Opinnäytetyö hengellisestä väkivallasta

Marika Korven opinnäytetyö on valmistunut. Se käsitteli Jehovan todistajista irtautuneiden henkilöiden kokemuksia hengellisestä väkivallasta. Marika kertoo tutkimuksesta näin:

* * *

Tämän opinnäytetyön päätarkoituksena oli selvittää, kokivatko Jehovan todistajista irtautuneet painostusta tai syrjintää ja jos kokivat, miten ne ilmenivät ja millaisia vaikutuksia kokemuksilla oli heidän elämäänsä. Tutkimuskysymyksenä oli, toteutuiko Jehovan todistajista irtautuminen uskonnollisten yhteisöjen eettisten periaatteiden 7.§:n mukaisesti. Eettisten periaatteiden 7.§:n mukaan, ”Yhteisö huolehtii siitä, että uskontokunnasta voi halutessaan erota joutumatta minkäänlaisen painostuksen tai syrjinnän kohteeksi tai minkään elimen tai uskontokunnan edustajan kuulusteltavaksi tai puhuteltavaksi.”

Lisäksi selvitettiin, olivatko vastaajat tarvinneet tukea irtautumisprosessissaan, millaista tukea ja keneltä sitä oli saatu. Tärkeinä tutkimusaiheina oli myös, mitä irtautujat toivovat sosiaalialalla ymmärrettävän Jehovan todistajista irtautumisesta ja millaiset asiat parantaisivat irtautujan tilannetta. Lisäksi tutkittiin vastaajien liittymistä yhteisöön kasteen osalta. Mikä kasteeseen oli johtanut ja kokivatko he liittymisen olleen vapaaehtoista?

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli uskonnollinen sosialisaatio ja hengellinen väkivalta. Tutkimus on kvalitatiivinen, jota täydentämään käytettiin kvantitatiivista menetelmää. Aineisto kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla, joka julkaistiin Jehovan todistajista irtautuneiden suljetussa Facebook-ryhmässä. Kysely sisälsi sekä avoimia että strukturoituja kysymyksiä. Tutkimukseen osallistui 34 ihmistä.

Enemmistö tutkimukseen osallistuneista vastasi, ettei eettinen periaate kokonaisuudessaan toteutunut heidän kohdallaan. Irtautujista 76 % vastasi, että se ei toteutunut lainkaan. Kaikista heikoimmin eettisen periaatteen kohdasta seitsemän toteutui irtautuminen joutumatta syrjityksi, sillä 94 % koki syrjintää irtautuessaan yhteisöstä.

* * *

Otetaan yksi esimerkki opinnäytetyöstä. Menevätkö Jehovan todistaja -perheiden lapset kasteelle omasta halustaan? Onko heillä vaihtoehtoja?

Enemmistö jäseniksi kasvatetuista kyseenalaisti kasteensa vapaaehtoisuuden, kuvaten sitä itsestään selväksi ratkaisuksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi kasvatuksestaan johtuen.

”Ei ollut muita vaihtoehtoja.”

”Oli yksi vaihtoehto, josta valitsin.”

”Vaihtoehtoja oli yksi ja toki alleviivattiin sitä, että sai niistä sitten valita.”

”En koe, että kaste oli oma valinta tai että minulla olisi ollut mahdollisuus valita toisin.”

”En kokenut, että siinä elämänvaiheessa olisi ollut muita vaihtoehtoja.”

Lue lisää täältä: http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s936.html

1

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meikämasa2.0

      Lueskelin tuota läpi ja pisti silmään tämä kohta opinnäytetyössä otsikon alla:

      3.1.2 Yhteisöllinen eksklusiivisuus

      "Tanskassa Tanskan yleisradion sivusto kertoi heinäkuussa reaktioista Jehovan
      todistajien kesän 2013 piirikonventin luopiopuheisiin. Artikkelin
      mukaan tanskalaisen ihmisoikeusjärjestö DRC:n (Dokumentations- og rådgivningscenteret om racediskrimination) johtaja Niels-Erik Hansen pitää konventin esitelmiä mahdollisesti rikollisina. Tanskan laissa on artikla, jonka mukaan uhkaavien, loukkaavien tai väheksyvien lausuntojen antamisesta ryhmän rodun, värin, kansallisuuden, etnisen alkuperän, uskonkäsitysten tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella voidaan rangaista sakolla tai enintään kahden vuoden vankeustuomiolla. Hansen toteaa: "Puheet ylittävät selvästi rajan. Kun joku vertaa toista ryhmää tappavaan tautiin ja käärmeisiin, olemme siirtyneet syrjinnänvastaisen artiklan ydinalueelle." Hän toteaa myös, että "puheet ovat samanlaista retoriikkaa kuin mitä kuultiin juutalaisia vastaan Euroopassa 1930-luvulla. Tämä on juuri sitä mitä rajoittamaan syrjinnänvastainen artikla luotiin." (Sørensen & Faurholdt-Löfvall 2013.) "

      Tuo hansenin kommentti retoriikasta juutalaisia vastaa 1930 luvun euroopassa on paljon puhuva.

      Viitataan retoriikkaan, mitä järjestön julkaisuissa on luopioihin liittyen. esim (Varo luopioita! Vartiotorni 2009 15/4, 6.)

      Mitenkäs se rasismin MÄÄRITELMÄ menikään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8666
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      49
      4766
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4431
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      46
      2633
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      99
      1510
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1306
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1256
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1172
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1160
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1100
    Aihe