Loppuiko valtiolta rahat kuukautissiteisiin?

Vai miksi naiset halutaan pois armeijasta. On tullut vissiin todistetuksi ettei naiset siellä pärjää ja syyksi keksitään hienosti "säästöt" No maksaahan niiden siteiden kuukausittainen vaihtorumba melkoisesti!!Jo se, että moni heikkokuntoisey ja b-paperit saaneet miehet halutaan ennemmin pitää kasarmilla kuin terveet naiset onkin todellisuudessa se, että naiset ei siellä menesty. Tiedän tapauksia joissa naiset on menneet soitellen armeijaan ja pois halunneet muutaman päivän päästä. Missä tasa-arvo?
52583
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Miksi naiset saa pitää pitkät hiukset ja miehet ei. Tätä olen todella ihmetellyt. Mikä on se ero, että naiset saa juosta tukka silmillä pyssyleikeissä. Eikö se tukka lennä tähtäimenkin eteen ja voi takertua ties mihin

1Äänestä

Joo se kertoo paljon, jos heikkokuntoiset miehet pidetään pakolla ja naisista halutaan eroon keinolla millä keksityllä syyllä taansa. Hih mitä tähän sanoo feministit

Äänestä
  • Sipilälestan keksintö..
    Naiset pitää saada kotiin tekemään lapsia ja ehkä armeijan käynyt nainen loukkaa joitakin uskontoja kuten naiset yleensäkin jo pelkästään sillä että ovat olemassa.

    Äänestä

Ei kun pyssyihin, torpeedot ja muut hankinnat pitää rahoittaa

Äänestä
  • Sehän on normaalijärkiselle selvä. Mitä helkuttia ukot tai akat tekee ilman aseita. Ja ne maksaa. Voisi monet ukotkin pistää ulos varusmiespalveluksesta.

    Äänestä

  • Ei ainakaan mun armeija aikana.
    Sen olisi voinut tehdä kyllä että koko turhan armeijan voinu jättää väliin,

    Upinniemen koulutuksen painoarvot kouluttamisessa oli:
    1. Marssi
    2. Kiire
    3. Väsymys
    4. Sairastelu
    5. Odottaminen
    6. Särmääminen, säätäminen, punkanteko.. yms paskaa.
    7. Sotilasarvot
    8,9,10,11 etc kohdat niin ei muista näiden edellä mainittujen asioiden takia.

    Tuon jälkeen mäkiluodon linnakkeelle, alokasajan jälkeen.
    Opettelemaan tykin käyttöä, mitähän tuolla ammutaan?
    Jos nuo tykit on toimintakuntoisia tänä päivänä niin sotatilanteessa ne tykit tuhottaisiin että laivat pääsee lähelle suomea. Silloin sota olisi jo muutenkin olisi aika pitkällä.

    Koko armeija (upinniemi) on ihan lähtökohdiltaan aivan pielessä.
    Kouluttamisen painopisteet menee täysin muualle kuin minne ne pitäisi mennä.
    Samaa vikaa olen havainnut kouluttamisessa ylipäätään muutenkin, kunnon koulutuksia on harvoin tullu vastaan, missä todella paneudutaan itse asian kouluttamiseen ja kaikki muu jauhanta jätetään pois ja keskitytään oikeasti ihan oleelliseen asiaan.

    Nämäkin vässykät kun muistelee yläaste aikoja koulussa että armeija käydään siksi koska itsetunto ei riittäisi olla käymättä sitä. Näin ihmisiä myöds aivopestään, luodin ruuaksi, mene armeijaan että sua ei sanota homoksi, sivariksi yms, asiaa ei osata perustella kuitenkaan milläänlailla ja armeijan jälkeen varsinkin on todella hiljaista jos kysyt että mitä se sinun koulutus oli. Mä kerron mitä mun koulutus oli.

    Äänestä

  • voi.ei kirjoitti:

    Ei ainakaan mun armeija aikana.

    Isoveljeni sanoi ,että armeijan käynnin hyöty on siinä, että ihminen opetetaan tottelemaan.

    Äänestä

  • Kurikan_kropsu kirjoitti:

    Isoveljeni sanoi ,että armeijan käynnin hyöty on siinä, että ihminen opetetaan tottelemaan.

    Sullaha sit särmä broidi on!? :D
    Ku mun havainto taas on et siel ei opi ku lusmuilemaan! :/

    Äänestä

Hyvin sanottu. Samaa mieltä

Äänestä

Kyllä valtion verorahat pitää nykyisin ensisijaisesti sijoittaa maahan tulleitten poloisten elättämiseen.

Äänestä
  • Kohta ne poloiset laitetaan armeijaan naisten tilalle niin siitähän soppa syntyy kun nämä pääsevät aseisiin käsiksi..

    Äänestä

METOO!

Äänestä

Kyllä se pitäisi olla niin, jotta naisilla ja miehillä olisi omat armeijapaikat eli ei sukupuolineutraalia vaan naiset omaansa ja miehet omaansa. Siinä näkisi kunnolla erot ja pärjöämiset kun nyt naiset pääsevät kuin koira veräjästä ja alta riman miesten ansiosta kun pitää koko ajan tehdä heille erivapauksia!!! Nythän monet naiset vielä kuulemma sinne menevät vain miesten pyydystystarkoituksessa kun eivöt siviilistä miestä saa!

Äänestä
  • ... nii tai ehkä sittenkin NAISTEN pyydystystarkoituksessa? Koska eks suuri osa noista "Kersantti Karoliinoista" o tonne päin suuntautuneita?

    Äänestä

Ilmoitettu säästöt 2...4 milj/vuosi. Siis ei yhtään mitään.
Jotain muuta on ajatuksen takana.

Äänestä
  • On se iso summa! on on.
    -------------------------
    Selvitys: Maahanmuutto nieli yli miljardi euroa budjettivaroja 2016 - ”kompleksinen kokonaisuus”

    Summa sisältää muun muassa sosiaalisturvaetuudet, julkisesti tuotetut palvelut sekä verot ja veroluontoiset maksut.

    Maahanmuuton kustannuksista tehty selvitys julkaistiin maanantaina.
    Miljardipotti jakautuu pääosin kolmen eri ministeriön kesken. Tänä vuonna yhteissumma on 865 miljoonaa euroa.
    Luvut ovat vain osatotuus. Summat eivät kohdennu vain turvapaikanhakijoihin ja turvapaikan saaneisiin, vaan laajemmin kaikkiin maahanmuuttajiin.

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712182200613008_pi.shtml

    Äänestä

  • rikkaus_ja_voimavara kirjoitti:

    On se iso summa! on on.

    Nii et jos jätettäis parikyt mamuu ottamatta, tai ainaki käännytettäis ne vaa rajalla, ni sit ois naisillaki varaa käyä intti! :) ... pienestä se on kii!? Mut onhan ny matut paljo parempi sijoitus ku maanpuolustus, hä?

    Äänestä

Luulin joskus Ville Niinistöä ihan fiksuksi mieheksi, on kirjoittanut koskettavan kirjan unohdetuista sotureistakin.

Mutta nyt tajusin, että heppu on tosiaankin sininen urvelo.

Neljän miljoonan säästö valtiontaloudessa, kun Suomalaiset mimmit haluaisi vapaaehtoisesti puolustusvoimiin, oppia puolustamaan tätä maata!

Tommonen neljä miljoonaa menee vuodessa jo kenraalien bensoihin ja kuohuviin vuosittaisissa juhlissa!!!

Äänestä
  • Ville Niinistöä?

    Äänestä

  • Boile kirjoitti:

    Ville Niinistöä?

    Ville Niinistö on Suomen Sotaministeri tampio.

    Äänestä

  • Tiedänsen kirjoitti:

    Ville Niinistö on Suomen Sotaministeri tampio.

    Kukas toi Jussi Niinistö sit on?

    Äänestä

  • Niinistö on sovinisti, joka rikkoo YK:n ehtoja Agenda 2030:n osalta.
    http://www.yk.fi/sdg
    "Tavoite 5. Saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia.
    5.1 Lopettaa kaikenlainen naisiin ja tyttöihin kohdistuva syrjintä kaikkialla.
    5.2 Lopettaa kaikenlainen naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta julkisissa ja yksityisissä yhteyksissä, kuten ihmiskauppa ja seksuaalinen tai muu hyväksikäyttö.
    5.3 Lopettaa kaikki haitalliset käytännöt, kuten lapsi- ja pakkoavioliitot sekä naisten sukupuolielinten silpominen.
    5.4 Tunnustaa palkaton hoito- ja kotityö sekä antaa sille arvo tarjoamalla julkisia palveluja, infrastruktuuri ja sosiaaliturvaan liittyviä käytäntöjä sekä edistämällä jaettua vastuuta kodista ja perheestä kansallisten erityispiirteiden mukaisesti.
    5.5 Taata naisille täysivaltainen ja tehokas osallistuminen sekä yhtäläiset johtamismahdollisuudet kaikilla päätöksenteon tasoilla politiikassa, taloudessa ja julkisessa elämässä.
    5.6 Taata yhtäläiset mahdollisuudet seksuaali- ja lisääntymisterveyteen sekä lisääntymisoikeudet kansainvälisen väestö- ja kehityskonferenssin toimintaohjelman ja Pekingin toimintaohjelman sekä niiden arviointikonferenssien päätösasiakirjojen mukaisesti sovitulla tavalla.
    5.a Toteuttaa uudistuksia, joilla naiset saavat yhtäläiset oikeudet taloudellisiin resursseihin, maan ja muunlaisen omaisuuden omistajuuteen sekä hallintaan, rahoituspalveluihin, perintöön ja luonnonvaroihin kansallisten lakien mukaisesti.
    5.b Tehostaa mahdollistavan teknologian, erityisesti tieto- ja viestintäteknologian, käyttöä naisten oikeuksien ja mahdollisuuksien vahvistamiseksi.
    5.c Kehittää ja vahvistaa järkeviä käytäntöjä ja täytäntöönpanokelpoista lainsäädäntöä, joilla edistetään sukupuolten tasa-arvoa ja naisen sekä tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia kaikilla tasoilla."

    Äänestä

  • sovinistiNiinistö kirjoitti:

    Niinistö on sovinisti, joka rikkoo YK:n ehtoja Agenda 2030:n osalta.

    YK on munattomien homojen suojatyöpaikka jolla ei o mitään vaikutusmahdollisuutta eikä auktoriteettiä mihinkään asiaan tässä maailmassa, muuhun ku tekemään moisia missikisamaisia kauniilta kuulostavia julistuksia.

    Äänestä

akat+tunkee+väkisin+joka+paikkaan.+nuo+armeijanaiset+ei+ole+naisia,vaan+min+80%+miehiä.säästö+hyvä,joten+miesnaiset+vaikka+metsä-metallihommiin+vuodeksi+tai+miel.+iäksi.armeijan+voisi+lopettaa+muuten,mutta+se+kuiten+potkii+päähän+"miehentapaisia"+poikia+ja+saa+ehkä+heidät+toimimaan+kuin+miehen+pitää+toimi+ilman+hametta.

Äänestä
  • Munakiilto silmissä, etkö ymmärrä?

    Äänestä

  • munaapiirakkaan kirjoitti:

    Munakiilto silmissä, etkö ymmärrä?

    munaa kuitenkin on tarjolla ilmaiseksi kaikkialla kaikille sitä haluaville,ei tarvi maksaa 4 miljoonaa.

    Äänestä

joo pyörii ku puolue pilussa... toisaalta vois olla joko tai linja, eli pakollinen molemmille tai vapaaehtoinen molemmille. Se ei ole tasa-arvoa täysin vielä jos naiset saa olla armeijassa, epäkohta on jos toiselle vapaaehtoinen ja toiselle pakollinen.

Äänestä

Kuten jo aiemmin kirjoitin niin mää en laita rikkaa ristiin puolustaakseni tätä matulandiaa.
Miksi Venäjän rajan ylitystä pitää vahtia kun kaikille muille tulijoille rajat on apposen auki?

Puttehan voisi koukata Ruotsin kautta koska se puomi on ainakin auki.. sanoo vaan sen taikasanan, seesam aukenee ja se on siinä.

Suomi kuuluu kaikille sanoi eräskin somali.

Äänestä
  • Mikä olisi syy puolustaa jotaki mitätöntä Suomea joka ei piittaa omista kansalaisistaan varsinkaan köyhistä sairsisra eläkeläisistä jne

    Äänestä

On varmaan huomattu, että rahan tuhlausta koko akkojen koulutus.... voi mun kynsi lohkes, nää kengät ei sovi mun asusteeseen.... eiks tää saa pitää meikkilaukkua mukana... voih mun hiukset menee ulkona ihan sekaisin.... voih kun tuo kersantti on söde kukkuluuruu näkiks se mut.... voi kauheaa tää kypärän sävy ei sovi mun huulipunaan ....... ai eix täää mettäs saakkaa kulkee korkkareis ....

Äänestä
  • :-)

    Äänestä

Korjaishan se tasa-arvoa edes hiukan jos naisilta evättäisiin mahdollisuus vapaaehtoiseen ja ilmaiseen (josta vielä maksetaan) johtajakoulutukseen. Tiesittekö muuten, että kun varusnainen saa tiedon koulutuksen jatkosta, hän voi vapaaehtoisesti joko jatkaa tai lopettaa kesken.

Sen kuitenkin tiesitte, että miehille varusmieskoulutus tai siviilipalvelus ovat lähtökohtaisesti pakollisia. Mies jatkaa lähtökohtaisesti koulutuksen loppuun asti olipa koulutus mitä hyvänsä eli miehelle ei ole olemassa mitään johtajakoulutustakuuta.

Äänestä
  • Ennen puhuttiin pippeli kateudesta.
    Nyt sekin on näköjään kääntynyt pimppa kateudeksi😂😂

    Äänestä

  • Menetetty.maa kirjoitti:

    Ennen puhuttiin pippeli kateudesta.
    Nyt sekin on näköjään kääntynyt pimppa kateudeksi😂😂

    ;) ... Mistähän naiselle vois olla kateellinen. No ehkä siitä, että kun nainen niin kovin harvassa hommassa oikeesti pärjää miehelle, sääntöjä tai vaatimuksia sorvataan vailla mitään kosketuspintaa todellisuuteen naisia suosivaksi. Taannoin oli porua kun naiset ei läpäise mp-poliisin koetta niin eikö jo femut ym. naisasianaiset ollut sorvaamassa vaatimustasoa naisen heiveröistä fysiikkaa vastaavaksi. Ongelmia oli erityisesti mp:n työntökokeen suorittamisessa niin nämä viisauden jättiläiset olis halunnut kevyemmän menopelin naisille ko. kokeeseen.

    Äänestä

  • JärkiHoiEläJätä kirjoitti:

    Lue nyt näitä kommentteja tälläkin palstalla.. joko se on kateutta tai naisvihaa.

    Ennen puhallettiin yhteen hiileen toinen toista tukien ja arvostaen.

    Siksi siinä sodassakin pärjättiin..

    Äänestä

  • Menetetty.maa kirjoitti:

    Lue nyt näitä kommentteja tälläkin palstalla.. joko se on kateutta tai naisvihaa.

    Ennen puhallettiin yhteen hiileen toinen toista tukien ja arvostaen.

    Siksi siinä sodassakin pärjättiin..

    >> Ennen puhallettiin yhteen hiileen toinen toista tukien ja arvostaen.

    Se oliskin ihan hyvä malli nykyaikanakin, kukin omien kykyjensä mukaan ilman ainaista marinaa siitä, kuinka naista syrjitään vaikka todellisuudessa asia on mm. tässä varusmiespalvelussa räikeästi miestä syrjivä ja jopa ihan lakiin kirjattuna. Huh huh.

    Äänestä

Kuukautissiderahat kuluu nykyään lukutaidon opettamiseen koneinsinööreille.

Äänestä

Kaikesta leikataan koko ajan, etkö ole huomannut? Palvelut, tuet ja nyt tämäkin... eikä loppua ole näkyvissä.
Tässä kohtaa voitaisiin äänestää kokoomukset, keput, demarit ja vihervasemmistolaiset pois kuvioista ja alkaa leikkaamaan matujen hyysäämisestä ja kehitysavusta.

Äänestä

Sotilaskasarmit ajettiin kyl lähimenneisyydessä niin alas, että nykyisin mokuja täytyy asuttaa myös jäljelle jääneitten kasarmien pihoille telttaan.

Äänestä

Naiset tarvitaan synnyttämään lisää Suomalaisia.
Menevät hukkaan sotimassa

Äänestä

Aiemmin luulin naisia rauhaarakastaviksi ja ystävällisiksi jne. Olin silloin alke 10 vuotias ja nyt aikuisena olen huomannut, että suurin osa heistä on täysin päinvastaisia kuin kuvittelin. Monet yrittävät ollakin kiroilevia, sylkeviä, tupakoivia ja ryyppääviä öykkäreitä tatuointineen ja tämä vapaaehtoisesti armeijaan tappamista opettelemaan meno on jäävuoren huippu. Kukaan rauhaa rakastava myötätuntoinen ihminen ei vapaaehtoisesti sotimaan olisi valmis. Nämä naiset näemmä ovat halukkaita tappamaan!!!

Äänestä
  • Hyvin sanottu. Täysin saman olen huomannut ja nyt ne öykkärit ynkäävät armeijaan leikkimään kovempaa kuin ovatkaan ja tietysti saavat vielä kaikki mahdolliset erityiskohtelut säälistä vieläpä.

    Äänestä

Hyvä Jussi, juuri näin!
Itse löisin lisää vettä kiukaalle ja laajentaisin Jussin tuomaa ideaa myös työelämän aloille, kun
joka paikka tuntuu olevan täynnä 20-45 vuotiaita keimailevia lapsettomia nuorehkoja naisia "Ikelle mieluisia".
Tämä on johtanut siihen, että nuoret miehet ovat syrjäytyneet, kun näillä edellämainituilla naisilla ei riitä tehoja, vanhan kansankielellä kapasitanssia, enää kirmata päivän päätteeksi piehtaroimaan
nuorten miesten luo, kun nuo tehot on pitänyt käyttää ahneuksissaan firman vaikutusvaltaisten
ikämiesten "sylitys ja kahvin latkinta hommiin" :) :D

Äänestä

Tosi kummaa on jo se, että nämä naiset päästetään samaan armeijaan miesten kanssa!!! Jos asia olisikin toisinpäin, että naisvaltaiseen paikkaan päästettäisiin miehiä alkaisi naiset parkua metoota mutta nyt he saavat kaikki etuoikeudet miesten naaman edestä. Kyllä ihmettelen myös näiden naisten moraalia kun jotkut ovat tulleet siviiliin rikkaampina kuin sinne armeijaan mennessä..

Äänestä
  • Missä armeijan moraali

    Äänestä

Suomessa pakollinen asevelvollisuus naisille pitää saada mahdollisimman nopeasti lainvoimaiseksi!

Matutytöt pääsisivät edes hetkeksi perheidensä kuristavasta otteesta. Oppisivat Suomalaisten tyttöjen kanssa yhteekuuluvaisuuden tunnetta. Ja tuntisivat halua ja velvollisuutta puolustaa uutta isänmaataan, mikäli tarve tulee!

Äänestä

Tasa-arvovaltuutettu Niinistön säästöesityksestä: ”On arveluttavaa, että säästötarpeet kohdennetaan vain tiettyyn sukupuoleen”
Tuo oli kyllä päivän paras . Heti kun tämä armeijajuttu koskee naisia on se epätasa arvoasia, mutta se ei kun miehet pakotetaan armeijaan vankilan uhalla.

Äänestä
  • On kyllä hullua touhua tasa-arvosta puhuttaessa. Olisiko toisinpäin sama kommentti

    Äänestä

  • Joo, räjähdin nauramaan. selvästi demari tai joku muu laajempaan ajatteluun kykenemätön.

    Äänestä

  • Samoin tää nauretaan . Kaikkea kanssa vai sukupuolen perusteella kun naisista kyse

    Äänestä

  • Nimenomaan!!!!!!!

    Äänestä

  • Eikä siitäkään tasa-arvohomppeli o ollenkaan huolissaan syrjintänä, et naiset saa keskeyttää armeijan koska tahansa, mut miehet ei? :) Koska lakihan on jokatoisille sama!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sideongelma kirjoitti:

Vai miksi naiset halutaan pois armeijasta. On tullut vissiin todistetuksi ettei naiset siellä pärjää ja syyksi keksitään hienosti "säästöt" No maksaahan niiden siteiden kuukausittainen vaihtorumba melkoisesti!!Jo se, että moni heikkokuntoisey ja b-paperit saaneet miehet halutaan ennemmin pitää kasarmilla kuin terveet naiset onkin todellisuudessa se, että naiset ei siellä menesty. Tiedän tapauksia joissa naiset on menneet soitellen armeijaan ja pois halunneet muutaman päivän päästä. Missä tasa-arvo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu