Jos helluntailaiset olisivat Oikeasti Kristittyjä,

niin kyllähän heidän silloin kuuluisi keskustella asiallisesti ja rakentavasta Raamatun UT mukaisesta ja perustuvasta, ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästä ja täyttävästä kaikille hyväksi Kristillisyydestä. Siitä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" olevasta ja riittävästä. Mutta kun ei! Täällä ei ole kukaan muu ollut edes millään tavalla kiinnostunut keskustelmaan siitä. Kaikesta muusta kylläkin, ns. "vääntävät", kiistelevät ja arvuuttelevat.

Vaikka Kristitityt ovat kutsuttu Totuuden julkituojiksi. Kaikkia muitakin siihen Oikeaan. Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen, Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön voittaviksi.

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin tähän kaikille hyväksi Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen HERÄTYKSEKSI. Ns. HUUTAVAN ääni!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Herätyys kirjoitti:

niin kyllähän heidän silloin kuuluisi keskustella asiallisesti ja rakentavasta Raamatun UT mukaisesta ja perustuvasta, ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästä ja täyttävästä kaikille hyväksi Kristillisyydestä. Siitä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" olevasta ja riittävästä. Mutta kun ei! Täällä ei ole kukaan muu ollut edes millään tavalla kiinnostunut keskustelmaan siitä. Kaikesta muusta kylläkin, ns. "vääntävät", kiistelevät ja arvuuttelevat.

Vaikka Kristitityt ovat kutsuttu Totuuden julkituojiksi. Kaikkia muitakin siihen Oikeaan. Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen, Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön voittaviksi.

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin tähän kaikille hyväksi Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen HERÄTYKSEKSI. Ns. HUUTAVAN ääni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu