Vanhasen hallituksen aikaan tehtiin takuueläke

jota SDP vastusti "kynsin hampain", Kova oli huuto demareilla sitä vastaan.
Tekemättä mitään saa nyt takuueläkettä 775,27, olemalla työelämässä vuosikymmenet pienellä palkalla tai yrittäjä tulolla, heillä ei työeläke paljon eroa takuueläkkeestä. Hyvinvointivaltion etuja tämäkin.

Myös paljon jotka ei ole anoneet mm kansaneläkettä.
Kelalta pian kysymys lähes 3000 suomalaiselle: Rahaa voi pamahtaa yllätyksenä yli tonni vuodessa. Kela joko soittaa tai lähettää kirjeen monelle suomalaiselle kuluvan vuoden aikana tarkistaakseen oikeutta kansaneläkkeeseen. Moni ei huomaa hakea etuutta.
Kelan rekistereistä on löytynyt tämän vuoden tarkistuksessa 2 753 asiakasta, joilla saattaa olla oikeus kansaneläkkeeseen pienen työeläkkeen vuoksi. Tarkistus tehtiin edellisen kerran viime vuoden toukokuussa.
Suurin osa henkilöistä, jotka eivät ole hakeneet kansaneläkettä, ovat 65 vuotta täyttäneitä. Mukana voi olla myös työkyvyttömyyseläkkeelle jääneitä. Kela ottaa yhteyttä asiakkaisiin, joilla voi olla oikeus kansaneläkkeeseen.

Jos työeläkettä saa vähemmän kuin 1 299,88 e/kk, kansaneläke voi täydentää eläketurvaa. Parisuhteessa asuvalla työeläkkeen raja on pienempi, 1 157,71 e/kk vuonna 2018.
Takuueläke täydentää vanhuuseläkettä.
– Se turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen, joka on tänä vuonna 775,27 euroa kuukaudessa.

Näin itselle työeläkeläisenä nämä ei koske, mutta mainitsempa, kun tuossa esille tuli, kun täälläkin jotkut tuntuu elävän heikoilla tuloilla, että onko kansaneläke asiat kunnossa. Kelaan yhteys, jos epäilyä, ettei asia ole kunnossa. He näkee heti koneiltaan mikä on tilanne.
11177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kansaneläkkeen+täysi+määrä+on+628,85+euroa+kuukaudessa.+Jos+olet+avio-+tai+avoliitossa+tai+rekisteröidyssä+parisuhteessa,+määrä+on+557,79+euroa.Varhennettu+vanhuuseläke+on+aina+pienempi.+Varhennettu+vanhuuseläke+pienenee+0,4+%+jokaiselta+varhennuskuukaudelta.Täyttä+kansaneläkettä+voit+saada+vain+silloin,+jos+sinulla+ei+ole+ollenkaan+työeläkkeitä+tai+jos+niiden+yhteismäärä+ennen+veroja+on+enintään+55,54+euroa/kk.+Jos+sinulla+on+työeläkkeitä+enemmän,+kansaneläke+pienenee+tai+et+saa+sitä+lainkaan.

Äänestä

on kaikki totta, siinä ei ole mitään vilunkia kerrottu.

Äänestä

Väärä eläke sanoo Antti Rinne SDP.......................

Äänestä

SDP vastusti "kynsin hampain", Kova oli huuto demareilla sitä vastaan.

Äänestä

Veronmaksajat maksavat keskustalaisten maanviljelijöiden eläkkeet kiitos Kekkosen.

Äänestä

Aloittajanko mukaaan matala eläketaso on takuueläkeläisten syytä...kadulle heidät pitäisi ajaa?

Äänestä
  • Sdp vika kun vastusti, ei muiden.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sdp vika kun vastusti, ei muiden.

    Mutta eikös täysi kansaneläke ja takuueläke pitäisi olla samansuuruiset?
    Miksi kansaneläke on noin 200 euroa kk. pienempi mitä takuueläke?

    Äänestä

Mulla kansaineläke = TK 732kk ja takueläke 189 yht 922

Äänestä
  • Tarjalla vilunki lisä 20400 € vuosi, verotta. Nämä tulee aina väliin vaikka ei tarvittaisi.
    Onhan demari.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tarjalla vilunki lisä 20400 € vuosi, verotta. Nämä tulee aina väliin vaikka ei tarvittaisi.
    Onhan demari.

    Ei kansaneläke eikä edes takuueläke ole noin iso, vaikka nimi olisi Matti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Onneksi.ei.SDP.vallassa kirjoitti:

jota SDP vastusti "kynsin hampain", Kova oli huuto demareilla sitä vastaan.
Tekemättä mitään saa nyt takuueläkettä 775,27, olemalla työelämässä vuosikymmenet pienellä palkalla tai yrittäjä tulolla, heillä ei työeläke paljon eroa takuueläkkeestä. Hyvinvointivaltion etuja tämäkin.

Myös paljon jotka ei ole anoneet mm kansaneläkettä.
Kelalta pian kysymys lähes 3000 suomalaiselle: Rahaa voi pamahtaa yllätyksenä yli tonni vuodessa. Kela joko soittaa tai lähettää kirjeen monelle suomalaiselle kuluvan vuoden aikana tarkistaakseen oikeutta kansaneläkkeeseen. Moni ei huomaa hakea etuutta.
Kelan rekistereistä on löytynyt tämän vuoden tarkistuksessa 2 753 asiakasta, joilla saattaa olla oikeus kansaneläkkeeseen pienen työeläkkeen vuoksi. Tarkistus tehtiin edellisen kerran viime vuoden toukokuussa.
Suurin osa henkilöistä, jotka eivät ole hakeneet kansaneläkettä, ovat 65 vuotta täyttäneitä. Mukana voi olla myös työkyvyttömyyseläkkeelle jääneitä. Kela ottaa yhteyttä asiakkaisiin, joilla voi olla oikeus kansaneläkkeeseen.

Jos työeläkettä saa vähemmän kuin 1 299,88 e/kk, kansaneläke voi täydentää eläketurvaa. Parisuhteessa asuvalla työeläkkeen raja on pienempi, 1 157,71 e/kk vuonna 2018.
Takuueläke täydentää vanhuuseläkettä.
– Se turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen, joka on tänä vuonna 775,27 euroa kuukaudessa.

Näin itselle työeläkeläisenä nämä ei koske, mutta mainitsempa, kun tuossa esille tuli, kun täälläkin jotkut tuntuu elävän heikoilla tuloilla, että onko kansaneläke asiat kunnossa. Kelaan yhteys, jos epäilyä, ettei asia ole kunnossa. He näkee heti koneiltaan mikä on tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu