Haittamaahanmuutto tulee muka korvaamaan hirveeeetä työvoimapulaa, vaikka silkka fakta on, että yrityksille tulee halvemmaksi harjoittaa automatisointia, jolloin työpaikat senkun vähenee. Aktiivimallillakin on jo ongelmaa "työllistää" pakolla. Saati ottaa maahan ei toivottua-haittamaahanmuuttoa !
Emme yksinkertaisesti tarvitse haittamaahanmuuttoa
29
566
Vastaukset
- SelvennyksenVuoksi
Emme yksinkertaisesti tarvitse puupääpersuja ja tähän samaan tulokseen kansalaiset ovat tulleet kuten kannatusluvut osoittavat.
- HyväSuomenmaa
Kansallismielisyys nousee koko Euroopassa ja näin myös Suomessa ja hyvä niin, jotta saadaan oman maan asiat kuntoon; kaikki töihin ja loisijat pois.
- ulosvaansuomesta
Kyllä, juuri näin tapahtuu ! Omat nuoremme taistelee jo nyt vähistäkin työpaikoista. Tänne ei todellakaan tarvita ei- toivottua maahanmuuttoa !
- Palolaisbisnekset
Ranskalainen sotilastiedustelun johtaja: Siirtolaisinvaasiossa mikään ei tule yllätyksenä
https://www.kansalainen.fi/ranskalainen-sotilastiedustelun-johtaja-siirtolaisinvaasiossa-mikaan-ei-tule-yllatyksena/
"Ennen merelle lähtöä ihmissalakuljettajat hälyttävät Italian meripelastuskeskuksen, ja sitten eurooppalaiset alukset poimivat siirtolaismassat Välimereltä ja kuljettavat heidät eurooppalaisiin satamiin – ei kuitenkaan missään tapauksessa takaisin Afrikan rannikolle.
Mikään ei tule yllätyksenä, kaikki on tiedossa
Yllättävää onkin, että mikään ei tule yllätyksenä. Mitään mysteeriä ei ole. Kaikki on tiedossa, invaasio ei etene sattumanvaraisesti. Ihmissalakuljettajien reitit, lastausalueet, veneiden lähdön ajankohdat – kaikki on tiedossa. Ranskan sotilastiedustelu on koko ajan selvillä kokonaistilanteesta.
Ehkä se katsoo muualle – käskystä."
Allekirjoitan täysin tämän. "Mikään ei tule yllätyksenä..".
Syksyllä 2015 35.000 nuortamiestä marssi Suomeen. Tai no suurin osa marssi pohjois-Ruotsiin josta porvarihallituksen Orpon ja Sipilän tilaamat bussit toivat heidät Suomeen. Sanotaan että Suomi yllätettiin asiassa housut kintuissa.
Tämähän ei pidä paikkansa. Suomi ja päättäjämme tiesivät hyvin mitä tulevan piti. Karavaani kuten Etelä-Meksikossa tällä hetkellä oli tiedossa koko ajan.
Kaikki alkoi Kataisen "Sari sairaanhoitaja" lupauksesta, sittemmin Katainen petti suomen ja lähti EU:hun. Seurasi Orpo ja 35.000 veronmaksajien elätettävää. Mykkänen jatkaa suvakkilinjalla. Kokoomus on osa ONGELMAA ei sen ratkaisua. Suomella ei ole varaa KOKOOMUKSEEN.
Paljonko taas tilataan? - Akateemicko
Höpö höpö, vähä-älyinen. Mene sairastamaan Tukholma-syndroomaasi vaikka Ruotsiin
- Semerpower
Eilen iltauutisissa kaikki kanavat julistivat kansakunnan pienemistä ja sitten vielä
Pääministeri puhui, että tänne pitää saada lisää maahanmuuttajia niiden 35000 lisäksi
jotka jo on saatu jatyöllistetty omavaraiseen elämään, Nyt puhelinlangat soivat koko ajan,
että tulkka tänne, tulkka tänne täällä on hjuva olla ja Kela olla joka paikassa, joka
antaa meille raha ja voimme istua vain baarissa päivät ja käydä Kelasta lisää raha.
Ja nämähän lisääntyvät kuin kanit, ettei enää tarvitse hehkuttaa, että kansakunta
vähenee, - vantaalainenvaari
Akateemicko kirjoitti:
Höpö höpö, vähä-älyinen. Mene sairastamaan Tukholma-syndroomaasi vaikka Ruotsiin
älä mene, siellä on paljon matuja.
- tummaa-voimaa
Me 👴🏿👶🏿👨🏿 ei ola haita Me nostta vantan talous noussuun Me ola ahkera kansa a me myos osata moni tyo olle me moniosaajjia
- byebyevaan
Automatisaatio ja robotit tulee sen verran halvemmaksi yrityksille, ettei Suomeen tarvita ylijäämätyövoimaa ! Tätä mieltä on taatusti omat suomalaiset nuoremme, jotka koulutettuina taistelee niistä vähistäkin duuneista !
- NYKYSUOMI.COM
Jep, Geelitukat voi lähteä omiin maihinsa takas.
- karim.Muthana.Google
Me osaajia olemme.
- SyljenTimoaSelkään
Tuon saastaisen allekirjoituksen voimme estää ainoastaan seuraavasti:
- kaikki jotka matkustavat allekirjoitusmaahan samalla koneella kuin maanpetturimme Timo Soini nouskoot seisomaan ja näin he voivat estää koneen lähdön.- vantaalainenvaari
ei soinista enään mitään harmia ole se vaan ei saanut matuja lähetettyä kotiinsa, uskon että halla-aho saattaa tämän kotiutuksen loppuun kunniakkaasti, timohan on jo vanha mies.
- TerveisiäPersusta
Halla aho vaan taitaa olla samanlainen takinkääntäjä kuin Soinikin.Mitä muuta tehnyt, kuin vastustaa EU,sta eroa, Nato myönteinen, äänesti hallintarekisterin puolesta,puolsivat perustuslain muuttamista kiireelisenä...vain muutamia Hallapersun takinkääntöjä.MV lehdestä Hallaperse sanoi "MV lehden juttujen jakaminen edustaa tietysti huonoa harkintaa, ja joskus lipsuu, mutta täytyy kehittää omaa toimintaa" Hallaperse kehittikin MV,stä perättömiä huhuja mm:ssa ruplarahoituksesta , jotka poliisikin jo todennut perättömiksi. Yksi kierros Persujen perseilyä riitti.
- Kolmensepäntalo
https://youtu.be/sftR6O7Lin8
Emme tarvitse tälläistäkaan - NaisilleIlmainenEhkäisy
Arvoisat viher-punikki-kommarit; Afrikasta ja Lähi-Idästä olisi tulossa varmasti miljoonittain ihmisiä pois köyhyydestä ja sotien jaloista. Joka muuta väittää on tyhmä eikä ymmärrä lukemaansa.
Ihmisiä pitää auttaa heidän omissa maissaan ja aloittaa se antamalla ilmainen ehkäisy naisille ja viedä ko. maihin opetusta, että miten he itse voivat auttaa itseään. Ei auta, että siirretään heidän tänne pimeään Pohjolaan radikalisoitumaan ja masentumaan pimeydestä, vaikka kaikki kannettaisiin suoraan nenän eteen valmiina, niin kyllä jokaiselle oma kotimaa on aina se paras paikka, missä on sukulaiset ja muut läheiset. Miksi tämä on joillekin niin vaikeaa ymmärtää?- vantaalainenvaari
vihervasurit eivät koskaan maksa syömisiään juomisiaan tai tekemisiään,he, kuten kommarit maksattavat ne muilla,tässäkin tapauksessa he turhaan yrittävät köyhdyttää porvareita joiden rahat ovat tiukasti veroparatiisissa. näinollen he köyhdyttävät työssäkäyviä veronmaksajia ja luulevat saavansa ääniä katkeroilta,köyhdytetyiltä duunareilta
- Totuus.vihapuhetta
Sanotaan, Että lukeminen kannattaa aina,. Google - tikkurilan puukotus mv.
- hehjaheh
Hilary Clintton opettaa eurooppaa-------vähentäkää maahanmuutoa...suivakit on nyt hiljaa. Oletteko jo ymmällään
- omatlusmut
Suomessa on päättäjillä "pallo hukassa". Työvoimapulan paikkaamisessa on shiiojen, sunnien ja muslimiveljeskuntien jäsenten välisten uskonsotien "hedelmien" asuttaminen samaan maahan varsin huono työväline ? Vihervasemmistokin sen tulee vielä ymmärtämään mutta liian myöhään ?
- fwrbbnht
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Kirjoitin tuon itse niin ei tarvitse ylläpidon vaivautua. - toppelitherätys
Työnantaja kerää voiton, veronmaksajat maksavat laskun. Maapallon vauraimmat maat osaavat hoitaa asian eri tavalla kuin maamme tomppelit.
- KaulaaMyöten
Suvaitsevaisto pitää polkaista paskaan!
- RAS_FAS_NAZ
Ylläpito on poistettu sääntöjen vastaisena. Ylläpito itkee lentokoneessa kohti ihanaa tahdonvastasita yhdyntämaata siellä hiekkakeenereiden maassa.
- saldomiäs
Mamuilua 2018:
16.8.2015 Joukkopahoinpitely Turussa
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/806093/Mies pahoinpideltiin Turun keskustassa
16.8.2015 Mies uhkaili nuoria aseella Helsingissä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000976947.html
17.8.2015 Etsintäkuulutettu seksuaalirikollinen jäi kiinni
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000977235.html
18.08.2015 Aikuiset uhkailivat ja pahoinpitelivät naapuritalon lapsia Vantaalla
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/aikuiset-uhkailivat-ja-pahoinpitelivat-naapuritalon-lapsia-vantaalla/5267524#gs.Xtg75nB5
23.08.2015 Pahoinpitely
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/helsingin_poliisi_kaipaa_tietoja_pihlajamaessa_tapahtuneesta_pahoinpitelysta_38194
26.08.2015 Kiista toripaikoista kärjistyi Tampereella – ”Isku päähän, mies kaatui maahan”
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015082520241100
26.8.2015 Törkeä ryöstö Oulussa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/torkea_ryosto_oulussa_26_8_2015_38328
27.08.2015 13-vuotiaaseen tyttöön kohdistunut raiskauksen yritys Espoossa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/raiskauksen_yritys_espoossa_38383
29.08.2015 Törkeä pahoinpitely Itä-Uudellamaalla
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/liikennerikoksia_ja_torkea_pahoinpitely_ita-uudellamaalla_38476
30.08.2015 Ulkomaalaistaustaisten porukka pahoinpiteli teinipojan Littoisissa
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/811332/Ulkomaalaistaustaisten porukka pahoinpiteli teinipojan Littoisissa
02.09.2015 Törkeä pahoinpitely Itä-Uudellamaalla
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/torkea_pahoinpitely_ita-uudellamaalla_38611
05.09.2015 Turvapaikanhakijat tappelivat Harjavallan vastaanottokeskuksessa – yksi sairaalaan
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000987757.html
13.09.2015 Raiskaus Joensuussa hautausmaan vieressä
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/84726
17.09.2015 12-vuotias ihastui Facebookissa – mies käytti törkeästi hyväksi
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/815720/12vuotias ihastui Facebookissa mies kaytti torkeasti hyvaksi
19.09.2015 Pahoinpitely
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/kiinalaismies_kaytti_pippurisumutetta_linja-autossa_leppavirralla_39202
21.09.2015 Turussa seksuaalirikoksen yritys
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015092120393925
22.09.2015 Kaksi miestä kävi naisen kimppuun Joensuussa
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015092220396905
22.09.2015 Joukkotappelu vastaanottokeskuksessa Oulussa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/tappelu_oulussa_heikinharjun_vastaanottokeskuksessa_39276
28.09.2015 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa väkivaltatapaus – poliisi otti kolme kiinni
https://www.ksml.fi/kotimaa/Saarijärven-vastaanottokeskuksessa-epäillään-pahoinpitelyä-–-kolme-kiinni/373184?pwbi=93313f664cc27b0d7fa1601bb92c1ef2
30.09.2018 Useita tappeluita turvapaikanhakijoiden välillä Oulussa – käytettiin teräasetta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001001233.html
01.10.2015 Turvapaikanhakija loukkasi naisen koskemattomuutta
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/86079
04.10.2015 Joukkotappelu vastaanottokeskuksessa – poliisi otti kolme kiinni Oulussa
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201510040065759
04.10.2015 Mies pahoinpideltiin Oulun keskustassa
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mies-pahoinpideltiin-oulun-keskustassa-ambulanssilla-sairaalaan/708665/
04.10.2015 Kolme joukkotappelua kauppatorilla Turussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turussa-levoton-yo-kolme-joukkotappelua-yhta-aikaa-mies-loi-naista-tanssilattialla/5342302#gs.zvSwdbk
04.10.2015 Pahoinpitely ravintolassa Turussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turussa-levoton-yo-kolme-joukkotappelua-yhta-aikaa-mies-loi-naista-tanssilattialla/5342302#gs.zvSwdbk
04.10.2015 Puukotus kadulla Turussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turussa-levoton-yo-kolme-joukkotappelua-yhta-aikaa-mies-loi-naista-tanssilattialla/5342302#gs.zvSwdbk
04.10.2015 Mies löi naista päähän ravintolassa Turussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turussa-levoton-yo-kolme-joukkotappelua-yhta-aikaa-mies-loi-naista-tanssilattialla/5342302#gs.zvSwdbk
05.10.2015 Lahtelaismiehen pahoinpitely
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/05/lahtelaismiehen-pahoinpitelysta-epaillaan-suomessa-vuosia-asuneita-miehia—ei-turvapaikanhakijoita
05.10.2015 Raiskauksen yritys Hervannassa
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122590-poliisi-raiskauksen-yritys-hervannassa-naitko-tallaisen-miehen-bussissa
05.10.2015 Törkeä ryöstö Espoossa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001016394.html
06.10.2015 10-vuotiaiden lasten tavaroiden ryöstäminen Espoossa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001016394.html
06.10.2015 Raiskasi teinitytön bussissa – miehelle 2,5 vuotta vankeutta
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a - mustamaa
Tuli vantaalla tiksissä käytyä vuosien jälkeen , kyllä on väki tummunu ja venäjän mongerrusta vaan kuului kävelykadulla , no , ei tartte enää koskaan mennä tuohon gettoon käymään , osanottoni.
- Sanokaapase
Jospa palautettais matut kotimaihinsa,vokit tyhjentyis.Sieltä vapautuisi paljon työntekiöitä,
samoin virastoista ja tuomareita ,jotka vakituisina heidän asioitaan ajaa moninkertaisine
maastapalautus valituksineen ja tulkit ,sekä monet demlan toimittamat järjestöt,virkavaltaa ei
tarvittas niin paljon.Mikä määrä tästä touhusta vapautuiskaan paikkaamaan sitä niinkutsuttua
työvoimapulaa omanmaan kansalaisia,ettei sentakia tarvitse loisivia matuja maahamme kuskata.
Kyllä työntekiöitä löytyy silloin omasta takaa.Niin -mutta mistä Orvon tuomariakat sais kansan
veronmaksutuloja kynittyä,samoin muut matuista hyötyjät.- VoiLapsiraukat
Yksi Oulun seksuaalirikoksen uhreista menehtyi oman käden kautta
Haepa Googelsta tuolla otsikolla.
- NaisilleJotainMyös
Enemmän mustia tänne
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273693Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2943466TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292311Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e342120- 1332012
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201761- 481724
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81485Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21353Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91236