiden miesmallien Tom off Finland-näyttely.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimikilpailu kirjoitti:

Guggenheim-rintamalla on ollut julkisuudessa hetki hiljaista, mutta kulissien takana on varmasti tapahtunut sitäkin enemmän. Olisi mukava saada tietää, onko museolle löytynyt kenties uusia rahoitusmalleja? Entäs rakennus noin fyysisesti? Voisiko toinen paikka ja uusi arkkitehtikilpailu edesauttaa hankkeen etenemistä ja karistaa vanhaa negatiivista painolastia? Museolle voisi järjestää vaikka kansalaisille avoinna olevaan nimikilpaillun, että tavalliset kaupunkilaiset tuntisivat asian enemmän omakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu