Eriarvoistus kukoistaa, isänmaan etu jäänyt

Kansalaissodan jo loputtua n. sata vuotta sitten lahtarit tappoivat tuhansia suomalaisia köyhiä miehiä, naisia, lapsia, sairaita, haavoittuneita... ampumalla ja nälkään. Nykyisin tappaminen on paljon hienostuneempaa, Valtiovalta kurjistaa köyhien asemaa jatkuvasti. Köyhät, sairaat, nälkäiset, asunnottomat ym. hylätään oman onnensa nojaan kuolemaan kuka mihinkin yhteiskunnan unohtamana. Samaan aikaan hyvin toimeentulevien ja yritysten verotusta sekä maksuja helpotetaan, johtajat junailevat toisilleen entistä runsaskätisemmät rahat niin verovaroista kuin eläkekassoistakin valtionyrityksistä puhumattakaan....

Onkin tosi irvokasta nähdä valtionhallinnon johtajia esim. punaisten haudoilla kukkia jättämässä samaan aikaan kun uhreja tehdään tieten tahtoen aina vaan lisää.
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vasemmistopuolueet ovat eniten epätasa-arvon puolella, kun kiivaiten puolustavat keinotekoista kaksikielisyyttämme ja pakkoruotsitusta!

Nehän ovat laadittu tarkoituksella siten, että ruotsinkieliset ja varsinkin heidän eliittinsä ovat etuoikeutetussa asemassa.

Suomenkielinen pääväestö on alennettu rälssivähemmistön ja nyt myös mamujen hyysääjän rooliin. Eli palvelijan ja maksajan rooliin.

SDP:n vanhat svekodemarit ovat pahimpia suomalaisuuden halveksijoita.

Äänestä
  • Totuushan on, että satoja tuhansia suomalaisia on aikojen saatossa tapatettu Ruotsin sodissa. Täältä on kansa nälkiinnetetty, verot riistetty, miehet viety yms. jotta asiat lahden toisella puolella olisi hyvin. Miksi siis osa suomalaisista haluaa riistäjän kielen pakko-opiskelun? Eivätkö he tunne historiaa?

    Äänestä

  • Ennen kun muutama suomen ruotsalainen keksi tehdä suomalaisten mongerrukseta
    kieli, oli suomen kieli vain ääntelyä! Snellman.. Agricola... Aleksiskivikin oli alkujaan
    Aleksis Stenvall.... Historiassa on kyllä paljon muutakin mitä ei välttämättä haluta muistaa.... Tässä oli kommenttini tähän keskusteluun!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisarvo_kaikille kirjoitti:

Kansalaissodan jo loputtua n. sata vuotta sitten lahtarit tappoivat tuhansia suomalaisia köyhiä miehiä, naisia, lapsia, sairaita, haavoittuneita... ampumalla ja nälkään. Nykyisin tappaminen on paljon hienostuneempaa, Valtiovalta kurjistaa köyhien asemaa jatkuvasti. Köyhät, sairaat, nälkäiset, asunnottomat ym. hylätään oman onnensa nojaan kuolemaan kuka mihinkin yhteiskunnan unohtamana. Samaan aikaan hyvin toimeentulevien ja yritysten verotusta sekä maksuja helpotetaan, johtajat junailevat toisilleen entistä runsaskätisemmät rahat niin verovaroista kuin eläkekassoistakin valtionyrityksistä puhumattakaan....

Onkin tosi irvokasta nähdä valtionhallinnon johtajia esim. punaisten haudoilla kukkia jättämässä samaan aikaan kun uhreja tehdään tieten tahtoen aina vaan lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu