Karhgossa jumalaa kutsuttiin siis kahdella nimellä, Baal (herra) ja Molok (kuningas). Tämä siis voisi viitata siihen että foinikialainen epäjumala oli yksi ja sama henkilö vaikka sitä kutsuttiin kehdella eri nimellä. Jos kyseessä on joskus ollut kahdesta eri jumalasta, on jumalten täytynyt yhdistyä jo ennen kuin foinikialaiset perustivat Karthagon 814 eaa. Karthago on myös ainoa paikka josta on löydetty todisteita että jumallle osoitetut lapsiuhrit jatkuivat vielä hellenistisenkin kulttuurin aikana. Vasta kun Rooma hävitti ja tuhosi kaupungin, kultti loppui.
Karthgon epäjumalaa kutsuttiin kahdella nimellä
KappenDappen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.