Suomi on uudessa YK:n raportissa listattu maailman onnellisimmaksi maaksi. Onko onnellisuus kuitenkin pelkkää julkisuuskuvaa, eräänlaista propagandaa, kun seurataan esimerkiksi itsemurhatilastoja, leipäjonoja sekä ns. vihapuhetta sekä viime aikoina paljon puhutusta toisinajattelijan vangitsemisesta kertovaa journalismia.
Paljastusuutissivusto MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinia on vainottu Suomen valtion toimesta jo useamman vuoden ajan.
Vaikka Janitskinia ei olla vielä edes syytetty mistään, hän on ollut vangittuna Suomen antaman kansainvälisen pidätysmääräyksen johdosta elokuusta lähtien Andorran ruhtinaskunnassa. Andorran korkein oikeus on Suomen valtion suorittaman painostuksen johdosta päättänyt viimein luovuttaa Janitskinin Suomeen.
Syynä Janitskinin pidätykseen ja vangitsemiseen on hänen perustamaansa MV-lehteä koskevat rikosepäilyt. Janitskini halutaan Suomeen kuitenkin vielä vasta kuulusteluja varten, jotka ulkomailla jo pitkään vakituisesti asuva mies on pyytänyt saada suorittaa videoyhteyden välityksellä.
Lisäksi voidaan kysyä, miksi Janitskinin tulee tulla Suomeen Espanjassa toimivan suomen kieliseen lehteen liittyvien rikosepäilyjen johdosta, sillä asian tutkinnassa tulisi noudattaa julkaisun kotimaan lakeja.
Janitskin on tuonut mediassaan ilmi poliitikkojen rikoksia, kavalluksia ja muita hyväveli-verkoston salaisuuksia. Lehdessä on puitu myös välillä kärkkäästikin maahanmuuttoa ja ulkomaalaisten tekemää rikollisuutta sekä julkaistu esimerkiksi seksuaalirikollisten nimiä ja valokuvia, kuten esimerkiksi Kokemäen Kauvatsalla 17-vuotiaan porilaisen tytön elävältä polttaneen turvapaikanhakijana maahan tulleen henkilön tietoja.
Lisäksi poliisi on estänyt Janitskinin presidentinvaalikampanjoinnin lähes kokonaan, josta johtuen 20 000 kannattajakorttia ei ihan saatu täyteen.
Samaan aikaan Suomen lehdistö on pysynyt asiasta vaiti sekä mustamaalannut ajojahdin uhria. Samalla on kauhisteltu esimerkiksi Venäjän presidentinvaaleja, joissa väitetään tapahtuneen juurikin vastaavanlaista vilppiä, kuin nyt viimeisimmissä Suomen presidentinvaaleissa. Venäjän viranomaiset estivät tunnetun oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin osallistumisen vaaleihin ihan samalla tavalla kuin Suomen valtio Janitskinin.
Nyt kun Suomen viranomaiset ovat saaneet pienen ruhtinaskunnan painostettua luovuttamaan Janitskinin, keskusrikospoliisin miehet hakevat toisinajattelijan Suomeen pitkäänkin tutkintavankeuteen, jonka jälkeen hänet voidaan tuomita jopa useaksi vuodeksi vankeuteen. Vankeuteen siis mistä? Kirjoitetusta tekstistä, videoista ja valokuvista? Samalla kun raiskaajat selviävät ehdollisilla tuomioilla ja oikeat rikolliset istuvat Arkadianmäellä.
Elämmekö me muka oikeasti maailman onnellisimmassa maassa? Meillä totuuden kertominen kansan hädästä on leimattu ”vihapuheeksi.” Toisinajattelijoita vainotaan ja poljetaan maahan perustuslaissa luvattu sananvapaus. Näin luodaan julkisuuskuva maailman onnellisimmasta valtiosta, jossa on vähiten korruptiota, jossa oikeuslaitos on riippumaton ja poliisi puolueeton. Kuoren alta kuitenkin paljastuu, että olemme Pohjois-Korean tiellä. Ottamalla demokraattisen valtion kansalaisvapaudet pois pikkuhiljaa kukaan ei lopulta huomaa niiden hävinneen.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Kokemäkeläinen vastaa Jessikka Aron twiittiin
Ylioppilas Jessikka Aro alkoi maalittaa alaikäistä toimittajaa.???
Nettijulkaisu Kokemäkeläinen julkaisi 22. maaliskuuta 2018 kirjoituksen ”Maailman onnellisin maa vainoaa toisinajattelijaa”, josta Jessikka Aro niin sanotuksti veti herneet nenäänsä.
https://static.mvlehti.net/uploads/2018/04/Sieppaa.png
Ylioppilas Aro, joka tunnetaan intohimoisena MV-lehden, nykyisen MV-median vastustajana ja trollien metsästäjänä, väittää nyt Kokemäkeläisen levittävän ”salaliittoteoriaa” Suomen valtion vainosta MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinia kohtaan.
”En voi ymmärtää, mitä salaliittoteoriaa tässä on, on täysi tosi että Janitskinia on vainottu ja vainotaan edelleenkin täysin olemattomien rikosepäilyjen johdosta”, vastaa Kokemäkeläinen kirjoituksessaan 25. huhtikuuta 2018.
Toimittajaksi itseään kutsuva ja jopa palkittu journalisti Aro siis maalittaa alaikäistä toista toimittajaa, tämä kun ei satu olemaan kaikissa asioissa samaa mieltä hänen kanssaan.
Kokemäkeläinen kirjoittaa:
Kirjoituksessa, josta Aro on suuttunut, ei ole mitenkään puolusteltu MV-lehteä itsessään, vaan demokraattista ja vapaata yhteiskuntaa, jonka perusedellytys on se, että jokaisella on sananvapaus, vaikka se vähän saattaisi toista loukata. Sananvapaus kuuluu niin Jessikka Arolle kuin myös vaikkapa Ilja Janitskinille, molemmat ovat varmasti aiheuttaneet jolle kulle mielipahaa ns. ”maalittamisellaan” mutta vastaavaa lokakampanjaa alaikäistä harrastelijatoimittajaa vastaan ei ole masinoinut tähän asti kuin Jessikka Aro.
Lue juttu kokonaisuudessaan täältä: http://kokemakelainen.net/2018/04/25/vastine-jessikka-aron-twitter-postaukseen/
Lähde: Kokemäkeläinen
Kokemäkeläinen julkaisi 22. maaliskuuta kirjoituksen ”Maailman onnellisin maa vainoaa tosinajattelijaa.” Tästä kirjoituksesta Jessikka Aro pahoitti pahasti mielensä.
Aro väittää lehtemme levittävän MV-lehden ”salaliittoteorioita” väittäessään, että Suomen valtio on vainonnut kyseisen lehden perustajaa Ilja Janitskinia jo useamman vuoden ajan. En voi ymmärtää, mitä salaliittoteoriaa tässä on, on täysi tosi että Janitskinia on vainottu ja vainotaan edelleenkin täysin olemattomien rikosepäilyjen johdosta.
Tässä on kyseessä siis tapaus, jossa aikuinen toimittajaksi itseään kutsuva ja jopa palkittu journalisti sekä toimittajien maalittamisesta huolestunut Jessikka Aro maalittaa kaiken lisäksi alaikäistä, toista toimittajaa, joka ei kaikissa asioissa ole samaa mieltä hänen itsensä kanssa.
Kirjoituksessa, josta Aro on suuttunut, ei ole mitenkään puolusteltu MV-lehteä itsessään, vaan demokraattista ja vapaata yhteiskuntaa, jonka perusedellytys on se, että jokaisella on sananvapaus, vaikka se vähän saattaisi toista loukata. Sananvapaus kuuluu niin Jessikka Arolle kuin myös vaikkapa Ilja Janitskinille, molemmat ovat varmasti aiheuttaneet jolle kulle mielipahaa ns. ”maalittamisellaan” mutta vastaavaa lokakampanjaa alaikäistä harrastelijatoimittajaa vastaan ei ole masinoinut tähän asti kuin Jessikka Aro.
On totta, että MV-lehdessä on joskus välitetty virheellistä tietoa, jopa valheita, mutta samanlaisia virheitä on tehty myös ns. valtamedian kohdalta.
Kokemäkeläisen vastaiseen kampanjaan on lähtenyt myös maalittamisesta uhriutunut toimittaja Rebekka Härkönen. Nyt hän tekee ihan samaa, ellei jopa pahempaakin, eli maalittaa alaikäistä harrastelijatoimittajaa yhden mielipidekirjoituksen pohjalta.
Jessikka Aro on jo Twitterissä saanut paljon kuraa niskaansa, maalittaessaan Kokemäkeläisen 17-vuotiasta toimittajaa.
Kokemäkeläinen ei ”ns” valkopese MV-lehteä, vaan haluaa herättää keskustelua, onko oikein, että sanansäilää käyttänyttä toimittajaa on pidetty vangittuna useita kuukausia? Jessikka Aron mielestä on oikein, että väärää mieltä olevat toimittajat voidaan laittaa telkien taakse, joidenkin hurjimpien väitteiden mukaan jopa kidutettavaksi.
Kokemäkeläinen ei tällaista hyväksy, oli kyseessä sitten mikä toimittaja tahansa. Suomen valtamedia, kuten myös Aro on tuominnut Janitskinin jo valmiiksi, vaikka länsimainen oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että kaikki ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan.
Tulemme puollustamaan sananvapautta myös vastaisuudessakin. Jos toimittajia aletaan laittamaan linnaan, olemme Pohjois-Korean tiellä.
luottaa tuohon Aron sekopää narkomaaniin?
suomalaiset on onnellisia juuri siksi, ettei ne juuri ajattele. koska heti jos alkaa ajattelemaan, ei sitä olekaan enää onnellinen. kannattaa jättää tuo ajatteleminen niille, joille siitä maksetaan.
kyllä kansa tietää totuuden tästä hullutuksesta ja se näkyy tulevaisuudessa kun mitta täyttyy?
Eduskuntavaalit ensi vuonna? Vai mitä tarkoitit:)?
ILJAsta tullee vielä Suomen Johtaja.
onko ilja vieläkään saanut syöpälääkkeitään ja asettaako polpo iljan hengenvaaraan toimillaan?
Ilja Janitskin on totaalinen törppö ja hänen faneillaan on runsaanpuoleisesti vettä päänupissa : DDD
on mitä on mutta laki ja kohtelu pitää olla kaikille sama?
Ilja on just huippu sen takia sökkiläiset on vielökin boikotissa 4 vuotta putkeen ohan sekin nyt jo saavutus hahahah.
iljaa kohdellaan huonommin kuin turun puukottajaa kyllä se pistää miettimään että mikä tässä maassa on näin pahasti vialla?
Suomessa käytäntö, että alle kahden vuoden tuomiota haettaessa saa odottaa vapaalla. Poikkeus poliisipäällikkö Aarnio.( syyttäjä haki 13v silti pääsi vapaaksi odottamaan päätöstä. ) Syyttäjän ja poliisin mielivallan mukaan mennään unohtaen ihmisoikeudet ja tasapuolisuus. . Tästä uutisoi jopa Sveska YLE.
Aloitus on täyttä asiaa.
Onnellisuustutkimus on tehty kyselemällä lapsia raiskaavien terroristien onnellisuutta. Ja sehän tiedetään, että heitä kohdellaan kuin jumalia.
Miten nuo em. viestit liittyi keskustelua avaukseen. Oliko niiden tarkoitus vain siirtää keskustelu toiselle uralle että täsätä kiepeästä aiheesta ei keskusteltaisi.
MIELESTÄNI SUOMESSA SUOMALAISET VAINOAVAT TOISIA SUOMALAISIA JA SEN TULISI LOPPUA.
Vainolla tarkpoitan sitä että siinä rikotaan kohteena olevien henkilöiden perusoikeuksia tavalla tai toisella ja sitä tehdään ehkä tietoisesti. surullista on se että jos siitä vielä maksetaan palkkaa ja se tulee veronmaksajien varoista.
Vainoa on monenlaista, mutta tämä on sikäli näkyvää että on selviä todisteita tapahtuneesta vainosta.
Miksi suomalaiset tekevät tätä? Hyväksyvätkö sivusta seuraajat tätä tilanetta. Toivottavasti heräävät puolustamaan jokaisen suomalaisen perusoikeuksia oli tämä suomalainen poliittisesti sitten mitä mieltä tahansa.
Eikö kansalaisten turvallisuutta parannettaisi tehokkaammin laittamalla rajavalvonta kuntoon siten että maahan ei tulisi henkilöitä ilman papereita, jolloin ei ole tietoa ketä he ovat ja poistamalla maasta täällä laittomasti olevat henkilöt. Miksi siitä ei voi käydä vakavaa keskustelua? Suurin osa suomalaisista haluaisi näin tapahtuvan. Miksi kansalaisten mielipiteitä ei asiasta kuunnella?
Luottamus viranomaisiin menee jos he toimivat laittomasti ja heidän laittomia tekoja ei mitenkään tuomita, eli eivät joudu vastuuseen tekemisistään. Jos tilanne on tämä silloin ei ole luottamusta myöskään tiedustelulakipaketteihinkaan.
Mielestäni tulisi toimia siten että kansalaisten perusoikeudet toteutuvat maassamme. Laki on kaikille sama, eli ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä riippumatta henkilön taustasta, ihonväristä yms ja lakeja myös noudatetaan. Tähän pitäisi panostaa voiomakkaasti että nämä kohdat toteutuvat. Tutkikaa vaikka aluksi miten yhdenvertaisuus toteutuu tänään eri kansan ryhmien kesken. Tämä mielestäni lisäisi kansalaisten luottamusta ja osaltaan parantaisi sisäistä turvallisuutta.
Otsikkoon viitaten seuratkaa tarkasti miten Iljan oikeudet toteutuvat. Sillä on iso merkitys kansalaisten luottamiselle viranomaisia kohtaan.
" laittamalla rajavalvonta kuntoon"
-- otappa selvää mitä Suomen Laki sanoo.
Ota selvää mitä sanoo YK pakolaissopimus sekä EU kansainväliset sopimukset
Ottaisit selvää edes ihan perusasioista ennen kuin täällä viisastelet ja
haukut muita. Oikeasti,
Sananvapaus ei tarkoita sitä että voisi sanoa mitä tahansa!
Otappa selvää ihan perusasioista
Päivän kevennys:)! Poliisi vainoaa lain kouraa pakoilevaa rikollista:)!
Selvästikään kaikki täällä öyhöttävät eivät ole onnellisia...
Aika vähän vainoaa, mikäli sattuu tapaamaan niin voi ottaa talteen.
Siis rikollisen. Eli sellaisen joka on oikeudessa tuomittu rikoksesta.
Oikeuskäsityksen mukaan voidaan epäillä rikoksesta mutta oletus on että ollaan syyttömiä kunnes oikeus on toisin päättänyt.
Jos Janitskinin tapauksessa poliisi on vainonnut, ei se siis ole vainonnut rikollista.
Kai poliisi ottaa kiinni kuulustelua varten? Mitenkäs muuten?
Joskus ottaa, joskus kyselee silminnäkijähavaintoja kolmisen viikon jälkeen.
Tutkintaa varten on kuultava epäiltyä. On tehtävä kuulustelupöytäkirja syyttäjää varten.
Silminnäkijähavaintojen perusteella ei tehdä kuulustelupöytäkirja, kyllä siinä epäillyn pitää olla läsnä.