URANSA alussa siksi hänet valittiin PÄÄMINISTERIKSI tekemään LIKAISEN työn Kokoomuksen puolesta. Berneri kuuluu myös KYYKYTYS joukkueeseen ehkä jopa KÄRKI pelaajana ?
Tiedoksi Sipilä harjoitteli kyykyttämistä jo
kempeleoy13
7118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nimenomaan näin on !
Veroparatiisien berner on keinottelijoiden ja kansallisvarallisuuden kaappaajien "aivo". Sipilä esittää hömelöä insinööriä, mutta on todellisuudessa jään kylmä saneeraaja, joka lohkaisee Suomesta arvokkaat osat keinottelijoille.
Kepun veroparasiitti-osasto ryöstää jopa kokoomuslaiset niin, että tukiaisten maksukyky kepualueille vaarantuu.
Tiiäks kuinka vaikkapa Ben Syskoomikko liittyy Niinistön vaalikampanjaan vai joko hän o antanu selvityksentsasavallan jonka Sauli pyysi ajankohtaslähetykses ressalle vaalirahatuesta k usiinä oli jotaki laillista epistä sen mokasen lain mukaan ? Ja siitä kun hän oli vaaliraha päällikönä .. kuka selittää et "se oli siihen aikaan aivan laillista " vaaliraha suunnittelua..ja itte ressa ei kerkii tietää mitää ku verorahasummia lopataan
ties minne . Ei ennen tai jälkeen vaalivalinnan.
Vitun mummut, äänesti Sipiläntollon valtaan!
http://www.kaleva.fi/juttutupa/uskonto/lestadiolaispiireissa-hyvaksikayttoa-luultua-enemman/2917596?page=5#reply_2924824
Ällötys-ällötys-sarja.
https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
Kokemuksesta en keneenkään "uskovaisena" esiintyvään luota, täysin toista takana.
Kas tässä tietoa rikollisen tekoja:
http://liberalismi.net/wiki/Antti_Rinne
Taloyhtiöstä saamme petoksen uhrin kertomaa...
Sipilän oikeistohallituksen jatkuva väärän tiedon levittäminen ovat yksi luova ratkaisu tilanteessa, jossa SDP:n ja muiden oppositiopuolueiden kannatus nousee sitä mukaa kuin hallituspuolueiden laskee. Lisää luovia ratkaisuja on odotettavissa juhannukseen asti ja ylikin, kun sote- ja maakuntalainsäädännön käsittely valiokunnissa viivästyy ihan vain työn paljouden takia.
Hallitus yrittää hoputtaa valiokuntia tekemään työnsä samalla tavalla kuin se itse on esityksensä laatinut. Se metodihan kuuluu tunnetusti, että tehdään nyt kiireellä tämmöinen ja katsotaan, mitä siitä käytännössä seuraa. Viilataan sitten, kun virheitä löytyy ja vaikka kansa kärsii seuraukset.
Niitä virheitä on löytynyt paljon, ja vielä enemmän lakipaketissa on sellaisia vikoja, joita lainvalmistelijat eivät ole huomanneet edes ajatella. Yksi ongelma on neuvolatoiminnan yksityistäminen, jota kuulemma ei tule. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon mukaan maakunnat, joita ei vielä ole olemassa, ovat niin päättäneet asiassa, jota ne eivät vielä ole voineet päättää.