Lukiessani Raamattua törmäsin jälleen ristiriitaan. Jumala sanoi ensimmäisessä luomismyytissä kavereilleen (jumalaveljileen) että ihminen luodaan jumalien kuvaksi.
26 Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme..."
Toisessa luomismyytissä jumala ei haluakaan, että ihminen on jumalien kaltainen ja karkottaa ihmisen paratiisista, jotta ihminen ei olisi jumalien kaltainen ja eläisi ikuisesti.
22 Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!"
Halusiko jumala ihmisen kuvakseen vai ei?
8
287
Vastaukset 8
ROTin koulukunnan logiikalla Jumala halusi koko maailman rappeutuvan - ei riittänyt ihmisen rappeutuminen rangaistukseksi etelän-hetelmän syömisestä, vaan koko luomakunnan piti saada osansa. Ihme ettei Maapallokin ole jo kutistunut olemattomiin - Jumala itse kyllä on.
"Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme..."
Tuostahan voi myös päätellä, että muut jumalat olivat samanlaisia kuin isolla jiillä kirjoitettava Jumala.Alun perin tarkoitettu Jumalan kuvaksi, joka ei kuitenkaan tiedä hyvää eikä pahaa.
Jumalan kuva tarkoittaa että olemme itsenäisiä tuntevia persoonia/henkilöitä samalla tavalla kuin Jumalakin on.- HeikkoEsitys
Simpanssitkin ovat itsenäisiä ja tuntevia. Mikä on henkilö, on määrittelykysymys.
Kretut jaksaa kouhottaa siitä, miten Jumala on luonut ihmiselle vapaan tahdon. Mitä virkaa on vapaalla tahdolla, jos ei ymmärrä onko teot hyviä vai pahoja?
Raamatusta ei tietenkään löydy mitään vapaasta tahdosta, mutta sehän on enemmän sääntö kuin poikkeus kretujen jutuissa.
- 12____13
"Toisessa luomismyytissä jumala ei haluakaan, että ihminen on jumalien kaltainen ja karkottaa ihmisen paratiisista, jotta ihminen ei olisi jumalien kaltainen ja eläisi ikuisesti."
1. Ei ole toista "luomismyyttiä". Genesis 2 ei kerro luomisesta vaan muovaamisesta.
2. Missään kohdassa Raamattu ei sano, ettei Jumala halua ihmisen olevan Jumalan kaltainen. Ikuisen elämän mahdollisuuden siirtäminen ei ole sama kuin kuvan kaltaisuuden kieltäminen. Jumala tahtoi luoda ihmisen kaltaisekseen ja niin Hän myös teki. Tämä erottaa ihmisen eläimistä.
Ihmisellä on vapaa tahto ja valinnan vapaus ja ne ovat hyviä asioita. Jumala ei tarkoittanut ihmisestä robottia, jolla ei olisi vapaata tahtoa eikä valinnan mahdollisuutta hyvän ja pahan väliltä.
Raamatussa ei ole mitään ristiriitaa eikä epäjohdonmukaisuutta näissä kysymyksissä.
Koska ateismi ei alistu Jumalan auktoriteetin alle, ateismiin ei kuulu tietoisuutta hyvästä ja pahasta eikä tietoisuutta oikeasta ja väärästä, ei vapaata tahtoa, eikä siihen kuulu edes mitään tietoisuutta eikä elämää eikä olemassaoloa.
Tietysti ateisti puhuu kyllä näistä asioista hänelle kuuluvina, mutta niitä ajatuksia hän ei ole saanut ateismista, vaan kristinuskosta. Ilman Jumalaa ja kristinuskoa, hän ei voisi niin tehdä.- IlkimyksenTeologitäti
Käsityksesi ateismista on tietenkin täydellisen vääristynyt, koska yrität tarkastella sitä uskosta käsin. Et voi tulkita etkä ymmärtää ateismia, ennen kuin luovut uskosta ja Jumalasta. Mutta koska sinua vaivaa Jumalfobia, et uskalla luopua Jumalastasi sillä pelkäät hänen kostoaan.
Onko sinun täysin mahdotonta ymmärtää, että ateisti noudattaa yhteiskunnan lakeja ja vallitsevia tapoja? Suomalaisen yhteiskunnan lait pohjautuvat lähinnä roomalaiseen lakiin ja vallitsevat tavat yhteiseen länsimaiseen perintöön. Raamatun lait ja säännöt ovat yhteiskunnan muuttuessa vanhentuneet pahan kerran - emme enää elä kahdentuhannen vuoden takaisessa lähi-idässä vaan 2000-luvun Länsi-Euroopassa.
Muuta lähi-itään, kun kerran tämä suomalainen yhteiskunta ei näytä sinulle kelpaavan. Taikka pidä mölyt mahassasi, saatanan tunari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431850
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2791260Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.173919Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.263666- 33601
- 249593
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12591- 191553
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20492- 42482
