Kyllä vanha kirkko tiesi. Vai tiesikö?

Minä-vaan-kyselen

Raamatussa ei ole vaatimuksia kasteveden suhteen. Kun oli vettä, niin siinä saattoi kastaa henkilön, joka oli kuullut ja uskonut evankeliumin.

Sittemmin mukaan tuli kaikenlaista ylimääräistä. Päätettiin, että kastevedestä piti ensin ajaa pois demonit. Pitkässä rukouksessa vesi pyrittiin saamaan uudestisynnyttäväksi, niin, että se olisi täynnä Pyhää Henkeä ja vaikuttaisi kastettavaan. Siis vauvaankin. Sarum-rituaaleissa pappi rukouksen jälkeen teki risti kädessään ristin merkkiä kastealtaan yllä. Sitten hän heitti sitä vettä neljään ilmansuuntaan. Ja hän puhalsi veteen kolmesti ristin muotoisesti. Ja myös tiputti palavasta kynttilästä vahaa veteen taas ristin muodossa. Ja sama toistettiin vielä öljyllä.

Samanlaisia juttuja ovat tavat, joissa kastettavan suuhun laitettiin suolaa, silmiin syljestä ja savesta tehtyä tahnaa ym.

Mitä mieltä olette? Tiedettiinkö ensimmäisten vuosisatojen kirkossa aina mitä tehtiin, vai pääsikö mukaan luikertelemaan elementtejä taikauskosta ja pakanallisuudesta?

9

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suolallalähtee

      Aika vähän kommentointia, ehkä ovat suolaa ja öljyä hankkimassa perisyntiä vastaan.

    • Pyhä-yksinkertaisuus

      Pitäs varmaan koittaa noita vanhoja tapoja. Jospa kirkko vielä nousisi, kun kersat kastettais kunnolla käsitellyllä vedellä? Köh köh.

    • Sepeliittus

      Uskonnollisuus ottaa herkästi mukaansa uskolle vieraita aineksia. Erikoisia ja omalaatuisia tapoja ja selityksiä.
      Tämä on todettavissa vahvasti jo säilyneistä teksteistä, 'Kahdentoista apostolin opetuksista'.
      Niinkö äkkiä alkoi luisuminen uskosta uskonnollisuuteen.

      Jo Uuden Testamentin ensimmäisiin kirjoihin, evankeliumeihin, tuntuu tulleen mukaan uskonnollisuuden vaikutuksia.
      Paavalin kirjeiden kopioita pidetään kai autenttisimpina teksteinä Uudessa Testamentissa. Tämä antaa viitteitä siitä että jo apostoleilla oli käytäntönä ihmeteltäviä erikoisuuksia.
      Vai onko Paavalin kirjeitäkin sörkitty kopiontivaiheissa? Tosin ei asiaa muuta miksikään vaikka olisivatkin täysin Paavalilta lähtöisin.

      • ljhfaljbalsvb

        "Erikoisia ja omalaatuisia tapoja ja selityksiä."

        Yksi erikoisimmista on se, että vauvat pitää kastaa. Niin kuin ne muka pelastuisivat siinä.


      • oihölömöisyyttä
        ljhfaljbalsvb kirjoitti:

        "Erikoisia ja omalaatuisia tapoja ja selityksiä."

        Yksi erikoisimmista on se, että vauvat pitää kastaa. Niin kuin ne muka pelastuisivat siinä.

        Kirkossa on suurin osa ihmisiä joilal on kauhea taianomainen pelko kastamattajättämisistä!
        äitivainaani kertoi kuinka pidettiin vauvan tyynyn alla virsikirjaa, ettei kele käy vaihtamassa tervettä vauva ajohonkin sairaaseen, sihen asti että saatiin kastetoimitus tehtyä!

        tällaisella mentaalilla tämä suokuokan kansa on sitä niinsanottua kristillisyyttään ylläpitänyt ja pappi on ollut heti jumalasta seuraava, jota jo kaukaa kumarrettiin ja varattiin nisukaffia suurelle jumalan miehelle.

        sitten he ovat ovat kovasti uskovinaan että vauvalla on usko, kun ei itselläänkää n vanhemmilla ole mitään uskoa, mutt avaavilla sentään on, ja pakkohan sellainen on sitten kastaakkin, eikö ole hauskaa !

        ikäänkuin sanotaan että kun nyt pyörään on saatu pyöreä pyörä, niin pakkohan sillä on silloin ajaa!


      • uujestikastaja
        oihölömöisyyttä kirjoitti:

        Kirkossa on suurin osa ihmisiä joilal on kauhea taianomainen pelko kastamattajättämisistä!
        äitivainaani kertoi kuinka pidettiin vauvan tyynyn alla virsikirjaa, ettei kele käy vaihtamassa tervettä vauva ajohonkin sairaaseen, sihen asti että saatiin kastetoimitus tehtyä!

        tällaisella mentaalilla tämä suokuokan kansa on sitä niinsanottua kristillisyyttään ylläpitänyt ja pappi on ollut heti jumalasta seuraava, jota jo kaukaa kumarrettiin ja varattiin nisukaffia suurelle jumalan miehelle.

        sitten he ovat ovat kovasti uskovinaan että vauvalla on usko, kun ei itselläänkää n vanhemmilla ole mitään uskoa, mutt avaavilla sentään on, ja pakkohan sellainen on sitten kastaakkin, eikö ole hauskaa !

        ikäänkuin sanotaan että kun nyt pyörään on saatu pyöreä pyörä, niin pakkohan sillä on silloin ajaa!

        joilal", "n", "mutt", "avaavilla", "kastaakkin"

        Myö uujestikastajat ei uskota Raamattua eikä me osata kirjottaakaan! Eikä me etes uskota Raamattua vaan me uskotaan että ei uskoa tarvita pelastumiseen kaikilla immeisillä, niin me uskotaan.


      • Sepeliittus

        Pääsy Jumalan lapseksi on sillä joka uskoo Häneen, jonka Jumala on lähettänyt, Jeesukseen. Näin uskossa Herran turvaava, Herran käsiin elämänsä antanut on uudestisyntynyt elävään toivoon ja on saanut Pyhän Hengen, mikä lapseuden henkenä on rauhan antava todistus hänen sisimmässään. Jumalan lapsi on uskosta vanhurskautettu ja saa elää anteeksiantamuksessa.

        Uskovaisten lapset vauvasta, heti syntymästään alkaen uskovat, elävät siinä uskossa ja luottamuksessa kuin vanhempansakin. Itse he uskovat mutta samassa uskossa, mitä pienempi, sitä ehdottomammin.

        Tämä, uskonvanhurskautus uskosta, on tosiasia uskovaiselle.
        Koska uskonvanhurskaudessa on pääsy Jumalan lapseksi , ja siinä on täysi vanhurskaus, kaikki mitä siihen yritetään lisää edellyttää, ei ole uskosta, vaan se on synti.

        Mikä rooli on kastamisella?
        Kirkon käytäntö kastaa kirkon jäsenten vauvat tulee Uuden Testamentin teksteistä, sieltä apostolien toiminnasta eli käytännöstä.
        Tämä tosiasia ei muuksi muutu kovaa huutamallakaan.

        Uudessa testamentissa kerrotut kristinuskoon kastamiset ovat kasteita uudestisyntymään. Kasteessa saadaan synnit anteeksi ja siten hyvä omatunto: hyvän omantunnon pyytämistä, syyllisyydestä vapautuminen: Hyvän omantunnon liitto: saa elää anteeksiantamuksessa, so. armoliitossa (jos me valkeudessa vaellamme, Jeesuksen veri puhdistaa ...)

        Uskovaisen kastamisella ei ole mitään tarkoitusta, merkitystä, sisältöä tai salaista vaikutusta. Uskovainen on jo uskovainen, uskosta täysi, kaikki, vanhurskaus Jumalan silmien edessä. Hänet on haudattu yhdessä Kristuksen kanssa kuolemaan ja yhtäläiseen ylösnousemukseen. Matkaliitto on alkanut kunhan loppuun asti säilyttää uskonluottamuksen.

        Uuden testamentin teksteistä löytyy siis ilmoituksia monestakin kohdasta, kuinka uskosta on pääsy Jumalan lapseksi. Nämä kohdat eivät kerro kastamisesta mitään.

        Apostolien toiminnasta kertovista teksteistä ja jo itse Paavalinkin uudestisyntymästä kertovasta tapahtumasta on todettavissa, että kasteessa uudestisynnytään. Voisi tulla siihen tulokseen, että vain kasteessa uudestisynnytään ja pitää olla kastettu ennen kuin voi ja saa olla Jumalan lapsi.
        Tämä on syy miksi apostolit kastoivat kaikki perhekunnan henkilöt eivätkä jättäneet toisten kohdalla odottamaan 'otollisten' edellytysten toteutumista. Apostolien käsitys ei ollut se mitä löytyy nykyään ns. vapaiden suuntien piireistä vallan: tulevatko lapset aikanaan uskoon vai eivätkö he tule.

        Elävä usko on todellisuutta uskon luottamuksen kautta. Siihen ei mahdu mitään traditionaalista toimintaa väliin. Ahtaasta portista ei mahdu mukana repussa mitään , ei sitä reppuakaan.
        Uskovainen, turvatessaan Herraan, ei ajattele: 'koska minut on kastettu'.

        Teknisellä konseptilla kastaen toteutunut apostolien alkama kirkon leviäminen näkyy arkitodellisuudessa.
        Toisaalta kukaan ei ole koskaan kyennyt oikeasti selittämään miksi uskovainen kastetaan, vääriä selityksiä on.
        Mihinkään muuhun päätelmään ei tule kuin että kaikki kastamiset voidaan lopettaa.


      • tojellinennelo
        uujestikastaja kirjoitti:

        joilal", "n", "mutt", "avaavilla", "kastaakkin"

        Myö uujestikastajat ei uskota Raamattua eikä me osata kirjottaakaan! Eikä me etes uskota Raamattua vaan me uskotaan että ei uskoa tarvita pelastumiseen kaikilla immeisillä, niin me uskotaan.

        kylläpäs nyt olit nokkela !

        ei ihme sentään, kuinka suuria vesi on saanut aikaan sinussa.


    • Kirjakääröt

      Joh.9:6 Biblia (1776). Kuin hän tämän sanonut oli, sylki hän maahan ja teki loan syljestä ja voiteli sokian silmät. Kirjoitetaan: sokean.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3010
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2184
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1594
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1057
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe