Somalia auttoi Suomea ratkaisevasti Talvisodassa

Harva tietää, että Somalia auttoi Suomea ratkaisevasti Talvisodassa. Kun Somaliassa levisi tieto, että Neuvostoliitto on hyökännyt Suomeen, maassa pantiin toimeen kansalaiskeräys josta saaduilla varoilla ostettiin Englannista peräti 24 kappaletta "Glouchester"-hävittäjälentokoneita. Koneita ei Abessiinian (nyk. Etiopian) italialaismiehityksen vuoksi voitu lentää suoraan Suomeen, vaan ne jouduttiin kierrättämään Etelä-Afrikan kautta. Suomessa levisikin sitkeä harhakäsitys jonka mukaan buurit olisivat lahjoittaneet koneet Suomelle.

Koneiden tulo kesti näinollen kauan. Suomessa ei myöskään osattu käyttää huippumodernia kalustoa, mutta mukana seuranneet somalikouluttajat ilmoittautuivat kaikki vapaaehtoisiksi. He saavuttivat useita ratkaiseviksi luonnehdittuja ilmavoittoja Talvisodan taivaalla. Erityisen tärkeää heidän toimintansa oli Loimolan lohkolla, Kollaanjoella sekä Summassa, joka olisi pettänyt paljon aikaisemmin ilman somalien antamaa ilmatukea. Somalilentäjien todellinen merkitys paljastuukin vasta, kun Venäjän suljetut arkistot "Suomen-selkkauksesta" avautuvat.

Asia säilyi salaisuutena Suomen ja Somalian välisenä valtiosalaisuutena kauan. Suomi olisi halunnut palkita urheat somalilentäjät Mannerheim- ja Vapaudenristein sekä ylentää heidät suomalaisiin upseeriarvoihin, mutta Somalia, tiukan puolueettomuuspolitiikkansa mukaisesti pyysi toimimaan pidättyväisesti.

Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB sai asiasta vihiä vasta 1987. Jonkinlainen kokonaiskuva somalilentäjien toiminnasta KGB:llä oli vuonna 1989. Kostotoimenpiteenä Neuvostoliitto käynnisti Moskovassa lastenlääkäreiksi, sairaanhoitajiksi, anestesialääkäreiksi, sosiaaliohjaajiksi ja tulkeiksi opiskelevien somalien karkotuksen 1990. Lääket. ja kirurg. tri, presidentti Siad Barre pyysi osaa opiskelijoista hakeutumaan Suomeen, jossa oli pulaa osaavasta lääkintähenkilökunnasta. Näin tapahtuikin.

Lähteet:

Siad Barre: Mémoirès: Let my people go to Finland
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Buureista puheenollen: nehän on ihan samanlaisia kuin me suomalaiset! Ku peiliin kattois! Kattokaa nyt:

https://www.youtube.com/watch?v=3CdkEKOuHS0

Ja samanlainen äkkivänkyrä jukuripää luonteenlaatukin kun kellä tahansa pohojalaisella. Ruotsalaisenki erottaa suomalaisesta paremmin kuin buurin pohjalaisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


åke kirjoitti:

Harva tietää, että Somalia auttoi Suomea ratkaisevasti Talvisodassa. Kun Somaliassa levisi tieto, että Neuvostoliitto on hyökännyt Suomeen, maassa pantiin toimeen kansalaiskeräys josta saaduilla varoilla ostettiin Englannista peräti 24 kappaletta "Glouchester"-hävittäjälentokoneita. Koneita ei Abessiinian (nyk. Etiopian) italialaismiehityksen vuoksi voitu lentää suoraan Suomeen, vaan ne jouduttiin kierrättämään Etelä-Afrikan kautta. Suomessa levisikin sitkeä harhakäsitys jonka mukaan buurit olisivat lahjoittaneet koneet Suomelle.

Koneiden tulo kesti näinollen kauan. Suomessa ei myöskään osattu käyttää huippumodernia kalustoa, mutta mukana seuranneet somalikouluttajat ilmoittautuivat kaikki vapaaehtoisiksi. He saavuttivat useita ratkaiseviksi luonnehdittuja ilmavoittoja Talvisodan taivaalla. Erityisen tärkeää heidän toimintansa oli Loimolan lohkolla, Kollaanjoella sekä Summassa, joka olisi pettänyt paljon aikaisemmin ilman somalien antamaa ilmatukea. Somalilentäjien todellinen merkitys paljastuukin vasta, kun Venäjän suljetut arkistot "Suomen-selkkauksesta" avautuvat.

Asia säilyi salaisuutena Suomen ja Somalian välisenä valtiosalaisuutena kauan. Suomi olisi halunnut palkita urheat somalilentäjät Mannerheim- ja Vapaudenristein sekä ylentää heidät suomalaisiin upseeriarvoihin, mutta Somalia, tiukan puolueettomuuspolitiikkansa mukaisesti pyysi toimimaan pidättyväisesti.

Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB sai asiasta vihiä vasta 1987. Jonkinlainen kokonaiskuva somalilentäjien toiminnasta KGB:llä oli vuonna 1989. Kostotoimenpiteenä Neuvostoliitto käynnisti Moskovassa lastenlääkäreiksi, sairaanhoitajiksi, anestesialääkäreiksi, sosiaaliohjaajiksi ja tulkeiksi opiskelevien somalien karkotuksen 1990. Lääket. ja kirurg. tri, presidentti Siad Barre pyysi osaa opiskelijoista hakeutumaan Suomeen, jossa oli pulaa osaavasta lääkintähenkilökunnasta. Näin tapahtuikin.

Lähteet:

Siad Barre: Mémoirès: Let my people go to Finland

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu