Tappakaa homot kivittämällä, opettaa esim. brysseliläinen suurmoskeija.
"“Belgian parlamentille valmistuneen luottamuksellisen raportin mukaan Brysselin suurmoskeijassa on opetettu vuosikausia leppymätöntä vihaa länsimaista yhteiskuntaa, demokratiaa, juutalaisia ja muun muassa seksuaalivähemmistöjä vastaan.” Näin kertoo Iltalehti.
“Belgialainen sanomalehti La Libre pääsi näkemään vuosia 2016 ja 2017 koskevat osat parlamentin raportista ja kuvaa niitä raportissaan pöyristyttäviksi. Moskeijasta löydetyt arabiankieliset oppimateriaalit ja opetuskäsikirjat oli tarkoitettu paitsi jyrkän linjan islamin opettamiseen, myös opetusmateriaaliksi uusille salafistista islamia opettaville imaameille.
Opetuksessa muun muassa seksuaalivähemmistöön kuuluvia neuvottiin kivittämään kuoliaaksi tai tappamaan heidät heittämällä korkeiden rakennusten ikkunoista. Arkkivihollisten, juutalaisten painotettiin olevan korruptoineita, ahneita ja kavalia.
Opetuksessa myös kaikenlainen muslimien sulautuminen belgialaiseen yhteiskuntaan tai yhteistyö viranomaisten kanssa kiellettiin islamin vastaisena.”
Edellä kerrottu uutinen koskee siis Brysselin suurmoskeijaa. Se ei ole ainoa, jossa saarnataan vihaa ja suvaitsemattomuutta. Samantapainen opetus on yleistä muissakin Euroopan maissa.
Minulle on täysin mysteeri, miksi Suomessa seksuaaliset vähemmistöt, feministit, punavihreät ja muut itseään suvaitsevina pitävät tahot ummistavat silmänsä ja sulkevat korvansa kaikelta tältä pahuudelta.
Muualla Euroopassa puhaltavat muutoksen tuulet. Ruotsissa puolueet nyt vaalien lähestyessä jopa kilpailevat, mikä niistä niistä eniten omaksuu ruotsidemokraattien näkemyksiä.
Suomessa vakavasti otettavista puolueista vain perussuomalaiset on nähnyt ja näkee islamilaisuuden vaarat. Olen kuitenkin varma, että Suomessakin melko pian joudutaan tunnustamaan arjen todellisuus."
Lähde: Tossavainen
Tappakaa homot kivittämällä, moskeijaopetusta
33
340
Vastaukset
- uskoisin.näin
Moskeija voisi mennä sisäpuolelta huonoon kuntoon, jos noin toimittaisiin.
- BRRE
Mitä sitten, yhteiskunta maksaa rempan.
Jaa- ollaanko maailmassa menossa takaisin kohti keski-aikaa? Tällä hetkellä vain aniharvassa maassa saa tappaa edes homoja laillisesti. Ja kuinka moni niin tekisi, vaikka saisi?
Kristityillä on ihan samat vihan kohteet, lisätään sinne vielä naiset.
Muslimit ovat omineet tapansa kristityiltä. He ovat käyneet nunnakouluja.- YRJK
Laitatko joitakin esimerkkejä, kiitos.
YRJK kirjoitti:
Laitatko joitakin esimerkkejä, kiitos.
Raamattu.
Sieltä nuo tappokäskyt on kopioitu koraaniin.- YRJK
he-ma kirjoitti:
Raamattu.
Sieltä nuo tappokäskyt on kopioitu koraaniin.Täsmennätkö nyt puhutko kristityistä vai Raamatusta. Ja mistä syytät?
- YRJK
Täsmennätkö nyt puhutko kristityistä vai Raamatusta. Ja mistä syytät?
YRJK kirjoitti:
Täsmennätkö nyt puhutko kristityistä vai Raamatusta. Ja mistä syytät?
Räyhikset vaikenivat kuin nappia painamalla :D:D:D
YRJK kirjoitti:
Täsmennätkö nyt puhutko kristityistä vai Raamatusta. Ja mistä syytät?
Siitä tässä varmaan puhutaan: vain kristityillä on Raamattu.
YRJK kirjoitti:
Täsmennätkö nyt puhutko kristityistä vai Raamatusta. Ja mistä syytät?
Raamatussa mooseksenkirjoissa käsketään monista pikkurikkeestäkin kivittämään kuoliaaksi. Siitä ne on kopioitu Koraaniin.
- dikduk
sage8 kirjoitti:
Raamatussa mooseksenkirjoissa käsketään monista pikkurikkeestäkin kivittämään kuoliaaksi. Siitä ne on kopioitu Koraaniin.
Ei vaan kivitys oli lähi-idän tapa jo ennen juutalaisuutta ja islamia ja siitä ne molemmat ovat sen saaneet .Juutalaisuus kyllä luopui niin kivityksistä kuin kuolemantuomioista yli 2000 vuotta sitten .
Ympärileikkauskin oli alueella tapana jo ennen molempia uskontoja, sikaa pidettiin monissa osin alueella syömäkelvottomana ennen juutalaisuutta ja islamia, patriarkaalisista arvoista puhumattakaan, mies sai naida haaremillisen naisia joita pidettiin miehiä alempiarvoisina niin lain edessä kuin muutenkin.
Kristinuskon syntyaikana lähi-itään oli saatu vaikutteita jo laajemmaltikin joten kaikki muinaisen lähi-idän tavat eivät enää kristinuskoon siirtyneet, mutta nainen jäi yhä miehen alaiseksi. dikduk kirjoitti:
Ei vaan kivitys oli lähi-idän tapa jo ennen juutalaisuutta ja islamia ja siitä ne molemmat ovat sen saaneet .Juutalaisuus kyllä luopui niin kivityksistä kuin kuolemantuomioista yli 2000 vuotta sitten .
Ympärileikkauskin oli alueella tapana jo ennen molempia uskontoja, sikaa pidettiin monissa osin alueella syömäkelvottomana ennen juutalaisuutta ja islamia, patriarkaalisista arvoista puhumattakaan, mies sai naida haaremillisen naisia joita pidettiin miehiä alempiarvoisina niin lain edessä kuin muutenkin.
Kristinuskon syntyaikana lähi-itään oli saatu vaikutteita jo laajemmaltikin joten kaikki muinaisen lähi-idän tavat eivät enää kristinuskoon siirtyneet, mutta nainen jäi yhä miehen alaiseksi.Uskotaan tuo ja koitetaan ottaa opiksi mutta mooseksenkirjoissa kyllä annettiin kuolemantuomioita aika pienistäkin asioista.
sage8 kirjoitti:
Uskotaan tuo ja koitetaan ottaa opiksi mutta mooseksenkirjoissa kyllä annettiin kuolemantuomioita aika pienistäkin asioista.
Niin annettiin. Mitä sitten?
usko.vainen kirjoitti:
Niin annettiin. Mitä sitten?
Ehkä sitä siutten, että ne ovat yhä vaan kristittyjen pääteoksessa. Mitä te niillä teette?
- KristinuskoMooseksenLaki
sage8 kirjoitti:
Uskotaan tuo ja koitetaan ottaa opiksi mutta mooseksenkirjoissa kyllä annettiin kuolemantuomioita aika pienistäkin asioista.
Tulipa Jeesus sanoneeksi syntistä, avionrikkojanaista juutalaisen lain perusteella kivittämään tulleille juutalaisille, että se ken on heistä synnitön, niin heittäköön ensimmäisen kiven naista kohti. Eipä kiviä lennellyt ja lopuksi Jeesus sanoi tälle syntiselle naiselle, että mene äläkä enään syntiä tee. Ja sanoipa Jeesus vielä, ettei Hän tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään lain eikä yhtäkään piirtoa laista kuitenkaan tule kumota Hänen opetuksensa vuoksi. Joten nuo juutalaisten keskuudessa voimassa olleet kivitystuomiot olisi ainakin kristinuskon kohdalta jo syytä unohtaa, kuitenkin aikaa on vierähtänyt jo 2000 vuoden verran kristinuskon perustajan, Jeesuksen opetuksista.
KristinuskoMooseksenLaki kirjoitti:

Siis laki on yhä voimassa ja itse mielikuvitusjeesus rikkoi lakia?
Uskonharhassa elävän elämä ja logiikka ei ole tästä maailmasta.
Suosittelen uskonharhassa elävälle hoitoon hakeutumista, pelköstään noitanaisten olemassaolo lienee riittävä syy, ellei sitten noitanaisten hengiltä päästäminen.- TiedeEiOleTuotaMieltä
he-ma kirjoitti:
Siis laki on yhä voimassa ja itse mielikuvitusjeesus rikkoi lakia?
Uskonharhassa elävän elämä ja logiikka ei ole tästä maailmasta.
Suosittelen uskonharhassa elävälle hoitoon hakeutumista, pelköstään noitanaisten olemassaolo lienee riittävä syy, ellei sitten noitanaisten hengiltä päästäminen.Tiede ei ole kanssasi samaa mieltä vaan pitää tuollaista asennetta lähinnä häiriintyneen mielen tuotoksena.
Väitinkö että kivitystuomiot pitäisi nykyisinkin toteuttaa? Väitin, että ne ovat kirjoitettu VT:n. Ja miten on ymmärrettävissä että VT:n käskyt ja ohjeet ovat valikoitavissa mitä uskoo ja mitä ei? Homokohdat ovat mm. totta mutta kivitystuomiot ei.
Syntinen nainen oli ihminen joten tuntuu kummalliselta että Jeesus antoi todella neuvon, että älä enää syntiä tee. Luterilaisen opetuksen mukaan jokainen ihminen tekee syntiä joka päivä sekä ajatuksissa että teoissa. Ja taitaa tuo oppi olla muissakin kristillisissä uskoissa.sage8 kirjoitti:
Väitinkö että kivitystuomiot pitäisi nykyisinkin toteuttaa? Väitin, että ne ovat kirjoitettu VT:n. Ja miten on ymmärrettävissä että VT:n käskyt ja ohjeet ovat valikoitavissa mitä uskoo ja mitä ei? Homokohdat ovat mm. totta mutta kivitystuomiot ei.
Syntinen nainen oli ihminen joten tuntuu kummalliselta että Jeesus antoi todella neuvon, että älä enää syntiä tee. Luterilaisen opetuksen mukaan jokainen ihminen tekee syntiä joka päivä sekä ajatuksissa että teoissa. Ja taitaa tuo oppi olla muissakin kristillisissä uskoissa."Ja miten on ymmärrettävissä että VT:n käskyt ja ohjeet ovat valikoitavissa mitä uskoo ja mitä ei? Homokohdat ovat mm. totta mutta kivitystuomiot ei. "
Siten ne on ymmäörrettävissä, että pitää ymmärtää kenelle sanat on sanottu ja mitä muualla Raamatussa samasta asiasata sanotaan. Eks ookkin helppoa?
Kyllä jokainen ihminen tekee syntiä mutta syntiä ei tule jäädä harjoittamaan ja elämään siinä synnissä vaan siitä pitää pyrkiä olemaan tekemättä enää. Niinhän Jeesus ihan suoraan sanoi.usko.vainen kirjoitti:
"Ja miten on ymmärrettävissä että VT:n käskyt ja ohjeet ovat valikoitavissa mitä uskoo ja mitä ei? Homokohdat ovat mm. totta mutta kivitystuomiot ei. "
Siten ne on ymmäörrettävissä, että pitää ymmärtää kenelle sanat on sanottu ja mitä muualla Raamatussa samasta asiasata sanotaan. Eks ookkin helppoa?
Kyllä jokainen ihminen tekee syntiä mutta syntiä ei tule jäädä harjoittamaan ja elämään siinä synnissä vaan siitä pitää pyrkiä olemaan tekemättä enää. Niinhän Jeesus ihan suoraan sanoi.Olet tosiaan normaalista poikkeavan uskon ja valheen vallassa.
sage8 kirjoitti:
Olet tosiaan normaalista poikkeavan uskon ja valheen vallassa.
Keskustelaan asiasta.
Mikä ei ollut totta mitä kirjoitin? Osoita valheeni ja korjaa ne!- dikduk
KristinuskoMooseksenLaki kirjoitti:
Tulipa Jeesus sanoneeksi syntistä, avionrikkojanaista juutalaisen lain perusteella kivittämään tulleille juutalaisille, että se ken on heistä synnitön, niin heittäköön ensimmäisen kiven naista kohti. Eipä kiviä lennellyt ja lopuksi Jeesus sanoi tälle syntiselle naiselle, että mene äläkä enään syntiä tee. Ja sanoipa Jeesus vielä, ettei Hän tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään lain eikä yhtäkään piirtoa laista kuitenkaan tule kumota Hänen opetuksensa vuoksi. Joten nuo juutalaisten keskuudessa voimassa olleet kivitystuomiot olisi ainakin kristinuskon kohdalta jo syytä unohtaa, kuitenkin aikaa on vierähtänyt jo 2000 vuoden verran kristinuskon perustajan, Jeesuksen opetuksista.
Katujoukkio ei saanut kivittää , silloinkin kun kuolemantuomioita annettiin se oli tuomioistuimen tehtävä ja se myös määräsi toimeenpanijat . Eli juutalaisen lain mukaan ei ketään saanut tuosta vain kivittää. Tapaus ei vaikuta todelliselta kivittäjät olisivat itse syyllistyneet tappoon.
- lähtossa
"Lähde: Tossavainen" :D, :D
- vanha.uutinen
Tämä on noin viikon vanha uutinen, josta Suomessa ensimmäisenä taisi uutisoida iltalehti.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805112200936380_ul.shtmlOho. Juutalaisista on opetettu moskeijassa kuten aikoinaan Luther kirjoitti heistä. Ovatko luterilaisia?
- dikduk
torre12 kirjoitti:
Oho. Juutalaisista on opetettu moskeijassa kuten aikoinaan Luther kirjoitti heistä. Ovatko luterilaisia?
En kyllä puolustelisi kenenkään osalta tuollaista opetusta . Islamissa on nyt hyvin vihamielinen asenne sekä juutalaisia että homoja kohtaan, sitä ei voi lakaista maton alle vaan siitä pitäisi päästä pois eikä hyssytellä.
Jos muslimit voivat noin opettaa Brysselissä- ja kuten tiedetään ei tuo moskeija ollut edes poikkeus mitä opetuksen sisältöön tulee, silloin osa heistä ei ole halukkaita integroitumaan Eurooppaan ja niihin ihmisarvoihin joiden mukaan Euroopassa kaikkien tulee elää. Kuitenkin he ovat saaneet täällä pakopaikan juuri siksi että ajattelemme että kaikki ovat ihmisinä tasa-arvoisia joten ei heillä ole erivapautta tuoda tänne juuri niitä vääriä asenteita jotka osaltaan ovat syynä niiden maiden sekasortoon jota tänne ovat paenneet .
- kerttl
KSEN LAKILIITTOON.nUO TUOMIOT KUUÖUVAT MOOSEKSEN LAKILIITTOON.Apostolit vapauttivat kristityt Mooseksen Lakiliitosta Kristuksen Lain noudattajiksi. Kristityillä homot eivät kuuluneet Kristillisiin seurakunyiin. "Homot eivät peri Jumalan Valtakuntaa12 uUDEN tESTAMENTIN MUKAAN!
- Vaahto
Kiimaiset liberaalinaiset ovat valtavaikutus asemassa homoihin ja muihin tuleviin uhreihin kunhan jihad syttyy liekkeihin ja aletaan sharialakia toteuttamaan myöskin niillä alueilla, jotka vallataan islamin kannattajille.
Muslimit ottavat kaiken avun vastaan kunnes eivät enää tarvitse liberaaliporttoa. Ja portto saa mitä Israelin kiroajille kuuluu. Kun aika koittaa. Belgiassa muslimit jo avoimesti julkistavat tavoitteensa millä aikataululla ottavat siellä vallan!
- pursuileekojoulos
Aloitus oli asiaa, mutta siihen se sitten päättyikin.
kuinka leveäksi se mahtaa takamus laajeta kymmenen vuoden istumisella ja nettiin räkyttämisellä, entäs aivokoneisto, mahtuuko vielä kuoriin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti41141231Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1199744Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316280Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös225088Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623955Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta543889Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783528- 403057
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192508Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!212348