Kulttuurimarxistisia "kumitätejä"?

UnionFan

EU-vihaaja: "Vihreiden Brysselissä kauan vaikuttaneet !kumitädit! Hautala ja Hassi olivat alkujaan äärivasureita eli stalinisteja. "

Hautala ei ollut koskaan. Hassi oli teininä.

"Sitten he siirtyivät Vihreisiin, kun aate romahti alta. "

Vihreä liike aloitti aikoja ennen kommunismin romahdusta.

#Pari vuosikymmentä he monien muiden vihreiden(punaisten!) tavoin kulkivat "Ei EEC"- napit rinnassa. Ja huusivat mielenosoituksissa " Vapaus vai EEC, kumman kansa valitsee!".#

Eiköhän nuo olleet stallarien juttuja? Yhtä jalkaa heidän kanssaan kulkivat nykyiset EU-vihaajat

"Siten tuli hämmästyttävä ja paljastava mielenmuutos, kun EEC:tä aloitettiin muuttamaan unioniksi ? Nuo salavasurit olivat yhtäkkiä kovia Euvostoliiton kannattajia???"

Paksua valetta. Vihreät olivat EU:n kannalla alusta alkaen, joskin kriittisiä.,

"Voiko olla enää selvempää osoitusta EU:n todellisesta luonteesta? Eli kyse on kulttuurimarxistisesta projektista, jonka tarkoitus on lopulta tuhota Euroopan maat, kansat ja kulttuurit. Muodostamalla maanosaan yksi ei-valkoinen sekaväestö, joka asuu yhdessä valtiossa ja keskittyy vain rahaan eli materialismiin."

Alat jo uskoa omiin valeisiisi?

"Tuohan on paneurooppalaisten ja kulttuurimarxistien utopia eli unelma, joka kaikkien järkevien ja vastuullisten eurooppalaisten mielestä silkka dystopia eli kauhuvisio!"

Eniten tuota unelmaa rakastavat ja sitä levittävät palstan EU-vihaajat. Muita asia ei tunnu liikuttavan.

37

462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PunavihreätKummitädit

      Hehheh!? Eunukki turvautuu jo kirjoitusvirheisiin, kun ei pysty muuten kieltämään faktoja? ;-)

      • Aika-paljon

        oli sitten kirjoitusvirheitä.

        Kaikki on kyllä faktoin oikaistu.

        EU-vihaajien valeiden surkea puoli on, että kaikkinainen asiantuntemus puuttuu. Toistelu ei niiden laatua paranna.

      • faktahommako
        Aika-paljon kirjoitti:

        oli sitten kirjoitusvirheitä.

        Kaikki on kyllä faktoin oikaistu.

        EU-vihaajien valeiden surkea puoli on, että kaikkinainen asiantuntemus puuttuu. Toistelu ei niiden laatua paranna.

        EUnukit itse toistelevat EU-propagandaa, jota valta- eli valhemedia suoltaa. Eli täydellisiä latteuksia ja kliseitä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    • Vihreä-Aalto

      Puheessaan eduskunnassa keväällä 2017 Touko Aalto muistutti, että Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa kesällä 2019. Siitä huolimatta valmistautuminen puheenjohtajuuteen on täysin kesken.

      - Hallituksella on kolme erilaista EU-linjaa. Yksi hyvä toimisi varmaan paremmin. Vihreiden EU-vision lähtöajatus on, että aito hyvinvointi perustuu ihmisten tasa-arvolle ja luonnonvarojen käytön kestävyydelle. Emme saa jättää tuleville sukupolville pilaantunutta ympäristöä, rapautuneita julkisia talouksia tai sosiaalisen eriarvoisuuden aiheuttamia ongelmia, Aalto sanoi.

      Aalto toisti ehdotuksensa kaikki puolueet ja kansalaisyhteiskunnan osallistavasta työryhmästä, joka pohtisi, mitä Suomi haluaa EU-puheenjohtajuudellaan edistää.

      - Keväällä 2019 käydään eduskuntavaalit, heti perään eurovaalit. Emme voi noiden vaalien jälkeen ajelehtia ajopuuna läpi puheenjohtajakauden. Kysymystä EU:n tulevaisuudesta ei voi sysätä vain virkakoneiston valmisteluun, Aalto vaati.

      Aalto nosti puheessaan esille Euroopan unionin merkityksen rauhan takaajana. Hän edellytti EU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittämistä ja korosti erityisesti huolta ilmastonmuutoksesta.

      - Ilmastonmuutos on suurin ihmiskuntaa ja planeettamme hyvinvointia kohtaava uhka. Sen torjumiseksi meidän on tehtävä kaikkemme. Kun unioni on siihen pyrkinyt, Suomi on asettunut vastahankaan sitovan energiatehokkuustavoitteen ja tehokkaan hiilinielupolitiikan suhteen. Tämä kaikki siitä huolimatta, ettei meillä ole hetkeäkään hukattavana. Meidän on tehtävä rohkeita ratkaisuja, sillä tämä planeetta on meillä vain lainassa tulevaisuuden sukupolvilta, Aalto muistutti.

      • qåaäzm

        Vai sitä mieltä on hän. Minä olen eri mieltä suurimmasta uhasta. Sen lienette kuulleetkin. Se uhka on eräs uskonnollispoliittinen systeemi.

      • Kerro-tarkemmin

        tuosta uhasta. Siitä kun on EU-vihaajilla.

      • qåaäzm
        Kerro-tarkemmin kirjoitti:

        tuosta uhasta. Siitä kun on EU-vihaajilla.

        Turku antoi esimakua siitä uhasta. Päättele itse.

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Turku antoi esimakua siitä uhasta. Päättele itse.

        Sen verran helpotan päättelyssä, että kerron tuon systeemin julistaneen pyhän sodan länsimaita vastaan. Turun mies toteutti sitä.

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Sen verran helpotan päättelyssä, että kerron tuon systeemin julistaneen pyhän sodan länsimaita vastaan. Turun mies toteutti sitä.

        Belgian arvioidaan olevan ensimmäinen maa Euroopassa, joka on tuon systeemin vallan alla. Tämä tapahtuu noin vuoden 2030 tienoilla.

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Belgian arvioidaan olevan ensimmäinen maa Euroopassa, joka on tuon systeemin vallan alla. Tämä tapahtuu noin vuoden 2030 tienoilla.

        Sen systeemin porukka ei länsimaihin sopeudu, siitä pitää heidän pyhä oppikirjansa huolen. Se kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen.

    • roskapostiakin

      EU on jämien hoitopaikka . Saadaan naamarit pois otsikoista kun puuhastelevat muualla.

    • UnionFan

      EU-vihaaja: "Eurooppa ilman eurooppalaisia maita, kansoja, kulttuureita, kieliä ja uskontoa on sen irvikuva."

      Sellaisestako taas haaveilet?

      "Vain Eurooppaa, eurooppalaisia kulttuureja ja eurooppalaisia ihmisiä vihaava ja inhoava ihminen kannattaa moista lopputulosta! "

      Miksi sitten sitä esittelet?

    • sopiva_nimitys

      Kumitädit-nimitys sopii myös hyvin noille punavihreille, koska heidän selkärankansa on kuin kumia! Niin täydellisiä aatteellisia takinkäännöksiä.

    • onaikoihineletty

      "- Hallituksella on kolme erilaista EU-linjaa. Yksi hyvä toimisi varmaan paremmin."

      Mikä propagandajuttu tämä on? Hallituksella ei voi olla kuin yksi linja - senhän nyt tietävät kaikki, Ja kun ollaan EU:ssa, niin se linja on EU-linja, Kolmas tie ja sosiaalinen markkinatalous a la Adenauer.

      Mutta toisaalta mitään hallituslinjaa ei edes tarvita, koska hallitus on sitä varten, että se ottaa vastaan valmit määräykset EU-komissiolta ja toimeenpaneva elin näille määräyksille.

      Juurihan tämä kovalla työllä täällä tutkittiin perustuslaista.

      Väittääkö joku sitäkin, että meillä muka olisi myös edelleen oikeus elämäänkin?!

    • euroopanunion

      Kondrad Adenauerista tulikin mieleeni tämä meidän Pan-Eurooppaliike, joka on Euroopan Unionin perustana - ja siellä ideologi kreivi Coudenhove-Kalergi. Hän on kyllä jo määritellyt meille jo rotuopin, joten älkää murehtiko tästä:

      Edellä kirjoitetaan:

      EU-vihaaja: "Eurooppa ilman eurooppalaisia maita, kansoja, kulttuureita, kieliä ja uskontoa on sen irvikuva."

      Eu-rotuoppi:

      ” Kaukaisen tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Nykyiset rodut ja yhteiskuntaluokat häviävät vähitellen, kun tila, aika ja ennakkoluulot eivät enää vaikuta. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, korvaa kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella. ”

      – Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[1]

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi

      • EU-komissio

        Ai niin - sama linkki. Heidät on valittu jo johtamaan meitä:

        ” Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”

        – Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]

      • EU-komissio kirjoitti:

        Kuvitteletko olevasi hengissä, kun sulautuminen täysin on
        tapahtunut ?
        Mitä sulautuneet ihmiset sitten ajattelevat ?
        Ai kun oltaisiin matalaotsaisia-suomalaisia kommunisteja vai ?

      • jotainsyötäväävai

        Ei ne mitään ajattele - oli uutinen joku aika sitten, että nyt jo 90-luvulta lähtien on suomalaisia rajusti tyhmistetty.

      • qåaäzm
        jotainsyötäväävai kirjoitti:

        Ei ne mitään ajattele - oli uutinen joku aika sitten, että nyt jo 90-luvulta lähtien on suomalaisia rajusti tyhmistetty.

        Oikeastaan tämä jo näkyy käytännössä. Ihmiset ei ajattele omilla aivoillaan kun äänestyspäätöstä tekevät. Kun joku maanpetturi antaa mummolle karkin vaalikojulla, alkaa mummon sukat pyöriä jaloissa. Se riittää. Hän on myyty ja demari (tai kokkari, kepuli, vihreä, rkp, uuvatti, vasemmistoliitto) saa äänensä.

      • kolmelinjaa

        Et ylittänyt sinäkään rimaa - jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se olisi lailla kielletty. Äänestitkö Siniset hallituseen? Entä näitkö miten Soinin jytkyjen kävi - veti äänestäjiensä äänet vessanpöntöstä alas ilmoittamalla, ettei perussuomalaiset voi mennä hallitukseen, koska eivät kannata hallituksen linjaa, vaikka ei siis oltu vielä edes hallitusta muodostettu. Se halituksen linja pitäisi tehdä niistä äänestäjien äänistä. Ja nyt väitetään(kö), että hallituksella on jopa kolme linjaa... Kolmas linja... Kolmas tie... Joo niin onkin..

      • ainoakeinovaikuttaa

        Ainoa millä pystyy vaikuttamaan on jättämällä äänestämättä. On olemassa ääniprosenttimäärä kansasta, joka on vaaleissa saatava, jotta voidaan muodostaa eduskunta ja hallitus. Eräs EU-maa tuota keinoa käytti jokin vuosi sitten, ja poliitikkojen oli kuunnelta kansalaisia, jotta he suostuivat vaaliluurnille.

      • qåaäzm
        kolmelinjaa kirjoitti:

        Et ylittänyt sinäkään rimaa - jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se olisi lailla kielletty. Äänestitkö Siniset hallituseen? Entä näitkö miten Soinin jytkyjen kävi - veti äänestäjiensä äänet vessanpöntöstä alas ilmoittamalla, ettei perussuomalaiset voi mennä hallitukseen, koska eivät kannata hallituksen linjaa, vaikka ei siis oltu vielä edes hallitusta muodostettu. Se halituksen linja pitäisi tehdä niistä äänestäjien äänistä. Ja nyt väitetään(kö), että hallituksella on jopa kolme linjaa... Kolmas linja... Kolmas tie... Joo niin onkin..

        Soini on Soini. Halla-Aho tiettävästi on pitänyt linjansa samana koko ajan. Varsinkin Huhtasaari on pysynyt takkia kääntämättä linjassaan. Aina vaan paranee hänen kannanotot, kuin viini vanhetessaan.

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Soini on Soini. Halla-Aho tiettävästi on pitänyt linjansa samana koko ajan. Varsinkin Huhtasaari on pysynyt takkia kääntämättä linjassaan. Aina vaan paranee hänen kannanotot, kuin viini vanhetessaan.

        Huhtis (Laura) on nostanut profiiliaan kiitettävällä tavalla. Hän uskaltaa puhua sellaisista asioista, joista kukaan muu ei uskalla. Se vaatii kansalaisrohkeutta.

      • uskalsisanoa

        Jumalautaontäämaa - nytkö jaetaan oikein poliitikoille irtopisteitä siitä, että ne on kansalaisrohkeita ja USKALTAA PUHUA?! Miten helvetissä on voitu tähän tulla!!

      • qåaäzm
        uskalsisanoa kirjoitti:

        Jumalautaontäämaa - nytkö jaetaan oikein poliitikoille irtopisteitä siitä, että ne on kansalaisrohkeita ja USKALTAA PUHUA?! Miten helvetissä on voitu tähän tulla!!

        Täytyyhän silloin antaa kiitosta kun puhutaan oikeista asioista. Uskon että jos persut pääsevät vaikuttamaan, silloin nähdään kansan hyväksi tekojakin. Antaisitko esimerkin kuka olisi tuon erään uskonnon uhankaan nostanut esille? Ei tule mieleen mulle ainakaan yhtään poliitikkoa. Kaikesta nääs poliitikot ei halua tai uskalla puhua. Eikö sinun mielestä ole hyvä kun joku uskaltaa ja haluaa? Ei asioita hoideta pää pensaaseen laittamalla, eihän?

        Tämä kyseinen uskonnollispoliittinen systeemi tulee olemaan tulevaisuuden ehkä suurin vaara ainakin Euroopassa. Belgia, kuten totesin, on sen vallan alla reilun kymmenen vuoden kuluessa. Ruotsi seuraa perässä jne. Siksi se täytyy pysäyttää, niin että rajat laitetaan tiukkaan kontrolliin, sekä niin että laittomat poistetaan.

        Voitteko kuvitella? Kymmenisen vuotta vain, ja siinä maassa vallitsee keskiaikaiset lait. Ette usko vai? Tämän systeemin kiiluvasilmäinen tavoite on maailmanvalta. Sen systeemin porukka lisääntyy maailman nopeimmin koska naiset ovat huippusynnyttäjiä siinä systeemissä. Miehillä on useita vaimoja, jotka kaikki saatetaan raskaaksi. Synnytys onkin tehokkain sen systeemin leviämistapa.

        Kun nyt vaikka systeemin populaatio olisi Ruotsissa puolisen miljoonaa, niin kuvitelkaa mikä on sen porukan määrä sukupolven päästä. Se on exponentiaalinen lähes. Jos nyt satatuhatta naista (varovainen arvioni) synnyttää Ruotsissa, sukupolven päästä on 50 tuhatta (koska puolet on poikia) uutta synnyttäjää. Mutta kun nyt naiset synnyttävät jopa vuosittain, tämä lisää vuosittain tuon verran väkeä tulevaisuuteen. Ja sitten kun nämä kaikki synnyttävät sukupolven päästä taas uuden populan, niin useat miljoonat on kasassa. Ei pysty enää käsittämään lisääntymistahtia, niin valtava se on. Ei siis ole tuulesta temmattu tuon systeemin uhka.

        Tuossa siis puhun Belgiasta alussa.

      • qåaäzm

        Nyt niitä jotka varoittavat näistä, heitä vainotaan henkiselläkin tavalla. Henkistä vainoa on nimenomaan sensuuri ja suiden tukkiminen. Siihen liittyy samankaltainen mökötys, kuin on joissain perheissä kun puolisot mököttävät toisilleen. Tämä ”mökötys” ilmenee siinä esimerkiksi kun joku isänmaallinen menee kysymään tiukkoja kysymyksiä mädättäjäpuolueiden vaalikopeilla. Heidät ajetaan jopa pois näitä kysymyksiä tekemästä. Tämä on nähty usein, esimerkiksi Eero Tillasen videoilta. Itsekin olen saanut kokea vihreiden kopilla tämänkaltaista toimintaa.

        Vielä tulee kuitenkin aika jolloin mielet muuttuvat ainakin joiltakin maantuhoajilta. He ajattelevat tulevaisuudessa, että olisi sittenkin pitänyt uskoa näitä varoittajia. Mutta silloin voi olla liian myöhäistä kun vellit on housussa, ja se oma asemakin oli niin tärkeä silloin kuin olisi pitänyt olla selkärankainen. Oman maamme sekä kansamme arvoa ei ymmärretä ennenkuin sen menettää.

    • markkinoidenjäljillä

      Puheet on puheita ja teot on tekoja:

      ”Kaiku vanhasta ajattelusta sisältyy vielä EU:n peruskiviin kuuluvaan Lissabonin sopimukseen (kts. linkki edellä).

      Sosiaalinen markkinatalouden teoreetikoita olivat etenkin Eucken ja Müller-Armack toisen maailmansodan edellä ja välittömästi sen jälkeen. Heidän ajattelussaan ”sosiaalinen” ei tarkoita aktiivisen sosiaalipolitiikan syrjäyttävää hyväntekeväisyyttä eikä markkinatalous valloilleen päästettyä yrittäjyyttä.

      Sosiaalisen markkinatalouden käsite on kokenut vuosien mittaan monenlaisia muodonmuutoksia. Hyvän käsitehistoriallisen yleiskatsauksen tarjoaa saksalaisen Kondrad-Adenauer -säätiön sivusto. Mutta kun sivustolla sosiaalinen markkinatalous nähdään yhtä lailla eräänä EU:n taloudenpidon, kuin Saksojen yhdistämisenkin yhteiskuntapoliittisena mallina, joutuu toteamaan, ettei näissä väittämissä enää seistä klassikkojen viitoittamalla tiellä.

      Historiallisesti ensimmäinen periaate on lakisääteinen perus- ja sosiaaliturva myötätunnon tai hyväntekeväisyyden asemasta. Klassikot lähtivät siitä, ettei sosiaalista tasa-arvoa ja huolenpitoa tule jättää markkinatalouden varaan, vaan se kuuluu valtiovallan alkuperäisiin tehtäviin.

      Tähän perustuu politiikan elimelliseksi osaksi nostettu vaatimus toimivasta eläke- ja sairasvakuutusjärjestelmästä sekä ihmisarvoisesta työttömyysturvasta.

      Jopa ajatus lailla säädetyn minimipalkan mahdollisuudesta sisältyy klassikoitten (Müller-Armack) ajatteluun. Samalla varoitettiin yksityistämiseen ja normien purkuun liittyvistä vaaroista, jos valtiovalta tyytyy vain yövartijan rooliin.

      Lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän rinnalla keskeinen huomio oli niiden edellytysten tarkastelussa, jotka ylipäätänsä mahdollistavat markkinatalouden toiminnan ja pysymisen sosiaalisesti aisoissa. Tärkein näistä oli yksityisten yritysten taloudellisen vallan torjuminen.

      Valtakeskusten muodostuminen pitää estää jo ennen niiden muodostumista, jotta politiikalle ylipäätänsä jäisi mahdollisuus pitää talous yleisesti hyväksyttävissä ja yhteistä etua noudattavissa puitteissa.

      Viesti on selvä. Jos hyväksytään antaa mennä -mentaliteetti, suuryritykset ja niiden yhteistyöelimet valtaavat välittömästi markkinat ja alkavat sanella omia ehtojaan politiikalle. Se, miten tämä etenee on kaikille tuttua niin EU:n sisämarkkinoilla, kuin globaaleilla markkinoilla – etten sanoisi myös Suomessa.

      Yrittäjän henkilökohtainen vastuu oli sosiaalisen markkinatalouden perustajille toimivan markkinatalouden perusedellytys.”Joka hyötyy, sen tulee myös vastata vahingoista”. Nähtiin, että vastuu ei ole pelkästään markkinatalouteen kuuluvan kilpailun edellytys, vaan myös laajempi yhteiskunnan jäsenten vapauden ja itsenäisyyden edellytys. Jos vastuusta tingitään, vahvistetaan painetta byrokraattisen keskusvallan taloudenpidon tarpeeseen.

      Henkilökohtainen vastuu on nykyisessä finanssikapitalismissa totaalisesti unohdettu. Sen puuttuminen mahdollistaa pörssikeinottelijoille ja ns. investointipankkiireille miljardiluokan voitot, mutta siirtää tappiot ja romahdukset valtiovallan vastuulle. Vuoden 2006 jälkeinen finanssi- ja talouskriisi on tämän ilmiön historiallisen kallis dokumentti.

      Ajankohtainen esimerkki on terveyden- ja sairaanhoito. Siinä julkisella vallalla tulee olla päärooli ja -vastuu. Sama voidaan todeta myös sivistys- ja koulutussektorin toiminnasta. Yksityisen monopolin ei pidä päästää hallitsemaan myöskään yhteiskunnan perusrakenteita, kuten liikenneväyliä ja sähkönsiirtoverkkoja. Myös muiden luonnonvarojen hallinnasta ja kestävästä hyödyntämisestä tulee julkisen vallan kantaa päävastuu.

      Kaikkien mainittujen julkisen hallinnon sektoreitten tehtävä on huolehtia pitkäjänniteisesti, taloudellisesti kestävällä ja sosiaalisesti järkevällä tavalla yhteiskunnan elintärkeistä perustoiminnoista.

      Reaalinen yhteiskuntakehitys on sitten 1970-luvun erkaantunut kauas alkuperäisen sosiaalisen markkinatalouden periaatteista. Se, että Euroopan unionin peruskirjassa viitataan sosiaalisen markkinatalouden käsitteeseen eräänä EU:n taloudenpidon piirteenä, on kuin huonoa huumoria.

      Hyvinvointiyhteiskuntamme perustui sosiaalisen markkinatalouden malliin. Siinä paino on molemmissa sanoissa.
      Julkisen sektorin rooli ei tässä mallissa ole vain ”tuottaa palveluja asiakkaille”, vaan toimia demokraattisesti ohjattuna normin antajana yrityssektorille.
      Julkinen sektori edustaa tässä mielessä kansalaisyhteiskuntaa, sen intressejä.
      Tästä näkökulmasta on täysin naurettavaa, kun suuryritysten lobbarit maan hallituksessa yrittävät latistaa julkisen sektorin omien intressiensä mukaiseen kilpailuun voiton teosta.

      Nyt sosiaalinen markkinatalous on ajettu nurkkaan. Mutta ehkä ei vielä ole liian myöhäistä käynnistää kamppailua sen restauraation puolesta?

      Se on selvää, että tällä tiellä joudutaan napit vastakkain EU:n ja EKP:n politiikan ja vallankäytön kanssa”.

      https://karvola.wordpress.com/2017/03/18/sosiaalisen-markkinatalouden-jaljilla/

      • sairasmaailma

        ”Müller-Armack esitti sosiaalisen markkinatalouden kolmantena tienä laissez-faire-liberalismin ja suunnitelmatalouden välillä.[2]

        "Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, jossa kunnioitetaan perusoikeuksia" on yksi Lissabonin sopimuksessa mainituista Euroopan unionin päätavoitteista.[3]”.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_markkinatalous

        Edellä olevaan viestiin viitaten - meillä ei ole paskankaan tietoa lopputuloksesta, että mihin tämä kolmas tie johtaa, mitä ne aikovat, mitä on suunniteltu, kuten jo edeltä näkyy sosiaalisesta markkinataloudesta, joka on Lissabonin sopimuksessa, että toteutus on vain huonoa huumoria, eikä sillä olekaan mitään tekemistä sosiaalisen markkinatalouden kanssa.

        Kai niillä isokenkäisillätausta tekijöillä on Brysselin kassakaapissa - tai jossakin muussa Iso Suunnitelma, mutta tuskin siitä on kenelläkään ulkopuolisella kalpeintakaan aavistusta, että mitä ne TODELLISUUDESSA aikovat, ennen kuin ovat saanet kaikkien kaulaan narun. Kaikesta päätellen poliitikkojenkin kaulassa jo on, kun ihan uskaltavat harvat ja valitutkaan enää puhua.

        Juu, kunnioitetaan perusoikeuksia Lissabonin sopimuksen mukaan kuolemantuomiolla, ja tehdään uudet peruslait, jotta voidana rajoittaa jopa oikeutta elämään. Sairasta.

      • markkinoidenjäljillä
        29.4.2018 0:05
        Tämäkö oli se suomalaisen kommunismin ajatus vai ? Ha Ha Haa ....
        Minä Tiedän jo, että ei tule onnistumaan jo sen vuoksi, että ei ole
        omavaraisuutta, niin kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.

        Niin se tarkoittaa köyhyyttä ja kurjuutta ero EU:sta !
        EU on markkinajärjestelmä ja se on hallitseva systeemi. Se perustuu
        ihmisten normaaliin ja vapaaseen käyttäytymiseen. On ihan selvä,
        että jos rajoja ja tulleja asetetaan, niin niitä pyrkii kiertämään niin
        poliittiset, kuin yksityisetkin tahot. Kärsijä on siinä vaiheessa vain
        ja ainoastaan se tavallinen yksilö.

        Markkinavoimia vastaan on turha taistella millään suomi ensin ja
        suomalainen ja kaikkea muuta samaa paskaa aivopesua. Ihmiset
        kautta maailman arvioivat ja vertaavat tuotteita ja palveluita ja
        niiden hintaa kaikkialla maailmassa. Joten sellainen suomi-paska
        ja rajojen ja sääntöjen ja määrien asettajat eivät siinä onnistu.
        Ehkä Globaali kauppa sääntö esim. Euroopan unionin mitta koossa
        voi onnistua joten kuten. Kaupallisten instrumenttien muodossa.

        Voitte olla siitä sata varma, että jos Ford Escort maksaa rajan
        takana 1000 euroa ja kommunisti maassa 5000 euroa. Niin
        voitte olla varmoja, että ihmisillä on halu niihin halvempiin ja
        sitten, kun puhutaan leivästä ja puhelimesta ja muusta, niin 'voitte
        olla varmoja, että niitä yritetään saada vaikka millä keinoin.

        Silloin poliittinen paska myös nousee määräävään asemaan ja
        sen poliittisen paskan johtajisto voi elää kuin siat pellossa.
        Se on nyt vain se toinen vaihtoehto. Toinen oli mukautua
        ja luoda yrittäjyyttä ja yritystoimintaa. Tarkoittaa luonnollisesti
        myys tuotteiden myyntiä ja vapaata pääsyä ja silloin myös EU:n
        jäsenyyttä.

    • annamunkaikkikestää

      Muutama fakta

      1. Kotimaiset markkinat ei pärjää kilpailussa kv-markkinoiden kanssa = konkurssit, työttömyys
      2. Iso osa rahaliikenteestä ohjautuu ulkomaille, eikä jää kotimaahan yleishyödylliseen kiertoon
      3. EU-politiikka yritysten myynti kv-sijoitusfirmoille on luonut pysyvän suurtyöttömyyden
      4. Jäsenkulut sekä muu rahan haaskaaminen on enemmän kuin maan tulot = lisää velkaa
      5. Turvapaikkaralli kustannetaan velkarahalla sekä leikkaamalla sosiaalista tukemista
      6. Kantasuomalaisten sosiaalimenot maksetaan velkarahalla
      7. Suomi rahoittaa mm. ulkomaista maataloustuontantoa ja muita pankkeja sadoilla miljoonilla
      8. Suomi on riippuvaistettu EU:sta mm. velkaannuttamalla ja kuihduttamalla omat markkinat
      9. Vapaaehtoinen EU-jäsenyys muuttuu pysyväksi, koska ero tehdään mahdottomaksi
      10. Suomi menetti oman valuutan, itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden
      11. Meille luvattiin hyvinvointia, työpaikkoja, vaurautta yms., jotta äänestäisimme puolesta
      12. Lupaukset oli katteettomia
      13. EU on kapitalismin viittaa verhottua kulttuurimarxismia ja kommunismia
      13. Liittovaltio sivupersoonineen on trolli, jonka tietotaso on retardia vain hieman ylempänä

      • Suomella-menee

        paremmin kuin koskaan.

        EU-vihaajien valeet eivät vaikuta mihinkään.

    • "1. Kotimaiset markkinat ei pärjää kilpailussa kv-markkinoiden kanssa = konkurssit, työttömyys "

      Miten sä Tiesit tämän ? ?
      Kerrankin minä annan sinulle täydet pisteet. . . Mutta mikä on se ratkaisu ????????????
      HEI MIKÄ ON SE RATKAISU HEI MIKÄ ON SE RATKAISU HEI MIKÄ ON SE
      RATKAISU HEI HEI

      Kerrankin Taas Annamulle kaikki ja heti !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      244
      4971
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      125
      2283
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      233
      1970
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1824
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1680
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      188
      1537
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1414
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      62
      1329
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1301
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1171
    Aihe