Onko Sipilästä tullut Keskustalle riippakivi?

Viime vaaleissa Juha Sipilä sai suurta nostetta uutena tulokkaana Kokoomuksen ja SDP:n välisen hallitusnahistelun lomassa. Niin kovin olivat Sipilän vaalipuheet kaunoluonteisia ja ympäripyöreitä, etteivät kansalaiset oikein osanneet nähdä ja ymmärtää, mitä niiden puheiden taustalla oikein piili. Nyt on kolme vuotta saatu tutustua tähän poliittisesti kokemattoman, bisnesmaailmasta tulleen pääministerin edesottamuksiin. Tämä aika on tuonut esiin sen, miten ne vaalipuheet ovat istuneet Sipilän johtaman politiikan sisältöön. Hallituskautta voisi helposti kuvailla sanalla rämpiminen, niin on haparoivaa ollut harrastetun politiikan tie. On luotu ja on yritetty luoda uudistuksia, jotka ovat olleet hyvinkin usein vastatuulessa perustuslain kanssa. On luotu uudistuksia, joita on maalailtu kauniiden lauseiden varjoon ja lähestulkoon aina on ollut joku ketunhäntä kainalossa, joka on herättänyt suuressa osassa kansaa selkeää närästystä, jopa mielenilmausten ja lakonuhkien muodossa. Ihmiset kokevat tulleensa huijatuiksi. Ja mitä pidemmälle kausi on edennyt, sen voimakkaammaksi on arvostelu kansalaisten keskuudesta käynyt. Pääministeri Sipilää on kuvattu puheissaan harkitsemattomaksi ja ylimielisesti suhtautuvaksi, joka ei muita tunnu kuuntelevan. Ja tietenkin tämä on vaikuttanut myös Keskustankin julkikuvaan eikä mitenkään positiivisella tavalla. Kannatus on laskussa, jopa vaarassa pudota historiallisen alas seuraavissa eduskuntavaaleissa. Syynä pitkälti Keskustan hamuaman maakunta-hallintomallin, jota epäillään yritykseksi betonoida valtaa sekä lehmänkauppa Kokoomuksen valinnavapaus-mallista. Eikä Keskustaa nyt riivaavaa Väyrys-episodiakaan ole saatu hoidettua tavalla, joka ei olisi tahrinut jo ennestään puolueen heikkoa nykyhetken julkikuvaa. Tämä nähdään selkeänä valtakamppailuna, jossa Sipilä kokee olevansa uhattuna ja hänen johdollaan puolueen yritykset hoitaa kyseinen ongelma kääntyykin täysin itseään vastaan. Jos on Väyrystä kuvailtu kieroksi narsistiksi, niin eipähän Keskustankaan toimet Väyrystä vastaan ole juurikaan hopealle jääneet. Oliko Keskustalta viisasta haastaa 50-vuotisen poliittisen uran omaava kehäkettu vai olisiko ollut ehkä syytä pitää Paavo puolueessa ja ratkaista tämä asia niinsanotusti talon sisällä? Nyt tilanne on kehittynyt siihen pisteeseen, että mitä tahansa Sipilä puolueineen käy Väyrystä vastaan, se sataa pitkälti Väyrysen laariin, koska esim. somessa ihmisten näkemykset ja mielipiteet selkeästi tukevat sitä. Onko siis niin, että Puheenjohtaja Sipilästä on tullut kaiken tämän venkoilun seurauksena Keskustalle enemmänkin painolastia, jota puolue ei ymmärrä heittää yli laidan? Se voi tosiaan koitua kohtalokkaaksi Keskustalle, sillä on jo maalailtu politiikan toimittajien taholta sitä uhkakuvaa, että Suomen Keskustalle olisi käymässä samoin, kuin veljespuolueilleen Ruotsissa ja Norjassa, kutistuminen pienpuolueeksi. Olisiko Keskustassa itsetutkiskelun paikka paikallaan? Kovin on kehno tulevaisuuden kuva.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804252200903514_pi.shtml

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005657532.html
897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ps. Tuon jälkimmäisen linkin eli Ilta-Sanomien Setä Arkadian, Timo Haapalan jutusta käy ilmi, että panokset soten ympärillä käynevät nyt niin kuumina, että lehmänkauppaa oltaisiin käymässä jo oppositionkin suuntaan. Tässä esimerkissä mahdollinen lupaus RKP:lle Vaasan Keskussairaalan laajennetusta päivystyksestä ja Vaasaan sijoitettavasta sote-helikopterista. Taitaa käydä niin, että tässä loppu peleissä uhkaa mennä poliittinen peli niiden tavoiteltujen kustannussäästöjen ohitse. Onko tämäkin laskettavissa keskustalaiseksi siltarumpupolitiikaksi?

Tämähän olisi tietysti RKP:lle kuin joulu pukkaisi keskelle kesää, mutta nytpä testataankin RKP:n ostettavuus, aivan kuten Sinisillekin on tehty hallituksen sisällä. Ja sehän tiedetään, miten niille käy, jotka sotkeutuvat tuollaiseen likaiseen peliin vielä näin lähellä parlamenttivaaleja. Onko RKP:llä munaa sanoa ei?

Äänestä
  • Ärrkopee on aina ostettavissa se on alunperinkin perustettu siihen

    Äänestä

  • Muutama päivä sitten Yleisradiossa ylistettiin demokratian kukkasena Tanskan mallia, jossa vähemmistöhallitus ostaa luottamuksensa asia kerrallaan milloin miltäkin oppositiopuolueelta.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Muutama päivä sitten Yleisradiossa ylistettiin demokratian kukkasena Tanskan mallia, jossa vähemmistöhallitus ostaa luottamuksensa asia kerrallaan milloin miltäkin oppositiopuolueelta.

    Voisi kuvitella olevan hemmetin vaikeaa harrastaa linjapolitiikkaa, kääntyy pikemminkin tilkkutäkkipolitiikaksi.

    Äänestä

Sipilä yliarvioi Soinin pahasti ja aliarvioi kokoomusta, Rinnettä hän hyljeksi ideologisista syistä, vaikka nyt käykin punakaartien muistomerkeillä.

Äänestä
  • Anteeksi nyt, mutta kuka hyväksyy petosmies Rinteen lukuisat rikokset?

    Äänestä

  • ei.kunniallinen kirjoitti:

    Anteeksi nyt, mutta kuka hyväksyy petosmies Rinteen lukuisat rikokset?

    Paraskin puhuja, muistatkos lautakasa-Vanhasen ja nuorisosäätiön taidevastaavan Kanki-Kaikkosen? Ei varmaan kepulainen sielu anna myöten hyväksyä.

    Äänestä

Kyllähän paineet Sipilän vaihtamiseksi kasvaa kun kannatusluvut koko ajan huononee ja ei lienee
mene kauan kun vihreät ja vasemmistoliitto ajavat kannatusluvuissa kepun ohi. Kyllä Sipilän ajama
linja on keskustan vanhoillisille liian oikeistolaista riistopolitiikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


prophet_of_the_doom kirjoitti:

Viime vaaleissa Juha Sipilä sai suurta nostetta uutena tulokkaana Kokoomuksen ja SDP:n välisen hallitusnahistelun lomassa. Niin kovin olivat Sipilän vaalipuheet kaunoluonteisia ja ympäripyöreitä, etteivät kansalaiset oikein osanneet nähdä ja ymmärtää, mitä niiden puheiden taustalla oikein piili. Nyt on kolme vuotta saatu tutustua tähän poliittisesti kokemattoman, bisnesmaailmasta tulleen pääministerin edesottamuksiin. Tämä aika on tuonut esiin sen, miten ne vaalipuheet ovat istuneet Sipilän johtaman politiikan sisältöön. Hallituskautta voisi helposti kuvailla sanalla rämpiminen, niin on haparoivaa ollut harrastetun politiikan tie. On luotu ja on yritetty luoda uudistuksia, jotka ovat olleet hyvinkin usein vastatuulessa perustuslain kanssa. On luotu uudistuksia, joita on maalailtu kauniiden lauseiden varjoon ja lähestulkoon aina on ollut joku ketunhäntä kainalossa, joka on herättänyt suuressa osassa kansaa selkeää närästystä, jopa mielenilmausten ja lakonuhkien muodossa. Ihmiset kokevat tulleensa huijatuiksi. Ja mitä pidemmälle kausi on edennyt, sen voimakkaammaksi on arvostelu kansalaisten keskuudesta käynyt. Pääministeri Sipilää on kuvattu puheissaan harkitsemattomaksi ja ylimielisesti suhtautuvaksi, joka ei muita tunnu kuuntelevan. Ja tietenkin tämä on vaikuttanut myös Keskustankin julkikuvaan eikä mitenkään positiivisella tavalla. Kannatus on laskussa, jopa vaarassa pudota historiallisen alas seuraavissa eduskuntavaaleissa. Syynä pitkälti Keskustan hamuaman maakunta-hallintomallin, jota epäillään yritykseksi betonoida valtaa sekä lehmänkauppa Kokoomuksen valinnavapaus-mallista. Eikä Keskustaa nyt riivaavaa Väyrys-episodiakaan ole saatu hoidettua tavalla, joka ei olisi tahrinut jo ennestään puolueen heikkoa nykyhetken julkikuvaa. Tämä nähdään selkeänä valtakamppailuna, jossa Sipilä kokee olevansa uhattuna ja hänen johdollaan puolueen yritykset hoitaa kyseinen ongelma kääntyykin täysin itseään vastaan. Jos on Väyrystä kuvailtu kieroksi narsistiksi, niin eipähän Keskustankaan toimet Väyrystä vastaan ole juurikaan hopealle jääneet. Oliko Keskustalta viisasta haastaa 50-vuotisen poliittisen uran omaava kehäkettu vai olisiko ollut ehkä syytä pitää Paavo puolueessa ja ratkaista tämä asia niinsanotusti talon sisällä? Nyt tilanne on kehittynyt siihen pisteeseen, että mitä tahansa Sipilä puolueineen käy Väyrystä vastaan, se sataa pitkälti Väyrysen laariin, koska esim. somessa ihmisten näkemykset ja mielipiteet selkeästi tukevat sitä. Onko siis niin, että Puheenjohtaja Sipilästä on tullut kaiken tämän venkoilun seurauksena Keskustalle enemmänkin painolastia, jota puolue ei ymmärrä heittää yli laidan? Se voi tosiaan koitua kohtalokkaaksi Keskustalle, sillä on jo maalailtu politiikan toimittajien taholta sitä uhkakuvaa, että Suomen Keskustalle olisi käymässä samoin, kuin veljespuolueilleen Ruotsissa ja Norjassa, kutistuminen pienpuolueeksi. Olisiko Keskustassa itsetutkiskelun paikka paikallaan? Kovin on kehno tulevaisuuden kuva.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804252200903514_pi.shtml

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005657532.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu