Kiinan hallitus julkaisee raportin Yhdysvaltojen heikentyneestä ihmisoikeustilanteesta Donald Trumpin presidenttikaudella.
Tuoreen raportin mukaan kansalaisoikeudet ovat Yhdysvalloissa vakavasti uhattuina, etenkin ihmisten oikeus elämään ja vapauteen. Raportin mukaan ihmisoikeuksien heikentymisen syynä ovat maan holtittomat aselait, viranomaisten rasistiset asenteet ja hallituksen kyvyttömyys huolehtia ihmisten perustoimeentulosta.
16-sivuiseen raporttiin on koottu tilastotietoja viranomaislähteistä ja esimerkkitapauksia valtamedian uutisista. Omat kappaleensa on rikollisuudesta, järjestelmällisestä rodullisesta syrjinnästä, eriarvoisuuden kasvusta ja rikkaita suosivasta poliittisesta järjestelmästä.
Kutakuinkin samanlaista politiikkaa harjoitetaan Venäjällä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.