on kärsimyksen rukoilua.
Nimittäin kun vanhurskas rukoilee itsellensä kärsimystä, ja sanan mukaan saa kaiken toivomansa, liha, vanha ihminen joutuu kärsimykseen ja vanhurskas saa kaiken toivomansa ja tietenkin poistuu kärsimyksen ajaksi vanhasta ihmisestä ja koska saa kaiken toivomansa ei joudu myöskään kärsimykseen. Lihasta tulee siksi ajaksi toisin sanoen zombi, elävä kuollut kärsivä.
Nimittäin kun vanhurskas rukoilee itsellensä kärsimystä, ja sanan mukaan saa kaiken toivomansa, liha, vanha ihminen joutuu kärsimykseen ja vanhurskas saa kaiken toivomansa ja tietenkin poistuu kärsimyksen ajaksi vanhasta ihmisestä ja koska saa kaiken toivomansa ei joudu myöskään kärsimykseen. Lihasta tulee siksi ajaksi toisin sanoen zombi, elävä kuollut kärsivä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vääränlaisia kieltäymyksiä arvostelee Kol 2.
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=kol 2&kirjat=kr
Ei kärsimystä tarvitse rukoilla. Kärsimys kuuluu elämään ja sen saa ennemmin tai myöhemmin pyytämättäkin. Kärsimyksen etsiminen on vääränlaista fanaattisuutta. Kärsimys sinällään ei jalosta ketään. Mutta kaikista elämäntilanteista voi oppia, jos on oikea mielenlaatu.
Rom 5->"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,
niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
Eikä ainoastaan se,
vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset,
sillä me tiedämme,
että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä,
ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
mutta toivo ei saata häpeään;
sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä;
hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus,
kun me vielä olimme syntisiä,
kuoli meidän edestämme.
Paljoa ennemmin me siis nyt,
kun olemme vanhurskautetut hänen veressään,
pelastumme hänen kauttansa vihasta.
Sillä jos me silloin,
kun vielä olimme Jumalan vihollisia,
tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta,
paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt,
kun olemme sovitetut;
emmekä ainoastaan sovitetut,
vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
Sentähden,
niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan,
ja synnin kautta kuolema,
niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi,
koska kaikki ovat syntiä tehneet -
sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa,
mutta syntiä ei lueta,
missä lakia ei ole;
"kun me vielä olimme syntisiä,"
Paneeko tuo Raamatun kohta vanhan ihmisen pois? Oliko Paavalin opeissa ristiriita?
Eikö Room 7 tarkoita, että väärä lakiin takertuminen on ylpeyttä lankeemuksen edellä? Onko antinomismi lähempänä totuutta kuin legalismi? Eikö se, että uskova tajuaa Jumalan syylliseksi kaikessa, turhenna lain? Mitäs se laki minuun koskee, jos Jumala on ainoa, joka mitään tekee?
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=room 7&kirjat=kr
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=ilman minua te ette voi&kirjat=kr
Teet vaikeita kysymyksiä Raamatusta. Minäkin teen yhden kysymyksen: Uskotko että on olemassa yksi ainoa Jumala, joka on luonut kaiken olevaisen?
" Uskotko että on olemassa yksi ainoa Jumala, joka on luonut kaiken olevaisen? "
Kompakysymys? Uskoisin, ettei Jumala ainakaan itseänsä ole luonut. Mutta onko sinun mielestäsi kaksi eri asiaa 1) Jumala, ja 2) kaikki olevainen?
Anteeksi epätäsmällisyyteni. Piti kysymäni uskotko, että on Jumala, joka on luonut maan ja taivaan (maailmankaikkeuden) ja kaiken mitä niissä on.
Kyllä olen uskonut, että Jumala on luonut maailmankaikkeuden. Mutta Jumalan hyvyyteen uskominen - siinä on ollut erittäin vaihtelevia mielipiteitä. Joskus olisin halunnut kuvitella, että Jumala on lain täyttäjä, kuten Kristuksesta on selitetty, että lain täyttymys (telos = päämäärä, vero, maksu, täyttymys, Room 10:4). Mutta eihän Jumala ole mikään lain täyttymys. Miten sitten hurskastelee ihmisillekään mitään vanhan ihmisen pois panemista, kuin olisi itse muka jokin malliesimerkki - siinä yhdessä Jeesuksessa, kun toisenlaisia esimerkkejä Jumalan rooleista on ollut miljardeja? Matt 25:31-40, uskoviako tarkoittaa, vai ihmisiä yleensä.
Vastakysymys: Onko vanhan ihmisen pois panemisen aiheessa jotenkin keskeisen olennaista, että uskotaan Luojaan? Silläkö selitetään tämä vanhan ihmisen pois panemisen aihe, että miksi uskoville tolkutetaan vanhan ihmisen pois panemista UT:ssa, Paavalin kirjeissä, vaikka sama Paavali puhui Room 5 ja 2. Kor 5 sillä tavalla, kuin syntisyys olisi kuulunut vain menneisyyteen, ja vanha ihminen olisi jo mennyttä?
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=uusi luomus&kirjat=kr
Roomalaiskirje:
5:8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
Nytkö pitää sitten vanha ihminen pois panna, vaikka ei ollakaan enää syntisiä? Ristiriita vai ei?
Efesolaiskirje:
4:22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
Onko se vanha ihminen jokin "alien" örkki, joka putkahtelee esille silloin tällöin, ja pitää aina uudestaan survoa jonnekin pois?
Koko kysymys on absurdi, jos sitä Jumalaa, josta Raamattu puhuu, ei ole olemassa. Vanhan ihmisen pois paneminen tulee kyseeseen vain, jos on olemassa Jumalan Hengestä syntynyt uusi ihminen.
Olet uskonut? Mutta et enää?
Mikä paskankaivelija sinä olet? Mene kaivelemaan omaa paskaasi. Minä olin täällä keskustelemassa Raamatusta, mutta sinulle ei näytä kelpaavan.
Perfekti aikamuoto ei pois sulje preesensiä eikä futuuria, mutta mitä se sinulle kuuluu. Etkö osaa keskustella aiheesta menemättä henkilökohtaisuuksiin? Mitä se sinulle kuuluu, uskooko joku vai ei? Etkö osaa keskustella aiheesta mitään?
En sinua toki paskana pidä, vaikka itse pitäisitkin. Raamatusta tässä minäkin keskustelen, mutta valitsemastasi aiheesta keskusteleminen on mielekästä vain, jos tietyt premissit täyttyvät. Vanhan ihmisen pois panemisen problematiikka koskee vain niitä ihmisiä, joilla on myös uusi luonto(ihminen)/ jotka ovat syntyneet Hengen mukaan (Joh 3:6, Gal 4:29). Ei vanhaa voi panna pois, jos ihmisessä ei asu sitä uutta luontoa/ihmistä, joka sen vanhan panee pois.
Esitit vastakysymyksen, tässä vastaus:
Ilman Raamatun tarkoittamaa uskoa Jumalaan keskustelu vanhan ihmisen pois panemisesta on aivan turhaa/absurdia.
Absurdia joka tapauksessa saattaa olla, koska Raamatussa näyttää olevan selvää ristiriitaa
- jos luetaan sanatarkasti. Tämä vanhan ihmisen tematiikka on yksi asia, jossa sanatarkkuuden periaatteella tulkitseminen ei toimi. Jos siis kaivellaan Raamatusta, mitä kaikkea siellä sanotaan "vanhasta ihmisestä", että toisaalta se on mennyttä, ja toisaalta käsketään pois panna, niin onhan siinä selvä ristiriita. Mutta jos tulkitaan vähemmällä nipotuksella, voidaan ehkä ymmärtää Paavalin tarkoittaneen jonkinlaista muutosta elämäntyyliin yleensä, pyrkimistä parempaan, ja kriittisyyteen maailman joitakin "itsestäänselvyyksiä" vastaan, tai maailman joitakin vaatimuksia vastaan.
Menestysteologiassa, tai ainakin Haginin opeissa, on päädytty sanatarkasti tulkitsemalla ehkä sellaisiin johtopäätöksiin, että ei ole enää mitään pois pantavaa vanhaa ihmistä, eikä pidä enää pyydellä syntejä anteeksi, kun ne on jo saatu anteeksi. Luterilaisilla sen sijaan näyttää olevan sanatarkasti tulkintana, että ollaan samaan aikaan syntisiä ja vanhurskaita, kahden maan kansalaisia, armahdettuja armon kerjäläisiä, tms. Tämä jälkimmäinen on ongelmallinen varsinkin 1. Johanneksen kirjeen kohdalla, koska siellä väitetään, ettei hengestä syntynyt VOI tehdä syntiä. - Sanatarkkuusperiaatteella on siis päädytty aivan vastakkaisiin näkemyksiin. Eikö se todista, ettei sanatarkkuudella tulkitseminen voi olla oikea tapa tämän asian kohdalla?
Paskan kaivelulla en tarkoittanut itseäni, vaan sitä kuinka näytit kuvittelevan löytäneesi jotain pötköä, ja sitä sitten innolla kaivelemaan ryhtyvän. Minulla ei ole juuri mitään intoa selitellä minnekään, olenko uskova, eikä varsinkaan tuntemattomalle, joka näytti kömmähtävän esittämään Jumalaa epätodeksi ja kaikkea muuta olevaiseksi. Yleensä uskonnonfilosofiassa pyrkimys on ollut selittää mieluummin päinvastoin: Jumala on totta, ja muu epätotta tai ohimenevää, tilapäistä, muuttuvaa.
Absurdia joka tapauksessa saattaa olla, koska Raamatussa näyttää olevan selvää ristiriitaa
- jos luetaan sanatarkasti. Tämä vanhan ihmisen tematiikka on yksi asia, jossa sanatarkkuuden periaatteella tulkitseminen ei toimi. Jos siis kaivellaan Raamatusta, mitä kaikkea siellä sanotaan "vanhasta ihmisestä", että toisaalta se on mennyttä, ja toisaalta käsketään pois panna, niin onhan siinä selvä ristiriita. Mutta jos tulkitaan vähemmällä nipotuksella, voidaan ehkä ymmärtää Paavalin tarkoittaneen jonkinlaista muutosta elämäntyyliin yleensä, pyrkimistä parempaan, ja kriittisyyteen maailman joitakin "itsestäänselvyyksiä" vastaan, tai maailman joitakin vaatimuksia vastaan.
Menestysteologiassa, tai ainakin Haginin opeissa, on päädytty sanatarkasti tulkitsemalla ehkä sellaisiin johtopäätöksiin, että ei ole enää mitään pois pantavaa vanhaa ihmistä, eikä pidä enää pyydellä syntejä anteeksi, kun ne on jo saatu anteeksi. Luterilaisilla sen sijaan näyttää olevan sanatarkasti tulkintana, että ollaan samaan aikaan syntisiä ja vanhurskaita, kahden maan kansalaisia, armahdettuja armon kerjäläisiä, tms. Tämä jälkimmäinen on ongelmallinen varsinkin 1. Johanneksen kirjeen kohdalla, koska siellä väitetään, ettei hengestä syntynyt VOI tehdä syntiä. - Sanatarkkuusperiaatteella on siis päädytty aivan vastakkaisiin näkemyksiin. Eikö se todista, ettei sanatarkkuudella tulkitseminen voi olla oikea tapa tämän asian kohdalla?
Paskan kaivelulla en tarkoittanut itseäni, vaan sitä kuinka näytit kuvittelevan löytäneesi jotain pötköä, ja sitä sitten innolla kaivelemaan ryhtyvän. Minulla ei ole juuri mitään intoa selitellä minnekään, olenko uskova, eikä varsinkaan tuntemattomalle, joka näytti kömmähtävän esittämään Jumalaa epätodeksi ja kaikkea muuta olevaiseksi. Yleensä uskonnonfilosofiassa pyrkimys on ollut selittää mieluummin päinvastoin: Jumala on totta, ja muu epätotta tai ohimenevää, tilapäistä, muuttuvaa.
Nyt päästään asiaan.
1. Joh 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
1. Joh 3:9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
1. Joh 5:18 18. Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
Tässä sanatarkkuus on mielestäni varsin oleellista. Ensin Johannes käyttää sanamuotoa "ettei meillä OLE syntiä". Sitten hän käyttää sanamuotoa "että yksikään Jumalasta syntynyt ei TEE syntiä. Johtopäätös: Uskovan ihmisenkin olemuksessa (lihassa/vanhassa luonnossa/vanhassa ihmisessä) asuu synti, mutta hän ei tahdo tehdä/ tekemällä tee syntiä. Silti hän saattaa langeta tekemään syntiä, mikä tarkoittaa, että hänellä ei ole tarkoitus tehdä syntiä, mutta hän on joko voimaton vastustamaan vanhan luonnon taipumuksia tai tulee petetyksi, niin että hän ymmärtää toimintansa virheellisyyden vasta jälkeenpäin.
Kun viittaat noihin erilaisiin teol. tulkintoihin, huomioni kiinnittyy erityisesti sanaan vanhurskas. Sana sivuutetaan usein itsestäänselvyytenä ja juuri se johtaa usein näihin tulkintaongelmiin. Miten tulkitset sanan? Millaista on vanhurskas elämä?
"Miten tulkitset sanan? Millaista on vanhurskas elämä? "
Onko elämä vanhurskasta? Uskoville sanotaan, olette kuolleet.
Kolossalaiskirje:
3:3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
Aabraham lähti murhaamaan poikansa. Portto Raahab piilotti vakoojia. Näitä kehutaan vanhurskauden mukaisiksi teoiksi Raamatussa. https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=jaak 2&kirjat=kr
Vanhassa testamentissa kehutaan suurien tekojen tai asioiden tekijäksi, tai hautojaksi tällaista hallitsijaa?
Dan 8:23 Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava.
8:24 Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.
8:25 Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan.
Raamatun mukaan synnin palkka on kuolema. Joten Jumala näyttää ajattelevan, että on vanhurskasta tappaa ihmisiä? Niinkö?
Roomalaiskirje:
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme
Paavalin kirjeissä pidetään mielettömänä kehua itseään.
https://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikahaku&kokoluku=1&hakuehto=2ko 11
Mielestäni vanhurskaus ja monet muut Raamatun tai teologian sanat kuulostavat hölynpölyltä, näytelmän välineiltä. Jumala on kaikessa syyllinen, mutta on olevinaan pyhä ja vanhurskas. On pitänyt ihmisiä siinä luulossa, että syyllisyys kuuluu heille. Epäuskoiset ovat siis valheen alaisina. Vanhurskaus on alkukielissä oikeuden käytön termi. Jos syyttömälle on tehty vääryyttä, ja sitten todetaan hänet syyttömäksi, se on hänelle vanhurskauttamista, tai hänen vanhurskaaksi luokittelemista. Mutta eri asia, onko siitä käytännön elämässä mitään hyötyä tämän maailman aikana: onko vanhurskaus jotain juustoa, jota voi syödä, tai voiko sillä pestä ikkunoita? Itselläni on ollut kokemusta, että mitä enemmän olen uskontoa harrastanut ja varsinkin Raamattua, sitä kusipäisempiä kohteluita, kurjia kohtaloita Jumala on ollut järjestämässä, kuin palkitsisi hyvän pahalla, tai kuin riehuisi ympäriinsä kuin mielipuoli perkele. Korostaakseen jotain turhaa hölynpölyä, että minun armossani on sinulle kyllliksi? En minä senkaltaista armoa ole pyytänyt, että mitään riesaa itselleni saisin.
Jumalan tekopyhyydestä ja pahuudesta:
Room 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
Tätäkin Raamattu nimittää vain viisaudeksi. Kuin öykkäri Jumala kerskuisi hyvää tekevänsä siinä, missä on pahaa tehnyt. Sikamaista.
Olet uskonut synniksi sen, mitä ihmiset sanovat synniksi ja vanhurskaudeksi sen, mitä ihmiset sanovat vanhurskaudeksi. Siltä pohjalta katsottuna asiat voivat näyttää melkein millaisilta tahansa, myös sellaiselta, millaisiksi sinä ne kuvaat.
Sinulle vanhurskaus on oikeuden toteuttamista. Raamatussa vanhurskauden ydin ei ole oikeustoimissa kuten ei synninkään ydin ole väärissä teoissa.
Miten sinä aiot vanhurskauden tehdä itsellesi ilman mitään oikeustoimia? Raamatussa vanhurskauden järjestys liittyy nimenomaan oikeustoimiin erittäin olennaisesti. Ei sitä antinomismilla valmistettu, vaan Jumala on järjestänyt asian näyttämään oikeusjärjestyksen mukaiselta, lailliselta.
Toinen näkökulma on, että Jumala murhautti poikansa Jeesuksen. Jossa näkökulmassa Jumala on öykkäri ja perkele. Ei mitään laillista, eikä oikeaa koko touhussa. Mutta jos monistisesti ajatellaan, ettei ole muuta oliota kuin yksi, niin sitten turhentuu synnin käsite, eikä Jumala ollutkaan murhaaja, vaan rääkkäsi itseään. Siinä mielessä olevinaan muka viaton, pyhä, nuhteeton, vanhurskas, oikeutettu toimimaan kuten toimii.
Loppujen lopuksi kuitenkin voidaan kysyä, mikä pakottaa Jumalan rääkkäämään ketään. Hurskasteluko sitä edellyttää. Olisiko parempi olla vähemmän hurskas, tai jättää hurskastelematta. Tarvitaanko tällaista rakkautta, jonka kääntöpuolena on, että jonkun täytyy kärsiä. Eihän se mitään oikeutta ollut, että syytöntä murhattiin muiden syntien takia. Päinvastoin, vääryyttä. Mutta Jumala oli säätänyt tällaisen vääryyden lakiinsa keinoksi sovittaa syntejä. Joten siksi se oli olevinaan laillista. Ei siinä ole kyse mielestäni hyvyydestä niinkään, vaan näytelmästä. Ja siitä, että on olevinaan laillista mikä hyvänsä, mitä öykkärimäinen Jumala kehtaa sellaiseksi nimittää. Koska Jumala hallitsee. Siinä se ydin on. Vaikka Jumala olisi mikä hyvänsä paskan öykkäri, niin silti on olevinaan totta ja vanhurskasta sanomansa. Onko tästä tiedosta sitten jotain minulle hyötyä, jos Jumala tekee mielivaltaisesti, mitä huvittaa.
Onko tämä vanhurskaus nyt sitten jokin menestysteologinen taikasauva, tai uskon sana, jolla voi komentaa vuoria siirtymään pois kulkemisen edestä.
Jumala on mikä on. Ei hän mihinkään hetkahda, vaikka ihmiset hänelle kuinka vaahtoaisivat.
Samoin Raamatun termeillä on tietty merkitys riippumatta siitä, mitä mieltä me tai jotkut mainitsemasi raamatunselittäjät niistä ovat.
Ps. Onko muuten tällä palstalla pyörinyt nimimerkki "herrenstiggare" sinulle tuttu?
En viitti panna vanhoja ihmisiä, kun on nuorempiakin jonossa.
Miksi rukoilla kun se on ja aiheuttaa pelkkää kärsimystä.
On hienoa olla aivan uskomaton, jokasuhteessa.
Kärsimyksen rukoilu on aika perverssiä.