puolesta, valkoiset taistelivat, että Saksa saisi pitää Suomen alusmaanaan kuten Svinhuvudin hallitus oli sopinut. Jääkäreillehän se sopi hyvinkin, saksalainen Suomi sillä heille olisi koittanut kissan päivät jopa kielitaidonkin takia. Valkoisten voitto tiesi Suomen siirtymistä Venäjän vallasta Saksan valtaan. Siinä mielessä termi Vapaussota on pelkkää pa...skaa. Saksa olisi taatusti ollut julma, raaka ja raju isäntä, sen tiedämme historiasta. Kansalle onneksi kun emme joutuneet hirmuvallan alaisiksi.
Onneksi Saksa hävisi suursodan ja Suomesta tuli itsenäinen aivan kuin salaa.
Onneksi Saksa hävisi suursodan ja Suomesta tuli itsenäinen aivan kuin salaa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Siilaisissa oli enemmän maaorjien jälkeläisiä kuin punaisia. Mulla on aina tapana käydä siinä muistomerkillä miettimässä, että saadaankohan putinisteja joskus sukulaistensa viereen. Ja ei Suomi mikään itsenäinen ollut, hännysteli kaikkia muita paitsi Saksaa. Länsimaiden kansanmurhia yleensä harrastaville demokratioille oli yhdentekevää kuolerko koko Suomen kansa 1939. Suomen kansan tuhoutuminen olisi tehnyt Norjan valtauksen mahdottomaksi, vaikka Quisling vastustikin norjalaisten fasistien lähettämistä Suomeen. Rusalin kohtalosta päätellen ollaan menossa parempaan päin, vaikka Trump Kiinalle asettamillaan tulleilla yrittää korjata iehitysmaa Venäjälle Rusalista koituvat vahingot.
Mistä historiasta? Vanhan Suomen teutoonit olivat venäläisten kätyreitä. Ei suomalaisilla ollut mitään saksalaisten enemmistöä vastaan. Vanhassa Suomessa enemmistö julmureista oli slaaveja. Suomalaisilla oli yleensäkin tunkion Saksalaisiin lämpimät välit, vaikka muutama ammuttiin 'ryssinä'. Paul von Gerich oli baltiansaksalainen ja erittäin väkevä lännen sekä Venäjän vihamies.
Rinnakkaisavaajaraukka on taas käynyt valehtelemassa:
-----Punaiset vastustivat itsenäisyyttä mm. 6.12. 17 äänestyksessä. Suomi yritettiin tuhota aseellisella kapinalla.----
Vasemmisto ei vastustanut itsenäistymistä, lahtarien vale, että olisi. Äänestettiin vain menettelytavasta ja vasemmiston ehdottamalla tavallahan lopulta toimittiinkin. Ns. kapinalla koetettiin luoda parempi Suomi ja estää nähtävillä ollut työväestön orjuuttaminen.
----Saksa saneli sopimukset, kuten Venäjälle BL-rauhan. Suomi hyväksyi ne pakkotilanteessa.--
Pa...kapuheita, Saksa ei väärentänyt niihin suomalaisten allekirjoituksia eikä se pakottanut hyväksymään huonoja sopimuksia. Mitään pakkoa ei ollut. Kerro mikä muka pakotti luovuttamaan Suomen Saksan vasalliksi.
------Saksa valvoi Suomessa omia etujaan puuttumatta Suomen hallintoon.---
Se on puuttumista kun Saksa sai hallintaansa Suomen ulkopolitiikan, ulkomaankaupan, luonnonvarat ja sotalaitoksen. Jos nuo eivät ole puuttumista niin mikä sitten on ? Näin kurjaa asemaa ei Suomella ollut edes Autonomian aikana.
------Vapaussodalla taattiin itsenäisyys. Saksalaisvaihe oli vain yksi lyhyt episodi.---
Suomi oli jo itsenäinen kun porvaristo alkoi sodan. Saksalaisvaiheen lyhyys ei johtunut maanpetoksen tehneistä Suomen porvareista vaan Saksan häviöstä suursodassa. Joten älä puhu paskaa. Jos Saksa ei olisi joutunut antautumaan niin oltaisiin ehkä vieläkin Saksan orjia, porvaristomme toivomuksesta.
-----"Onneksi Saksa hävisi suursodan ja Suomesta tuli itsenäinen aivan kuin salaa. "
Hyvin julkinen julistus annettiin 6.12. 1917 vasemmiston vastustaessa.---
Julistus annettiin tuona päivänä kun porvari pelkäsi bolsuja. Edelliskesänä porvari torppasi itsenäisyyden lisäyksen yhdessä Kerenskin ja kasakoiden kanssa kun halusivat pysyä porvarillisen Venäjän osana. Vasemmisto ei vastustanut itsenäisyyttä vaan ehdotti menettelytapaa jonka mukaan sitten oli lopulta pakko toimiakin kun porvarien öyhötys ei kelvannut edes länsimaillekaan.
Stallari: "Vasemmisto ei vastustanut itsenäistymistä, lahtarien vale, että olisi. Äänestettiin vain menettelytavasta ja vasemmiston ehdottamalla tavallahan lopulta toimittiinkin. Ns. kapinalla koetettiin luoda parempi Suomi ja estää nähtävillä ollut työväestön orjuuttaminen."
Punikit äänestivät itsenäisyysjulistusta vastaan. Saksa neuvoi hakemaan ensin Venäjän suostumuksen, sitten tulisivat muutkin.
Kapinalla pyrittiin tuhoamaan itsenäinen Suomi.
"Pa...kapuheita, Saksa ei väärentänyt niihin suomalaisten allekirjoituksia eikä se pakottanut hyväksymään huonoja sopimuksia. Mitään pakkoa ei ollut. Kerro mikä muka pakotti luovuttamaan Suomen Saksan vasalliksi."
Saksa saneli sopimukset. Suomen edustajat katsoivat ainoaksi ratkaisuksi suostua niihin, kun Vaasaan ei saatu yhteyttä. Saksa oli ainoa tuki Suomelle. Oli sii helmikuun loppupuoli 1918.
Aivan samoin se saneli rauhansopimuksen bolsevikeille.
"Se on puuttumista kun Saksa sai hallintaansa Suomen ulkopolitiikan, ulkomaankaupan, luonnonvarat ja sotalaitoksen. Jos nuo eivät ole puuttumista niin mikä sitten on ? Näin kurjaa asemaa ei Suomella ollut edes Autonomian aikana."
Saksa ei puuttunut Suomen hallinnon toimiin poislukien sotalaitoksen järjestely sotatoimien loputtua.
"Suomi oli jo itsenäinen kun porvaristo alkoi sodan."
Sodan aloittivat punikit kapinallaan.
" Saksalaisvaiheen lyhyys ei johtunut maanpetoksen tehneistä Suomen porvareista vaan Saksan häviöstä suursodassa. Joten älä puhu paskaa."
Laillinen hallitus teki sopimuksen. Se ei ollut maanpetos, vaan turvattiin kansa punikkeja ja Venäjää vastaan.
"Jos Saksa ei olisi joutunut antautumaan niin oltaisiin ehkä vieläkin Saksan orjia, porvaristomme toivomuksesta."
Punikit ajoivat Suomea Venäjän osaksi ja toivovat sitä vieläkin.
"Julistus annettiin tuona päivänä kun porvari pelkäsi bolsuja."
Itsenäisyys julistettiin jatkona valtalaille.
" Edelliskesänä porvari torppasi itsenäisyyden lisäyksen yhdessä Kerenskin ja kasakoiden kanssa kun halusivat pysyä porvarillisen Venäjän osana."
Valtalaki ei ollut itsenäisyysjulistus. Sen kumosi Kerenskin hallitus. Osa porvaristoa kannatti sitä .
" Vasemmisto ei vastustanut itsenäisyyttä vaan ehdotti menettelytapaa jonka mukaan sitten oli lopulta pakko toimiakin kun porvarien öyhötys ei kelvannut edes länsimaillekaan. "
Tökeröä valetta- Äänestystulos ja kapina puhuvat puolestaan. Länsimaat olivat valmiit tunnustamaan itsenäisyyden, mutta poliittinen käytäntö vaati ensin emämaan tunnustuksen.
-----Punikit äänestivät itsenäisyysjulistusta vastaan. ----
Mene sinä ikiaikainen valehteiljija kuppauttamaan pääsi jos valeita tulisi ulos. Sekä porvarien että vasemmiston ehdotukset sisälsivät itsenäisyyysjulistuksen ja näistä kahdesta äänestettiin jolloin porvarien SANAMUOTO voitti. Vasemmisto ei ehdottanut, että pysytään Venäjässä, mielisairaitten valeita, että olisi.
----Saksa saneli sopimukset. Suomen edustajat katsoivat ainoaksi ratkaisuksi suostua niihin, kun Vaasaan ei saatu yhteyttä. 1918.-----
Soopasi on maanpetoksen puolustelua. Sanella saa neuvotteluissa kuka tahansa mitä tahansa mutta vastapuolen ei ole sitä sanelua pakko hyväksyä jos ei tahdo. Ja porvarihallitus tahtoi hyväksyä.
-----Saksa oli ainoa tuki Suomelle. Oli sii helmikuun loppupuoli ----
Tuki mitä vastaan ja varten. Kukaan muu kuin Saksa itse ei meidän itsenäisyyttämme tuolloin uhannut.
-------"Se on puuttumista kun Saksa sai hallintaansa Suomen ulkopolitiikan, ulkomaankaupan, luonnonvarat ja sotalaitoksen. Jos nuo eivät ole puuttumista niin mikä sitten on ? Näin kurjaa asemaa ei Suomella ollut edes Autonomian aikana."
Saksa ei puuttunut Suomen hallinnon toimiin poislukien sotalaitoksen järjestely sotatoimien loputtua.-------
Okei, sinä siis hyväksyt tuon sopimuksen orjakohdat ja Suomen muuttamisen Saksan ansainta-alueeksi. Kiva tietää suomensyöjän ajatukset. Jos maalta viedään kaikki nuo mainitut asiat omasta päätäntävallasta niin se jos mikä on hallintoon puuttumista. Orjakontrahti se Suomelle oli.
--------" Saksalaisvaiheen lyhyys ei johtunut maanpetoksen tehneistä Suomen porvareista vaan Saksan häviöstä suursodassa. Joten älä puhu paskaa."
Laillinen hallitus teki sopimuksen. Se ei ollut maanpetos, vaan turvattiin kansa punikkeja ja Venäjää vastaan.-------
Mikään muutaman miehen muodostama hallitus ei ole oikeutettu luovuttamaan itsenäisyyttä, jonka Eduskunta on juuri hyväksynyt. Karkea maanpetos johon syyllistyneet olisi tullut hirttää lakien mukaan. Jos tarvittiin turvaa Venäjää vastaan niin hyökkäsikö Venäjä tänne Saksan hävittyä sodan ? Ei hyökännyt joten aina vaan puhut pa....kaa kiihtyvään tahtiin.
------Punikit ajoivat Suomea Venäjän osaksi ja toivovat sitä vieläkin.----
Eivät ajaneet vaan eroa kehittymättömästä Venäjästä. Suomen vasemmisto oli länsimaisia sossuja kun sen sijaan oikeisto oli Pietarin kasvatteja.
------- Äänestystulos ja kapina puhuvat puolestaan. Länsimaat olivat valmiit tunnustamaan itsenäisyyden, mutta poliittinen käytäntö vaati ensin emämaan tunnustuksen.-----
Oikein, äänestystulos sen juuri kertoo. Vasemmisto ehdotti, kuten sitten tehtiinkin, että tunnustus haetaan ensin Venäjältä. Oikein myönnät, että sitä länsimaatkin vaativat. Porvari vain rys---sävihassaan halusi öyhöttää, että "ei me ry--ssältä mitään kysytä". Nolosti sitten kiistan hävisivätkin kuten sinäkin.
Stallari: "Mene sinä ikiaikainen valehteiljija kuppauttamaan pääsi jos valeita tulisi ulos. Sekä porvarien että vasemmiston ehdotukset sisälsivät itsenäisyyysjulistuksen ja näistä kahdesta äänestettiin jolloin porvarien SANAMUOTO voitti. Vasemmisto ei ehdottanut, että pysytään Venäjässä, mielisairaitten valeita, että olisi."
Porvarit siis äänestivät itsenäisyyden puolesta. Punikit vastaan. Ja ryhtyivät sitten Venäjän tuella kapinaan.
"Soopasi on maanpetoksen puolustelua. Sanella saa neuvotteluissa kuka tahansa mitä tahansa mutta vastapuolen ei ole sitä sanelua pakko hyväksyä jos ei tahdo. Ja porvarihallitus tahtoi hyväksyä, "
Porvarihallitus ei edes päässyt käsittelemään sopimusta, vaan sen hyväksyivät neuvottelijat.
Vaasan senaatti katsoi parhaaksi myöntyä tilanteeseen.
"Tuki mitä vastaan ja varten. Kukaan muu kuin Saksa itse ei meidän itsenäisyyttämme tuolloin uhannut."
Itsenäisyyttä uhkasi tuolloin Venäjän tukema punakapina. Ruotsi oli kieltänyt apunsa. Vain Saksa oli siihen valmis, kovin ehdoin. Vaihtoehtoa ei ollut.
"Mikään muutaman miehen muodostama hallitus ei ole oikeutettu luovuttamaan itsenäisyyttä, jonka Eduskunta on juuri hyväksynyt."
Ei sopimus lakkauttanut itsenäisyyttä. Eduskunta oli hajonnut punakapinassa ja tynkäeduskunta hyväksyi sopimukset.
" Karkea maanpetos johon syyllistyneet olisi tullut hirttää lakien mukaan."
No, todelliset petturit eli punikit saivat kyllä palkkansa.
" Jos tarvittiin turvaa Venäjää vastaan niin hyökkäsikö Venäjä tänne Saksan hävittyä sodan ? "
Turvaa tarvittiin helmikuun lopun tilanteessa. Saksan hävitessä Venäjä ei ollut hyökkäyskykyinen, mutta ripesi nopeasti palauttamaan eronneita alueita samalla kun kansallisuusohjelma muutetiin.
"Ei hyökännyt joten aina vaan puhut pa....kaa kiihtyvään tahtiin."
Kuka on väittänyt Venäjän hyökänneen? Valehtelet taas.
Suomi siirtyi Mannerheimin johdolla lännen leiriin. Sitä tilannetta ei vain voitu ennakoida helmikuussa 1918.
"Eivät ajaneet vaan eroa kehittymättömästä Venäjästä. Suomen vasemmisto oli länsimaisia sossuja kun sen sijaan oikeisto oli Pietarin kasvatteja."
Tökeröä valetta Vasemmisto oli bolsevikkien talutusnarussa.
Oikeisto oli länsimaisten arvojen kannalla.
"Oikein, äänestystulos sen juuri kertoo. Vasemmisto ehdotti, kuten sitten tehtiinkin, että tunnustus haetaan ensin Venäjältä."
Länsimaat siis selvittivät, että ensin on saatava Venäjän tunnustus, ei vasemmisto.
" Oikein myönnät, että sitä länsimaatkin vaativat. Porvari vain rys---sävihassaan halusi öyhöttää, että "ei me ry--ssältä mitään kysytä". Nolosti sitten kiistan hävisivätkin kuten sinäkin. "
Valehtelet taas
Olihan se Varkaudessa kieltämättä länsimainen temppu, että ensin teeskennellä antautunutta ja sitten valkoisten lähestyessä palavaa sahaa tulittaa täysillä. Onneksi idässä riehunut suomenruotsalaisen ja venäläisen Osipovin johtama rosvojoukko saatiin kuriin. Pelkkuri Osipov murhasi lopulta itsensä ämmänsä kanssa, vaikka oli ensin lähettänyt tuhansia kuolemaan kiristyksellä, lahjonnalla, uhkailulla ja joskus jopa väkivallalla. Pitää muistaa, että moniko äijä esimerkiksi Etelä-Suomen ulkopuolella tiesi sata vuotta sitten mikä oli pakko-otto. Valkoiset komiat ampuivat monesti raivopäinä nekin jotka oli pakolla otettu punakaartiin. Koskelan yritys kehottaa Preetiä väittämään tulleensa pakolla otetuksi punakaartiin ei olisi onnistunut oikeasti.
Mites se niitä pelkäsi. Eikös Enckell tullut oikein hyvin juttuu Podvoiskin kanssa ennen tämän karkeaa petosta käskeä riisumaan Viipurin suojeluskunnat aseista. Ämmä Kollontailla oli vaikka kuinka paljon lapsuudesta tuttuja kavereita Suomen herrojen ja rouvien keskuudessa. Enckell taisi olla Petrogradissa vanhoilla kulmillaan peröti kaksi kuukautta ennen Podvoiskin petosta. Enckell oli kaikista voimakkaimmi vastinut eduskunnan hajotusta. Stallarin mukaan herra Enckell oli ruotsinkielisen porvariston kätyri, koska ei päästänyt Ahvenanmaan kslastajia liittymän Ruotsiin.
Yrittivät pelata aikaa. Suomen kansa ei tuntenut mitään tarpeetonta kiitosta entisiä sortajia kohtaan ja johan alkoi tapahtua. Viipurissa ennen ensimmäistä virallista lyhtyä venäläisten ja punaisten yhteistyö oli eirittäin laajaa, vaikka mitään raakaa terroria ei vielä ollut. Podvoiski ja Ripatti halusivat selvästi provosoida sodan. Pietisen tehdas oli yksityisomaisuutta eikä Podvoiskilla ollut valtuuksia antaa laittomasti maasamme pysyneille maanmiehilleen käskyä riisua Viipurin suojeluskunta aseista. Ei sitä toisaalta aloitettu pelkästään tqmmikuussa. Todellisuudessa aseita virtasi Petrogradista jo käytännössä joulusta lähtien näille meidän 'järjestyskaarteille'. Isänmaalliset miehet halusivat Viipurissa katkaista asevirran saaden lopulta maanpetturit julistamaan yleisen sodan.
Punaisten käymä sota oli se ainoa oikea Vapaussota. Valkoiset yhdessä uuden siirtomaaisännän kanssa kukistivat itsenäisyysmieliset verisesti.
Punikkien yritys tuhota itsenäinen Suomi ja siirtyä bolsevismiin epäonnistui.
Valehtelijoilla riittää selityksiä.
Totuus ei niistä muutu.
Vastaavanlaista Sipilä yrittää keinoja kaihtamatta.
Sipilä on nostanut Suomen talouden nousuun.
Sote on sitten toinen juttu.
""Jääkäreillehän se sopi hyvinkin, saksalainen Suomi sillä heille olisi koittanut kissan päivät jopa kielitaidonkin takia.""
Jääkäreistä olisi Saksan ystävinä tullut eliittijoukko hallitsemaan Suomea Saksan kätyreinä joten kaikki se saksalaissonta sopi hyvin heille. Nähtiinhän se sodan jälkeenkin kun jääkärit vieroksuivat rajusti Mannerheimia ry_ssän upseerina mutta saksalaisten kanssa tehdystä orjasopimuksesta heillä ei koskaan ollut pahaa sanottavaa.
Oho, Ketale ei taaskaan tajua asiasta mitään. Yllätys :)
Jääkärithän olivat marxilaista tasa-arvoa parhaimmillaan. Aatelismiehet oli jääkäreissä sullottu samaan sakkiin työväen ja talonpoikien kanssa. Punaisissa venäläiset saivat isompaa palkkaa kuin suomalaiset.
Metsänhoitajan poika Nordenswan komensi aatelismies von Esseniä. Suomessa ja Italiassa hylättiin ensimmäisenä 'vasemmiston takapajuinen luokka-ajattelu'. Mussolini toki suhtauti myönteisemmin Stalinin 'punafasismiin' verrattuna ryssävihan täyttämiin jääkäreihin.
Oiva Olenius toimi Gustaf von Essenin esimiehenä. Jääkärit varmaan kuvittelivat pääsevänsä Saksan voiton myötä Suomen uudeksi aatelistoksi, koska miksi muuten Jepuan herrat olisivat ottaneet käskyjä työväestöön ja talonpoikiin kuuluvilta omiltaan ja suomenkielisiltä. Nämä von Essenit olivat vuosisatoja tottuneet siihen, että aatelismies on yleensä päällikkö poikkeustapauksia lukuunottamatta.
Gustaf von Essenin ensimmäinen komppaniapäällikkö sisällissodassa oli maanviljelijän poika Tuompo. Kartanonherrat olivat omalla tavallaan maajusseja, vaikka heillä oli muut tekemässä työt isoilla tilluksilla. Jepualta pääsi kielitaitoinen mies minne tahansa muiden hoitaessa työt. Tuompo opetteli korkeintaan saksaa ja vihmoi von Essenin täyteen vihaa tämän esi-isien palvelemaan valtakuntaa kohtaan.
Jos Saksa olisi saanut 1.Msodan jälkeen kohtuullisen rauhansopimuksen niin ainakin Suomen se olisi pitänyt pihdeissään kun lahjoitusmaana sai. Ehkä sitten toistakaan sotaa ei olisi tullut. Veikkaanpa, että Suomessakin virallisena kielenä olisi jokin muu kuin suomenkieli. Onko ehdotuksia ?
Eikä olisi omaa korkeatasoista teollisuutta, nuoret olisivat saaneet työllistyä alkutuotannossa Saksan hyväksi saksalaiscapojen alaisuudessa tai painua Saksan tehtaisiin halpatyövoimaksi turkkilaisten kanssa yhdessä.