Kokenut ensihoitaja kertoo väkivallanuhasta

Avunantajaa ei enää kunnioiteta. https://yle.fi/uutiset/3-10194190
46526
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Persujen vihakampanjat alkavat tuottaa tulosta.

1Äänestä
  • Jäikö lääkkeet taas ottamatta?

    1Äänestä

Vihaiset viranomaisia ja auttajia vihollisinaan pitävät isänmaalliset kansallismieliset ja päihteiden väärinkäyttäjät sekä alkoholistit ovat kasvava vaara ensihoidolle, palomiehille, poliisille ja vapaaehtoiselle ensiavulle sekä vapaaehtoisille ensivastepäivystäjille. Kunnioitus auttajia kohtaan tosiaan on kadonnut ja vaatii tiukkoja lakimuutoksia siten, että pelastusmiehistön vastustamisesta saa saman tuomion kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Isänmaalliset on pakotettava kunnioittamaan pelastajia.

1Äänestä
  • Ensihoitajien ja poliisien työ on kyllä viime vuosina muuttunut vaarallisemmaksi, mutta siihen on syynä jokin ihan muu kuin isänmaalliset suomalaiset. Ihan vinkiksi, että ennen syksyä 2015 ei pelastajille tarvinnut jakaa luotiliivejä ja -kypäriä, eikä julkisia paikkoja tarvinnut suojella raskailla ajoneuvoilla ja betoniesteillä. ;-)

    Äänestä

Entäs neeeeeegerit sitten ???? Niiden ei tarvii kunnioittaa mitään kunhan rahaa tulee seinästä.

1Äänestä

Väkivalta ensihoitajia kohtaan on niin tyhjentävän laatuista tyhmyyttä, että en oikein usko, että rangaistusten koventaminenkaan auttaa mitään. Niin toivottomia tapauksia varten on varmaan jaettava lopetuspyssyt ensihoitajille.

"Suomen Ensihoitoalan Liitto, Suomen Palomiesliitto ja Tehy vaativat yhdessä muutosta rikoslakiin. Liitot tahtovat saada rangaistukset pelastus- ja ensihoitotyötä tekeviä kohtaan tehdyissä rikoksissa samalle asteikolle kuin mitä ne ovat virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. "

Äänestä
  • Noh, tilanne on jo se, että ensihoidolle ja palomiehille on jouduttu jakamaan samanlaiset luotiliivit kuin poliisilla on käytössään. Väkivalta ja torjunta yhteiskunnan viranomaisia kuten pelastuslaitoksen ensihoitajia kohtaan kasvaa koko ajan mitä kauemmas yhteiskunnasta isänmaalliset ja muut mielenterveysongelmaiset syrjäytyvät. Tilanne on pian se, että kaikki auttajat, olivatpa vapaaehtoisia tai ammattilaisia tarvitsevat suojakseen luotiliivit ja sähkölamauttimet.
    Kansallismielisen ihmisvihan ja kaunan kasvulle Suomessa täytyy laittaa stoppi ennen kuin joku auttaja kuolee isänmaan ystävän kostoon.
    Samoin kaikki pahasti mielenterveyspotilaat tulisi sulkea yksiselitteisesti suljetuille osastoille tai vankilaan olemasta uhka yhteiskunnalle.
    Auttamista vastustavia "äijäilijöitä" isänmaallisia tullaan jatkossa hoitamaan vastentahtoisesti ja väkisin lupaa kyselemättä ja tarvittaessa sitten vaikka nukutettuna jotta ensihoito saadaan tehtyä.

    Äänestä

  • vaarallinentilanne kirjoitti:

    Noh, tilanne on jo se, että ensihoidolle ja palomiehille on jouduttu jakamaan samanlaiset luotiliivit kuin poliisilla on käytössään. Väkivalta ja torjunta yhteiskunnan viranomaisia kuten pelastuslaitoksen ensihoitajia kohtaan kasvaa koko ajan mitä kauemmas yhteiskunnasta isänmaalliset ja muut mielenterveysongelmaiset syrjäytyvät. Tilanne on pian se, että kaikki auttajat, olivatpa vapaaehtoisia tai ammattilaisia tarvitsevat suojakseen luotiliivit ja sähkölamauttimet.

    Yritä vaikuttaa kepuporvari Sipilän hallitukseen joka säästää ja leikkaa koko ajan.

    onko isänmaallisuudessa sinun mielestä jotakin vikaa vai mitä tämä hörhö uikuttaa vedä jo se pääs pois perseestäsi ja rupea heggitämään raitista ilmaa niin selviät tuosta katastroofisa joka sua vaivaa.

    Äänestä

  • suomikunniaan kirjoitti:

    onko isänmaallisuudessa sinun mielestä jotakin vikaa vai mitä tämä hörhö uikuttaa vedä jo se pääs pois perseestäsi ja rupea heggitämään raitista ilmaa niin selviät tuosta katastroofisa joka sua vaivaa.

    Isänmaallisuus on ihmisvihaa, rasismia, tolkutonta väkivaltaa ja eriarvoistamista. Oikeastaan isänmaallisuuden ainoa todellinen nimi on natsismi. Isänmaallisten mielestä on ollut todella isänmaallista heitellä mm. SPR:n vapaaehtoisia auttajia polttopulloilla ja vastustaa poliisia "polpona" kun poliisi kävi ottamassa rikollisen Ilja Janitskinin kiinni väkisin ja tuomassa Suomeen tuomiolle. Minä tulen taistelemaan väsymättä ja taipumatta isänmaallisia ja teidän isänmaatanne sekä sen arvoja vastaan monikulttuurisen, moniarvoisen ja modernin avoimen yhteiskunnan puolesta. Suomen puolesta, joka noudattaa ihmisoikeussopimusta, pakolaissopimuksia, kuuluu EU:hun ja kaikkiin gobaalin maailman päätöksentekoelimiin ja YK:hon.

    Äänestä

  • rikosihmisyyttävastaan kirjoitti:

    HÄH?

    Äänestä

  • vaarallinentilanne kirjoitti:

    Noh, tilanne on jo se, että ensihoidolle ja palomiehille on jouduttu jakamaan samanlaiset luotiliivit kuin poliisilla on käytössään. Väkivalta ja torjunta yhteiskunnan viranomaisia kuten pelastuslaitoksen ensihoitajia kohtaan kasvaa koko ajan mitä kauemmas yhteiskunnasta isänmaalliset ja muut mielenterveysongelmaiset syrjäytyvät. Tilanne on pian se, että kaikki auttajat, olivatpa vapaaehtoisia tai ammattilaisia tarvitsevat suojakseen luotiliivit ja sähkölamauttimet.
    Kansallismielisen ihmisvihan ja kaunan kasvulle Suomessa täytyy laittaa stoppi ennen kuin joku auttaja kuolee isänmaan ystävän kostoon.
    Samoin kaikki pahasti mielenterveyspotilaat tulisi sulkea yksiselitteisesti suljetuille osastoille tai vankilaan olemasta uhka yhteiskunnalle.
    Auttamista vastustavia "äijäilijöitä" isänmaallisia tullaan jatkossa hoitamaan vastentahtoisesti ja väkisin lupaa kyselemättä ja tarvittaessa sitten vaikka nukutettuna jotta ensihoito saadaan tehtyä.

    Niitä luotiliivejä ja -kypäriä alettiin jakamaan ensihoidolle syksyn 2015 jälkeen. Ja mitäs silloin tapahtuikaan kautta Euroopan? :P

    Äänestä

  • kghgxd kirjoitti:

    HÄH?

    Anna noitten avohoitopotilaitten vaan toteuttaa itteesä rauhassa? :P Menee vaan meiltä veronmaksajilta enemmän rahaa jos niille joutuu määräämään vahvemmat ja kalliimmat lääkkeet!? :/

    Äänestä

  • vaarallinentilanne kirjoitti:

    Noh, tilanne on jo se, että ensihoidolle ja palomiehille on jouduttu jakamaan samanlaiset luotiliivit kuin poliisilla on käytössään. Väkivalta ja torjunta yhteiskunnan viranomaisia kuten pelastuslaitoksen ensihoitajia kohtaan kasvaa koko ajan mitä kauemmas yhteiskunnasta isänmaalliset ja muut mielenterveysongelmaiset syrjäytyvät. Tilanne on pian se, että kaikki auttajat, olivatpa vapaaehtoisia tai ammattilaisia tarvitsevat suojakseen luotiliivit ja sähkölamauttimet.
    Kansallismielisen ihmisvihan ja kaunan kasvulle Suomessa täytyy laittaa stoppi ennen kuin joku auttaja kuolee isänmaan ystävän kostoon.
    Samoin kaikki pahasti mielenterveyspotilaat tulisi sulkea yksiselitteisesti suljetuille osastoille tai vankilaan olemasta uhka yhteiskunnalle.
    Auttamista vastustavia "äijäilijöitä" isänmaallisia tullaan jatkossa hoitamaan vastentahtoisesti ja väkisin lupaa kyselemättä ja tarvittaessa sitten vaikka nukutettuna jotta ensihoito saadaan tehtyä.

    Miksi ei sanota rehellisesti, että kyseinen väkivalta sikisi maahantunkeutuneiden myötä. VOKeissa virka-auttajat alkoitivat pelätä itsensä puolesta. Sieltä se on levinnyt ympäröivään yhteiskuntana.

    Tämäkin asia on järjettömän maahanmuuton mukanaan tuoma seuraus.

    Äänestä

  • tosi.on kirjoitti:

    Koska se suurin vaara ensihoidolle eivät ole maahanmuuttajat vaan YLE:n lehtijutunkin mukaan päihteiden käyttäjät, mielenterveysongelmaiset ja kostonhaluiset syrjäytyneet isänmaalliset. Osa isänmaallisista ei pidä edes poliisia enää auktoriteettina vaan poliisi on isänmaallisille vihollinen, jota isänmaalliset kutsuvat pilkkanimellä "polpo", eli poliittinen poliisi. Tälläkin palstalla paljon käytetty solvaus poliiseja kohtaan.

    Äänestä

  • suomalaisetvaara kirjoitti:

    Jos+ensi+avussa+joutuu+olemaan+vähän+pitempään,+niin+oppii+tuntemaan+myös+hoitajat.+Ne+jättävät+kaikki+letkut+ja+piuhat+paikoilleen+yöksi,+eikä+välitä+siitä,+miten+potilas+voi+nukkua+hänen+vartaloonsa+kiinnitettujen+piuhojen+pitimien+kanssa.+Niitten+kanssa+ei+voi+nukkua+muut+kuin+fakiirit.+Lisäksi+välinpitämätön+suhtautumien+ja+asioitten+hidas+toimittaminen+ärssyttää.+Ensihoitajien+työ+ja+sairaan+hoitajien+työ+on+tänäpäivänä+sitä+että+sitä+näyttöpäätettä+tuijotetaan+noin+70%+työ+ajasta,+unohdellaan+paljon+asioita+joita+potilas+on+pyytänyt.+Syytä+on+hoitajissa+sekä+hoidettavissa.

    Äänestä

  • suomalaisetvaara kirjoitti:

    Koska se suurin vaara ensihoidolle eivät ole maahanmuuttajat vaan YLE:n lehtijutunkin mukaan päihteiden käyttäjät, mielenterveysongelmaiset ja kostonhaluiset syrjäytyneet isänmaalliset. Osa isänmaallisista ei pidä edes poliisia enää auktoriteettina vaan poliisi on isänmaallisille vihollinen, jota isänmaalliset kutsuvat pilkkanimellä "polpo", eli poliittinen poliisi. Tälläkin palstalla paljon käytetty solvaus poliiseja kohtaan.

    Vai niin? :D Vai oikeen YLE kirjotti ihan et "kostonhaluiset syrjäytyneet isänmaalliset"? :P :D No ei sulla sit linkkiä olis laittaa? :)

    (Mistä näitä kajahtaneita suvakkeja riittää!? :/ )

    Äänestä

Eikös se ollut se huussiseuran naisen apinamies joka ryhtyi pahoinpitelmään portsareita eräissäkin linnan juhlissa.

Kaikki se mitä näkee kaupungeissa tapahtuvan, osoittaa että muualta saapuneet terroristielukat ovat heikentäneet turvallisuustasoa rajusti. Kohta ollaan kuin Ruotsi, missä terroristimatut pitävät valtaa yli Ruotsin viranomaisten monilla alueilla, minne ei ruotsalinen laivalvoja tai pelastustyöntekijä uskalla mennä. Erästäkin pientä poikalasta matumiesjoukko raiskasi VOKissa tuntikusia, ja kun poliisi hälytettiin auttamaan, luikki partio häntä koipien välissä pakoon tapahtumapaikalta kun matut uhkasivat tappaa, ja jatkoivat lapsen raiskaamista itsestäänselvänä oikeutenaan.

Äänestä
  • Kyllä se suurin uhka auttajille ovat väkivaltaiset isänmaalliset idiootit, huumeiden käyttäjät ja alkoholistit sekä mielenterveyspotilaat joiden oikea paikka olisi suljetulla osastolla eikä avohoidossa. Kaikkein kusipäisintä ensihoitoa vastustavaa sakkia ovat nämä idiootit isänmaalliset nuijat jotka tälläkin palstalla ovat rääkyneet etteivät luovuta verta eivätkä salli SPR:n ambulanssimiehistön hoitaa itseään. Isänmaalliset kansallismieliset ovat niin pitkälle yhteiskunnasta syrjäytyneitä luusereita, että heille ensihoitokaan ei ole enää mikään määräävä auktoriteetti.

    Äänestä

  • isänmaallisetvaarallisia kirjoitti:

    Kyllä se suurin uhka auttajille ovat väkivaltaiset isänmaalliset idiootit, huumeiden käyttäjät ja alkoholistit sekä mielenterveyspotilaat joiden oikea paikka olisi suljetulla osastolla eikä avohoidossa. Kaikkein kusipäisintä ensihoitoa vastustavaa sakkia ovat nämä idiootit isänmaalliset nuijat jotka tälläkin palstalla ovat rääkyneet etteivät luovuta verta eivätkä salli SPR:n ambulanssimiehistön hoitaa itseään. Isänmaalliset kansallismieliset ovat niin pitkälle yhteiskunnasta syrjäytyneitä luusereita, että heille ensihoitokaan ei ole enää mikään määräävä auktoriteetti.

    Tuskin maahanmuuton ongelmat Suomessa poikkeavat täysin Ruotsin vastaavista, koska samanlaisia raiskaajaelukoita ja terroristeja on ängennyt pilvin pimein mlempiin maihin. Ja onhan Ruotsin poliisi jo kauan sitten myöntänyt olevansa ns. kusessa juuri rikollisten matujen vuoksi.

    Linkki väitteesesi, kiitos.

    Äänestä

  • Luulotautisieiolefaktaa kirjoitti:

    Tuskin maahanmuuton ongelmat Suomessa poikkeavat täysin Ruotsin vastaavista, koska samanlaisia raiskaajaelukoita ja terroristeja on ängennyt pilvin pimein mlempiin maihin. Ja onhan Ruotsin poliisi jo kauan sitten myöntänyt olevansa ns. kusessa juuri rikollisten matujen vuoksi.

    Suomessa se suurin vaara pelastajille ja auttajille ovat tuon lehtijutunkin mukaan nimenomaan kantasuomalaiset mielenterveysongelmaiset, päihderiippuvaiset ja Ilja Janitskinin isänmaallinen räyhäporukka joka ei kunnioita ketään, varsinkaan pelastuslaitoksen kaltaisia viranomaisia ja "polpoa", mikä se sitten ikinä onkaan.
    Teen itsekin vapaaehtoistyötä SPR:ssä ja se mikä eniten pelottaa ensiaputyössä on nimenomaisesti suomalaiset äärilaidan isänmaan ystävät joiden väkivalta on jatkuva uhka vapaaehtoisten turvallisuudelle.

    Äänestä

  • dnhfg kirjoitti:

    Linkki väitteesesi, kiitos.

    Lue se lehtijuttu jonka aloittaja jakoi, muuta linkkiä et tarvitse enkä tee sinun puolestasi työtä käyttää googlea.

    Äänestä

  • haepaitse kirjoitti:

    Lue se lehtijuttu jonka aloittaja jakoi, muuta linkkiä et tarvitse enkä tee sinun puolestasi työtä käyttää googlea.

    Mistä lehtijutusta höpiset sprkouho?

    Äänestä

  • isänmaallisetvaara kirjoitti:

    Suomessa se suurin vaara pelastajille ja auttajille ovat tuon lehtijutunkin mukaan nimenomaan kantasuomalaiset mielenterveysongelmaiset, päihderiippuvaiset ja Ilja Janitskinin isänmaallinen räyhäporukka joka ei kunnioita ketään, varsinkaan pelastuslaitoksen kaltaisia viranomaisia ja "polpoa", mikä se sitten ikinä onkaan.
    Teen itsekin vapaaehtoistyötä SPR:ssä ja se mikä eniten pelottaa ensiaputyössä on nimenomaisesti suomalaiset äärilaidan isänmaan ystävät joiden väkivalta on jatkuva uhka vapaaehtoisten turvallisuudelle.

    Palstan konkan tehnyt exyrittäjä briljeeraa.

    Sinulla taitaa olla aika kovat psykoosit tulilla, kun näet sellaisia asioita, mitä muut eivät näe.

    Äänestä

  • ahahhah kirjoitti:

    Sinulla taitaa olla aika kovat psykoosit tulilla, kun näet sellaisia asioita, mitä muut eivät näe.

    Se on palstan konkan tehnyt exyrittäjä joka leikkii bessewisseriä tällä palstalla. Se vänkää ja vänkää vaikka mitä sille vastaisit/argumentoisit. Ihan loputon suo jos alat vänkäämään TURBOVÄNKÄÄJÄN kanssa. Lisäksi TURBOVÄNKÄÄJÄ inhoaa työntekijöitä. FAKTA.

    Äänestä

  • dmfnf kirjoitti:

    Tulen vänkäämään jatkossakin tietoisen tahallani alistaakseni ja suututtaakseni kaikki isänmaalliset rasistipaskat. Arvomaailmani on se, että isänmaallisille ei anneta yhtään periksi missään asiassa ja suvaitsevaiston faktat ajetaan isänmaallisille päähän vaikka väkisin. Aivan kuten Jari Tervo ja myös SPR:n ylin johto ovat julkisesti sanoneet, isänmaalliset ovat rasistista paskasakkia joka pitää vaijentaa vaikka väkisin. Kohtelen isänmaallisia tyhminä ja aivottomina idiootteina myös jatkossa. Minä päätän mikä on faktaa, isänmaalliset saavat painaa sen kalloonsa. Tulen taistelemaan isänmaallisia, isänmaata ja isänmaallisia arvoja vastaan aina ja taipumatta. Isänmaallisuus on yksinkertaisesti RASISMIA ja rikos ihmisyyttä vastaan.

    Äänestä

  • taistelenaina kirjoitti:

    Vai luulet sä mielisairas ressukka suututtavas YHTÄÄN ketään noilla lapsellisilla ja naurettavilla mölinöilläs!? :D :D ... no voi hellanlettas sentää! :P
    5 vuotias pikkutyttö osaa vittuilla paljon fiksummin ku sinä! :D Noi sun älämölöt lähinnä herättää myötähäpeää jopa muissa suvakeissa että kui tollai ääliö ei o vielä laitoshoidossa! :/

    Äänestä

Ylisen joukon kidutus salakatselu Parkanossa karmeeta 19vuotta vammat vakavat lääkärit tayssista neurologia neurokirurgi Terho Markku pää tekijä kidutuksen lisäksi etsivät sairauksia aiheuttavat niitä pahin niistä myelooma Parkanon tk mukana myös sairaan pervoja kamerat pään sisällä aiheuttavat hermokipuja koko ajan yleiselle stimulaattoreilla karmeeta ja vakavaa aikovat murhata ylisen vielä poliisi auta ei saa oikeutta tosi kamalaa lapsia uhkailu lääkärin toimesta useita neurologi naislääkäreitä mukana tayss dps ryhmä hullut

Äänestä

Kun tilanne käy Suomessa auttajille yhä vaarallisemmaksi niin ennen pitkää mennään siihen, että auttamistehtävään väkivallan vaaran sisältävään tehtävään lähtetetään ihmisen sijasta palomies/pelastusrobotti joka sietää väkivaltaa eikä kuole siihen. Robotti voidaan tarvittaessa myös aseistaa taistelemaan väkivaltaisesti käyttäytyvää ihmistä vastaan.

https://www.youtube.com/watch?v=K4OtS534oYU

Keinoja on kyllä pysäyttää kaikenlaiset isänmaalliset öyhöttäjät ja mielenterveysongelmaiset.

Äänestä
  • Otapa iltamömmösi sprkouhottaja ja mäne tutimaan.

    Äänestä

  • Varmaan mikä tahansa tekosyy kelpaa, kun väkivaltakoneistoa yhä vahvistetaan.

    Äänestä

Aikamoista touhua. Ihmisille pitäisi ilmeisesti alkaa opettamaan käyttäytymisen alkeita peruskoulussa.

Äänestä
  • Se tepsii vain aikaviiveellä, valitettavasti.

    Äänestä

Eli ihan samallainen kehitys ku rakkaassa länsinaapurisamme jossa palokuntaa ja ambulanssiporukoita kivitetään jos ei o poliisisaattuetta mukana! :

Kiitos siitä, suvakit! :)

Äänestä
  • Ruotsissa kaikki on toisin eli gettolähiöissä mamut rulaavat.

    Äänestä

  • Ei tilanne Suomessa ole noin paha kuin Ruotsin mamulähiöissä. Tiedät sen varmasti itsekin. Turha provosoida tilannetta etuöäteen, eller hur?

    Äänestä

  • dhhfg kirjoitti:

    Ei tilanne Suomessa ole noin paha kuin Ruotsin mamulähiöissä. Tiedät sen varmasti itsekin. Turha provosoida tilannetta etuöäteen, eller hur?

    Niin ja sä voisit vaikka tavata aapisesta et mitä sana "kehitys" mahtaakaan tarkoittaa? :)

    Äänestä

Alkoholistit räyhäävät kenelle vaan, mutta jos on kyse normaalista ihmisestä, yksi ärsyyntymisen syy lienee ylitse muiden: raha. En tiedä, miten keskiverto oma tapaukseni oli, mutta kerron sen esimerkkinä. Sain päähäni verenkiertohäiriön, joka teki puheestani siansaksaa. Ymmärsin puhetta, mutta en tekstiä, enkä voinut kirjoittaa. Ajatus toimi, ja pystyin saamaan muutaman selvänkin sanan väliin, ja nyökkäilemällä ja eleillä pystyin kommunikoimaan. Suuttumus nousi, kun puolisoni ilmoitti kutsuneensa ambulanssin selkäni takana ja että se olisi paikalla minä hetkenä hyvänsä. Ajattelin sitä turhaa laskua, johon minulla ei tosiaan ollut varaa. Olin jo voimassa hiukan paremmin ja halusin vain levätä. Olin siksi vihainen, kun ambulanssi tuli, mutta en heille, vaan puolisolle. Kerroin avustajille, että en pitänyt siitä, että minulta ei ollut kysytty. Ambulanssista olisi varmaan velotettu, vaikka en olisi suostunut lähtemään mukaan.

Jos sairaanhoito ja ensiapu olisivatkin sairastuneelle tai loukkaantuneelle kansalaiselle ilmaista palvelua, suhtautuminen olisi enemmän kiitollista ja helpottunutta. Nythän se on sairausteollisuuden tuotteiden pakkomyyntiä. Ei hyvä.

Äänestä
  • Ihan oikeasta syystä sinulle soitettiin ambulanssi. Jopa tavallisen kansalaisen ensiapuohje käskee soittamaan hätäkeskukseen heti kun on pienikin syy epäillä aivoverenkiertohäiriötä tai esimerkiksi sydäninfarktia (rintakipu). Ensihoidon ei tarvitse kysellä sinun suostumustasi yhtään mihinkään vaan ensihoito tekee tilannearvion ja tutkii paikanpäällä sekä antaa tarvittavan ensihoidon. Totta kai ambulanssista tulee kuljetuksesta maksu aina, ei se mikään ilmainen kyyti ole koskaan ollut! Sinulle tosiaan myydään se palvelu minkä sinun katsotaan tarvitsevan, päätöksen tekevät ensihoitajat, et sinä!

    Äänestä

Se on kova nuha se väkivallanuha.

Äänestä

Yksi ratkaisu olisi aseistaa ensihoitajat, palomiehet sekä kaikki ensiavun ja pelastuspuolen vapaaehtoissektorin auttajat. Siinähän yritätte vastustaa auttajaa kn auttaja vetäisee aseen esiin ja ampuu kohti. Loppuu se isänmaallisten idioottien vastarinta viranomaisia ja auttajia kohtaan. USA:ssa se on itsestäänselvyys, että auttajalla on omasuojanaan järeä pistooli.

Äänestä

Onko niin vaikeaa ratkaista tuokin ongelma. Laittavat ensihoitajille ja palomiehille tainnutusruiskut mukaan, sitten he ampuvat ruiskun avuntarpeessa olevaan henkilöön, sen jälkeen tekevät tarvittavat hoitotoimenpiteet.
Samalla menetelmällä villipetojakin hoidetaan, jos kerran kansalaiset ovat muuttuneet villipedoiksi, niin otettakoon samat keinot käyttöön.
Ei pitäisi olla niin vaikeaa käsittää ja toteuttaa tämäkin asia.

Äänestä
  • Itsekin olen sitä mieltä, että pelastushenkilökunnan aseistaminen olisi ratkaisu ongelmaan. Jos kerran yhä suurempi osa kansasta kokee auttajat hallituksen kätyreinä ja "kansan vihollisina" niin sitten se ratkaisu on yksinkertaisesti kovan voiman käyttö viranomaisia vastustavia kansalaisia vastaan. Saattaa sitkeämpikin Iljan fanittaja miettiä kaksi kertaa öyhöttämistään ensihoitajaa vastaan kun ensihoitaja tai palomies vetää virka-aseen esiin ja ampuu öyhöttäjää reiteen. Kansa on pakotettava kuriin ja järjestykseen oli kansa miten vihaista ja tyytymätöntä tahansa ja se on tehtävä asevoimalla pelastustyöntekijöiden työn turvaamiseksi. Jokainen palomies ja ensihoitaja on aina ihmisarvoltaan arvokkaampi kuin joku ilja Janitskinia jumalanaan palvova isänmaallinen vihainen rasistipaska.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

djdgfd kirjoitti:

Avunantajaa ei enää kunnioiteta. https://yle.fi/uutiset/3-10194190

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu