Kysyisin teiltä entisiltä jehovantodistajilta (meikämasa2.0) jotka kirjoittelette täällä miten VT on selittänyt sen ajatuksen ja opetuksen että Jumala on syrjäyttänyt oman omaisuuskansansa juutalaiset jonka kanssa hän on tehnyt liiton ja lupaukset iankaikkisesti ja sitten yhtäkkiä ottanutkin tilalle 1800-luvulla muutaman ihmisen perustaman järjestön? He sanovat sitä hengelliseksi Israeliksi. Näin eräs jt minulle selitti, hänen mukaansa juutalaisilla ei ole mitään merkitystä enää raamatun tapahtumien suhteen eikä Israelilla muutoinkaan. Vartiotorniseura ja järjestö on se ainoa joka merkitsee Jehovalle kaikkea ja se on kaikkien tulevien maailmantapahtumien (Harmagedon) keskipisteenä. Koko maailma kääntyy heitä vastaan ja haluaa tuhota heidät. Mutta heidän mielestään käykin toisin, muu kristikunta tuhotaan ja he säilyvät hengissä paratiisiin.
Tämä vaatii aikamoista mielenhallintaa ja aivopesua että yhtäkkiä alkaa siihen uskomaan. Vai ujutetaanko tuo vähitellen ihmisten mieliin. Missä vaiheessa tämä selitetään uusille tutkijoille ja kiinnostuneille? Miten Jehova on ilmoittanut että Jeesus vuonna 1914 tuli näkymättömänä maailmaan? Miten se on todettu ja todistettu jos Jeesus oli näkymätön? Kenelle Jehova puhui ja miten että tämä tiedettiin?
Paljon muuta ihmeellistä on opissa, ja se miten ihmiset kaiken sen ottavat todesta ihmetyttää tosi paljon.
Tämä vaatii aikamoista mielenhallintaa ja aivopesua että yhtäkkiä alkaa siihen uskomaan. Vai ujutetaanko tuo vähitellen ihmisten mieliin. Missä vaiheessa tämä selitetään uusille tutkijoille ja kiinnostuneille? Miten Jehova on ilmoittanut että Jeesus vuonna 1914 tuli näkymättömänä maailmaan? Miten se on todettu ja todistettu jos Jeesus oli näkymätön? Kenelle Jehova puhui ja miten että tämä tiedettiin?
Paljon muuta ihmeellistä on opissa, ja se miten ihmiset kaiken sen ottavat todesta ihmetyttää tosi paljon.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onhan korvausteologia saanut kannatusta muuallakin, vaikka sionisti-kristityt ovat eri mieltä.
Vartiotornin oppihimmelissä ajatus on lyhyesti selitettynä se, että kristillinen seurakunta 1. vuosisadalla otti lihallisen Israelin paikan, ja apostolien mandaatti on sitten usean mutkan kautta päätynyt Jehovan todistajien hallintoelimelle.
ooivoiiii 4.5.2018 12:36
" juutalaisilla ei ole mitään merkitystä enää raamatun tapahtumien suhteen "
-jehovantodistajilla ei ole muuten tekemistä Raamatun kanssa, paitsi joskus sieltä löytyy joku jae lahkonkin jonkin opin tueksi, ja muuten Raamattu on tunnettu kirja, joten se kannattaa mainita ovikelloja soiteltaessa.
Vartiotorniuskonnon mukaan on tietysti juutalaiset merkityksettömiä, sillä todistajat opettelevat ulkoa vartiotornia, ja toistavat sen.
Ajattelu on todistajilta kiellettykin vartiotornissa. Ihan totta, tarkista Turusen kirjasta painovuosi- numero- ja sivutiedot.
Raamatussa, ilm. 7 luvussa mainitaan 144 000 juutalaista, sukukunnittain ja sukukuntien nimetkin mainiten (4 - 8 jakeet)
Tämän on kristinopissa tulkittu merkitsevän ilmoitusta, että Herra ei ollut hylännyt Israelia, vaikka se tuolloin eli luopumustilassa.
(Vartiotorniuskonnossa 144 000 on taivaaseen mahtuvien määrä, ja taivas on heistä jo täyttynytkin lahkopresidentin v. 1935 näkemän unen mukaan joka uni otettiin vartiotorniinkin. Mutta taivas ei ole kuitenkaan täysi jos kirjauttaa itsensä vartiotorniseuran kortistoon taivaaseen menoa varten).
" Miten Jehova on ilmoittanut että Jeesus vuonna 1914 tuli näkymättömänä maailmaan? Miten se on todettu ja todistettu jos Jeesus oli näkymätön? "
-Vartiotorni kirjoitti ennen vuotta 1914 että tuona vuotena tulisi messiaan valtakunta perustetuksi maan päälle, maalliset valtakunnat Jumala särkisi ensin kuin saviastiat.
Sitten joskus 1940 -luvulla vartiotorni kertoi Jeesuksen näkymättömän paluun v. 1914.
Lisäksi se kertoi että v. 1918 Jeesus kävi vartiotorniseurassa kehumassa lahkoa.
(Oli kuitenkin myös moittinut joulunviettoa, ja joulunvietto kai korjattiin, kun lahkohistoriikissa Jehovantodistajat - jumalan valtakunnan julistajia, on valokuva vartiotorniseuran joulunvietosta vuonna 1926)
Olen kirjoitellut tästä asiasta ennenkin täällä.
Jehovan todistajat pitävät samana asiana "lupausta" ja Jumalan yksipuolista liittoa kansalleen Israelille.
Kansa on lihallinen Israel ja maailman kanssa tehty sovinto. Siis kaksi eri asiaa.
Voiko Jumala rikkoa lupauksensa?
Ei voi.
Room.11:1. "Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa"?
Mikä tässä on tämä kansa? Kristitytkö? Jehovan todistajatko?
Room.11: 1 jatkaa: "Ei toki. Olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin jälkeläinen, Benjamin heimoa."
Room.11:2. "EI JUMALA ole hylännyt kansaansa, jonka Hän edeltä käsin on valinnut."
Paatuneet Israelilaiset Hän on hylännyt, mutta jäännöksen Hän on armosta valinnut.
Nämä eivät ole Jehovan todistajia.
Kun tämä paatuneitten joukko on hylätty avasi se mahdollisuuden maailmalle päästä sovintoon.
Room.11:15.
Ja kun maailma on päässyt sovintoon, mitä tapahtuu juutalaisille?
Room.11:15. "Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä"? Ketkä? Juutalaiset.
Room.11:23. "Mutta myös nuo toiset (juutalaiset) oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon."
Vielä lisää Israelin kohtalosta. Siis lihallisten juutalaisten.
Room.11:25. ";paatumus joka on kohdannut osaa Israelin kansasta (nämä ovat lihallisia juutalaisia, Israelia) kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen.
Se ei ole vielä täynnä.
26. Sen tapahduttua KOKO ISRAEL on PELASTUVA,. . . "
Vielä asian ydin, joka kertoo sen miksi Jumala ei voi perua liittoaan:
27. "Ja tämä minun liittoni heidän kanssaan."
Jos joku väittää (Jehovan todistajat) että näin ei ole, on valehtelija ja tekee Jumalasta valehtelijan.
On vielä edessäpäin aika kun Israel herää ja tunnustaa Messias Jeshuan.
Silloin kansoista koottava määrä on täysi.
Silloin kuolleet heräävät eloon.Room.11:15. Se on se päivä kun Messias Jeshua tulee ja puhaltaa suureen pasuunaan. Se on ensimmäinen ylösnousemus.
Silloin Jehovan todistajat huomaavat että he puhuivat yhdessä jos toisessakin asiassa puppua ja he joutuvat siitä tilille.
Ethän sinä usko Jehovan todistajien harhaoppeihin?
manaat 4.5.2018 14:09
<>Voiko Jumala rikkoa lupauksensa?><
No ainakin tämän yhteyden Jeesus kykeni siihen kirkkain otsin, pidettiin sitten jumalana tai ei.
<>On vielä edessäpäin aika kun Israel herää ja tunnustaa Messias Jeshuan.><
Tosin Raamatun mukaan se on ollut jo 2000 vuotta myöhässä.
ooivoiiii 4.5.2018 12:36
<>...miten VT on selittänyt sen ajatuksen ja opetuksen että Jumala on syrjäyttänyt oman omaisuuskansansa juutalaiset...><
Vt-seuran alkumetreillä Russell oli siionisti ja hänen mukaan Palestiinaan palaa 144000 juutalaista ja sitten alkaa tapahtua. Rutherford olikin sitten antisemitisti ja selvä pesäero tehtiin OJT-kirjan ensimmäisessä painoksessa, joka häveliäisyyttä sitten poistettiin toisessa painoksessa:
”Tosiseikat ja ennustukset osoittavat, että luonnollisia juutalaisia ei enää milloinkaan oteta valituksi, uudelleen kootuksi kansaksi. Kansana he ovat törkeällä tavalla hylänneet Messsiaan, hänen totuutensa ja hänen valtakuntansa. Oli väärin toivoa heidän tulevan kootuiksi uudelleen Palestiinaan ja kääntyvän joukolla Jeesuksen Kristuksen puoleen ennen hänen toista tulemustaan ja merkkinä hänen valtakuntansa pikaisesta perustamisesta. Jumalan valtakunta perustettiin v. 1914 j. Kr.,ja silloin Kristus Jeesus sai käsiinsä Valtakunnan valtiuden Isänsä oikealla puolella. ilman että luonnolliset juutalaiset kääntyivät joukolla hänen puoleensa. He ovat aiheuttaneet paljon kärsimyksiä itselleen kaupallisilla, kapinallisilla menettelytavoillaan. He tulevat olemaan Saatanan ja hänen välikappaleittensa hyökkäyksen kohteina aina siihen asti, kunnes Harmagedonissa maa puhdistetaan kaikista Messias-Kristuksen vastustajista. Heidän ainoa toivonsa on sen tähden Jehovan Messiaan, Kristuksen Jeesuksen, hyväksyminen ja tuleminen hänen valtakuntansa suojelukseen.” (s. 212-213)
"miten VT on selittänyt sen ajatuksen ja opetuksen että Jumala on syrjäyttänyt oman omaisuuskansansa juutalaiset"
Tämän opetetaan tapahtuneen jeesuksen aikana, kun oma kansa järjesti hänet paaluun. Silloin kuulemma jumala hylkäsi juutalaiset. Raamatusta sovellettu kohta mm. mt 21:33-40. Täsmälleen tuo jae 38 sopii jeesukseen sitten.
" sitten yhtäkkiä ottanutkin tilalle 1800-luvulla muutaman ihmisen perustaman järjestön?" Tähän kysyt perusteita, johon ei ole antaa muuta kuin järjestön ajatusrakennelmia ilman raamatun tukea.
"He sanovat sitä hengelliseksi Israeliksi."
Täsmennyksenä tähän, että ne 144 kilovoideltua kuuluvat "hengelliseen israeliin" jt opissa. Ovat myös "morsian luokka" ja "karitsan, eli jeesuksen häät on tulossa" Hääkappalekin on jo järjestö sepittänyt itselleen ( kingdom song 147), "tuo valittu kansa on erikois omaisuutesi". Kuunteleppa tuo ja ajattele hääseremoniaa ja morsianta. Jotka ei ole voideltuja, eli eivät hörppää keväällä viiniä ja haukkaa leipää, ovat muita lampaita.
Nythän on muuten käynyt niin, että tämä on enää juutuupissa. 147 on uudessa laulukirjassa eri ja koko kappaletta en enää äkkiseltään selaillen löytänyt uudesta versiosta. Kirkastuikohan se hengellinen valo, vai menikö tällä morris sian luokalla pupu pöksyyn... Jos me ei ollakaan se morsian... Mutta vielä laulettiin, kun olis sielä toissa muistonvietossa. Tänä vuonna en enää ollu...
Eli siis koko järjestö ei ole "hengellinen israel", vaan pelkät järjestön voidellut. Kuolleet ja jäljellä olevat. Jos siis meinaat säilyä hengissä, sun on paras olla heidän yhteydessään. Sittenhän se supistettiin niin, että kaikki voidellut eivät anna hengellistä opetusta, vaan "monia ruokitaan muutamien välityksellä". Suoraan sanoen siis täytyy olla välilöissä governing bodyn kanssa.
Tämän vuoksi sitten ennen jeesusta olleilla "uskollisilla" on maallinen toivo. Eivät kuulu hengelliseen israeliin, muutaku vasta jessen kuoleman jälkeen pelkät voidellut.
mitäs muuta täs oli...
Ujutetaan vähin erin joo. Se oppi on semmonen rakennelma, että sen omaksumiseen tarvittiin mulla sen 3 vuotta säännöllistä viikoittaista "raamatun" tutkistelua 1-2h/vko ja päälle alkuun 2006 vuonna kolme kokousta viikossa n. 1,5 h/per kokous. ja myöhemmin kaksi/vko. Tämän jälkeen oli "pintaa raapaistu" sen verran, että olin kelvollinen kasteelle vuonna 2010. Oppi tulee tyyliin palanen sieltä ja toinen täältä ja lopulta siitä kyllä piirtyy kuva. Se vaikuttaa hyvältä, mutta kato tarkemmi! Ongelmia on karkeasti kolme.
Tosiasiat sotii sitä vastaan
Raamattu sotii sitä vastaan
Se on sisäisesti ristiriidassa
Miten se oppi sitten tarttui? Nyt kun jälkeenpäin mietin, se oli raskasta aikaa ja silloin on mieli herkkä tämmösille lafkoille. Ei siinä näe aluksi ongelmakohtia ja vaikka näkisikin, ne tuntuu niin pieniltä, että ne vaan ohittaa.
"Vartiotorniseura ja järjestö on se ainoa joka merkitsee Jehovalle kaikkea ja se on kaikkien tulevien maailmantapahtumien (Harmagedon) keskipisteenä. Koko maailma kääntyy heitä vastaan ja haluaa tuhota heidät. Mutta heidän mielestään käykin toisin, muu kristikunta tuhotaan ja he säilyvät hengissä paratiisiin. "
Näin se opetellaan ulkoa. Tässä sitten poliittiset vallat saavat päähänsä hyökätä uskontoja vastaan suunnilleen kaikkialla, koska "jumala panee ajatuksen heidän sydämeensä". Poliittiset vallat käyttävät etunenässä YK:ta tähän hommaan, jota sanottiin "ilmestyksen suuri huipentuma on käsillä" kirjassa pedon kuvaksi.
Tämän opin estämättä, joka kirjassa esiteltiin vuonna 1988, järjestö liittyi YK:n jäseneksi muutama vuosi myöhemmin. Tämä UN/DPI/NGO jäsenyys kesti kymmenkunta vuotta, jonka jälkeen järjestö kärähti ja erosi. Sitten hätävaleena selitti, että jäsenyys tarvittiin kirjastokortin takia, vaikka kuka tahansa saa mennä yk kirjastoon tutkimaan ilman jäsenyyttä.
"Miten Jehova on ilmoittanut että Jeesus vuonna 1914 tuli näkymättömänä maailmaan? Miten se on todettu ja todistettu jos Jeesus oli näkymätön? Kenelle Jehova puhui ja miten että tämä tiedettiin? "
No kun alunperin piti tulla täysin näkyvänä ja harma piti olla silloin. Ja kun niin ei käyny, piti paniikilla muuttaa paluu "hengelliseksi", eli näkymättömäksi. Ja "vain ne, joilla on hengellistä näkökykyä, saattoivat havaita sen".
Eikä tainnu jehova puhua kellekään, vaan ne keksi sen jälkikäteen, että jeesus kävi tarkastaas ja kehumas järjestön vuonna 1919, eli aika, ajat ja puoli aikaa myöhemmin. Tekee siis 3,5 vuotta myöhemmin vuoden 1914 syksystä, jolloin eka maailmansota puhkes.
En mää oo todennu tän olevan muutaku semmonen korttitalorakennelma.
Näin mulla on päähän tarttunu ja voi olla asiavirheitä.
Hasta luego tuntee kokemuksesta ja tutkimisen perusteella jt opit mua paremmin, joten en ylläty jos hän korjaa jotain tässä. Häneltä saa kyllä viitteitä jt kirjallisuudesta ja voi tarkistaa.
Ei jaksa kiinnostaa enää niin paljoa, että tarkistaisin ja nussisin joka pilkun jt opissa tarkasti.
Lähinnä semmosta viihdearvoa kynäilen tänne.
Halvat huvit vai halpa-arvoiset huvit?
Tyylin perusteella et ole koskaan ollutkaan aito todistaja vai kääntyikö takki lennossa ja kielenkäyttö vaihtui samantien. Ihmeellistä uhoamista.
Ottaako aivoon?
Itse olet niin syvällä suossa tuossa järjestössä.
Et enää mitenkään pääse siitä irti. Aivosi on täynnä järjestötöhnää. Täysin aivopesty so. . .lla.
Ei käy kuule katteeks.
Loppuun asti. Ei ota aivoon, hämmästyttää vain.
Eikö sinustakin ole järkevää keskittyä vaikeiden asiakysymysten sijaan mihin tahansa muuhun, esim. pohtimaan muiden kirjoittajien taustoja ja motiiveja. Vain tällä tavalla ymmärtäväisesti toimien voi päästä kohti totuuden™ täydelliseen tuntemiseen.
Hasta_luego 4.5.2018 22:39
"""Rutherford olikin sitten antisemitisti ja selvä pesäero tehtiin OJT-kirjan ensimmäisessä painoksessa, joka häveliäisyyttä sitten poistettiin toisessa painoksessa:
”Tosiseikat ja ennustukset osoittavat, että luonnollisia juutalaisia ei enää milloinkaan oteta valituksi, uudelleen kootuksi kansaksi. Kansana he ovat törkeällä tavalla hylänneet Messsiaan, hänen totuutensa ja hänen valtakuntansa. Oli väärin toivoa heidän tulevan kootuiksi uudelleen Palestiinaan ja kääntyvän joukolla Jeesuksen Kristuksen puoleen ennen hänen toista tulemustaan ja merkkinä hänen valtakuntansa pikaisesta perustamisesta. Jumalan valtakunta perustettiin v. 1914 j. Kr." (s. 212-213) """
-Onko siis tuo vartiotorniseura "jehovakanava" kuten se itse kirjoittaa ?
ProppuLeena 5.5.2018 10:45
<>-Onko siis tuo vartiotorniseura "jehovakanava" kuten se itse kirjoittaa ? ><
Onhan tuo juuri se kanava, joka esittää saaneensa Jehovalta virkamääräyksen vuonna 1918/1919. Tuota kanavaa on mm. Hesekielin esikuvan mukaisesti myös nimitetty Jehovan voidelluksi profeettaluokaksi vuoden 1975-maailmanlopun alla.. Sikäli osuvaa, että myös Hesekiel ennusteli huteja.