Nyt se on lähellä loppuaan!

Mikäkö? Tietysti kommunistit ja heidän haaveensa komudiktatuurista!

Eipä eilen näkynyt montaakaan verbaaliulostetta heiltä ja tänäänkin yksi oli saanut viinansa loppumaan yöllä yhden aikaan ja piti tuskaansa purkaa oikealla verbaaliulosteella. Oikeat ihmisethän nukkuvat siihen aikaan.

Tätä olemme odottaneet sillä se on jo pitkään ollut nähtävillä. Vaikka kannatus on kasvanut kuin lehmän häntä niin ei ajatustakaan siitä millä asioita korjattaisiin eli marssittiin kohhti aatteen hautaa. Tosin kukaan ei jää suremaan sillä maailma paranee kun moisesta kurjuuden generaattorista päästään eroon. Eivät ole huomanneet jottei muita haukkumalla ja nimittelemällä saa kannatustaan kasvuun. Jotta ihmiset alkaisivat luottamaan pitää uudistua siten, ettei kukaan enää usko samaksi jonka he jo kerran roskiin heittivät.

6

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos komuloiset, nykyisellä toiminnallanne todistatte minun olevan 110%:sti oikeassa.

      Kommunismi on haudattu ja iso kivi on pyöritetty haudan päälle. R.I.P.

    • ETSIVÄPALVELUMESTARIT007

      Nyt allaoleva on LAINAUS, mutta kuitenkin sellainen Kuviokelluntaympäristö, jonka pohjalta kysyn nyt Teiltä Toveri Puolueparoni ExTyökkäri sitä asiaa, että voivatko todella Vapaa Kommunismi ja Vapaa Sosialismi sekä Uusi Luonto-Oppi eli NATUROLOGIA NOVA rs kadota yhtään mihinkään, sillä nämä ovat ainoina sellaisi, jotka kestävä romahtamatta Logiikka- ja Realismitestin. Miten on Arvoisat Toverit Puolueparonit se, että kestääkä todella Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen GEOMETRIA sekä Uusklassinen Talousoppi romahtamatta Logiikka- ja Realismikuviot, niin kestääkä todella? Nyt minun kuvioissani on olemassa sellainen kummallisuus ja joka on se, että MIKSI todella myös Teräsmiehet ja Leninistit ovat unohtaneet sen asian, että Marxilainen Revisonismi tai Materialistinen Filosofia ja Sosiologia LD rs on aina perustunut PÄÄOMAKIRJA rs:n lisäksi myös FE LUONNON DIALEKTIIKKA eli DIALEKTICA NATURALIS rs:ään ja erikoisesti LD rs:n tietoteorian Lausepuun Peruslauseeseen A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. Kysyisinkin nyt vielä sitä asiaa, että miksi Te Teräsmiehet ja Leninistit haluatte unohtaa täysin Materialistinen Filosofia ja Historia LD rs:n perustan ja lähtökohdan FE Luonnon Dialektikka LD rs:n lausepuun peruslauseen.

      TUTKIMUSPALVELUMESTARIT
      17.5.2018 22:49

      HEI! Nyt pitää muistaa se asia, että kaava R-T-R' on Kauppapääoman kaava.

      Mehän nyt voimme PÄÄOMAKIRJAMALLI rs:stä eroittaa MIKROTEORIA ja MAKROTEORIA rs:n. Niin myös vielä ehkä ECONOMETRIA ja TECHNOCRATIA rs:t.

      Nyt MAKROTEORIA on seuraava: Tavarapääoma T-T, Rahapääoma R-R, Pankkipääoma R-R-R', Kauppapääoma R-T-R' ja Tuotantopääoma R-T...P...T'-R'.

      MIKROTEORIA1: Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä LISÄARVO, Pysyvä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Raaka- ja Apuaineet, Vaihteleva Pääoma on Työvoimakustannukset. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma.

      MIKROTEORIA2: Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä LISÄARVO, Kiinteä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Liikkuva Pääoma on Raaka- ja Apuaineet, Työvoimakustannukset. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Kiinteä ja Liikkuva Pääoma.

      KÄYTTÖARVO on se HYÖTY, jonka kuluttajat uskovat saavansa ostamistaan Tavaroista ja Palveluista. VAIHTOARVO on Kaksijakoinen siis Rahayksikkö- ja Työtuntimääräinen.

      KASAANTUMINEN on Yritystalousasia ja KESKITTYMINEN on Julkistalousasia.

      Niin ja nyt yllä tulivat kehiin Yhteiskunta- ja Taloustiedeasiat pääsääntöisesti.
      Me tarvitsemme vielä UUSI LUONTO-OPPI eli NATUROLOGIA NOVA eli Materialistinen Filosofia LD rs:n kuviot.
      LUONNON DIALEKTIIKKA rs:n Tietoteorian Lausepuun Peruslause on muotoa A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS.
      LD rs:n Peruskategoriat ovat seuraavat: Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastuus- ja Kuvauspostulaatti.
      LD rs:n Liikelaki on seuraava: Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja taistelun LAKI sekä Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.
      Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS sekä XYZ-avaruus.

      Nyt ilmeisesti Te Teräsmiehet ja Leninistit olette sitä mieltä, että myös Materialistinen Filosofia rp perustuu Objektiivinen Idealismi sekä Looginen Positivismi ja Looginen Empirismi rs:n tapaan ja keinoin SUHTEELLISUUSTEORIA, AIKA-AVARUUS ja NELIULOTTEINEN PROFESSORI ZÖLLNERIN GEOMETRIA rs:ään. Niin ja nyt kyisin vielä sitä asiaa Teiltä, että mikä voisi olla Leniniläinen Materialistinen Filosofia rs:n lausepuun peruslause, siis jokin muu kuin Objektiivinen Idealismi rs:n A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus
      Me KOMUT ja SOSSUT haluamme kysyä vielä sitä asiaa, että mikä todella voisi eroittaa toinen toisestaan Idealistinen Filosofia rs:n alaosaston Objektiivinen Idealismi rs:n Materialistinen Filosofia rs:stä.

      • Mitä halusit sanoa? Kerro omin sanoin! Vai eikö mestari kykene kuin toistamaan muiden mantroja?


    • Uskonasatkotaas

      Oikeistokommunistit on nousseet valtaan

      Rahat siirretään veroparatiiseihin,

    • ETSIVÄPALVELUMESTARIT007

      LAINAUS
      Kerros nyt Toveri JL se asia, että mitä muuta Sosialismi ja Kommunismi Talous- ja Yhteiskuntajärjestelminä voisi todella olla kuin jokin VALTIOSOSIALISMI rs:n alaosasto siis joko Kansalliskommunismi eli NATSIKOMUT tai Kansallissosialismi eli NATSISOSSUT tai Kansallisdemokratismi eli NATSIDEMARIT.

      Meidän pitää vielä tajuta ja huomata se asia, että VALTIOSOSIALISMI on toiselta nimeltään FEODALISMI eli LÄÄNITYSLAITOS. Miksi ovat asiat ja asian haarat siten kuin tarinoin, niin MIKSI todella?

      Onhan Poliittinen Historia rs:n mukaan ollut olemassa Läänityslaitos eli FEODALISMI Täysin Itsevaltaisine Kuninkaineen ja Keisareineen jo Keskiajan hämärissä, siis VALTIO eli KRUUNU on omistanut kaiken tuotannollisen omaisuuden ja että Valtion korkein johtaja Kuningas tai Keisari on jakanut tuotanto-omaisuuden ensi lähimmille alaisilleen eli Ylemmälle Aatelille Läänityksinä ja tämä Ylempi Aateli on sitten jakanut läänityksensä Alemmalle Aatelille Kartanoina ja vastaavina. Nyt sitten Tämä Alempi Aateli on sitten ottanut Tarvitsemansa Työvoiman joko eriasteisina orjina tai sitten puolivapaina Käsityömestarit rs:n edushenkilöinä.

      Haluan nyt korostaa erikoisesti sitä asiaa, että Itsevaltias Keisari tai Kuningas ei omistanut suoraan Tuotanto-omaisuutta vaan HÄN hallitsi sitä Täysin Itsevaltiaan Arvo- ja Vaikutusvallalla.

      Minä nyt kysyisin Teiltä Arvoisat Toverit ja Porvarit sitä, että miltä osin Teidän mielestänne NEUVOSTOLIITTO ja Neuvostososialismi KEVSOS-maissa erosi tai poikkesi Keskiaikaisesta Feodalismi eli Läänityslaitos rs:tä. Mitä Te Arvoisat Toverit ja Porvarit ehkä haluatte vastata nyt Erään Katunarrin ja Kulkurin uteluihin, niin MITÄ todella?

      Tykkää · Vastaa · 1 min

      • Miksi saarnaat omiasi? Miksi et kykene ottamaan osaa keskusteluun sen aloituksen pohjalta? Et sinä mestari tuolla jargonillasi pääse edes komuparatiisiin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1669
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1618
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1475
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1158
    Aihe