Marski alkoi jo syksyllä -41 epäillä Saksan nopeaa voittoa ja kieltäytyi tukemasta uusia hyökkäyksiä vaatien alistettuja joukkojaan takaisin.
Vuodenvaihteessa hän ilmaisi huolensa Walldenille ja Nenoselle.
Palattuaan Saksasta heinäkuussa -42 hän sanoi avoimesti Walldenille ja PM:n tiedotuspäällikölle Kalle Lehmukselle, ettei Saksa voi voittaa sotaa.
"Kun Mannerheim sai masennuskohtaukset 1943 tienoilla nähdessään Suur-Saksa ja -Suomi tavoitteiden alkaessa luhistua alkoi myös prosessi pelastautua uppoavasta laivasta."
Helmikuussa -43 Marski antoi eversti Paasosen tehdä selväksi valtion johdolle ja eduskunnalle, ettei Saksa voinut voitta sotaa.
Tästä seurasi hallituksen vaihdos ja mm. ulkoministeri Ramsayn matka Saksaan, joka päättyi katastrofiin.
"Välttääkseen hirsipuun otti hän eri suunnille yhteyksiä selvittääkeen paljonko hinta olisi. Liittoutuneilta tuli vastaus että Suomi olisi käytettävissäolevin keinoin ajettava tappioon. Kannaksen puolustus olisi heikennettävä jotta NL:n tarpeet tulevassa rauhansopimuksessa tulisivat toteutetuksi. Lupaus takinkäännöstä Saksan suhteen sotatoimilla tuli myös esille. "
Tökeröä valetta jopa stallarilta. Marski ei pitänyt yhteyttä ulkovaltoihin.
"Ainoastaan jumalan aseman rakentanut viiksikoijari oli asemassa jolla pystyi tämän viimeisen häpeän vetämään Suomen kansan ylle. Karjalalla suomalaiset antoivat viimeisen uhrinsa sodanjumalalleen - "
Suomen ulkopolitiikkaa johti presidentti Ryti, ei Mannerheim. Hän otti tilanteen vastuulleen myös poliittisesti vasta 4.8. -44.
Vuodenvaihteessa hän ilmaisi huolensa Walldenille ja Nenoselle.
Palattuaan Saksasta heinäkuussa -42 hän sanoi avoimesti Walldenille ja PM:n tiedotuspäällikölle Kalle Lehmukselle, ettei Saksa voi voittaa sotaa.
"Kun Mannerheim sai masennuskohtaukset 1943 tienoilla nähdessään Suur-Saksa ja -Suomi tavoitteiden alkaessa luhistua alkoi myös prosessi pelastautua uppoavasta laivasta."
Helmikuussa -43 Marski antoi eversti Paasosen tehdä selväksi valtion johdolle ja eduskunnalle, ettei Saksa voinut voitta sotaa.
Tästä seurasi hallituksen vaihdos ja mm. ulkoministeri Ramsayn matka Saksaan, joka päättyi katastrofiin.
"Välttääkseen hirsipuun otti hän eri suunnille yhteyksiä selvittääkeen paljonko hinta olisi. Liittoutuneilta tuli vastaus että Suomi olisi käytettävissäolevin keinoin ajettava tappioon. Kannaksen puolustus olisi heikennettävä jotta NL:n tarpeet tulevassa rauhansopimuksessa tulisivat toteutetuksi. Lupaus takinkäännöstä Saksan suhteen sotatoimilla tuli myös esille. "
Tökeröä valetta jopa stallarilta. Marski ei pitänyt yhteyttä ulkovaltoihin.
"Ainoastaan jumalan aseman rakentanut viiksikoijari oli asemassa jolla pystyi tämän viimeisen häpeän vetämään Suomen kansan ylle. Karjalalla suomalaiset antoivat viimeisen uhrinsa sodanjumalalleen - "
Suomen ulkopolitiikkaa johti presidentti Ryti, ei Mannerheim. Hän otti tilanteen vastuulleen myös poliittisesti vasta 4.8. -44.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Marski halutiin presidentiksi Rytin kauden päättyessä helmikuussa -43. Marski ei kuitenkaan saanut haluamaansa varmuutta valinnastaan ja luopui Rytin hyväksi.
Linkomies muodosti uuden hallituksen, jonka tehtävänä oli nimenomaan pyrkiä rauhaan.
Marski kannatti hallituksen politiikkaa, mutta tiesi erittäin hyvin Saksan vielä -43 liian vahvaksi.
Hän olisi tietysti ollut valmis suostumaan suurin piirtein syksyn -39 rajoihin. Se ei tullut kyseeseen NL:n puolelta.
Seppisen juttu US:ssa
"Väite Liittoutuneiden Suomelle osoittamasta antautumisvaatimuksesta Teheranissa 1.12.1943 on perustunut suoraan valheeseen. Eivät kai sitä esittäneet tohtorit ole olleet niin täysin lukutaidottomia idiootteja, etteivät osaa lukea selvää tekstiä? Tapahtui päinvastaista. Roosevelt, Churchill ja Stalin tunnustivat Suomen erillissota-aseman ja päättivät neuvotella Suomen sodasta. Prosessi alkoi Tukholmassa, jossa Paasikivi tapasi Kollontain helmikuussa 1944. Paasikivi tosin lupasi kahden kesken Karjalan Stalinille ja talvisodan rauhan rajan, vaikka presidentti, hallitus, eduskunta ja Mannerheim hakivat Suomelle parempaa rajaa. Paasikivi pelasi omavaltaisesti Stalinin hyväksi kaksilla raiteilla. Roosevelt puolestaan toivoi Stalinilta Viipuria Suomelle."
http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214425-erkki-tuomioja-sorkkii-jatkuvasti-poliittista-historiaa-mieleisekseen
Lue erityisesti kommenttiosion 50 juttua. Joku hyväkin seassa...
"Paasikivi tosin lupasi kahden kesken Karjalan Stalinille ja talvisodan rauhan rajan, vaikka presidentti, hallitus, eduskunta ja Mannerheim hakivat Suomelle parempaa rajaa. Paasikivi pelasi omavaltaisesti Stalinin hyväksi kaksilla raiteilla."
Paasikivi on saanut Suomessa liian glorioidun aseman, vaikka oikeasti Paasikivi oli NL:n nuoleskelija mitä suuremmin. Paasikivi ehdotti hallitukselle välirauhan aikaan helmikuussa-41, NL:n painostaessa Suomea lukuisilla vaateillaan, että Suomi antaisi Pohjois-Suomen NL:lle, jospa NL siitä leppyisi. Hallitus ei suostunut tähän Paasikiven ehdotukseen ja Mannerheim suuttui ehdotuksesta niin, että uhkasi erota ylipäällikön pallilta.
Että tällainen isänmaallinen jeppe se Paasikivi.
...
Paasikivi kirjoitti Tannerille 1939 Tukholmasta, ettei Mannerheimia saa missään tapauksessa päästää lähtemään.
Paasikivi neuvoi ja varoitti Tanneria olemaan erottamatta ja suututtamatta Mannerheimia, koska tämä oli Paasikiven mukaan korvaamaton Suomelle. Tämä tapahtui kesällä 1939 eli hieman ennen Talvisodan syttymistä. Tuolloin oli jälleen kerran kyse perushankintamäärärahoista ja niiden lisäksi tulevista hankintaesityksistä eli kaikkiaan peräti 3500 miljoonan rahasummista. Sitä olisi tarvittu heti lisävarusteisiin 1500 miljoonaa yli perushankintaohjelman, rajan linnoittamiseen 800 miljoonaa ja laivasto-ohjelmaan 1500 miljoonaa. Tanner oli kirjoittanut 26.7.1939 Paasikivelle kannastaan, että annetaanko Mannerheimin "mennä kun hän on menettänyt hermonsa".
"Tiedän, että Mannerheimia monella taholla pidetään korvaamattomana. Minuun on vähitellen syöpynyt se käsitys, että hän on päästettävä menemään. Hän on menettänyt hermonsa ja aina, kun jotakin maailmassa tapahtuu, on hän poissa tasapainostansa ja esittää vaatimuksiaan. Jos hänen mieltään olisi noudatettu, olisimme ennättäneet tehdä jo monta tyhmyyttä. Parin viime kuukauden aikana hän on esittänyt monia aivan järjettömiä vaatimuksia, joista on ollut pakotettu perääntymään, kun niiden mahdottomuus on osoitettu. Eräs huomattava henkilö sanoikin hänestä, että hän näyttää kopioivan ryssäläisten kenraalien tapoja, jotka vastaisia tappioita peläten ajoissa hankkivat syntipukkeja pelastaakseen itsensä."
Mannerheimin suhteen erehdyin, ja Paasikivi varoittikin vastauskirjeessään erottamasta häntä (Mannerheimia):
"Aivan pelästyin, kun luin, mitä kirjoitat Mannerheimin poisjäännistä. Pyydän ja kehotan mitä hartaimmin, että ette sitä millään tavalla edes harkitse. Mannerheim itse kyllä mielellään lähtisi pois. Häntä painaa kovasti edesvastuu, mikä on hänen hartioillaan. On jumalan onni, että Mannerheim vielä on sellaisissa voimissa, että hän voi johtaa puolustuslaitoksen kehittämistä. Keitä muita upseereita meillä on? Ei suorastaan ketään, joka kykenisi suurempiin tehtäviin. Minä tunnen ne luultavasti yhtä hyvin kuin te siellä."
Lähteenä Väinö Tannerin muistelmat Kahden maailmansodan välissä, sivut 227-228.
Kun NL sitten hyökkäsi 30.11.39 oli Marski se, joka otti vastuun ja johtamistaidollaan pelasti Suomen.
Hyvä on nyt rienaajien rienata.
kannatti rauhaa, mutta ei millaisin ehdoin tahansa.
Siksi hän taipui hallituksen ja eduskunnan tahtoon rauhanehtojen hylkäämisessä.
Hän alkoi myös toivoa ja uskoa, että NL ei ryhtyisi suurhyökkäykseen Suomea vastaan, vaan asiamme ratkaistaisiin rauhanneuvotteluissa.
Se oli virhearvio.
Monisäikeisen mutkikas tehtävä oli Suomen valtiojohdolla 1930-luvn lopulla ja sen jälkeen sota-aikana sekä vielä senkin jälkeen kylmän sodan aikakaudella. Yhtenä tilanteen selkiintymisen kiinnekohtana voitaneen pitää Porkkalan sotilastukikohdan palautumista Suomelle 1950-luvun puolivvälissä. Paasikiven kerrotaan silloin huokaisseen helpotuksesta ja todenneen, että me selvisimme sittenkin. Siihen helpotuksen huokaukseen pääsyä oli kuitenkin edeltänyt ankara historian jakso.
Kun Boris Jartsevina esiintynyt NKVD:n virkamies Boris Rybkin tti yhteyttä Suomen valtiojohtoon eli ensimmäisenä ulkoministeri Rudolf Holstiin huhtikuussa 1938, niin hiukan aikaisemmin maaliskuussa 1938 Saksa oli toteuttanut Itävallan Saksaan liittämisen, mikä operaatio tunnetaan Anschluss-nimellä. Jartsevin välittämä viesti tarkoitti sotilasliiton solmimista Suomen ja Neuvostoliiton kesken sekä joitakin aluejärjestelyjä. Korvikkeeksi Suomi olisi saanut alueita itärajan taaa Repolasta ja Porajärveltä. Suomen valtiojohdon taholla ei ilmeisestikään tiedetty tai ymmärretty, että Jartsev oli suoraan Stalinin asialla jopa Neuvostoliiton Helsingin suurlähettilään ohitse. Tuloksena oli, että Suomi ei tarttunut Jartsevin tarjoukseen sinänsä monipolvisen ja isolta osaltaan salaisen kontaktoinnin tuloksena.
Toisaalta onhan se niinkin, että eipä tässä tule äkkiseltään mieleen, olisiko jokin valtio luovuttanut aluettaan naapurimaalle vapaaehtoisesti edes "vaihtokauppana". Kun meillä Suomessakin vielä vaihtui ulkoministeri eli Holstin tilalle tuli täysin joustamaton Erkko, niin neuvottelukosketus Moskovan kanssa katkesi. Sitten tulikin talvisota vuoden 1939 lopulla.
Kun Paasikivi kävi rauhanhierontaa Neuvostoliiton kanssa jatkosodan aikana, niin silloin Paasikivi tosiaankin hyväksyi hämmästyttävän pitkälle Moskovan vaatimuksia. Hän jopa luotaili pitkälle tulevaisuuteen tilannetta ja katsoi aiheelliseksi hyväksyä talvisodan jälkeisen kaakkoisrajan sillä perusteella, että sillä tavalla saataisiin Neuvostoliiton (Venäjän) ja Suomen välille raja, jonka Neuvostoliitto (Venäjä) saattoi hyväksyä kestäväksi rajaksi ja se olisi riittävän kaukana Leningradista (Pietarista). Jos Paasikivi ei olisi antanut niin helposti periksi raja-asiassa, niin raja olisi voinut jäädä tuonnemmaksi eli esim. Laatokan Karjala olisi voinut jäädä meille ja kenties Viipurikin. Kukapa tietää eikä sitä mahdollisuutta aika saanut tilaisuutta näyttää.