Yhteiskristillisyys, ekumenia ja inkluusivismi.

Tervehdys,

Oletteko ajatelleet raamatun valossa, että minkälainen kristittyjen yhteys, eli seurakunta tulisi olla?

Käykö kaikki, ketkä vain sanovat olevansa kristittyjä, vai onko mm. kasteella merkitystä?

Nykyisin näyttää olevan valloillaan sellainen ajattelu, että katolilaiset, ortodoksit, luterilaiset ja ns. vapaat suunnat kaikki yrittävät esiintyä yhtenä suurena perheenä, vaikka heidän omat pelastusoppinsa, kasteoppinsa jne. osoittavat tällaisen toiminnan olevan lähinnä teeskentelyä.

Tällaisen toiminnan juurena on vahvasti ajatus, jonka Luther kehitti ja jonka vapaat suunnat myöhemmin muuttivat omaksi versiokseen, eli pelastuminen yksin uskosta. Lutherilla tähän sisältyi vielä kaste ja sakramentit, mutta vapaat ovat kehittäneet omasta versiostaan sellaisen, että pelkästään syntisenrukous ja ihmisen oma tunnustus riittää pelastukseen, eikä tämän vuoksi kastekkaan ole pelastuskysymys.

Näyttää siis siltä, että uskonnolliset johtajat ovat hiljakseen muodostaneet tällaisen opin, jolla saadaan kaikki ihmiset seurakuntaan, eikä mm. kasteista tarvitse puhua, eikä muutenkaan eroista, koska kaikki pelastuvat vain sanomalla, että uskovat Jeesukseen.

Tämä on tietenkin pragmaattinen tapa saada paljon ihmisiä seurakuntaan, mutta onko tämä todella Jeesuksen Kristuksen seurakunta, jonka Hän itse rakentaa? (Apt.2:36-47 ja Apt.19:1-6).
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä maan päällä ole sitä oikeaa virheetöntä seurakuntaa. Hyviä yrityksiä on.
Sikäli on olemassa yksi yhteinen seurakunta, kun sen Herrana on kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Se on meiltä salattu. Vain Herra tuntee ihmisen ja tietää todelliset seuraajansa. Siksi meidän ei kannata polttaa ruutia tuon asian kanssa.
Jeesus oli sovinnollinen, esimerkiksi toinen pitää toista päivää parempana. Kyse sunnuntaista. Tärkeintä on pyhitys lepopäivän vietossa. Juutalaisilla se on lauantaina. Kristityillä sunnuntaina.
Turhaa on kiistellä kasteistakaan. Raamatun mukaan yksi kaste ja yksi usko, se yhteinen. Se riittää. Emme voi itseämme pelastaa omilla teoillamme. Alkuseurakunnassahan perheet kastettiin lapsineen kaikkineen. Se vaatii opetusta. Miehien tulisi olla perheensä hengellisen elämän ohjaajana. Usein ei ole. Uskovan puoliso on Raamatun mukaan pyhitetty puolisonsa kautta. Se ei ole pelastusvarmuus kuitenkaan. Kukaan ei voi tietää toisen pelastumisesta, koska se on Jumalan lahja, ei ihmisen ansio.
Seurakunta on siis salattu. Ihmiset hakevat jäsenillä taloudellista hyvää. Ei se väärin ole, ellei siitä tule epäjumalaa.
Yksi on varmaa, jokaisessa kristillisessä seurakunnassa on sekä oikeita uskovia, että muotojumalisia. Pidetään siis huoli omasta tilasta. Seurataan Jeesusta ja nautitaan elämämme päivistä!

Äänestä

Mielestäni raamatussa kerrotaan varsin selvästi seurakunnasta, kasteesta ja siitä, että millä tavoin olemme yhtä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että ekumenia ja yhteiskristillisyys eivät ole se Jeesuksen tarkoittama tapa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Permanenttiafro321 kirjoitti:

Tervehdys,

Oletteko ajatelleet raamatun valossa, että minkälainen kristittyjen yhteys, eli seurakunta tulisi olla?

Käykö kaikki, ketkä vain sanovat olevansa kristittyjä, vai onko mm. kasteella merkitystä?

Nykyisin näyttää olevan valloillaan sellainen ajattelu, että katolilaiset, ortodoksit, luterilaiset ja ns. vapaat suunnat kaikki yrittävät esiintyä yhtenä suurena perheenä, vaikka heidän omat pelastusoppinsa, kasteoppinsa jne. osoittavat tällaisen toiminnan olevan lähinnä teeskentelyä.

Tällaisen toiminnan juurena on vahvasti ajatus, jonka Luther kehitti ja jonka vapaat suunnat myöhemmin muuttivat omaksi versiokseen, eli pelastuminen yksin uskosta. Lutherilla tähän sisältyi vielä kaste ja sakramentit, mutta vapaat ovat kehittäneet omasta versiostaan sellaisen, että pelkästään syntisenrukous ja ihmisen oma tunnustus riittää pelastukseen, eikä tämän vuoksi kastekkaan ole pelastuskysymys.

Näyttää siis siltä, että uskonnolliset johtajat ovat hiljakseen muodostaneet tällaisen opin, jolla saadaan kaikki ihmiset seurakuntaan, eikä mm. kasteista tarvitse puhua, eikä muutenkaan eroista, koska kaikki pelastuvat vain sanomalla, että uskovat Jeesukseen.

Tämä on tietenkin pragmaattinen tapa saada paljon ihmisiä seurakuntaan, mutta onko tämä todella Jeesuksen Kristuksen seurakunta, jonka Hän itse rakentaa? (Apt.2:36-47 ja Apt.19:1-6).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu