Mikähän siinä on, kun persut eivät integroidu tähän meidän suomalaiseen yhteiskuntaan? Kaikki muut kansalaisryhmät ovat integroituneet tänne erinomaisesti, mutta persujen kohdalla tökkii.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka suomalaisten valtaenemmistön suhtautuminen EU-jäsenyyteen: suomalaiset ovat yksi Euroopan EU-myönteisimmistä kansoista; suomalaista jopa kolme neljäsosaa kannattaa EU:ta ja Euroa. Persut sen sijaan eivät ole tässäkään meidän kantasuomalaisten kanssa samaa mieltä: heistä suurin osa kannattaa EU-eroa! Tämä vaikuttaa jopa epäisänmaalliselta, kun me valtaväestö tiedämme, että nimenomaan isänmaan etu on olla osa EU-perhettä.
Miten me saataisiin persut sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan?
"Eurobarometri: Suuri enemmistö suomalaisista kannattaa EU:ta ja euroa":
www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3839615/Eurobarometri Suuri enemmisto suomalaisista kannattaa EUta ja euroa
Otetaanpa esimerkiksi vaikka suomalaisten valtaenemmistön suhtautuminen EU-jäsenyyteen: suomalaiset ovat yksi Euroopan EU-myönteisimmistä kansoista; suomalaista jopa kolme neljäsosaa kannattaa EU:ta ja Euroa. Persut sen sijaan eivät ole tässäkään meidän kantasuomalaisten kanssa samaa mieltä: heistä suurin osa kannattaa EU-eroa! Tämä vaikuttaa jopa epäisänmaalliselta, kun me valtaväestö tiedämme, että nimenomaan isänmaan etu on olla osa EU-perhettä.
Miten me saataisiin persut sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan?
"Eurobarometri: Suuri enemmistö suomalaisista kannattaa EU:ta ja euroa":
www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3839615/Eurobarometri Suuri enemmisto suomalaisista kannattaa EUta ja euroa
Vastaukset 43
Vanhimmat
Ei sellainen alkukantainen kultti helpolla integroidu mihinkään. Nehän pelkää kaikkea erilaista ja keskenäänkin tappelevat.
EU-liittovaltiokehitys, yhteisvastuut ja taakanjako ovat ihan hanurista. Suomen kansallinen päätäntävalta ja kansanvalta luovutetaan liittovaltiossa kauas Brysselin poliittiselle- ja taloudelliselle eliitille sekä suuryritysten lobbareille. EU-eliitti siis päättää Suomen asioista ja meistä tulee kaukaa ohjattu syrjäinen periferia. Vain idiootit ovat valmiita hyväksymään tämän.
Pieni persuvähemmidtö on siis älykkäämpää ja tietävämpää kuin valtaosa kansasta? Buuahaaaas
Vastuunkanto on persuille vierasta. Kaikki hyvä pitäisi saada mutta kustannuksiin ei haluta osallistua.
Jaa+milläs+puoluella+sit+arvon+Buuahaasin+mielestä+on+muunlainen+kuin+pienen+vähemmistön+tuki+kansasta,+koska+muistelisin+laskeneeni+et+ku+Kokoomus+viimeks+voitti+vaalit+ni+niitten+äänisaalis+oli+jotai+5+%+luokkaa+koko+väestön+määrästä!+:)
Mut+tämähän+ei+tu+toki+koskaan+suvakin+aivoilla+ajatellen+aukeamaan,+et+miksi!+;)
Alkoholin liikakäyttö, velliperseisyys ja heikot sosiaaliset taidot ovat merkittävä tekijä miksi persut eivät sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan. Yleistiedon puute ja mustavalkoinen maailmankuva rajoitaa myös yhteiskuntaan sopeutumista. Monilla persuilla on naistenhakkajan tausta, rikollista taustaa, koulukiusaajataustaa, työnv- ja opiskelun vieroksuntaa jne.
Eli siis ihan samanlainen tausta kun matuilla! :)
Mut niitä te ihannoitte, meitä ette!? Missä vika? Ihonvärissämmekö?
Ette kait te VAAN ole RASISTEJA!?
Ovat koulukiusattuja reppanoita.
Tarkoitatko olla samanlainen mulkku kuin muutkin?
Toiseksi, persut on historiaa, mitä niistä enää jauhaa..
Nyt ei ole enää mitään mitä äänestää niin on tosi helppo olla.
Jänskätään nyt kun demarit tekee paluun, koska olemmehan nyt taas niin pettyneitä nykyiseen politiikkaan, niin kuin ennenkin.
Kyllä nää herrat vie tän maan kansaa 6-0, ei tee edes tiukkaa.
Joo jänskätään, että kuinka paljon Sdp alkaa perumaan kaikkia nykyisen hallituksen tekemiä tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan, kun "ollaan niin pettyneitä nykyiseen politikkaan"??
Ollaan myös pettyneitä kaikkiin vapautuksiin, joita hallitus on tehnyt ja sdp rinne etunenässä vastustivat, kuten kauppojen aukioloaikojen ja nelosoluen vapautus?? Myös ollaan pettyneitä kun hallituksen kiky-sopimuksen avulla saatiin talous ja työllisyys ennen näkemättömään kasvuun??
hohhoijaa...
Vai oli Sipilän toimilla jotain tekemistä taloutemme nousun kanssa?
Ei yhtään mitään. Anna nyt laskelma, millä tavalla se vaikutti vientihintoihin, ja sen jälkeen vielä kauppaa käyvän ulkomaisen tahon päätöksiin ostaa joku tuote juuri Suomesta.
Ainoastaan suuren maailman talouden suhdanteet ratkaisevat, ei Sipilän kikyt.
Suomessa oli tehty tutkimus, miksi suomalaiset tuotteet eivät käy kaupaksi ulkomailla. Kyseessä ei ollutkaan liian korkea hinta, vaan tuotteiden heikompi laatu.
Todella naurettavaa kuultavaa on ollut Sipilän julistus omien toimenpiteidensä
vaikutuksesta.
Ei vaan jos me haluttais eurooppalaistua, niin EUn kannatuksen pitäs todellakin VÄHENTYÄ kuin lisääntyä, koska EUn vastustus on ton samaisen tutkimuksen mukaan kokonaisuudessaan 4/10-osaa kaikista EU-kansalaisista, ja useimmissa muissa maissa paljon isompaa kuin Suomessa! 21 EU-maassa kannatetaan EUsta eroamista enemmän kuin täällä, joten kannattais varmaanki ennemmi olla enemmän Eurooppalaisia täälläkin pohjan perukoilla, ettei meijän tartte hävetä itteemme eurooppalaisina!?
(Data löytyy sit muutes tästä, sivulta 85, niin ei tartte sit noihi suvakkien olkinukkeihin luottaa!)
http://ec.europa.eu/commfrontoffice/publicopinion/index.cfm/ResultDoc/download/DocumentKy/82873
Luojalle kiitos ettei persut integroidu vihervassareitten monokulttuuri skeidaan.Pitäähän jonkun suomalaisiakin puolustaa vassareitten mamujen nuoleminen oksettaa.
Tiedä noista tuloksista, mutta isänmaan etu ei todellakaan ole olla Eunukkilassa.
Liittovaltiokehitys anyone? Ja Eu pakottaa ottamaan matuja & musuja.
Mutta eikös politiikan tehtävänä juuri ole muuttaa maailmaa, eikä vain sopeutua huonoihin oloihin? Ja me kansallismieliset emme alistu suvakkitotalitarismille.
Olisiko niiden normaalia enemmän rikoksiin taipuvainen mielenlaatu yksi syy?
Eikö isäinmaan petturuus ole rikos, ainakin moraalitonta? Oli ainakin ennen. Suvaitsevaiset palvovat rikollisuutta suorastaan. Yrittävät kääntää tosiasiat kaikin tavoin toiseksi, kun on kyse ulkomaalaisten todistetusti tekemistä rikoksista.
Suvaitsevaisille on lähes mahdotonta ajatella asioita syvällisesti vaan he ottavat mielellään elämänohjeikseen vanhoja kuluneita sanontoja kuten pitää auttaa- hinnalla millä hyvänsä- ja että kaikki ulkomaalaiset ovat kilttejä enkeleitä, vaikka asia ei ole niin. He menevät kuin päättömät kanat sokeina joukon mukana vikisten ajattelematta yhtään mitään mistään, vaan heidän mielestään kaikki on totta, mitä jotkut alunperin pöhköiksi luokitellut viherpiiperöt sanovat.
Suomalainen yhteiskunta muutettiin vääränlaiseksi valheella. Jos ennen eu-äänestystä oltaisiin puhuttu totta asioista, niin Suomi ei olisi liittynytkään eu-n. Perussuomalaiset on oikeita suomalaisia, ja nämä muut eu-uskovaiset kuuluvat monikultuuriseen sekaporukkaan, jotka halajavat aina ulkomaille lomailemaan ja etsivät sieltä muka parempaa.
Mielestäni nuo EU:n kannattajat ovat varmoissa suojatyöpaikoissaan olevia parasiitteja, usein julkisen sektorin palveluksessa olevia vähintään keskitason virkamiehiä.
Olisit kirjoittanut suoraan sanasi oikein: ... monikulttuuriseen sekoporukkaan.
Kokoomuksesta eräille rikkaille on hyötyä EU:n poliitikasta.
Petsut on kaatumassa samaan kuin muutkin vallankumoukset eli nyt on alettu hakea oikealla tavalla isänmaallisia ja savustetaan vääriä ulos. Vallankumous syö lapsensa ja siihenhän se kaatuu koko aate.
Pöh! Persut ei o lähellekään kaatumassa yhtään mihinkään. Vaikka kannatus toki hieman notkahtikin noitten smurffien takia. Mut ens eduskuntavaalien jälkeen, kun smurffit ei saa läpi sen ainuttakaan kansanedustajaa, eiköhän sieltä moni porsas palaa takaisin karsinaansa! ;)
Hyvin meni presidenttivaaleissakin.
Haavisto sai kaksinkertaisen äänimäärän.
Tarkoitat varmaan punaista vallankumousta jonka unelma ei ole mihinkään kadonnut? Eu on kulttuurimarxistinen systeemi, samanlainen kuin oli neukut. Suurimpia sen kannattajia koko vasemmisto sekä vihreät. Kokkarit kannattaa sitä ehkä hieman toisista syistä, eli rahan takia. Kokkareissakin varmaan on eri suuruinen määrä piilokommunisteja, tiedä häntä. Jokatapauksessa kommunistinen aate elää ja voi hyvin. Junkerkin oli oikein kommujen juhlissa juhlistamassa Karl Marxia.
Tämä siis seinätapetille. Kun vasurit eivät saaneet vallankumousta asein aikaan, nyt sitä yritetään homosaation sekä hallitsemattoman hauttamaahanmuuton avulla aikaiseksi. Näin kaikki menee sekaisin, ja unelma on valmis.
Niin. Nyt persujen linja on kirkastunut ja profiloitunut vastustamaan kansamme sortoa, sekä haittamaahanmuuttoa, islamisaatiota. Mitä enemmän tänne otetaan ukkoa, sitä voimakkaampi on ainoan haittamaahanmuuttoa vastustavan puolueen kannatus. Näin on käynyt Ruotsissa. Sitä en sano, kuinka kauan kuluu aikaa että kansa herää äänestämään ainoaa toivoamme (ainoaa toivotamme maallisessa mielessä), ja tarvitaanko siihen Ruotsin kaltainen tilanne jossa autoja palaa tuhansittain yhden vuoden aikana, ja poliisi on suuressa hädässä. Niin suuressa että huutaa kansaa apuun kun ei resurssit riitä rasismileimankaan pelossa tilannetta ottamaan haltuun.
Toki poliisi halutessaan saisi tilanteet näillä nogo-alueilla kuriin, mutta kun se rasisminleima pelottaa. Se on kaikkein suurin pelko ihmisillä nykyään kaikkialla. Luulisi poliisilla olevan sen verran kalustoa homman hoitamiseen.
Juuri.
Opettajat ei uskalla koulussa pitää kuria matukakaroille, koska rasismi.
Lastensuojelu ei tee töitään matuperheissä, koska rasismi.
Poliisit ei uskalla puuttua matujen tekemiin rikoksiin, koska rasismi.
Migri tekee lepsuja turvapaikkapäätökiä, koska rasismi.
Laittomia ei saa millään maasta ulos, koska rasismi.
Kuulostaako siltä et maahanmuutto tulee ton perusteella olemaan rikkaus, ja et kotoutuminen tulee olemaan menestysarina Suomessa?
Pitäisi varmaan aloittaa siitä että perussuomalaisten puolue saisi edes yhden normaalin suomalaisen riveihinsä,kaikki siellähän ovat jotain ihme friikkejä.
Suomalaiset on johdettu valtamedian ja EU:n johdolla harhaan. Tulevaisuudessa tullaan huomaamaan kuinka Eurooppa tuhottiin 2000 luvun alkupuolella. Viimeistään totaalinen tuho on saavutettu 2100, jos nykyinen meno saa jatkua. Tässä prosessissa Perussuomalaiset ja muut kansallismieliset eivät halua olla mukana. Nykyisin kun ollaan oltu luopumassa Jumala - Paholainen vastakkainasettelusta, tilalle on otettu Globalismi - Kansallismielisten taistelutanner, jossa Jumalan hyvyys on korvattu Globalismilla ja suureksi S....naksi on nimitetty kansallismieliset haukkuen heitä rasisteiksi ja natseiksi.
Näinhän se pääpiirteittäin menee.
Maailman paskin terroristivaltio SUOMI. Fasistinen roistovaltio, joka YK:n kautta pyrkii levittämään sairautta maailmaan. Kaikesta on haittaveroja - sokeri, tupakka, alkoholi, polttoaine, kiinteistöt, autot ... yhtään teollisuutta mistä valtio saisi haittaveroja , niin älkää ostako.
OSTAKAA VAIN OY ULKOMAAT firmojen tuotteita. EI KOTIMAISTA SONTASOINI VEROHUORAA. KIITOS.
TÄYS PASKA YHTEISKUNTA JOKA TUOTTAA VAIN PASKAA.
Ja muuten virkamiesmafia murhaa teidät kaikki, te rikolliset.
Huumekauppa on ihan hyvä bisnes valtion natseille.
Päästi Niinistökin kaverinsa pois linnasta, varmaan palkkioksi vaimonsa "auto-onnettomuudesta".
Vai Lipponenko sen järjesti? Joku hinttari ainakin takanaolevassa autossa ... hmm.
UberEroottinen mafian kätyri?
Päivän aforismi: Elävät kalat uivat vastavirtaan, kuolleet menevät virran mukana.
Hieman virheellinen aforismi kuitenkin, koska epäilisin et me ihmiskunnassa kutsumme suurinta osaa kuolleista kaloista säilykkeiksi tai kalapuikoiksi!? Ja nää ei ilmeisesti juurikaan virroista enää välitä, saati et moinen vaikuttais niihin mitenkään.
Minä nyt kuitenkin puhuin näistä jotka uskaltavat nousta valtavirtaa vastaan. Laura on yksi sellainen. Häntä kuvaa tuo ”elävä kala”-määritelmä oikein hyvin. Kaikki muut puolueet paitsi persut, edustavat ”kuolleita kaloja” jotka menevät valtavirran mukana. Tämä on nykysuuntaus. Ei näistä nykypuolueista ole siihenkään että laittaisivat rajat kiinni, kun se suuri ja mahtava rasisminpelko. Sitten kun joku asettuu poikkiteloin tässä tuhon kehityksessä, se onkin hirveä kauhistus näille tuhovoimille. Laura saa kokea vihat juuri tästä syystä yksittäisenä ihmisenä, persut puolueena.
Persut nimenomaan integroituvat kun puhutaan normaalista elämästä. He vastustavat niiden tuloa maahan, jotka eivät uskontonsa sekä pyhän oppikirjansa mukaan saa integroitua yhteiskuntaan. Jos integroimattomuudella tässä ketjussa tarkoitetaan sitä, että ainoana puolueena nostavat kissan pöydälle jota mikään muu puolue ei tee, niin se on vain kannatettavaa. Jonkun on alettava puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tämä on suorastaan pakko, jos mielimme kansakuntana olla olemassa. Jos painamme pään pensaaseen maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, olemme tuhon omat kansakuntana.
Siis hölmö aloitus koska persut ovat kantasuomalaista väkeä, jotka elättävät itsensä työllänsä, toisin kuin monet vihreät esimerkiksi, puhumattakaan tulijoista, joista pieni osa on työllistynyt. Loput jatkaa integroitumatta ja sosiaalitukien varassa maailman tappiin, koska siis uskontonsa velvoittaa siihen.
Vihervasemmistolainen eliitin ylimielisyys ja pseudosuvaitsevaisuus ei suvaitse persuja. Feministi näennäisakateeminen (kulttuurimarksistinen) julkisesta monikulttuuririrahasta hyötyvät kansan riistäjät usein esiintyvät vieläpä työväestön nimissä (Vasemmistoliitto), vaikka kyse on pseudotyöväenliikkeestä, joka on vihkiytynyt 1800-luvun marxilaiseen luokkataistelun lietsomiseen , telaketjufeminismin ja islamin levittämiseen. sekä tavallisen ihmisen elämän kurjistamiseen, pienen veronmaksajan rahojen jakamiseen Afrikan heimopäälliköille (Vihreät).
Hyvin kiteytät.
Persut ei vaan osaa. Niin kauan joten kuten sinnitelevät kun voivat kopioida niiltä jotka osaa.
Mitä SINÄ osaat? Et ainakaan kirjoittaa. Koulun penkille takaisin oppia ottamaan.
Pääsi kasvaa perseessäsi.
Vai että suurin osa kannattaa syöpä eu jäsenyyttä, haista kuule paska, ei pidä paikkaansa.
Persut kannattavat liittoa Venäjän kanssa. Täysjärkiset suomalaiset Unionin jäsenyyttä.
Jaaha+et+vallan+EUn+ikioman+tutkimuslaitoksen+mielestä+suurin+osa+EU-kansalaisista+kannattaa+EUta+ja+euroa?+:)+No+kuinkas+sattuikaan!?
Tehääs+mekin+oma,+siis!+:P
Timpan+tieteellisen+tutkimuskeskuksen+tekemän+Timppabarometrin+mukaan+100+%+(virhemarginaali++/-+0+%+)+Timpoista+Timppalandiassa+kannattaa+sekä+eroa+EUsta,+että+eroa+eurosta.++Niin+ja+vielä+eroa+matuista!
Ja+koska+tulos+oli+näinkin+ilmiselvä,+ehdotankin+välitöntä+Fixittiä!
Integroidu=yhtyä, eiköhän siinä yhtymisessäkin kannata pitää järki päässä. Voi tulla muuten vammaisia äpäröitä nurkkiin