Susanna Koski loisii muiden rahoilla

Eliittipummit, kuten Koski saa elantonsa samoista verovaroista, joita hänen halveksimansa muutkin ihmiset, lapset, vanhukset, sairaat jne. Susannan elättävät tuottavaa työtä tekevät ihmiset ja heidän palveluita ja tuotteita ostavat kansalaiset.

Myös esim. työtön osallistuu Kosken elättämiseen maksamalla sähköveroa, useimmiten vuokrassa veroa ja kaikissa ostoksissaan arvonlisäveroa. Kannattaa myös muistaa, että suurin osa työttömistä on entisiä työläisiä, jotka ovat työttömiä idioottipoliitikkojen ratkaisujen vuoksi.

Näillä muiden rahoilla Koski öykkäröi, vaikka ei itse ole tehnyt mitään tuottavaa työtä niiden eteen.
10136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onko hänellä mitään oikeaa ammattia?

Äänestä
  • Juu se piiskaa rikkaitten ja läskien kokoomusvaikuttajien pyllyjä yömyöhään Lions- ja Rotary clubeilla, sekä toki vapaamuurareissa.

    Äänestä

  • Eduskunnassa on niitä loisia 200 kappaletta avustajat ja ministerit. Laskisimmeko myös eduskunnan siivoojat ja vahtimestarit loisten joukkoon, kun verorahoilla elävät ja leikkivät työläistä?

    Äänestä

  • Saako nekin verotonta kulukorvausta 2000 käteen. Ei ihme ettei ne palkkaa sinne ku kaksikielisiä.

    Äänestä

Samasta verovaroilla täytetystä kulhosta syö työttömien kanssa, mutta ahmii kymmenkertaisen määrän.

Äänestä

Kammottava pummi, joka ei ole koskaan ollut työssä. Jo nuorena meni loisimaan kunnanvaltuustoon ja sen jälkeen makaillut nostelemassa toisten ansaitsemia rahoja.

Äänestä
  • Juu kerrataas oikeen syntymästä asti Kosken panostus Suomalaiselle yhteiskunnalle!

    1. Syntyi veronmaksajien maksamassa synnytyslaitoksessa jossa synnytystä avusti veronvarpista palkatut kätilöt ja muu hoivahenkilökunta.
    2. Sai veronmaksajien maksamassa neuvolassa veronmaksajien maksamat rokotukset ja mitkälie mahdolliset veronmaksajien palkkaaman hoitsun muut toimenpiteet.
    3. Oli veronmaksajien maksamassa päiväkodissa veromaksajien kustantamien hoitotätien paapottavana.
    4. Oli veronmaksajien maksamassa esikoulussa opiskelemassa natsismin alkeitaan veronmaksajien kustantamien esikouluopettajien opissa.
    5. Kävi veronmaksajien rahoilla rakennetuissa peruskouluissa oppivelvollisuutensa veronmaksajien kustantamien opettajien opettaessa.
    6. Samoin lukion kanssa.
    6. Pääs veronmaksajien kustantamaan yliopistoon opiskelemaan veronmaksajien palkkaamien proffien opettaessa, ja jossa sai veronmaksajien kustantamaa opintotukea.
    7. Dokaili kokoomusnuorissa veronmaksajien maksamilla puoluetuilla.
    8. Pääs kunnanvaltuustoon "töihin" veronmaksajien palkkaa nauttimaan.
    9. Pääs eduskuntaan samoin nauttimaan veronmaksajien kustantamaa elämää.

    Kyl täytyy myöntää, et ei ihmekään et noin hyvin omillaan tullut ihminen vihaa veroja - ja varsinkin veronmaksajia - syvästi! :)

    Äänestä

Aloittajan logiikalla lääkärit, poliisit, palomiehet, opettajat, sotilaat, rajavartijat, tietyömiehet jne ovat kaikki loisia.

Äänestä

Koski+ja+moni+aatekumppaninsa+valehtelee+korvat+heiluen,+että+Suomessa+parhaiten+ansaitseva+kymmenys+muka+maksaisi+reilusti+eniten+veroja.+Todellisuudessa+tilastojen+mukaan,+tuo+parhaiten+ansaitseva+10%+suomalaisista+maksaa+10,4%+kaikista+veroista.+Melko+räikeää+totuuden+muuntelua+nämä+harrastavat+piireissään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EliittipummienSokeus kirjoitti:

Eliittipummit, kuten Koski saa elantonsa samoista verovaroista, joita hänen halveksimansa muutkin ihmiset, lapset, vanhukset, sairaat jne. Susannan elättävät tuottavaa työtä tekevät ihmiset ja heidän palveluita ja tuotteita ostavat kansalaiset.

Myös esim. työtön osallistuu Kosken elättämiseen maksamalla sähköveroa, useimmiten vuokrassa veroa ja kaikissa ostoksissaan arvonlisäveroa. Kannattaa myös muistaa, että suurin osa työttömistä on entisiä työläisiä, jotka ovat työttömiä idioottipoliitikkojen ratkaisujen vuoksi.

Näillä muiden rahoilla Koski öykkäröi, vaikka ei itse ole tehnyt mitään tuottavaa työtä niiden eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu