Auttakaa suomenruotsallaisia.

https://svenska.yle.fi/artikel/2017/08/17/sverige-blev-strangare-mot-studenter-fran-finland-fanny-kom-pa-reservplats-653

Suomen hallitus on hylännyt suomenruotsalaiset ja heikentänt heidän etujaan.
Ruotsi on nyt myös lähtenyt Suomen hallituksen linjoille ja korottanut arvosanoja, jotta sinne pääsee opiskelemaan. Ulkoministeri Soini tai opetusministeri Sanni-Grahn Laasonen eivät ole reagoineet mitenkään. Suomenruotsalaisten olisi luontevaa opiskella Ruotsissa ja opinnot sujuisivat helpommin, kun voisi koko ajan käyttää ruotsia.

Ahvenanmaalaiset ovat samassa ahdingossa. Hjälp!

Suomenkielisiä asia tuskin kinnostaa, koska ruotsin opiskelu on lopahtanut.

10

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet oikeassa Ruotsi ei ole tippaakaan kiinnostunut Suomen vähemmistöstä.
      Luulisi tosiaankin, että avustaisi ruotsia osaavia pääsemään koulutukseen.
      Suomenkielisten kannattaa hylätä ruotsi ja alkaa opiskella saksaa. Saksa on paras maa lähteä ulkomaille opiskelemaan, myös Itävalta ja Sveitsi käyvät saaksan opiskelijalle.

      • Joo ja itse olen ruotsinkielinen Suomessa asuva ruotsinsuomalainen, jota on syrjitty niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Ruotsissa äidinkieltä ei ole rekisteritiedoissa, joten yleensä aina saan viranomaisilta postin suomeksi. Sitten palautan sen niille ruotsiksi käännettäväksi ja ne lähettävät sen sitten ruotsiksi käännettynä takaisin. Näppärää, eikö totta?

        Viranomainen kääntää ruotsinkielisen tekstin suomeksi, lähettää sen minulle, minä lähetän takaisin viranomaiselle, viranomainen kääntää suomenkielisen tekstin ruotsiksi ja lähettää sen minulle.
        Olen kysynyt että onko tuo nyt varmasti helpoin tapa toimia ja kyllä se kuulemma on!


    • 32514177

      Totta suomenkieliset älkää hirttäytykö kahteen microkieleen. Ruotsin kohdellessa suomalaisia opiskelijoita huonommin, kuin muita pohjoismaalaisia, apua pitää hakea saksankielestä.

    • Yliopistoilta on leikattu resursseja. Olisi luonnollista, että Helsingin yliopisto hakisi yhteistyötä Ruotsista ja siirtäisi ainakin ruotsinkielisen tutkimuksen sinne.
      Pohjoismaisen yhteistyön pitäisi kantaa hedelmää myös yliopiston saralla.

    • Anna-Maja Henriksson borde sätta foten ned och kräva åtgärder från regeringen, att finnarna kommer in studera som förut i Sverige!

    • Ruotsi ei välitä Suomen ruotsia puhuvasta vähemmistöstä enää, kun putosivat hallituksesta. Unohdettu kansa.

    • Mikä puolue auttaisi Ruotsiin opiskelemaan haluavia? RKP näyttää hylänneen, eikä välitä.
      Kokoomuksen opetusministeri ei ole sanonut asiasta sanaakaan. Sinisten ulkoministeriä asia ei tietenkään kiinnosta, hän ei halua, että kukaan suomalainen osaa ruotsia.
      Mistä saamme ruotsia osaavia lääkäreitä, joita on kouluttautunut Ruotsissa satoja vuosittain?

      Anna-Maja Henriksson varifrån får vi läkarna, som talar svenska?

    • Voi olla, että A-M Henriksson haluaa tuottaa ruotsia puhuvat lääkärit Ruotsista, kuten hän on tehnyt Pietarsaaressa? Kumpi on parempi kouluttaa suomalaisia lääkäreiksi Ruotsissa, kuten on aina tehty, tai tuottaa isolla rahalla ruotsalaisia lääkäreitä? Eihän tässä ole mitään tolkkua.

      Det finns ingen förnut, att inte skicka studerande till Sverige, som har gjorts för decennier. Kostar mycket, att rekrytera svenska läkäre!

    • Svenska Ungdomen SU har konsentrerat sitt focus till droger!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe