SDP kiristäisi omistamisen verotusta ja keventäisi

SuomiNousuunSuomiNousuun

SDP kiristäisi omistamisen verotusta ja keventäisi pienipalkkaisten verotusta
https://yle.fi/uutiset/3-10207672
Puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan SDP:n tavoitteena ei ole kokonaisverotuksen kiristäminen.

Puheenjohtaja Antti Rinne linjasi, että veropohjaa tiivistämällä verokannat voidaan pitää matalina. SDP haluaa uudistaa suomalaista verojärjestelmää eurooppalaiseen suuntaan.

– Meidän mallissa omistuksen verotus tulee kiristymään eli pääomatulojen ja omistuksen verottaminen hieman tulee kiristymään ja ansiotulojen verotus saattaa jopa keventyä, Rinne sanoi.

SDP:n vero-ohjelmaan sisältyy erityinen työtulotuki, jolla kannustetaan pienipalkkaisen työn tekemistä. Uudistuksella halutaan keventää palkansaajan veroluonteisten sosiaalivakuutusmaksujen vaikutusta.

Suomen työtulojen verotus sekä kulutuksen verotus on EU-tasolla korkea ja omistamisen/pääomatulojen verotus EU-tasolla matala. Tätä epäsuhtaa kun korjataan saadaan maa kuntoon.

31

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähtölaukaus

      En osta mitään kiinteätä omaisuutta Suomesta auto on mutta muuta en osta esim. mökkiä en osta vaikka alunperin oli tarkoitus sellainen hommata myös ok-talo haaveet ovat haudattu.

      Taidan muuttaa omaisuuteni kera halvempiin maihin missä omistamisesta ei veroteta kohtuuttomuuksia. Tasaveronne voitte jakaa keskenänne niihin en osallistu.

      Tämä on duunarien kapina missä rahat viedään kaikki pois maasta verottajan ulottamattomiiin.
      Hajotkaa sekoomus ja keskusta sekä siniset.

      • gkhdg

        Kokoomuspersu ulisee.


    • dkjdhdgf

      Suomessa on OECD maiden alhaisin pääomatuloverotus kun taas välilliset verot viimeisen 12 vuoden aikana kivunneet tappiin kokoomusenemmistöisten hallitusten ja eduskuntien takia.

      • kari.kommunisti

        Niin kun kokoomuksen mielestä kulutusta pitääkin verottaa!
        Mutta kun tavalliselta duunarilta kaikki tulot menee asumiseen, ruokaan, autoon ja elämiseen, eli kaikki menee kulutukseen. Ja sitä juuri kokoomus haluaa verottaa.

        Sen sijaan matalaa pääomaveroa maksavalle jää aina ylimääräistä rahaa, jonka tämä sitten sijoittaa ulkomaille.
        Näin tehdään Suomesta kokoomuksen ihmemaa.


    • SDP.saasta.pois

      SDP soramontulle & pumpum.

      • ldkcnfb

        Kokoomuspersu uhoaa, painu takaisin perunakellariisi.


    • jjhhhhhhhh

      SDP:llä on ollut lukuisia kertoja mahdollisuus tehdä nuo kaikki. On turha luulla että kokoomuksen juoksupoika tekisi niitä nytkään, vaikka kuinka voittaisi vaalit.
      Luultavasti tulossa on vain vuokrien, tulo- sekä välillisten korotuksia. Ja jotain verohelpotuksia pääomavaltaisille aloille sekä rikkaille.

      • xdkdhfg

        Älä valehtele kokoomuspersu koska Suomessa on ollut yli kymmenen vuotta porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia.


      • dkfhfgd

        Kahdensortin persut ovat molemmat porvarillisia puolueita.


      • demariovatvalhepuolue
        xdkdhfg kirjoitti:

        Älä valehtele kokoomuspersu koska Suomessa on ollut yli kymmenen vuotta porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia.

        No entä sitä ennen? Mitä teki? Pelkästään leikkasi ja eläkeläisiltä oikein erityisesti.
        Ja sen jälkeen onkin ollut kokoomuksen vietävissä. Turha puhua mistään eri laidan enemmistöistä kun demaritkin ovat sitä samaa kokoomusporukkaa.

        Ja kun seuraavan demarivetoisen hallituskauden jälkeen sinulta kysyy että miksi köyhyys ja kurjuus on lisääntynyt, selittelet taas että oikeisto uhkasi kaataa demarihallituken joa sen vaatimuksiin ei suostuta. Kokoomuksen syy taas


        Vaikka todellisus on se, että demarit ovat kokoomuksen juoksupoikia.

        En vaan ymmärrä että miksi valehtelet itsellesi, paitsi jos olet demari ja leipäsi on heistä kiinni. Silloinhan tietysti laulat sinulle käskettyjä lauluja. Kuten johtavat demarit laulavat kokoomuksen lauluja.


    • Maatalousloinen

      Sdpn rinne eivarmaankaan tarkoita verottaa pieniä omaisuuksia vaan suuria tehtaita ja yritysloisia.

      Eiole tulossa auton omistus veroa ninkuin kontulan vuokrayksi kokoomuslainen luulee

    • Derthjj

      Muistakaa kuka halusi niin kovasti sitä tasaverotusta?
      Nyt se kostautui! Kun pitää verotusta muualta kiristää. Kun rikkaat hyötyi tuloverotuksessa ja köyhälistö joutui maksumiehiksi..

    • totuus.asiasta

      Osakkeenomistajat ja maanomistajat pitävät tätä maata pystyssä. Fakta. Siinä on demaria äänestävä pummikin helisemässä kun valtiolta katoaa perusta osakkeenomistajien muuttaessa omistuksineen ulkomaille.

      • dfkvgfghq

        Kokoomuspersu taas jauhamassa valhemantraansa. Ei ne osakkeenomistajat minnekään muuta koska Suomessa OECD maiden alhaisin pääomatuloverotus. Lisäksi varakkaat saavat hyvät sosiaaliset tulonsiirrot kaiken muun hyvän päälle ja valtion subventoiman terveydenhuollon. Pelkkiä pääomatuloja nostavat eivät maksa olleenkaan kunnallisveroa eli käyttävät perheineen kuntapalveluja ilmaiseksi.


      • totuus.asiasta
        dfkvgfghq kirjoitti:

        Kokoomuspersu taas jauhamassa valhemantraansa. Ei ne osakkeenomistajat minnekään muuta koska Suomessa OECD maiden alhaisin pääomatuloverotus. Lisäksi varakkaat saavat hyvät sosiaaliset tulonsiirrot kaiken muun hyvän päälle ja valtion subventoiman terveydenhuollon. Pelkkiä pääomatuloja nostavat eivät maksa olleenkaan kunnallisveroa eli käyttävät perheineen kuntapalveluja ilmaiseksi.

        Ei menestystä tule rangaista veroilla. Fakta. Menestymään tulee rohkaista. Tämän voinee demarikin allekirjoittaa, eriasia sitten jos kyse onkin pelkästä kateudesta kuten yleensä.


      • JTK-tre
        dfkvgfghq kirjoitti:

        Kokoomuspersu taas jauhamassa valhemantraansa. Ei ne osakkeenomistajat minnekään muuta koska Suomessa OECD maiden alhaisin pääomatuloverotus. Lisäksi varakkaat saavat hyvät sosiaaliset tulonsiirrot kaiken muun hyvän päälle ja valtion subventoiman terveydenhuollon. Pelkkiä pääomatuloja nostavat eivät maksa olleenkaan kunnallisveroa eli käyttävät perheineen kuntapalveluja ilmaiseksi.

        Kyllä näin on, että nyt on omistavan luokan osallistuttava verojen maksuun. Kaikki oli jo lypsetty työläisiltä, niin tuli SSS miehet ja pakotti kansan osallistumaan kiky-sopimukseen, jolla siirrettiin miljoonia omistavalle luokalle, ei sitä työllisyyden parantamiseksi tehty, mutta saadaan halvempaa työvoimaa. Sen jälkeen tulikin sitten kaikkien aikojen suurin osingonjako, miksei puututtu niihin, että nyt ei hätätilassa jaeta osinkoja ollenkaan, vaan puhalletaan yhteen hiileen ja suomi nousuun. Mutta, eihän se omistava luokka osallistu, kuin voittojen maksimointiin, tappiot maksaa kansa


      • kovinverotus
        dfkvgfghq kirjoitti:

        Kokoomuspersu taas jauhamassa valhemantraansa. Ei ne osakkeenomistajat minnekään muuta koska Suomessa OECD maiden alhaisin pääomatuloverotus. Lisäksi varakkaat saavat hyvät sosiaaliset tulonsiirrot kaiken muun hyvän päälle ja valtion subventoiman terveydenhuollon. Pelkkiä pääomatuloja nostavat eivät maksa olleenkaan kunnallisveroa eli käyttävät perheineen kuntapalveluja ilmaiseksi.

        Suomessa on neljänneksi kovin verotus koko Euroopassa. Tilastot oli tänä keväänä siitä nähtävillä.

        Suomen kokonaisveroaste 58% (EU-komissio) ja 45% (VM), Kumpi oikea?

        Sivut:5 [ 1 2 3 4 5 | Seuraava ]

        detonator 3.4.2014 22:56

        UserName

        Liittynyt:
        18.9.2011

        Viestit:
        7 581
        Tällaisen bongasin. Ota näistä nyt selvää, mutta työttömyyslukujen valossa Tilastokeskuksen lukemiin ei tosiaankaan ole luottamista.

        Vai puhutaanko tässä nyt ylipäätään edes samoista luvuista? Ettei tuo taulukko olisi sittenkin julkisen sektorin koko / BKT:stä? Siinä kategoriassa Suomi epäilemättä pitää jo ykkössijaa.

        http://www.novasigma.com/suomen-kokonaisveroaste-nousee-eu-maiden-korkeimmaksi-2014/

        Euroopan komission hiljattain julkaiseman talousennusteen mukaan Suomen kokonaisveroaste tulee olemaan vuonna 2014 kärkisijalla verrattuna kaikkiin 27 EU -jäsenvaltioon. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen. Ennusteen mukaan Suomen veroaste suhteutettuna bruttokansantuotteeseen on Suomessa n.58% kun se EU -maissa keskimäärin on 48%. Suomen kanssa korkeimman verotuksen tittelistä taistelevat Tanska (56,5%) ja Ranska (56%).

        Matalan verotuksen maita Euroopan mittakaavassa ovat Bulgaria, Slovakia, Romania ja Balttian maat. Kevyin verotaakka tulee olemaan Liettuassa veron ollessa 34,5% ja muissa Balttian maissa Virossa 36,5% ja Latviassa 35,5%.

        Yllätyksellisenä voidaan pitää sitä, että perinteisesti “veroparatiiseina” pidetyt maat Luxemburg, Malta ja Kypros ovat verotukseltaan vain keskikastia ja esimerkiksi talousveturimaa Saksan kokonaisverotus on lähestulkoon samalla tasolla kuin Luxemburgin.

        Veroasteen ero Suomen ja Liettuan välillä on huikeat 23,5%. Suomessa kokonaisveroasteen määrään vaikuttaa joka vuotisen verojen noston lisäksi ennen kaikkea bruttokansantuotteen lasku. Suomalaisten köyhtyessä eli bruttokansantuotteen ja ostovoiman laskiessa ja verotuksen kiristyessä veroina maksettu summa kasvaa kuin kynttilää molemmista päistä poltettuna. Kokonaisveroaste on suoraan verrannollinen julkisen talouden kokoon. Kun veroaste ja julkisen talouden koko on ylittänyt 50% ei enään voida puhua markkinataloudesta vaan taloustieteellinen oikea termi on sosialismi.

        Suomen valtionvarainministeriön Tilastokeskuksella itselleen teettämän Suhdannekatsaus (19.12.2013) mukaan kokonaisveroaste Suomessa kuluvana vuonna tulee olemaan vain 45,5%, eli reilusti alle EU:n keskiarvon. Eroa puolueettomaan ennusteeseen on yli 13%.

        Viestiä on muokannut: detonator3.4.2014 23:03
        Vastaa viestiin


      • kari.kommunisti

        Muuttaisivatkin.
        90-luvulla itse Iiro Viinanen lupasi tehdä kaikille eväät menomatkalle.


    • keksisi.jo.uutta

      Antilla on se sama vanha demareiden levy päällä. Ilmeisesti demarit eivät vieläkään omista yhtään mitään.

      • ftgykjhd

        Kokoomuspersulla jumittaa sama veroluikuruuslevy.


    • varma.merkki

      Vaalit ilmiselvästi lähestyvät, kun pienipalkkaiset tulevat vasuripoliitikon mieleen.

      • lodjhffh

        Persut ja sinipersut ovat molemmat porvarillsia puolueita eivätkä ole työntekijöiden asialla vaan pääomapiirien ollen siten kokoomuksen sisarpuolueita.


      • annahan.kuulua
        lodjhffh kirjoitti:

        Persut ja sinipersut ovat molemmat porvarillsia puolueita eivätkä ole työntekijöiden asialla vaan pääomapiirien ollen siten kokoomuksen sisarpuolueita.

        Miten sinä erottaisit palkansaajan ja työntekijän?


    • se.on.geeneissä

      Demari on aina toisen lompakolla.

      • drlkjdhrfgr

        Kokoomuslaiset ja keputa aina vinkumassa lisää yritystukia ja maataloustukia koska ahneille ei mikään riitä.


      • Kapitalisti
        drlkjdhrfgr kirjoitti:

        Kokoomuslaiset ja keputa aina vinkumassa lisää yritystukia ja maataloustukia koska ahneille ei mikään riitä.

        Köyhät ovat ahneita paskoja, kateellisia menestyville ihmisille!


    • demarin.aseistus

      Kateusveroja on aina hyvä sosialistin kiristää.

      • dkdhfg

        Kokoomuspersu jauhaa taas kateusmantraansa.


      • kapinen.stalinisti

        Evoluutio on jo osoittanut sosialismin kelvottomuuden. Silti ne vaan jaksaa.


      • fkfhfg
        kapinen.stalinisti kirjoitti:

        Evoluutio on jo osoittanut sosialismin kelvottomuuden. Silti ne vaan jaksaa.

        Keput ja kokoomuslaiset uikuttavat koko ajan lisää yritystukia ja maataloustukia vero ja velkarahoistamme kun mikään ei noille loputtoman ahneille vapaamatkustajille riitä. Päälle vielä ainainen veroluikurointi.


    • DemutKusettaaAina

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      5005
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1265
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      741
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe