Väyrynen:Sipilä on Brysselin sätkynukke

NollaJohtaja

Väyrynen kertoi keskustelleensa Juha Sipilän kanssa puolueen linjasta ja heidän olleen pitkälti samaa mieltä.Taustalla voi olla Olli Rehn joka johtaa puoluetta Brysselistä käsin?Joka tapauksessa Sipilällä ei näytä olevan puolueen johdossa vaadittavia johtaja ominaisuuksia.Ilmankos Paavoa panetellaan ja halveerataan urakalla.Hän on selkeästi uhka liberaali/globalismin kannattajille.Onneksi Paavo jatkaa taistelua eduskunnassa!

6

107

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masina

      Selvähän se, että hönö saa käskyt ylemmiltään.

    • uudet-tuulet-kepussa

      Olli Rehn ei ole enää Brysselissä. Mutta silloin kun hän oli, niin hän tuppasi johtamaan kepua sieltä.

      Ollille tuli kiirus takaisin Suomeen, kun laajentumiskomissaari oli saamassa syytteitä toimiensa johdosta. Suomessa herraa kunnioitetaan kuin ruhtinasta. Komissaarikepposista ei puhuta sanaakaan.

      Paavo Väyryselle 10 pistettä. Niin sitä pitääkin kulkea aate edellä kun on poliitikko.

      Paavo on ikikeskustalainen, ei hän muuksi muutu. Toivottavasti hän saa seuraajia alkiolais-kekkoslaiselle linjalleen.

    • Nbvvc

      Lesta Sipilä on tyypillinen aatteensa edustaja eli aina pitää olla joku ulkopuolinen auktoriteetti, jota seurataan. Sipilä on marionetti, joka sokeasti uskoo EU:iin.

    • MENNONIITTA

      JUMALAN TERVE TEILLE KAHELLE AKTIIVI VALEHTELIOILLE SOPIS TOSI HYVIN ASUINPAIKAKSI VARKAUS KUN AMMATTI SAMA.

    • hkdtklldldlg

      muut-tekee-mita-osaa--vayrynen-tekee-mita-haluaa!

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15265939/muut-tekee-mita-osaa--vayrynen-tekee-mita-haluaa!

      Väyrysen karavaani kulkee ja EU-putinisti-koirat RÄKYTTÄÄ.

      Väyrynen:Sipilä on Brysselin sätkynukke
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264693/vayrynensipila-on-brysselin-satkynukke

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15251854/vayrynen-on-isanmaallisin

      http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/10/paavo-vayrynen-suomen-ulkopolitiikkaa.html

      Sipilän lestajumala on rahanmahti ja Lapin kepukapitalismi?

      ja rahat meni eliittipankkien korruptio-kanaviin paratiisisaarille- jäljittämättömiin...niinku ennenki?.... ja sipilää ja soinia vaan naurattaa...

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15265880/kreikalle-annetty-yht-260-miljardia-euroa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15227789/vayrynen-oikeassa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15209696/torpedoiko-vayrynen-ipun-ja-muut-pienpuolueet

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15207672/paavo-vayrynen-eliitin-jahtaama

      https://www.vauva.fi/comment/24782625

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/10242729/niinisto-puhui-uudesta-nwo-ajasta-!

      http://nwohavaintoja.blogspot.fi/search/label/Paavo Väyrynen


      https://www.vauva.fi/comment/24782625

    • SianSaksaaLestanPasxxx

      SianSaksa on paska maa.
      Ahne AhmedSipilä on emakkoP.Merkeleen häntä... saparokärpänen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45241
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25996
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11203
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      171
      10805
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9681
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe