Epäpätevä insinööri on poliitikkona täysi susi. Tämän jälkiä korjaillaan vielä pitkään.
Sipilä historian Suomen surkein poliitikko!
Erottaa.pitäisi
13114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sipilä pitää saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen tekemistään rötöksistä.
Pikku-Arvikin heräsi.
Arvi on ollut hereillä jo pitkään.
Kepusta on tullut entistä selvemmin rosvojoukkio.
Ottaa joillekin koville, kun pitäisi lähteä työelämään. Hyysäyspuolueet ovat oppositiossa. Hallitus on onnistumassa nyt kaikissa talouteen ja toimeliaisuuteen liittyvissä asioissa, se on kai sitä epäpätevyyttä. Jaettavaa on vasta sitten, kun talous on jaloillaan edellisen hallituksen jäljiltä.
Kyllä Rinne keksii kohteita kuin liukuhihnalta, kun saadaan velkaeläminen loppumaan. Ei pikavipeilläkään voi kukaan hoitaa omaa talouttaan.
Hallituksella vaan ei ole niihin osuutta eikä arpaa, maailman talous on hoitanut asian, niin kuin aina. Se useimmiten aiheuttaa ongelmat, joskin välillisesti politikkojen hölmöilyjen seurauksena, mutta korjaa asiat onneksi ilman politikkoja.
Yritystukia leikkaamalla hoituisi kaikki nuo Rinteen esittämät asiat. Ilman että kukaan muu kuin pörssiyhtiöiden omistajat huomaisivat asiaa. Tämä nykyhallituksen ajama linja, on pelkästään ideologinen, joka palstalla on useaan kertaan mainittukin.
Sipilä ei ole kavaltanut taloyhtiön varoja Antti Rinteen tavoin. Ennen eduskuntavaaleja kavalluksen kohteena ollut henkilö tulee julkisuuteen. Sitten Rinne teloitetaan Somessa.
Mitä demarit tähän? Minä tulen nauramaan.
Eikö nyt kepuloitsijatkin alkaisi avata silmiään että tuo pipilä on miljonäärien juoksupoika ja vaatia lähtöpasseja.
Maidosta 3 senttiä litra, duunareista orjia mutta miljonääreille lisää mannaa pöytään.
Sipilä on myös kallein pääministeri Suomelle mitä koskaan on ollut,kutsui Suomeen 30 000 turvapaikkaturistia ja moniosaajaa
Kepulle kävi kuin Solitralle.
Roisto-Sipilä johdattaa Kepun komeasti oppositioon.
Sipilä on paras pääministeri mitä maassamme on ollut. Harmittaako?
Kyllä vaan on puolet kaikesta hyvästä täysin hallituksen ansiota, muilla ei ole osaa ei arpaa siihen.
Töitäkin olisi, jos löytyisi tekijöitä, ne täytyy kai haalia ulkomailta, kun suomalaisista vellihousuista ei ole mihinkään.