Onko vanhuksen käytetävä säästönsä hoitoon

vahustyö

Osaisiko joku kertoa selkokielellä.
Vanhus asuu palvelutalossa ja nyt kunto on niin paljon heikentynyt että eläke ei riitä enää tarvittavan hoidon maksuun.
Vanhuksella on säästöjä pankkitilillä. Onko niin, että säästöt on ensin käytettävä ensin hoitomaksuihin ja sitten vasta kunta alkaa maksamaan eläkkeen ylimeneviä kustannuksia ?
Kyseessä siis palvelutalo jonka kanssa kunnalla on ostopalvelusopimus.

Missään kunnan tiedoissa ei sanota tätä suoraan, mutta uutisissa sekä keskustelupalstoilla käydään kuitenkin keskustelua siitä että omaisuus tai säästöt menevät hoitomaksuihin.

52

21151

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyväeieksy

      Ota yhteyttä vanhustyön ohjaajaan t. johtajaan t. kunnan sosiaalityöntekijään (vanhustyösellaiseen).
      Olis sellainen käsitys, ett vanhukselle pitäisi jäädä eläkkeestä reilu satanen käteen vaikka lääkkeiden maksua varten. Saattaa joku osastovastaavakin tietää kenen kanssa pitäisi aiheesta puhua.

    • puoli-vaari

      Takuueläkkeestä jää todella 100 euroa/kk vanhukselle käyttöön.Tämäkin
      kyllä viedään laitoksen sisäisillä maksavilla palveluilla.
      Ei kannata vanheta!

      • vanhystyö

        Vanhuspalveluissa eivät kerro selkokielellä vaan sanovat että maksut määräytyvät kunkin maksukyvyn mukaan.
        Kysymykseni koski siis pankkitilillä olevia säästöjä, ei eläkettä.
        Jos esim. palvelut maksavat 2000€ mutta eläke on vain 1000€ tilillä säästöjä 10 000€
        Maksaako kunta tuon 1000€ erotuksen vai joutuuko vanhus käyttämään säästönsä ?


      • Oikeusjakohtuus
        vanhystyö kirjoitti:

        Vanhuspalveluissa eivät kerro selkokielellä vaan sanovat että maksut määräytyvät kunkin maksukyvyn mukaan.
        Kysymykseni koski siis pankkitilillä olevia säästöjä, ei eläkettä.
        Jos esim. palvelut maksavat 2000€ mutta eläke on vain 1000€ tilillä säästöjä 10 000€
        Maksaako kunta tuon 1000€ erotuksen vai joutuuko vanhus käyttämään säästönsä ?

        Hoivamaksu määräytyy tulojen mukaan. Asumistukea ei lasketa tuloiksi. Vaikka tulot olisi pienemmät kuin hoivamaksut, ei näihin saa alennusta jos on tilillä varoja. Hoivamaksu alennetaan jos tämän maksun vuoksi asiakas joutuisi toimeentuloturvan piiriin. Tilillä olevia rahoja ei siis lasketa tuloksi kun määritetään hoitomaksua. Tämän jälkeen lasketaan asiakkaan tulot varallisuus. Jos tulot ja varallisuus on vähemmän kuin Hoivamaksu, saa vapautuksen siltä osin että kunnan määrittämä omavara täyttyy. Omaisille on usein vaikea hyväksyä ettei tilillä makaavat rahat jää perinnöksi, vaan asiakas maksaa omaa hoivaa niillä.


      • sossutukivaintarpeeseen
        Oikeusjakohtuus kirjoitti:

        Hoivamaksu määräytyy tulojen mukaan. Asumistukea ei lasketa tuloiksi. Vaikka tulot olisi pienemmät kuin hoivamaksut, ei näihin saa alennusta jos on tilillä varoja. Hoivamaksu alennetaan jos tämän maksun vuoksi asiakas joutuisi toimeentuloturvan piiriin. Tilillä olevia rahoja ei siis lasketa tuloksi kun määritetään hoitomaksua. Tämän jälkeen lasketaan asiakkaan tulot varallisuus. Jos tulot ja varallisuus on vähemmän kuin Hoivamaksu, saa vapautuksen siltä osin että kunnan määrittämä omavara täyttyy. Omaisille on usein vaikea hyväksyä ettei tilillä makaavat rahat jää perinnöksi, vaan asiakas maksaa omaa hoivaa niillä.

        Aivan.
        Vanhus saa hoivakodissa sen mitä vielä tarvitsee.


      • tämä-riittikin
        sossutukivaintarpeeseen kirjoitti:

        Aivan.
        Vanhus saa hoivakodissa sen mitä vielä tarvitsee.

        Eli yleensä kuolemaan johtavaa hoitoa?


      • dshgfsfjg
        tämä-riittikin kirjoitti:

        Eli yleensä kuolemaan johtavaa hoitoa?

        Juuri näin. Näin asian oman sukulaiseni kohdalla todella läheltä, mutta ei osattu aavistaa että kuolemaan johtava hoito alkoi heti kun rahat loppuivat.


      • Anonyymi
        tämä-riittikin kirjoitti:

        Eli yleensä kuolemaan johtavaa hoitoa?

        ....ja pidetään lääkityksen alla sekaisena kun kultakorut häviävät huoneesta vessakäynnin aikana...


      • Anonyymi
        tämä-riittikin kirjoitti:

        Eli yleensä kuolemaan johtavaa hoitoa?

        Eikö olekin ihmeellistä että jotkut kuolevat vanhana. Olen hoitanut sekä varakkaita että köyhiä vanhuksia, ja kaikkien kohdalla hoito on ollut yhdenvertaista.


    • Mitäepäselväätässä

      Mihin muuhun kuin hoitoonsa hän ne käyttäisi? Nehän ovat hänen rahojaan, eivät jälkeläisten. Eikä käärinliinassa ole taskuja, tuonpuoleisessa niillä ei oletettavasti tee mitään.

      • MaksaaMaltaita

        Miksi perushoidosta tulisi maksaa maltaita omasta pussista?:(


      • Järjestelmäonmätä

        Hyvä kymysys, mutta kai siksi, että nykyään kaikki "maksaa maltaita". On se oikein, väärin tai oikein väärin, mutta mehän tämän yhteiskuntajärjestelmän olemme hyväksyneet.


    • näinon

      Jokaisen meistä on käytettävä tulomme ja tarvittaessa säästömme elämiseen.

    • Monisyinen_laki
    • Elämme-Kerran-Välittäkää

      Eräässä tapauksessa etelä suomessa vanhukselle määrättiin erilaisia voimakkaita lääkkeitä niin paljon että oksensi verta ja meni todellakin heikkoonkuntoon ja hoitopaikkaan ja no..ei menny kuin hetki niin asuntoonsa oltiin ottamsssa haltuun ja jne.. kunnes.eräs valstunut ja sivistynyt henkilö.astui näyttömölle.ja vei vanhuksen muualle tutkitavaksi.jolloin kävikin ilmi. vakava yli lääkitys monin eri lääkkein. ne lopettetiin ja kas kummaa..vanhus palautui ja kykeni kävelemään ja oli selvä järkinen ja voimistui..

      Näitä tapauksia on paljon muitakin mutta ei ne ilmi tule..kukapa se vanhuksita välittäisi..
      siinä tilantessa he on yksin.

      -Niin vanshuksen omaisuus on menevä hänen kuluihinsa ja siten omaisten ei kannata ihmetellä yhtään kuten eräässä tapauksessa kun ei jäänytkään mitään jaettavaa.

      • Sivu-jahaittavaikutukset

        Miksi jälkeläisille tai kenellekään pitäisi jäädä jotain "jaettavaa" ?

        Silti kehoitan kaikkia omaisia tutkimaan tarkasti millä / miten omaa vanhusta lääkitään. Kysymiseen täytyy tosin tästä lähin pyytää lupa planketilla tietosuoja-aiheitten takia, mutta kannattaa olla lääkeaiheista tietoinen ja pistää lääkkeitten määrääjä koville valinnoistaan.


      • Sivu-jahaittavaikutukset

        Miksi jälkeläisille tai kenellekään pitäisi jäädä jotain "jaettavaa" ?

        Silti kehoitan kaikkia omaisia tutkimaan tarkasti millä / miten omaa vanhusta lääkitään. Kysymiseen täytyy tosin tästä lähin pyytää lupa planketilla tietosuoja-aiheitten takia, mutta kannattaa olla lääkeaiheista tietoinen ja pistää lääkkeitten määrääjä koville valinnoistaan.


      • Oh-hoh

        Mitä hittiä!


      • lipstikka

        Hoito omaisten kanssa parempi kuin palvelutalo. Vievät kaiken.


      • Ahneusonperisynti

        Monissa tapauksissa myös omaiset "vievät kaiken". Ts. eivät halua ja tahdo, että iäkästä omaista hoidetaan missään, jotta jää mahdollisimman paljon perittävää.


      • hkhjgggtyt
        Sivu-jahaittavaikutukset kirjoitti:

        Miksi jälkeläisille tai kenellekään pitäisi jäädä jotain "jaettavaa" ?

        Silti kehoitan kaikkia omaisia tutkimaan tarkasti millä / miten omaa vanhusta lääkitään. Kysymiseen täytyy tosin tästä lähin pyytää lupa planketilla tietosuoja-aiheitten takia, mutta kannattaa olla lääkeaiheista tietoinen ja pistää lääkkeitten määrääjä koville valinnoistaan.

        Miksi jonkun yksityisen vanhusten loppukäsittelylaitoksen osakkeenomistajien pitäisi saada jakaa keskenään vanhuksen omaisuus?

        Kunnallinen hoito oli paljon edullisempaa. Nyt kaikella tehdään rahaa.


      • Anonyymi

        Jaettavaa ei tarvitse jäädä, mutta hautajaiset omilla rahoilla.


    • pattitilanne

      Kyllä meillä säästöt asumiseen kuluu, koska kunnalliseen palvelutaloon ei ole ollut mahdollisuutta päästä asumaan, on ollut turvauduttava yksityiseen palvelutaloon asumaan ja jokapäiväinen pelko säästöjen loppumisesta vaivaa mieltä. Kun tietää, silloin kun ei ole enää rahaa vuokranmaksuun, on siirryttävä telttaan asumaan. Mitä varten muuten, yksityisten kalliin rahan vanhustenpalvelutalojen asumisolosuhteista kerrotaan kovin vähän? Kun ei kallis asunnonvuokra takaa miellyttäviä asunto olosuhteita. Yksi vaiettu asumisepämukavuutta ja sairastavuutta lisäävä tekijä meidän asumassamme korkeantasoiseksi nimitetyssä palvelutalossa on, nimittäin järkyttävän tehokas ilmastointi. Kun ilmastoinnin tuntee asunnossa tuulena kasvoilla on varmaa, että tehoilmastointi ylläpitää nivel ym. tulehduksia, minkä vaikutuksesta elinikä saadaan lyhentymään. Kun musta tuntuu, että koko maassa niin teho ilmastoinnin, kun muilla elämää hankaloittavien keinojen avulla on tarkoitus jouduttaa vanhusväestönosan kuolemaa. Kun suomessa tärkeintä on raha, iäkkäillä ihmisillä ei arvoa ole. Ei vanhusten asunto olosuhteita kukaan oikeasti tarkasta, eikä vanhustenpalvelutalossa asuvat uskalla asunto olosuhteistaan kertoa totuutta koska, moite asuintalosta tietää helposti poismuuttoa, mutta vaikka tekee mieli muuttaa parempaan niin, ei vanhan sairaan ole helppo muuttaa. Ja parempaan muutto on haave, tuskin mahdollinen totuus. Kyllä se totta tosiaan tuntuu pahalle vanhana tuo kunnioituksen puute ja tuntemus siitä, että olet liikaa ja ei haluttu tähän yhteiskuntaan. Maamme hyväksi hoidoksi nimetty vanhustenhoito on historiamme suurin vale ja häpeä sitä paitsi, hyväksytyt rääkkäyshoitomenetelmät osoittavat kansamme raadollisen suvaitsemattomuuden ja julmuuden.

      • lipstikka

        Jos vanhuksella oma tai vuokra-asunto. Halvemmaksi ja hyvin hoidetuksi tulee vanhus kotihoidossa ja apukäsien hankkimisessa. Palvelutalot ryöstölaitoksia, ja maksaa epäyksilöllisestä hoidosta omaiset enemmän kuin sairaalamaksut. Sen vuoksi, rakastakaa näitä esi-isiä ja -äitejä sekä hoito kotiin. Ja huolehtikaa itsekin heistä.


      • HoitoaKotiin

        Kyllähän kotihoitokin oli vienyt joltakin vanhukselta rahaa 80 000€ 12kk kestävän hoidin aikana!:(


      • ApuaMissäKohtuus

        Missä tuollaista on tapahtunut? Millä perusteella on mahdollista?


    • savunailmaan

      Ja hoitajat tupakalle

    • oulussakopoliitikot

      eikös joissaki piireissä puhuta roskasakista?

    • Ihmisyys_katoamassa

      Rikkaat pysyvät rikkaina kuolessaankin ja seuraava polvi perii rikkaudet ja jatkaa rikastumistaan aina maailman tappiin saakka, eikö tämä ole jo selvää?

      Perseaukiset eivät tätäkään tajua koskaan. Täytyykö se rautalangasta vääntää?

    • Kysyn

      Ei taida kukaan tietää, vaan vastataan vain "no miksi ei joutuisi plaaplaa". Mutta siis joutuuko vai ei?

      Esimerkki:
      Vanhuksen hoito hoivakodissa maksaa 1500 euroa/kk.
      Hänen eläkkeensä on 1000 euroa/kk
      Hänellä on pankkitilillään säästöjä 12 000 euroa.
      Kuka maksaa 500 euroa hoidosta, kunta vai vanhus säästötililtään?

      • eräsvastaus

        Jos kunnan yksityiseltä ostama palvelu (siis ulkoistettu mutta kunta edelleen mukana ja valvoo), ei tarvitse maksaa säästöistä, vaan on tulojen mukaan maksukatto siten, että jää eläkkeestä pieni summa taskurahaa, en nyt tarkkaan osaa sanoa mutta olisiko 150€ , muutaman kympin tarkkuudella. Pienehkö eläke tässä tapauksessa jonka tiedän, ei muita tuloja tai isoja omistuksia.
        Maksukaton alle kuuluu peruspaketti eli asuminen (sis. sähkö), ruoka, perushoiva kaikkineen, (paikasta riippuen?) osa hoitotarvikkeitakin eli vaipat, ruokalaput yms.

        Sillä taskurahalla sitten maksetaan mm. jalkahoidot, hiustenleikkuu, vaatteet, liinavaatteet, shampoot, saippuat, ihonhoito ja lääkkeet. Kotivakuutus on pakollinen. Ja mitä nyt kukin kunnosta riippuen tarvitsee.

        Tuosta voineekin jokainen päätellä taskurahan riittävyyden.... eli tässä ne säästöt astuvat kuvioihin mukaan. Jos säästöjä ei ole tai kun ne loppuvat, niin sitten haetaan toimeentulotukea. Asumistukeahan voi saada myös.

        Sitä en tiedä jos on omaisuutta ja tuloja esim. osakkeita eli muuta kuin tavalliset säästöt, miten vaikuttaisi em. tapauksessa.


    • anonyymi_2DE

      Mihin vanhus on ne säästönsä kerännyt jollei itsensä hoitoon?

      • MaksaaMaltaita

        Miksi pitäisi maksaa maltaita perushoidosta, eikö se kuulu Kansankoti Suomen työn toimenkuvaan?.


    • jaheti

      Wc paperirullan vaihto 15e kpl. Ahneet haistakaa jo pitkä paska.

      • KaksiEuroa

        Eikö paketti wc-paperia maksa 2€?.


    • ElämäOnValintoja

      On aiheellista nyt kysyä mistä rahat otetaan hoitajien lisäykseen mitä vanhusten hoivaan nyt vaaditaan. Olisiko rahat hoivaan otettavissa vanhusten omista varoista siihen saakka kun ne riittävät ja sitten vasta ottaa yhteiskunnan rahoista.

      Ellei maksa vessapaperirullan vaihdosta niin sormiinsako tai paidan helmaanko sitten pyyhkii. Itse joutuu haistelemaan.

      Kaikki palvelu maksaa, laskun maksaminen pankkiin maksaa, auton pysäköinti maksaa jne.

    • Anonyymi

      Meneekö säästöt hoitomaksuihin?

    • Anonyymi

      Pitääkö vanhuksen jäädä odottamaan laitokseen kuolemaa ? Kun vanhuksen tilin säästöt käytetään ensin laitos maksuun ja sen jälkeen vasta tulee eläkkeen mukaan määräytyvä maksu. ..Kaikki säästöt pois vanhuksen tililtä, miksi? Eikös se ole vapauden ja elämän riistoa? Ei ole vanhuksella sen jälkeen rahaa jalkahoitoon, uuteen patjaan, peittoon, tyynyyn, villasukkiin , teatteriin, yksityiselle lääkärille, lähteä sukulaisten tai ystävien luokse lomalle...ym. Omaiset maksaa, jos jotain extraa vanhus tarvii tai jos vanhuksella laskuja mitä ei huomioida hoitomaksu vähennyksiin.
      Sen jälkeen kun laitos on käyttänyt vanhuksen säästöt , jätetään n.100e käyttörahaa , sillä pitäisi maksat puhelin ym. omat maksut ja ostat...ehkä joskus voi olla varaa kynsien leikkaukseen ...sehän ei myöskään sisälly laitospaikka maksuun. Kukas vanhuksen hautapaikan tai kuolinilmoituksen maksaa kun tilillä ei säästöt , omaisetko ?

    • Anonyymi

      Jokainen kustantaa elämisensä itse.
      Yhteiskunta elättää sitten, kun omat varat tai tulot eivät siihen riitä. Miksi vanhukset olisivat jotenkin erikoisasemassa?

      Kannattaa ensin ottaa selvää, kuinka paljon tulee yhteiskunnalle maksamaan vanhuksen ympärivuorokautinen hoito - kiinteistön ylläpito ja kustannukset, palkat, hoitotarvikkeet, ruoka, lääkärinhoito ym. ym. ja sitten postia, mistä/keneltä senkin rahan ottaisi pois, jota voisivat vanhukset elää loisina.

    • Anonyymi

      Vanhukset eivät ole loisia, he ovat synnyttäneet ja kasvattaneet sinut, tehneet työtä isänmaan hyväksi, sitä puolustaneet, maksaneet palkoistaan veronsa. He ansaitsevat hyvän ja laadukkaan hoidon loppuun asti.

    • Anonyymi

      Ei tarvitse olla ihan vanhuskaan vielä.
      Riittää, että on avuton alkoholisti mies.
      Jolla ystävänä hyväksikäyttäjä nainen.
      Mies on lähes liikuntakyvytön sairauden takia.
      Hän elää tällä hetkellä lähes heitteillejätettynä.
      Ilman puhtaita vaatteita. Koti on likainen.
      Naapuri ottaa heti rahaa, jos pienen matkan kuskaa.
      Nainen huolehtii rahat tililtä, heti eläkepäivänä.
      Hänellä ei ole rahaa edes hautaukseen.
      Omainen ei saa yhteyttä sosiaalihoitajaan.
      Ikävää! Eikä tämä ole edes iso kaupunki.

    • Anonyymi

      Veroja maksetaan, mutta kun itse sairastut ei saa tietoa tuista , maksuista tai avusta . Avun hakeminen on tehty niin vaikeaksi ettei sitä pysty selvittämään tervekään ihminen.
      Kysymys oli ? Miten vanhuksen tilillä oleva säästö vaikuttaa kun saat ympärivuorokautisen kunnan hoiva paikan ?
      - Käyttääkö laitos ensin vanhuksen tilin tyhjäksi ja vasta sen jälkeen hoito maksu n. 85 prossaa eläkkeestä ?
      ps. Eihän kenenkään eläke riitä 5000e / kk hoivapaikka maksuun, mikä sisältää teollista ruokaa, huoneen missä on sänky ja 2 kertaa päivässä vaihdetaan vaippa, suihku kerran viikossa.
      - Kysymys...Miten tilillä oleva raha vaikuttaa kunnan hoivapaikan hoitomaksuun ????
      Vai onko se niin salaista tietoa ettei kukaan tiedä ?

    • Anonyymi

      Ei meillä ainakaan kahden omaisen kohdalla ole tarvinnut kajota mihinkään säästöihin eikä omaisuuteen. Toisen kohdalla oma asuntokin sai olla niin kauan kunnes aika jätti. Molemmilla oli säästöjä, joihinki menoihin säästöjä on ns pakko käyttää koska ne ei suoranaisesti kuulu yhteiskunnan maksettaviksi kuten sen oman asunnon vastike esimerkiksi.

      Mikään eikä kukaan pääse kenenkään tileille eikä muualle noin vaan mitään laskuttelee sun muuta.

      Eri asia on se että mitä kuuluu yhteiskunnan maksettavaksi ja mitä ei kuulu.
      JOS jää asioita hoitamatta kuten laskuja maksamatta niin silloinhan asia hoidetaan jollakin tavalla kuntoon, onko säästöjä joista menee ulosottoon, asuntokin jopa silloin.

      Ps mikään asiantuntija ole mutta omaa kokemusta ja päättelyä sen lisäksi.

    • Anonyymi

      Maksut eivät mene säästöistä eivätkä omaisuudesta, paitsi silloin jos em. varoista on tuloja. Esim. omistusasunto, josta on vuokratuloja.

    • Anonyymi

      Olisko ideaa , että olis pienimuotoinen vanhusten ja lasten hoitokoti, jossa lapset kävisi päivähoidossa ja muutama ( max 5) parempikuntoinen yksinäinen vanhus asuisi siellä, sama henkilökunta hoitaisi heitä. Sukupolvien kuilu kapenisi, ja vanhukset voisi kertoilla tarinoita ja puuhastella jaksamisen mukaan. Joillakin lapsilla ei ehkä minkäänlaista kosketusta isovanhempi-ikäisiin, tai se on vanhempien avioerossa riistetty heiltä. Sama koskee monia isoisiä ja -äitejä. Nim. Kyntäjän poika

    • Anonyymi

      Suomen sosiaaliturva houkuttaa köyhät ,koulua käymättömät slummeista tänne ja eivät etene elämässään juurikaan ja he jäävät sosiaali ja kelatätien varaan koko loppuelämäkseen ja elävätkaliisti vuokralla joista grynredi ttienaavat , nythän on konkursseja ennätysmäärä jatyöttömien määrä nousee varsinkin miesten kohdalla mihin ne kaikki osaamattomat jotka tänne tulee muuta kuin tuetun elämänvaraan ja yhteiskunnan pakko miettiä entistä enemmän mistä kaikista luovumme. Nyt on vuosikausia rakennettu esim KESKUSSAIRAALAAN TILOJA VALTAVAT MÄÄRÄT. Nyt on tyhjiä JA ERITTÄIN KALLIITA NELIÖHEHTAAREJA. ;osastoja ja leikkaussaleja kun ei ole osaavia ihmisiä eikä rahaa maksaa kunnon palkkaa sairaanhoitajille jotka sen kovimman työn siellä tekee. VANHUSTENLAITOKSET SULJETTUNA jo vuosia ja kotihoidon taso aivan ikäihmisten heitteille jättöä eli NE IHMISET JOTKA OVAT ELÄTTÄNEET ITSENSÄ KOVALLA TYÖLLÄ JA VAILLA SOSIAALITUKIA.
      Ehkä tämä on se miksi emme kaikki ymmärrä tätä ulkomaalaisten elättämistä tuhansilla per henkilö joka kuukausi kun ei ole suomalaisinkaan varaa satsata jotka ovat tehneet tämän hyvinvoinnin ja ja se jaetaan muille kuin heille,

    • Anonyymi

      On se kummallista että meillä Suomessa vielä vanhaa ihmistä ns. Verotetaan toiseen kertaan ku kertyneestä rahallisesta säästöistä aletaan ottamaan uudelleen ns. Piilo -Veroa tuloista joista rahallinen omaisuus on säästetty ja josta on jo vero maksettu .Tähän säästöön hän kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta käydä käsiksi . Tupla verotusta. ??? . Kyllä vanhuksia halvennetaa ja häpäistää. Julkisesti heitä jotka kovalla työllä on tämän maan aikanaan rakentaneet . Tuskin poliitikot jotka näitä päätöksiä puoltaa olisivat itse valmiit maksamaan omista säästöistään mitä heidän tileillä on ns. Kaksinkertaista veroa. Huomioon otettavat tulothan pitäisi olla asumisen hoitotukea saavilla olla vain henkilökohtainen eläke mitä he kuukaudessa saavat. On epäoikeudenmukaista että ne joilla ei ole säästöjä tilillä saavat täydet tuet syystä että eivät ole säästäneet yhtään elämässän. Epäoikeuden Suomi !!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Mikään ei riitä kun on kysymys vanhemmista hoivaa tarvitsevista ihmisistä. Mullejakin hoidetaan pihatoissa tänään paremmin. Juuri äsken vanhuksille tuli Attendossa käsky että pitää itse ostaa liina peti aatteet kaikki alusvaatteet ym. Mitään hoitoalennusta ,uitenkaan saa atta. Kaikki maksoi yli 300 euroa. Syy kaikkeen on tämä että Suomessa kaikki hoivapalvelut on ulkoistettu tällaisille ulkomaalaisille ryöstöfirmoille joille mikään ei riitä . Paljon halvemmaksi olisi tullut jos kunnat ja kaupungit olisivat Suomessa hoitaneet itse nämä hoitopalvelut niinkuin ennen tehtiin . Tulevaisuus on katastrofaalinen taloudellisesta näkökulmasta ku näitä hoitaa nuo. Hitlerit. Tulevaisuus on todella järkyttäv jos et. Maksa ,niin ulos hankeen vaan tässä näkee miten Suomessa osataan nähdä tulevaisuus . Ei yhtään mitenkään vaikka noita viisailevia ylimielisiä poliitikkoja kännykoitään räplää Eduskunnassa

    • Anonyymi

      Olisko ideaa , että olis pienimuotoinen vanhusten ja lasten hoitokoti, jossa lapset kävisi päivähoidossa ja muutama ( max 5) parempikuntoinen yksinäinen vanhus asuisi siellä, sama henkilökunta hoitaisi heitä.


      No olis sen verran surkea idea että ihmettelen, miten aikuisen ihmisen aivoista tuollaista syntyykään.

      Harva hoitaja on erikoistunut sekä vanhustenhoitoon että varhaiskasvatukseen.
      Ja ei ne "parempikuntoiset" vanhukset ikuisesti parempikuntoisina pysy. Mitäs sitten kun alkaa muistisairauden käytösoireet pukata esiin; kiroilua, aggressiivisuutta, harhailua? Potkitaanko vanhus pihalle jotta ei ole vaaraksi lapsille? Tai vanhus väsyy, haluaa rauhaa ja hiljaisuutta - tukitaanko lasten suut jotta eivät kilju ja huuda? Potkitaanko lapset pihalle?

      • Anonyymi

        Joskus löytyy näitä järkeviäkin näkemyksiä kouhottajien joukosta.


    • Anonyymi

      Viemme kaikki ja tuhkatkin pesästä. Perikunnan on turha odotella perintöjä koska me olemme etuoikeutettuja vanhusten varoihin t: Pörriäinen OY.

    • Anonyymi

      Kyllä säästöt pitää ottaa pois ennenkuin yhteiskunta ryöstää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."

      Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu
      Suomalaiset julkkikset
      88
      2918
    2. Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...

      ...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä
      Maailman menoa
      475
      2249
    3. Eräälle joka luulee itsestään liikoja

      Pysy kaukana nainen. Palaa todellisuuteen.
      Ikävä
      89
      1582
    4. Vaikka pidät minua

      Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on
      Ikävä
      50
      1326
    5. Nainen, tilanne on nyt tämä

      että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä
      Ikävä
      70
      1188
    6. Jos jotain saisit muuttaa kaivatussa

      niin mitä muuttaisit?
      Ikävä
      78
      903
    7. Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."

      Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa
      Suomalaiset julkkikset
      13
      834
    8. Pandatalo

      Pandatalo myyty. 👍👍👏👏
      Ähtäri
      30
      832
    9. Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan

      Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal
      Maailman menoa
      75
      786
    10. Tänään Uutisnuotassa !

      Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh
      Ähtäri
      41
      767
    Aihe