Työttömien työllistäminen kannattaa ilmaiseksi

riepuis

Tukipisteelle työttöminen työllistäminen on halpaa organisoitua työttömien hyväksi käyttöä palkatta. Työttömien palkkana on 9 euroa/päivä virkanimikkeet kuntouttava työtoiminta, työkokeilu . venäläiset harjoittelijat Lieksan lehdessä kuva. Irman mukaan saadaan säästöjä 80 000 euroa. kaupungin ei tarvitse maksaa työmarkkinatuesta sakkomaksua kelalle. tällä hetkelläkin noin 25 orjaa ahertaa Irman komennuksessa. minun mielestä säästöjä ei tule kun ottaa huomioon kiinteistön vuokrat, sähköt, ja muut juoksevat kulut vielä yritetään hakea palkkatukea työnohjaajan palkkaukseen. Työttömien talous ei kohenne yhtää päin vastoin huononee verotuksessa ei tulonhankkimis vähennystä. verotus pysyy 20% työmarkkinatuella, eläkettä ei kerry vaan rikkaat korjaavat oman potin käyttöönsä. sama homma Merilän hotellissa työllisyyspalvelua imaiseksi työttömien itsenäisyyttä viedään koko ajan viranomaisten valvottavaksi. työttömät on ajettu ahtaalle ei työsopimuksia ollaan eriarvoisessa asemassa eipä oikeaa koulutusta jotta sijoittuisi oikeisiin töihin kuin vaateriepujen hämmentäjäksi

32

784

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kituska

      Eipä rahat kulu kauppaliikkeisiin ostovoimaa on vähän työmarkkinatuesta 9 eurosta mitä vittua kitiset minä en tällä ikää kitise

      • korvauksetpois

        Vassuilla on kumma tarve elättää itsensä muiden veroilla. On se kauheaa, jos se läski ruho pitää ihan töihin raahata, taitaa olla ihan 6 tunti päivässä.


    • ToistaSeOnLieksassa

      Kauppalehti:
      "Suomen järjestelmä antaa yksinasuvalle helsinkiläiselle toimeentulotukea jopa 1 188 €/kk. Toimeentulotuki on erittäin ongelmallinen tukimuoto."

      Tuohon kun lisätään erilaiset muut yhteiskunnan maksamat lisät eli tulot, niin kyllä niillä pitäisi jo helsinkiläisenkin elää.

    • lallepepe

      yhteiskunnan tuet ovat hyvät vaikka aktiivileikkuri iski työttömiin Tukipisteellä ei tarvitse kuin seurustella ja raahata ruokaa toiselle syrjätyneille suomessa ei nälkää tapeta työtön saa kaikessa rauhassa makoilla edelleen kun karsii omia menoja esim. harrastukset vaatemenot jne. mitä työtön niillä tekee

    • gyrpå

      Se on tämä suomalaisen yhteiskunnan asenne. Jos et työtä tee, niin sitten olet orja. No minähän olen ottanut onkeeni. Jos hyville tuloille pääsee, niin heti Suomesta pois.

    • alamasa

      Tukipisteen seinät taitaa rapistua kunnostusta tarvittaisiin ei ole rahaa käytössä kuntouttavassa työtoiminnassa nököttävät istua ruokaa valmistetaa ja mukavaa toimintaa on. Työttömän ura on ansiosidonnaiselta tippuminen työmarkkinatuelle siitä pakolliseen kuntouttavaa työtoimintaan 9 eurolla vanhuus tulee kehotus hakea kansaneläkettä vähäistä työeläkettä. tulossa kurja vanhuus siitä pyörätuoliin, lääkemenot kasvaa saa olla neljän seinän sisällä. työttömissä on syy jos ORJAKSI joudut se on pakollista ja pysyy pakollisena niin pitkää että hengissä pysyt

    • LolAS

      Työvalmentajan paikka auki käytetään hyväksi ei palkkatyötä työttömille

      Työvalmentajan tehtävään kuuluu suunnitella ja järjestää asiakkaille kuntouttavaa työtoimintaa, sekä työvoiman palvelukeskuksen asiakkaille kartoitusjaksot työpajoille, kaupungin palvelukeskuksiin ja yhdistyksiin. Työvalmentaja arvioi asiakkaiden työ- ja toimintakykyä sekä ammatillista osaamista yhteistyössä toimintapaikkojen kanssa ja laatii asiakkaille kuntouttavan työtoiminnan suunnitelman. Tehtävään sisältyy sosiaalityöntekijä avustajia

      Tehtävässä pidetään tärkeänä asiakaslähtöistä, tuloksellista toimintatapaa, ei mitään tulosta kuntouttavasta työtoiminnasta vaan auttaa aikuisia päivähoidossa

      tiimityöskentelytaitoja, laaja-alaista työllisyydenhoidon palvelujärjestelmän tuntemusta sekä kokemusta taloushallinnosta, toimistotöistä, työvalmentamisesta ja palvelunkäyttäjien ohjaamisesta oikeisiin palveluihin. Tehtävässä katsotaan eduksi työvalmentajan ja toimistoalan koulutus.

      • laolakka

        Lieksan kaupungin työllisyyspalveluiden tarkoituksena on tukea työelämäosallisuutta ja luoda ilmainen työllistyminen työllisyyspalveluissa tehdään tiivistä yhteistyötä TE-toimiston, Siun soten, kaupungin palvelukeskuksen, välityömarkkinatoimijoiden ja muiden työllisyystoimijoiden kanssa asiakkaiden työllistymisen tukemiseksi. Erityinen painopiste on nuorten aikuisten pitkäaikaistyöttömien tukeminen työelämään. Ilmaisesta orjasta saadaan säästöjä eikä palkkaa tarvitse maksaa vaan palkkana työmarkkinatuki, kulukorvaus 9 euroa asumistuki



        Työvalmentajan tehtävään kuuluu suunnitella ja järjestää asiakkaille kuntouttavaa työtoimintaa, vaikka persettä haistelemaan kotiapulaisten töitä piikahommaa joka on mukavaa työttömälle sekä työvoiman palvelukeskuksen asiakkaille kartoitusjaksot työpajoille, kaupungin palvelukeskuksiin ja yhdistyksiin. Työvalmentaja arvioi asiakkaiden heikkoälyisyyden työ- ja toimintakykyä ja kehtottaa hakemaan eläkettä sekä ammatillista osaamista yhteistyössä toimintapaikkojen kanssa ja laatii asiakkaille urasuunnitelman. joka elvyttää työtöntä


      • llaola

        Vaatikaa siis viranomaispäätös, kirjallisena, ja siihen perustelut, miksi teidät näin haluttaisiin holhoukseen ja virkailijoiden mielivaltaan."
        Perustuslain 21§ takaa tuon päätöksen ja siitä valitusoikeuden eikä sitä pitäisi edes tarvita vaatia. Ei ole omakohtaista kokemusta ym. syystä mutta olen kuullut ettei päätöksiä useinkaan tehdä vaan jonkinlainen "sopimus" jollaista ei laki tunne. Tuosta päätöksen tekemisestä kieltäytymisestä ja/tai sen tekemättä jättämisestä pitäisi aina tehdä rikosilmoitus sillä siinä kyllä rikotaan selvästi perustus- ja useaa muutakin lakia ja kyseessä on törkeä oikeusturvan loukkaus. Tuollaiseen "sopimukseen" jota ei laki tunne eikä se täytä sopimuksen määritelmää millään tavalla tukien menettämisen uhalla vaadittava allekirjoitus ei ole minkään arvoinen
        vaikka sen saisikin kirstettyä, virkatoimena tuo on törkeä virka-aseman


    • tonttumuorika

      Työvalmentaja voi ohjata kuntouttavassa työtoiminnassa olevia jos raha-asioiden hoito on vaikeaa edunvalvoja ja välitystili kun työ on 9 euron arvoista puuhastelua. tukipisteeltä jouluavajaisiin hyppivät tontut joulunkoho kohta lähestyy 23.11.

      • uuttauraa

        Ennen vanhaa oli kotiapulaisen (piikatyöt) ja rengit voisiko elvyttää työvalmentaja pitkäaikaistyöttömiä piikatöihin ja rengeiksi. pitää ottaa vanhanajan ura käyttöön piikoja ja renkejä tarvitaan


    • ilmastokiiittäää

      Työ kuluttaa ympäristöä ja nyt pitää osallistua ilmastotalkoisiin. Tätä ajaa suomenhallituskin joten työttömyys ei ole yhtään huono asia jos asumituki ja sosiaalitukia saa.

    • trolli

      HS: Lähihoitajakouluun pääsee ihmisiä, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen – opetusministeri haluaa soveltuvuustestit takaisin
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs-lahihoitajakouluun-paasee-ihmisia-jotka-voivat-olla-vaaraksi-hoidettavilleen-opetusministeri-haluaa-soveltuvuustestit-takaisin/7125024#gs.v6zBkxI

      Opettajat avautuvat HS:ssä lähihoitajaksi opiskelevista: ”On niitä, joiden pelkään olevan vaaraksi potilaille”
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005871793.html

      Lähihoitajakouluun tuupataan ihmisiä, joita ei uskaltaisi lähettää työharjoitteluun – Opetusministeri Grahn-Laasonen aikoo palauttaa ammattikoulujen soveltuvuustestit jo tällä hallituskaudella
      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005871909.html

      "Te-toimistot pitäisi lakkauttaa" - HS: Kolme korkeakoulututkintoa opiskellutta patistellaan opiskelemaan lähihoitajaksi
      https://www.talouselama.fi/uutiset/te-toimistot-pitaisi-lakkauttaa-hs-kolme-korkeakoulututkintoa-opiskellutta-patistellaan-opiskelemaan-lahihoitajaksi/68ef56f7-8b71-3dae-84c8-0560fab3cbb4

    • luultavimmin.ei

      Joko on mamauja paljon opettelemassa lähihoitajaksi? Ne hoitaa meidän vanhukset ja ajaa meidänbussit, mutta leisassa en ole nähnyt ensimmäistäkään mustaa bussikuskia, liekkö hoitajiakaan!

      • Tätä menoa "leisassa" ei näy edes yhtään bussia kun vuoroja taas lakkautetaan, joten ei ole ihme jos et näe bussikuskejakaan.

        Tummia hoitajia Leisassa on kyllä ollut, kuten myös Liekassa.


    • pankkopilkunnussijalle

      Sanoppa missä lieksassa on mustia hoitajia ja bussikuskeja!

      • En tietenkään yksityisyydensuojan vuoksi tätä kerro.


    • xncxghtyhtyert

      Tietenkään et kerro kun joutuisit valehtelemaan!

    • Pitäiskö nyt monikossa olla? Eikös yksikin ole tämänkokoiselle paikkakunnalle aika hyvä, ja kumoaa myös väitteen että heitä ei hoitotyössä olisi. Siivoustyö on myös yksi ala jolla on paljon mamuja. Lyhyesti sanottuna siis mamut tekevät usein likaiset ja raskaat työt jotka eivät enää nykysuomalaiselle kelpaa. Bussinkuljetus ja hoitajan työ myös ovat kovaa työtä missä tietää töissä olleensa kun kotia lähtee vuoron päätteeksi.

      • ttrikyrpäjooseppi

        Kumosin väitteessi, jossa väitit monikossa olevan lieksassa tummia hoitajia useita!
        Myös tämä väite ei pidä paikkaansa pohjoiskarjalassakaan: (mamut tekevät usein likaiset ja raskaat työt jotka eivät enää nykysuomalaiselle kelpaa. )
        Kyllä täällä siivoukset hoitaa suomalaiset ja voi muutama ahkera virolanen tai venäläinenkin olla lomassa! Eipä ole tummia mopinvarressa nähnyt kukaan! Heh heh.


    • Annelitempukka

      Onhan tämä melkoista aktivointia valtiovallata, kun minäkin olen ollut kuntouttavassa työssä jo neljä ja puoli vuotta yhtäjaksoisesti, tehden vakituisten henkilöiden töitä neljänä päivänä viikossa/4tuntia päivä!Olen sinnikkäästi yrittänyt päästä palkkatuettuun työhön, mutta se on järjestemällisesti evätty , ilmeisesti siksi kun minä teen kuntouttavassa työssä työt ilmaiseksi!
      Sijoituspaikkani saa minun kuntouttavasta työpaikastta 10,50 euroa päivä ja minä saan sen vaivaisen 9 euroa! Sama lienee muuallakin eli voittoa ne takoo työttömillä!

    • ei-tasa-arvoista

      Mitähän tapahtuisi jos matuilla olisi samat velvoitteen tehdä 9 eurolla päivä töitä?
      Suvakit menisi nälkälakkoon ja vaatisi matuille kovempaa palkkaa!
      Vaikka ei liene estettä tehdä matuillakaan 9 eurolla hommia, vaikka kauoungin puistopuolella kesällä ja talvella kolahommia eri taloyhtiöissä ja kaupungilla, siinä kun ei sitä kielitaitoakaan tarvittaisi kovinpaljon noissa hommissa!

      • Mamuilla on myös velvoite tehdä 9 euron töitä. Lieksassa olen nähnyt.


      • PankkoPuhuuPehmeitä
        Uuninpankko kirjoitti:

        Mamuilla on myös velvoite tehdä 9 euron töitä. Lieksassa olen nähnyt.

        En minä ainakaa puistohommissa enkä lumitöissä ole matuja nähnyt!


      • PankkoPuhuuPehmeitä kirjoitti:

        En minä ainakaa puistohommissa enkä lumitöissä ole matuja nähnyt!

        Tehdään 9 euron työtä muuallakin.


    • KMT

      Työmies on palkkansa ansainnut. Jos teetetään työtä, on palkkakin maksettava.

      • iltayö2313

        Tuo yhdeksän (9.- euron ) päiväpalkkakulukorvaus on ollunna voimassa muutaman kymmenen vuotta...Ei ole korotuksia tullut!! Lakon paikka tässä olisi, mutta eihän kukaan ottaisi tosissaan työttömien lakkoa...Terveisiä tulevien kansanedustajavaalien ehdokkaille..


      • iltayö2313 kirjoitti:

        Tuo yhdeksän (9.- euron ) päiväpalkkakulukorvaus on ollunna voimassa muutaman kymmenen vuotta...Ei ole korotuksia tullut!! Lakon paikka tässä olisi, mutta eihän kukaan ottaisi tosissaan työttömien lakkoa...Terveisiä tulevien kansanedustajavaalien ehdokkaille..

        Eikös se ollut muutama vuosi sitten kahdeksan euroa, ja sitten tuli huikea korotus yhdeksään euroon?


    • muorikskas

      Jouluavajaiset tänä iltana kuntouttavassa työtoiminassa olevat voisi tonttuilla ja olla joulupukkina piristystä toisi Lieksaan. aktivointitoimnen piteet työllistää tonttumuorit/ukot ommelkaa vaatteita jotka ovat jouluisia voisivat auttaa vanhuksia kaupassa käyntiä joulusiivoukset jne ovat 9 eurolla halpoja tonttuja veronmaksajat voisi ottaa hyötykäyttöön työttömät elätetään nimenomaan verorahoilla vastikkeellisuutta tarvitaan

      • Petteri Orpo myös toivoi vastikkeellisiutta eilen telkkarissa. Tonttuvaatteissa palloilevat työttömät tuovat porvarillekin hyvän joulumielen. 🎄


    • suomi-tyyliä

      Ja porvari nauttii siitä kun on köyhiä, saa sitten lämmitellä hyvvyydellään ja itkeä tirauttaa kun auttaa köyhää antamalla 50 sentin korotuksen etuuksiin,,,kunhan ensin on 10 euroa leikannut!

    • Kun minä aikoinaan työllistin työttömiäkin, niin maksoin aina täyden palkan, lisäksi yli normin, enkä saanut mitään julkista rahaa siihen.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1585
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1073
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      405
      998
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      942
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      77
      661
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe