Amerikkalainen lahkouskonto Jehovan Todistajat on joutunut pahoihin vaikeuksiin Venäjällä.sen toiminta on kielletty ja toimitiloja pakkolunastetaan valtion haltuun.Uutinen kertoo asian venäjäviha mielessä.Aikaisemmin iltalehti ja IS arvosteli voimakkaasti Jehovan todistajien käytäntöjä suomessa.Nyt he ovat kuitenkin marttyyrejä kun asia tapahtuu Venäjällä.Suomessa Jehovan todistajia vainotaan aivan samoin kun Venäjällä.Netti on täynnä vihakirjoituksia Jehovia vastaan.Jopa evankelista Pasi Turusella on paljon YOUTUBESSA vihaohjelmaa Jehovan todistajista.Jehovan todistajien lapsia kiusataan kouluissa ja sitä ei edes pidetä kristillisenä yhteisönä esimerkiksi siksi koska he eivät pidä Jeesusta Jumalana vaan Jumalan Poikana.
Jehovan todistajat tulevat suomeen kiusattavaksi
TuuliviiriLehdet
4116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kysykää Helluntailaisilta,Lestadiolaisilta,Adventisteilta,Vapaakirkkolaisilta ja Luterilaisilta että mitä mieltä he ovat Jehovan Todistajista?
No voi kamala, kun kiusataan, ettei pidetä edes kristillisenä yhteisönä. Johtuiskohan siitä, ettei se ole kristillinen liike? Harhaoppia, jonka seuraajat kärsivät. Ihmeellisiä kyttäyssääntöjä ym. Eikö Jehovissa käsketä katkaisemaan kaikki välit eronneeseen?
Kenen rahoilla nuo kiertävät ovelta ovelle? Täälläkin muutama nuorehko parhaassa työiässä oleva ramppaa pitkin ja poikin tyrkyttämässä elämänkatsomustaan keskellä kirkasta työpäivää.
Miksi Jehovan Todistajat kulkevat heidän luona "käännyttämässä" tietäen että suomalaisista on suurin osa luterilaisia.Annetaan jokaisen uskoa omaan Jumalaansa,eikä käydä kiusaamassa ovilla.Kirkot ja Valtakunnansalit ovat rakennuksia joissa löytää kyllä sen uskonnon mitä kaipaa!