Matka Istanbuliin

Matka on tehty.
Helsinki-Vantaan kentälle menin hyvissä ajoin 6.5. Kone oli aikataulussa ja lähtöaika 13.25. Turkish Airlines. Ateria lennolla oli hyvä. Istanbulin Ataturkin kentälle laskeuduimme hiukan etuajassa. Kun pääsin sisälle asemarakennukseen, huomasin heti, että nyt ollaan runsasväkisessä maassa. Passijono kiemurteli yhdeksän aidatun jonon muodostelmana. Tunti meni ennenkuin pääsin passintarkastajan kopille. Siinä vaiheessa ruumamatkalaukkuni oli jo tullut hihnalle, mutta missään ei ollut opasteita mille hihnalle miltäkin lennolta. Ei auttanut kuin kysyä lentoyhtiön toimistosta, ja siellä neuvoivat oikealle hihnalle. Sieltähän se laukku löytyikin. Seuraavaksi piti löytää vastaanottajien hallista hotellin edustaja, joka huolehti kuljetuksesta. Ja löytyihän se. Hetken odottelun jälkeen pääsin pikkubussin kyytiin. Matka hotelliin kesti noin puoli tuntia. Hotelli oli hyvää keskitasoa, hyvällä paikalla Sirkecissä. Ruokapaikkoja on tosi paljon, ja söin illallisen lähellä hotellia. Sitten vain nukkumaan.

Nukuin kohtalaisesti. Ohikulkeva raitiovaunu herätti muutaman kerran iltayöstä ja aamuvarhaisella läheisen moskeijan rukouskutsu. Aamiainen oli ihan kelvollinen, leikkeleitä, turkinjogurttia, keitettyjä munia, mysliä, tuoreita oliiveja. Appelsiinimehua ja kahvia (ei turkkilaista). Olisi ollut myös paistettuja perunoita ja nakkeja, mutten niitä jaksanut syödä. Sitten vaan liikkeelle!
Ensimmäinen tutustumiskohteeni oli lähistöllä sijaitseva Topkapin palatsialue, joka on toiminut Ottomaanien valtakunnan sulttaanien asuin- ja hallintopaikkana vuosisatojen ajan. Portti avautui klo 9, menin lippujonoon jo ennen sitä. Vaihdoin lippurahat euroista turkinliiroiksi läheisessä kioskissa. Alueella on monta palatsia ja paviljonkia. Sisustus yleensä koristeellisista keramiikkalaatoista. Mielenkiintoinen nähtävyys!
Ostin kotiin lähetettäväksi muutaman postikortin, kirjoitin ne hotellissa ja panin kirjekuoriin. Etsin lähimmän postitoimiston, jolla sattui juuri olemaan iltapäivän tauko. Tauon jälkeen piti ottaa jonotusnumero ja kohta pääsinkin virkailijan puheille. Postittaminen oli halpaa, noin puolet Suomen hinnasta.
Lähdin vaeltelemaan pikku kujasia pitkin, joilla oli kauppoja ja lakkaamaton ihmisvirta. Osuin Egyptiläiseen basaariin eli Maustebasaariin. Kuljin sen läpi katsellen maustekekoja ja muuta myytävää. Vaelsin Galatan sillalle, jonka alakerta on täynnä ravintoloita. Menin yhteen ja söin hyvän kala-aterian. Sillan kansi on täynnä onkijoita. Tulomatkalla join pikku kupillisen turkkilaista kahvia. Minulla oli muistikuva, että se on erittäin vahvaa, mutta ei se ollutkaan liian voimakasta.
Sitten vaan hotelliin, suihkuun ja nukkumaan.

Yön nukuin jo paremmin enkä herännyt edes muezzinin rukoushuutoon. Olin huomannut Topkapille mennessä lähellä mielenkiintoisen museon, joten otin sen ensimmäiseksi käyntikohteeksi. Se on Islamilaisen tieteen ja tekniikan museo, aika uusi. Sinne pääsi museokortilla. Täytyy sanoa, että se jopa ylitti odotukset. Kaikennäköisiä koneita ja laitteita, joita islamilaisessa maailmassa on käytetty jo paljon ennen kuin Euroopassa, kuten merenkulun suunnistuslaitteet, kellot, vedennostolaitteet.
Seuraavaksi menin vaeltelemaan viereiseen isoon Gulhanen puistoon, joka on aikoinaan ollut Topkapin palatsin käytössä. Yllätyksekseni missään ei näkynyt roskan roskaa. Kukkaistutuksia oltiin parhaillaan laittamassa. Puiston puut olivat pääosaltaan mahtavan isoja plataaneja, joiden lehdet muistuttavat vaahteraa.
Puistosta menin syömään lounasta johonkin pieneen ja kivaan ravintolaan. Turkissahan on tapana jättää pikku juomaraha ylimääräistä, mutta silti ruoka ei ole kallista.
Lounaan jälkeen kävelin Aya Sofiaan, joka on alunperin kristillinen kirkko, sitten moskeija ja nykyään museo. Näkemistä riitti niin sisällä kuin ulkona. Joitain katto- ja seinämaalauksia on säilynyt miltei parin tuhannen vuoden takaa, ja niitä on restauroitu. Kirkko on aikoinaan ollut maailman suurin.
Yksi matkailijoiden suosikkikohteista on lähistöllä, Sininen moskeija eli Sulttaani Ahmetin moskeija, josta koko kaupunginosa on saanut nimensä. Valitettavasti moskeijassa olivat korjaustyöt menossa, eikä sisälle päässyt. Komeahan se oli ulkoakin.
Seuraavaksi kävelin Mosaiikkimuseoon, jossa on näytteillä keramiikkalaattoja ja mosaiikkeja eri aikakausilta. Värit hehkuivat kuin uudet! Vaikuttavin oli valtavan iso eläinaiheinen mosaiikkityö, jonka palaset olivat vain noin 1 cm x 1 cm:n kokoiset.
Kuljin Marmarameren rantaa pitkin koko Sultanahmetin niemen ympäri. Sää oli vieläkin aika sateinen ja utuinen, joten kauas ei nähnyt. Hotellissa menin suihkuun ja sitten illalliselle. Sittenpä olikin aika mennä nukkumaan!

Sää oli ollut sateinen tähän asti, mutta tänä aamuna näytti lupaavammalta.
Päätin lähteä käymään Aasian puolella, Uskudarissa. Kävelin Eminönun satamaan ja rupesin ostamaan kaupungin liikennelaitoksen lippua automaatista. Syötin 5 liiran setelin, mutta automaatti sylki sen aina takaisin. Lopulta eräs paikallinen neuvoi, mitä nappia piti ensin painaa, ja onnistuihan se lopulta. Laiva muistutti Saimaan sisävesilaivoja, oli vain vähän isompi. Uskudarissa lähdin kulkemaan rantatietä ja matkalla näin mm. Neidontornin, johon liittyy taru vangitusta neidosta. Kuljin läpi vihannesbasaarin ja tulin hautausmaalle. Siellä tuli ilmi Turkissa joskus 1920-luvulla tapahtunut ajanlaskun uudistus. Joissain hautakivissä syntymäaika oli 1400-luvulla!
Menin syömään pikaruokapaikkaan, jossa ei kukaan osannut englantia. Elekielellä sain selitettyä, mitä haluan. Takaisin laivasatamaan ja Euroopan puolelle. Laiva menikin pitkin Kultaista Sarvea ja jäi sinne kauas. No, ei se mitään, kävelin kaikessa rauhassa pitkin rantaa ja kävin matkalla bulgarianortodoksikirkossa. Kävin myös syömässä paikassa, jossa kulkukissa loikoili mukavasti sohvalla. Kävelyä tulikin yhteensä lähemmäs 10 km sinä päivänä. Hotelliin ja suihkuun ja sitten nukkumaan.

Seuraava päivä valkeni jo aurinkoisena. Kävelin Topkapin alueen uloimmalle portille, joka oli jäänyt näkemättä ensimmäisenä päivänä. Olihan se vaikuttava. Kävin eräässä alueen entisessä kirkossa, Aya Irene nimeltään. Sitten vaelsin Galatan sillankorvaan, jossa kuvasin kaunista suihkukaivoa. Kuljin pitkin kapeita basaarikujia ylös rinnettä. Huomasin ison rakennuksen, jonka portilla luki Istanbulin yliopisto ja vuosiluku 1500-luvulta. Olin taas "eksynyt" ja huomasinkin tulleeni tutulle raitiolinjakadulle. Menin syömään turkkilaista pizzaa eli pideä. Se oli hyvää ja rapeaa.
Tulomatkalla hotelliin pistäydyin roomalaisaikaisessa maanalaisessa vesisäiliössä, joka on kunnostettu turistikohteeksi. Siellä oli kosteaa ja viileää. Erikoisuutena oli ylösalaisin pylvään juuressa oleva veistetty Medusan pää. Kävelin hotelliin ja siinäpä se päivä olikin.

Sopivan lämmin sää jatkui. Hotelliin oli tullut edellisenä yönä iso ryhmä koululaisia, joten aamupalalla oli tungos. Vein ruuat ja juomat huoneeseeni, koska istumapaikkoja ei aamiaishuoneessa eikä aulassa ollut vapaana.
Päivä käynnistyi kävelyllä Gulhanen puistossa, jossa istutusten laitto oli taas edennyt askelen. Kukat laitettiin geometrisiin kuvioihin, mikä teki kauniin ja siistin vaikutelman. Puistosta kävelin Topkapin vieressä sijaitsevaan Arkeologiseen museoon, jossa oli näytteillä kaikenlaisia kivirakennelmia: portteja, seinänpalasia, patsaita aina roomalaisvallan ajoilta asti Osmanien valtakunnan loppuun. Esimerkkinä Babylonin Ishtar-portti, joka on tuotu sinne.
Seuraavaksi vaelsin Hippodromille, joka myös on roomalaisajan muisto, stadion. Sinne on aikoinaan mahtunut jopa 100 000 katsojaa. Päädyin pienehköön Arasta-basaariin ja sieltä katsomaan kansantanssiesityksiä, jotka olivat viimeistä päivää siellä. Sain seuraa turkkilaismiehestä, joka esitteli itsensä opettajaksi ja tuntui tietävän monista asioista paljon ja tuntevan alueelta paljon ihmisiä. Kuvasin tansseja ja hän selitti, mistä maakunnista esiintyjät ovat. Lähdimme sitten kävelemään jutellen ja mies halusi tarjota minulle lounaan. Ei auttanut kuin suostua, ja hyvähän se lounas olikin. Sen jälkeen hän halusi näyttää minulle paria mattokauppaa, joita hänen sukulaisensa pitivät. Pitihän ne matot katsastaa, mutten suostunut ostamaan! Kävimme myös Islamilaisen taiteen museossa, joka oli lähettyvillä. Siellä oli mm. kauniisti käsinkirjoitettuja Koraaneja monen vuosisadan takaa.
Myöhemmin illalla kävin vielä Galatan sillalla kuvaamassa onkimiehiä. Saivat he kalojakin, joita uiskenteli sangoissa.

Aamu valkeni aurinkoisena, ja utu oli hälvennyt. Päivä oli siis mitä sopivin Bosporin-risteilylle. Menin läheiseen matkatoimistoon, joka mainosti noita laivamatkoja, ja maksoin lipun saman päivän lähdölle. Määräaikana menin toimistoon odottelemaan, ja pian tulikin niin paljon porukkaa, että virkailija pyysi minua menemään läheiselle rautatieasemalle odottelemaan. Menin ja istuin puoli tuntia siellä. Sitten lähdin kuitenkin takaisin toimistolle päin, ja vastaan tuli ko. opas, jota seurasi ihmisjoukko. Liityin seuraan, ja opas johdatti meidät lippua kantaen kapeita kujia satamaan. Ei muuta kuin laivaan, joka lähti ensin Kultaiselle Sarvelle. Selostus nähtävyyksistä oli turkiksi, arabiaksi ja englanniksi. Käytyämme Sarven pohjukassa käännyimme ja ajoimme Bosporille. Rannalla oli palatsi toisensa perään. Kuvasin ahkerasti. Kuljimme Bosporin vanhimman riippusillan alitse. Liikenne sillalla oli vilkasta. Silta on noin 60 metriä vedenpinnan yläpuolella.
Pysähdyimme tunniksi Rumeli Hisari -linnoituksen luona, jossa kävin syömässä lounaan. Takaisin laivaan ja Aasian puolelle, jossa oli taas tunnin tauko. Kävin juomassa kupin turkkilaista kahvia. Laivasta sai myös lipun hintaan sisältyvät Nescafeet tai teet. Paluumatka kulki pitkin Aasian rannikkoa, jossa myös oli palatseja.
Myöhemmin iltapäivällä, käytyäni välillä hotellissa lepäämässä, vaelsin ylämäkeä Suleimaniya-moskeijalle. Se on suurimpia moskeijoita kaupungissa. Todellinen rakennustaidon mestarinäyte sekä ulkoa että sisältä. Pihasta oli hyvät näköalat Bosporille päin.
Illalla ostin lipun pyörivien dervissien esitykseen. Ensin soittokunta soitti itämaista sävelmää, sitten yksi soittajista alkoi laulaa. Pian ilmestyi neljä pitkään viittaan ja korkeaan hattuun pukeutunutta miestä, jotka ensin kumartelivat toisilleen ja sitten lähtivät pyörimään. Ilmavirta vain tuntui, kun kauhtanan liepeet hulmusivat. Esitys vaikutti suggeroivasti. Dervissit ovat osa suufi-mystiikkaperinnettä, jota kai nykyään elvytetään Turkissa. Vieressäni istui kaksi Pariisista olevaa opiskelijaa, joiden kanssa vaihdoin ajatuksia. Esityksen päätyttyä olikin jo myöhäinen ilta.

Seuraava päivä oli sunnuntai. Päätin mennä Galatan puolelle ja etsiä muutaman kirkon, joissa vierailisin. Siispä aamupalan jälkeen Galatan sillan yli ja jatkoin Bosporin rantatietä pitkin. Matkalla piti olla myös Modernin taiteen museo, mutta se näytti olevan remontissa. Löysin pienen ortodoksikirkon, mutta se oli vielä kiinni. Kävelin aina rannan metroasemalle asti, ostin matkakortin ja astuin köysiratametroon, jota myös sanotaan funikulaariksi. Lattia oli porrastettu, koska nousu oli noin 45 astetta. Säästin näin jalkojani mennessäni Beoglun kaupunginosan keskusaukiolle, Taksiimille. Sinne vie myös perinneraitiovaunu. Aukiolla oli jonkinlaiset markkinat. Myyjiä oli Turkin eri maakunnista, lähinnä käsitöitä.
Aukiolta lähdin laskeutumaan kuuluisaa kävelykatua Istiklal Caddesia. Sen varrella on paljon eri maiden suurlähetystöjä. Löysin myös kirkkoja. Katolisessa kirkossa oli menossa italiankielinen messu, jota jäin seuraamaan. Vierailijat ohjattiin kirkon takaosaan eikä salamavaloa saanut käyttää. Toinen kirkko oli myös katolinen, siellä harjoitteli pieni kuoro.
Matkan varrelle osui myös kuuluisa ikivanha Galatan torni. Koska oli kirkas ilma, menin jonottamaan sisäänpääsyä. Jono kiemurteli koko tornin ympäri. Tunnin kuluttua pääsin vihdoin sisään, ja ylätasanteelle päästyäni olin niin nälkäinen, että söin lounaan tornin ravintolassa. Herkullista oli! Näköalat olivat suurenmoiset. Kuvasin niitä ja videoin laivaliikennettä.
Jälleen Galatan sillan ylitettyäni olikin jo ilta. Söin iltapalan ja palasin hotelliin uupuneena.

Maanantai olikin sitten viimeinen kokonainen päivä Turkissa. Olin varannut tämän päivän käynnille Suuressa Basaarissa sekä turkkilaisessa kylpylässä eli hammamissa. Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään kohti basaaria ja matkalla pistäydyin läheisessä Nuruosmaniye-moskeijassa. Kaikki moskeijathan ovat Istanbulissa avoinna vierailijoille, paitsi rukousaikoina.
Basaarin portti oli komea ja koristeltu arabiankielisin lausein. Vuosiluku 1461 ilmoitti, että basaarissa on harjoitettu kauppaa yhtäjaksoisesti tuosta vuodesta lähtien. Basaari on katettu ja käsittää kilometreittäin kauppakujia. Yhteensä liikkeitä on noin 4000. Eli kyseessä on maailman suurin kauppakeskus. Kuten basaareissa yleensäkin, samojen tavaroiden kauppiaat ovat keskittyneet aina samojen kujien varsille. Sisään mennessä silmään pistivät heti kultakorut. Oli myös vaatteita ja mausteita. Jonkin aikaa umpimähkään kuljeskeltuani menin välipalateelle kahvilaan. Mietin, mitä ostaisin tuliaisiksi. Aito pashmina-huivi oli toivomuslistalla, ja kohtapa sellainen kauppa löytyikin. Ostin huivin, ja kauppias hiukan ihmetteli, kun halusin nimenomaan aidon enkä sekoitekankaasta tehtyä. Muuan vaatekauppias houkutteli minut liikkeeseensä, jossa oli myynnissä antiloopinkarvasta tehtyjä shaaleja. Pitkien neuvottelujen ja teekupillisen jälkeen päädyin "heräteostamaan" sellaisen, vaikkei se matkabudjettiini sopinutkaan. Myyjät ovat tosi taitavia!
Kävely basaarin loputtomilla käytävillä väsytti, ja lähdin vähän lepäämään hotelliin. Seuraavaksi menin syömään lounaan lähistön ravintolaan. Tarjoilija sanoi olevansa Algeriasta, jossa ei kuulemma ollut löytynyt koulutusta vastaavaa työtä. Osasi monia kieliä. Ateria oli herkullinen.
Iltapäivällä kävelin Cagaloglu-hammamiin. Tilasin pesun ja hieronnan. Pesijämies oli voimakasrakenteinen. Hetken lämmiteltyäni kuumalla marmoripenkillä siirryin isolle marmoripöydälle, jossa käsittely alkoi. Pesu oli perusteellinen, käyttäen karheaa kinnasta. Seuraavaksi oli hieronta, joka oli vähintään yhtä tehokas. Jokainen sormikin käytiin lävitse! Ihme kyllä käsittely ei tuntunut jälkeenpäin epämiellyttävästi. Hieronnan jälkeen pesijä vaahdotti koko vartaloni ja pesi shampoolla hiukseni. Sitten hän kaatoi muutaman sangollisen huuhteluvettä päälleni. Lipun hintaan kuului vielä lasillinen kirsikanmakuista sulttaanijuomaa sekä tee. Niin olikin tämä päivä illassa, ja palasin hotelliin. Kävin vielä Gulhane-puistossa ja hotellissa pakkasin tavarat huomista lentoa varten. Olin tilannut kuljetuksen lentokentälle klo kuudeksi aamulla.

Aamulla heräsin jo klo 4.30 ja päätin nousta. Olin tuonut edelliseltä aamupalalta huoneeseen sämpylän, paikallisen vesirinkelin eli simitin sekä keitetyn kananmunan. Mutta valitettavasti olin laittanut edellisenä aamuna oveen Ei saa häiritä -lapun, joten murukahvia ei ollut, kun olin sen jo juonut. No, keitin sitten vain vettä palanpainikkeeksi. Tarkistin vielä, ettei mitään tavaroita jää, jätin viimeisen liiran kolikot pöydälle juomarahaksi kiitoskirjeen kera ja menin odottelemaan kuljetusta ala-aulaan. Sen oli määrä tulla klo 6, ja kun kello tuli 15 yli, aloin hermostua ja pyysin vastaanottovirkailijaa soittamaan matkatoimistoon. Hän rauhoitteli ja sanoi, että katsotaan vielä 5 minuuttia. No, sieltähän se pikkubussi tulikin, se oli kerännyt kaikki muut kentällemenijät ensin. Ajaja kaahaili ohi muista ja oli kentällä jo 20 minuutin päästä. Siellä oli kuitenkin pitkät autojonot, ja 10 minuuttia meni ennenkuin olimme sisäänkäynnillä. Sitten vain passintarkastukseen, jonne pääsi nyt huomattavasti nopeammin. Seuraavaksi ruumalaukku hihnalle, ja odottelemaan lähtöportille. Konetta alettiin täyttää hyvissä ajoin, ja viimeiset matkustajat tulivat puoli tuntia jälkeeni. Koneen noustua näin vielä viimeisen näkymän kaupunkiin, josta tunnistin maamerkit. Bosporinsalmen uusin siltakin, vuonna 2016 valmistunut, näkyi. Lento sujui hyvin, ja aamiaiseksi tarjottiin tomaatteja ja tomaattimunakasta sekä kahvia sämpylän kera. Katselin taas maisemia koneen nokkakameran kautta. Helsinki-Vantaalle laskeuduimme aikataulun mukaan helteiseen säähän. Enää passintarkastus ja ruumalaukun odottelu, ja matka oli ohi.

Yhteenvetoa matkasta.
Olin suunnitellut matkaa jo pari vuotta, ja passin hankinta tammikuussa käynnisti konkreettiset valmistelut. Hotellin varasin netin kautta jonkin matkaoppaan suosituksesta ja itsekin tutkittuani hotellitarjontaa Vanhankaupungin alueella. Hotelli osoittautui erittäin viihtyisäksi ja oli sijainniltaan erinomainen. Lentoja varten tilasin pariksi viikoksi hintavahdin, ja löysin Turkish Airlinesin suorat päivälennot, jotka ostin edullisesti.
Itse kaupunki yllätti minut positiivisesti. Se on hyvin siisti, ja kaikki tuntuu toimivan. Hintataso on noin puolet Suomen vastaavasta. Ruoka on hyvää, samoin turkkilainen kahvi. Ihmiset ovat auttavaisia ja kohteliaita. Useimmat kauppiaat ja yleisönpalvelijat osaavat hyvin englantia. Matto- ym. kauppiaat ovat melko aggressiivisia myyntipuheidensa kanssa, joten on syytä varoa, ettei tule tehtyä ostosta, jota myöhemmin katuu. Heillä on verkosto, jossa joku tarkkailee turistipaikoilla liikkuvia ulkomaalaisia, ryhtyy puheisiin ja johdattaa "sukulaisen" kauppaan. Siellä jutustellaan aluksi teekupposen kera, ja kauppias osaa johtaa puheita niin, että kaupasta on suorastaan epäkohteliasta kieltäytyä, jos on jo osoittanut vähääkään kiinnostusta myytävään tuotteeseen. Mutta jollakinhan heidänkin pitää elää.
Yllätyksekseni moni kauppias osasi muutaman sanan suomea. Valittivat, kun suomalaisia ei enää näy kaupungissa. Itse voin lämpimästi suositella Istanbulia omatoimimatkailijalle. Mistään levottomuuksista ei näkynyt merkkiäkään. Erdoganin kuvia oli kyllä joka lyhtypylväässä.
Pukeutumisessa ovat käytössä kaikki tyylit, aina naisten mustista pitkistä kaavuista nuorten tyttöjen revittyihin farkkuihin, kaikki sulassa sovussa, miehillä kokopuvusta farkkuihin. Koululaisilla näytti olevan koulupuvut. Turkin kieli on erilaista kuin mikään tähän asti oppimani, paljon saksalaista u:ta ja ö:tä sekä erilaisia lisämerkkejä. Muutaman sanan opettelin, kuten kiitos, tesekkur.