Ptetaas asia vielä erikseen, eli Raamattupa sanoo, etteivät fariseukset yhtyneet neuvoston päätökseen, vaan että tuomio oli saddukealainen:
"Muuan neuvoston jäsen, Joosef, joka oli kotoisin juutalaisesta Arimatian kaupungista, ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin. Hän oli hyvä ja hurskas mies ja odotti Jumalan valtakuntaa." (Luuk 23:50 -- 51 )
Kaikki juutalaiset eivät olleet fariseuksia, vaikka Raamattu esittääkin heidät Jeesuksen kilpailijoina. Josephuksen lähteistä tiedämme että ylipappi ja sjurinosa neuvostoa kuului tähän johtavaan yläluokkaiseen puolueeseen.
Evankelista Markus toki kirjoittaa: ”Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi.” (Mark. 14:55)
Mutta Markus erehtyy. Hänpä ei tiennyt totuutta Jeesuksen kohtalosta. Suuressa neuvostossa eli sanhedrinissä oli 71 jäsentä. Ja se saattoi tuomita kuolemaan uskonnollisista syistä. Siihen tarvittiin kuitenkin vähintään 23 tuomarin läsnäolo. Esimerkiksi vuonna 62 jKr. Jerusalemin temppelin saddukealainen ylipappi Hannas kutsui sanhedrinin istuntoon, jossa tuomittiin Jeesuksen veli Jaakob kivitettäväksi. Fariseukset valittivat tuomiosta, koska sanhedrin ei ollut päätösvaltainen. Hannas erotettiin, mutta Jaakob ehdittiin kivittää.
Seistessään sanhedrinin edessä Jeesus näki, ettei paikalla ole fariseuksia! Jeesus saattaisi sittenkin jäädä henkiin. Kuvittelemme, että Uusi testamentti puhuu fariseuksista usein pahaa. Mutta todellisuudessa he olivat Jeesukselle uskollisia. Heidän laissaan halakhassa juutalaisen luovuttaminen vihollisvallan käsiin oli anteeksiantamaton synti.
Ylipapit sanovat Jeesukselle: ”Jos olet Messias, niin sano se meille.” Kysymys on yhdentekevä. Sanhedrin ei voinut tuomita kuolemaan sillä perusteella, että syytetty kutsuu itseään messiaaksi. Jeesus vastaa: ”Jos sen teille sanon, te ette usko. Ja jos jotakin kysyn, te ette vastaa. Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella.” Saddukealaisilla on silti kekseliäs juoni. Jeesus pitää saada näyttämään Rooman kannalta vaaralliselta. Hänet viedään maaherra Pilatuksen tuomittavaksi. Tiedä että saddukeukset olivat pragmaatikkoja, eikä halakha estänyt heitä luovuttamasta Jeesusta vihollisen käsiin. Pragmaatikko on henkilö, joka ajattelee asiaa käytännön kannalta, on asenteeltaan myös hyötyä ja tuloksia korostava.
Mutta ne fariseukset olemme tottuneet näkemään Jeesuksen vastustajina, vaikka evankeliumeissa nime omaan juuri fariseukset varoittivat Jeesusta Herodeksen tappo aikeista. Jeesuksella on ollut selkeästi siinä porukassa paljon ystäviä. Farisealaiset olivat eräänlainen puolue. Se syntyi 100 vuotta ennen Jeesusta alemman papiston keskuudessa vastapainoksi ylemmän papiston saddukeuksille, aikansa fundamentalisteille.
Jeesus oli lähempänä fariseuksia kuin muita juutalaisia kiivailijoita. Tiedämme fariseusten kutsuneen Jeesusta koteihinsa. Ja aterioille. Arimatilainen Joosef antoi Jeesukselle oman hautapaikkansa. Eivätkä fariseukset koskaan vaatineet Jeesuksen vangitsemista saatikka teloittamista. Vaikka fariseukset laittoivat Jeesuksen usein testiin eli koetukseen kuten Raamatun käännöksemme sanoo ja Jeesus soimasi fariseuksia näyttwlemisesrä eli tekopyhyydestä, näiden kahden välinen keskustelu vastasi lähinnä yliopiston väitöstilaisuutta.
Fariseukset olivat yhteiskunnallinen liike, johon jäseniä liittyi kaikista yhteiskuntaluokista. Tavallisen kansan keskuudessa fariseukset olivatkin suosittuja yläluokkaisiin ja aristokraattisiin saddukealaisiin verrattuna. Suosiota kansan keskuudessa lisäsi myös Rooman miehittäjähallinnon vastustaminen ja vahva kansallismielisyys, johon liittyi hellenististen vaikutteiden vastustaminen juutalaisessa yhteiskunnassa. Fariseukset eivät kuitenkaan varsinaisesti olleet aktiivisessa vastarinnassa. Liikkeen piirissä oli myös sovinnaisempia näkemyksiä, joiden mukaan Rooman kanssa toimeen tuleminen oli järkevää, koska se takasi kohtalaisen rauhalliset olot.
Fariseuksille tunnusomaista oli tiukka sitoutuminen Mooseksen lakiin ja vanhinten säädöksiin, joita oli noudatettava tiukasti. He eivät noudattaneet vain Mooseksen lakia, vaan myös suullista perimätietoa. Raamatun Uudessa testamentissa farisealaiset esitetään Jeesuksen vastustajana. Fariseusten vastustajina puolestaan esitettiin saddukeukset. Toisin kuin saddukeukset farisealaiset uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään, kuolleiden ylösnousemukseen ja enkeleiden olemassaoloon. Jeesuksella ja fariseuksilla oli kuitenkin hyvin vähän teologisia eroja. Jeesuksen kritiikki suuntautui siihen, että fariseukset eivät eläneet kuten he opettivat, ja että fariseukset painottivat mishnaa halakhan sijaan, ja lain kirjainta sen hengen sijaan.
Lisää fariseuksista:
http:// www.helsinki.fi/teol/pro/_merenlah/oppimateriaalit/text/suomi/judaism.htm
https:// tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/tarinoita/jeesuksen_ajan_juutalaiset/luku_i_fariseukset.23927.blog
"Muuan neuvoston jäsen, Joosef, joka oli kotoisin juutalaisesta Arimatian kaupungista, ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin. Hän oli hyvä ja hurskas mies ja odotti Jumalan valtakuntaa." (Luuk 23:50 -- 51 )
Kaikki juutalaiset eivät olleet fariseuksia, vaikka Raamattu esittääkin heidät Jeesuksen kilpailijoina. Josephuksen lähteistä tiedämme että ylipappi ja sjurinosa neuvostoa kuului tähän johtavaan yläluokkaiseen puolueeseen.
Evankelista Markus toki kirjoittaa: ”Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi.” (Mark. 14:55)
Mutta Markus erehtyy. Hänpä ei tiennyt totuutta Jeesuksen kohtalosta. Suuressa neuvostossa eli sanhedrinissä oli 71 jäsentä. Ja se saattoi tuomita kuolemaan uskonnollisista syistä. Siihen tarvittiin kuitenkin vähintään 23 tuomarin läsnäolo. Esimerkiksi vuonna 62 jKr. Jerusalemin temppelin saddukealainen ylipappi Hannas kutsui sanhedrinin istuntoon, jossa tuomittiin Jeesuksen veli Jaakob kivitettäväksi. Fariseukset valittivat tuomiosta, koska sanhedrin ei ollut päätösvaltainen. Hannas erotettiin, mutta Jaakob ehdittiin kivittää.
Seistessään sanhedrinin edessä Jeesus näki, ettei paikalla ole fariseuksia! Jeesus saattaisi sittenkin jäädä henkiin. Kuvittelemme, että Uusi testamentti puhuu fariseuksista usein pahaa. Mutta todellisuudessa he olivat Jeesukselle uskollisia. Heidän laissaan halakhassa juutalaisen luovuttaminen vihollisvallan käsiin oli anteeksiantamaton synti.
Ylipapit sanovat Jeesukselle: ”Jos olet Messias, niin sano se meille.” Kysymys on yhdentekevä. Sanhedrin ei voinut tuomita kuolemaan sillä perusteella, että syytetty kutsuu itseään messiaaksi. Jeesus vastaa: ”Jos sen teille sanon, te ette usko. Ja jos jotakin kysyn, te ette vastaa. Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella.” Saddukealaisilla on silti kekseliäs juoni. Jeesus pitää saada näyttämään Rooman kannalta vaaralliselta. Hänet viedään maaherra Pilatuksen tuomittavaksi. Tiedä että saddukeukset olivat pragmaatikkoja, eikä halakha estänyt heitä luovuttamasta Jeesusta vihollisen käsiin. Pragmaatikko on henkilö, joka ajattelee asiaa käytännön kannalta, on asenteeltaan myös hyötyä ja tuloksia korostava.
Mutta ne fariseukset olemme tottuneet näkemään Jeesuksen vastustajina, vaikka evankeliumeissa nime omaan juuri fariseukset varoittivat Jeesusta Herodeksen tappo aikeista. Jeesuksella on ollut selkeästi siinä porukassa paljon ystäviä. Farisealaiset olivat eräänlainen puolue. Se syntyi 100 vuotta ennen Jeesusta alemman papiston keskuudessa vastapainoksi ylemmän papiston saddukeuksille, aikansa fundamentalisteille.
Jeesus oli lähempänä fariseuksia kuin muita juutalaisia kiivailijoita. Tiedämme fariseusten kutsuneen Jeesusta koteihinsa. Ja aterioille. Arimatilainen Joosef antoi Jeesukselle oman hautapaikkansa. Eivätkä fariseukset koskaan vaatineet Jeesuksen vangitsemista saatikka teloittamista. Vaikka fariseukset laittoivat Jeesuksen usein testiin eli koetukseen kuten Raamatun käännöksemme sanoo ja Jeesus soimasi fariseuksia näyttwlemisesrä eli tekopyhyydestä, näiden kahden välinen keskustelu vastasi lähinnä yliopiston väitöstilaisuutta.
Fariseukset olivat yhteiskunnallinen liike, johon jäseniä liittyi kaikista yhteiskuntaluokista. Tavallisen kansan keskuudessa fariseukset olivatkin suosittuja yläluokkaisiin ja aristokraattisiin saddukealaisiin verrattuna. Suosiota kansan keskuudessa lisäsi myös Rooman miehittäjähallinnon vastustaminen ja vahva kansallismielisyys, johon liittyi hellenististen vaikutteiden vastustaminen juutalaisessa yhteiskunnassa. Fariseukset eivät kuitenkaan varsinaisesti olleet aktiivisessa vastarinnassa. Liikkeen piirissä oli myös sovinnaisempia näkemyksiä, joiden mukaan Rooman kanssa toimeen tuleminen oli järkevää, koska se takasi kohtalaisen rauhalliset olot.
Fariseuksille tunnusomaista oli tiukka sitoutuminen Mooseksen lakiin ja vanhinten säädöksiin, joita oli noudatettava tiukasti. He eivät noudattaneet vain Mooseksen lakia, vaan myös suullista perimätietoa. Raamatun Uudessa testamentissa farisealaiset esitetään Jeesuksen vastustajana. Fariseusten vastustajina puolestaan esitettiin saddukeukset. Toisin kuin saddukeukset farisealaiset uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään, kuolleiden ylösnousemukseen ja enkeleiden olemassaoloon. Jeesuksella ja fariseuksilla oli kuitenkin hyvin vähän teologisia eroja. Jeesuksen kritiikki suuntautui siihen, että fariseukset eivät eläneet kuten he opettivat, ja että fariseukset painottivat mishnaa halakhan sijaan, ja lain kirjainta sen hengen sijaan.
Lisää fariseuksista:
http:// www.helsinki.fi/teol/pro/_merenlah/oppimateriaalit/text/suomi/judaism.htm
https:// tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/tarinoita/jeesuksen_ajan_juutalaiset/luku_i_fariseukset.23927.blog
Vastaukset 3
Vanhimmat
Prokuraattori Pontius Pilatus loppujen lopuksi antoi Jeesukselle kuolemantuomion huudattamalla paikalla olleille ihmisille hyväksynnän tuomiolleen eikä tarina kerro minkälaatuinen yleisö oli paikalla. Jos kirjoitukset pitävät paikkansa.
Ai minkälaatuinen yleisö?
Jos olisi ollut älypuhelinaika, he olisivat olleet somelynkkaajia ja suvakkiudella herjaajia.
No jos mennään roomalaisten tapojen mukaan kyseessä on ollut kansankokous eli comitia, mutta koska Jerusalemissa ei ollut tarpeeksi Rooman kansalaisia, on kyseessä täytynyt olla sama suuren neuvoston kokous joka vain hetki sitten oli ollut yhdessä sitä mieltä, että Jeesuksen täytyy kuolla.
Niin kutsutun 12 taulun lakikokoelman kaksi ensimmäistä talua koskivat nimenomaan oikeudenkäyntiä:
TABULA I (Oikeudenkäynti)
Jos (kantaja) kutsuu (vastaajan) oikeuteen, (vastaaja) menköön (sinne). Jos hän ei mene, vaadittakoon todisteita. Sitten (kantaja) ottakoon hänet kiinni.
Jos (vastaaja yrittää) harhauttaa tai suunnittelee pakoa, (kantaja) ottakoon hänet käsiinsä. Jos syynä (siihen, että vastaaja ei saavu oikeuteen) on sairaus tai vanha ikä, antakoon (kantaja vastaajalle) vaunut. Jos (vastaaja) ei (niitä) halua, (kantaja) älköön (olko pakotettu) varustamaan hänelle katettuja vaunuja.
Maanomistajalle (=varakkaalle, verovelvolliselle kansalaiselle) takaajana olkoon toinen maanomistaja. Proletaarikansalaiselle (=alimman luokan kansalaiselle, joka ei maksa veroa) takaajana olkoon, kuka haluaa.
Kun (osapuolet) pääsevät asiasta sopimukseen, (tuomari) lausukoon (sopimuksen mukaisen tuomion). Jos he eivät pääse sopimukseen, viekööt asiansa kansankokoukseen tai forumille ennen keskipäivää. Molemmat esittäkööt asiansa perusteellisesti, ollen yhdessä paikalla. Keskipäivän jälkeen (tuomari) ratkaiskoon riidan sen eduksi, joka on paikalla. Jos molemmat ovat paikalla, olkoon auringonlasku viimeinen ajankohta (riidan ratkaisemiseen).
TABULA II (Oikeudenkäynti)
(Jos jollakulla on) . . . vakava sairaus . . . tai vieraan kanssa sovittu päivä (=tärkeä tapaaminen tiettynä päivänä) . . . (jos siis) jokin näistä (syistä) on (esteenä) tuomarille, välimiehelle tai (kiistan) osapuolelle, siirrettäköön sen takia (oikeudenkäynnin) päivämäärää.
Se, jolta puuttuu (jonkun todistamaan kykenevän) todistajanlausunto, menköön joka toinen päivä (todistajan) oven eteen metelöimään (=vaatimaan äänekkäästi todistajaksi ryhtymistä).
Tosin 12 taulun lakia sovellettiin vain valtakunnan keskuskaupungissa, eikä ole tarkkaa tietoa, miten prefektit ja prokuraattorit menettelivät provinsseissa. Mahdollisesti heillä oli vapaat kädet järjestää oikeuden käynti haluamalla tavallaan ja tuonita syytetty omien makujensa mukaan, näin esimerkiksi tulee ilmi Plinius nuoremman ja Trajanuksen kirjeenvaihdosta, joka koski Pithyniassa asuvien kristittyjen käsittelyä oikeudessa.