Tiltu toivoo Venäjän hyökkäystä

Topra Huja: "Milloin se Venäjä oikein hyökkää Suomeen? "

Tiltujen odotus on pitkä, mutta toivorikas.

#Natonassukat odottavat Venäjän hyökkäystä Suomeen jännäkakka housussa. "Kohta se tulee, kohta se tulee! Sitten päästään Natoon! Jee!"#

Sitähän Naton kannattajat juuri eivät toivo.

"Jaska Jokunen on odottanut "Suurta Kurpitsaa" yli 50 vuotta - Turhaan!
Uskokaa ihan huvikseen: Turhaan odotatte! "

Odottaako tiltukin siis tur<haan suurta vapauttajaansa?
13199
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tiltu: #Odotellaan uutta aloitusta: " Tiltu valehtelee! Venäjä ei hyökkää Suomeen!" #

Niinpä niin. Valehteleeko tiltu silloinkin, kun luulee puhuvansa totta?

1Äänestä

Odotellaan sitä että milloin ryssä SIVISTYY.

Vielä on pitkä matka Homo Putinucsella kehittyä Homo Sapiensiksi.

Tyhmä ryssä!

2Äänestä

Kaikkien maiden puolustusdoktriini perustuu pahimmalle mahdolliselle uhalle ja Suomella se on Venäjän hyökkäys.

Ei puolustusdoktriini voi perustua uskolle ikuiseen rauhaan. Sen uskottavuus vaatisi armeijan lakkauttamista turhana laitoksena.

Uhka syntyy Suomen sijainnista Venäjän rajanaapurina ja Venäjän kymmeniä kertoja suuremmasta väkiluvusta ja Venäjän harjoittamasta aggressiivisesta voimapolitiikasta.

Esim Sveitsillä ei ole samaa mahdollista uhkaa. Se sijaitsee kaukana Venäjän rajasta ja on joka puolelta natomaiden ympäröimä.

Maantieteelle Suomi ei voi mitään mutta voimaeroa Suomi voi tasoittaa varmistamalla avun saantia lännestä kuten on tehnytkin puolustussopimuksilla lännen kanssa.

2Äänestä

Täytyy myös muistaa että Venäjä on ainoa ulkomaa jossa vaikutusvaltaiset poliitikot uhkailee Suomen itsenäisyyttä.

Kuten Zhirinovski ja Dugin.

2Äänestä
  • Niin pitääkin rakkikoira rääpäleitä uhkailla etteivät ala isommilleen turpaansa aukoa.Lähtee haihattelut suur-suomesta.Viimeksin tuli selkäsauna otettua ja kunnolla.

    Äänestä

  • vill kirjoitti:

    Niin pitääkin rakkikoira rääpäleitä uhkailla etteivät ala isommilleen turpaansa aukoa.Lähtee haihattelut suur-suomesta.Viimeksin tuli selkäsauna otettua ja kunnolla.

    Venäjällä ilmenevää Suur-Venäjä haihattelua ei voi pitää puolustuksellisena. Putin ei ole sitä tuominnut.

    Hänen sanotaan jopa ottavan neuvoja izborskin klubilta.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Izborskin_klubi

    2Äänestä

  • 66yrr kirjoitti:

    Venäjällä ilmenevää Suur-Venäjä haihattelua ei voi pitää puolustuksellisena. Putin ei ole sitä tuominnut.

    Hänen sanotaan jopa ottavan neuvoja izborskin klubilta.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Izborskin_klubi

    Pitäähän Venäjän saada ilmaista mielipiteitänsä uhittelevasta Natosta ja Suomesta.Suur-Suomi kummittelee natottajien mielissä se pitäisi natottajien myöntää.Venäjä sentään myöntää unelmansa Suur_Venäjästä mutta ei kuitenkaan toteuta sitä Suomen suuntaan kuten historia jo yli 70 vuotta.Että turhaan odotatte Venäjän hyökkäystä Suomeen natoilijat!

    Äänestä

Venäläiset on oma rotunsa. Näyttävät suomalaisesta vähäjärkisiltä mutta itse pitävät itseään normaaleina.

Äänestä

tiedoton avaus :

Niinistön Sale ja Putin on keskenään hyviä frendejä ! Samallainen ystävyys oli aikoinaan 60-luvulla Urkilla ja Nikita Sergejevits Hrustsovilla !Naapurusuhteet on hyvässä iskussa: Venäjä uhittelee ja Suomi hymyilee !
Sale kävi myös White Housessa Trumpin sohfalla istumassa ja dollarihymyilevä Trump ilmoitti lehdistötilaisuudessa Salelle ,että " me olemme aina valmiit auttamaan Suomea sotimaan " kunhan vaan ostette kontti kaupalla meidän mahtavia F-18 lentolaitteita ja taustalla Setä Samuli nikkasi silmää ja lupasi Suomen armejan rohkeimille soltuille rynnäkkökiväreineen ilmaiselle luontomatkalle Afganistanin vuoristoon !


( hihihihihihihihi )

1Äänestä

Olis jo korkein aika Venäjän hyökätä tänne Suomeen pikku möötti ja purkaa pakoteet joit EU on Suomelle laittanut homma rullamaan ja tavarat vientiin ,lisää pakolaisia ja turvapaikanhakijoita koska alkaa valtava työvoimapula ja puute ammattiihmisistä kaikilla aliolla.Eläke kertymä siirtyy miinusmerkkisesksi aivan tuota pikaa ja syntyvyys suomessa alahainen koko historian .. mihin tätä suomea nyt viedään NATOON ,KURJUUTEEN ;KÖYHYYTEEN PAKOTEISIIN vai pidetäänkö meitä aivan tolloina et noille saa tehdä mitä vaan. ja200 kusipäätä kinastelee SOTE uudistuksen kanssa miten se saadaan hämmennettyä aivan vituiks ettei muut kärsi kuin veronmaksajat tästäkin sopasta.

Äänestä
  • Taiat todella rakastaa venäläisiä?
    Kun niin toivot heitä tänne tai olet menossa sinne... 😄😄😄

    Äänestä

Natoon..+Natoon..++sanoi+pakolainen+suomessa+++se+pelastaa+ja+maksaa+3%+bruttokansantuotosta++rahalla+saa+moskeijassakin++synnit+anteeksi.Ensiksi+pitäisi+rakentaa+Helsinkiin+suurmoskeija+euroopan++suurinta+pyhinvaellusta+varten+ja+eripuolille+suomea+keskikokoisia+moskeijoita+noin+20+kpl.Samaan+aikaan+NATO+paperit+vetämään+ja+Delekaatio+neuvottelemaan+kiireaikataululla+liitymisestä+siihen.

Äänestä
  • Samanlainen suurmoskeija kuin minkä Putin avasi Moskovaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiltutanko kirjoitti:

Topra Huja: "Milloin se Venäjä oikein hyökkää Suomeen? "

Tiltujen odotus on pitkä, mutta toivorikas.

#Natonassukat odottavat Venäjän hyökkäystä Suomeen jännäkakka housussa. "Kohta se tulee, kohta se tulee! Sitten päästään Natoon! Jee!"#

Sitähän Naton kannattajat juuri eivät toivo.

"Jaska Jokunen on odottanut "Suurta Kurpitsaa" yli 50 vuotta - Turhaan!
Uskokaa ihan huvikseen: Turhaan odotatte! "

Odottaako tiltukin siis tur<haan suurta vapauttajaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu