Rikin trimmaus

Kiitos kommentista. Suunnilleen näin olen tehnyt.

Onko niin, että kun ravistat mastoa uloimmasta vantista, niin se tuntuu erittäin tiukalta, mutta saat maston heilumaan?

Juuri. Liikakiristys rikkoo venettä pahasti (rustit voi jopa irrota laminoinnista) samoin kuin liian löysä, jos joutuu keliin.

Eräs ammattilainen sanoi, ettei ole ikinä törmännyt liian kireisiin vantteihin. Väittäisin, että ainakin maissa säädettäeessä jengat menee vanttiruuvista ennemmin, kuin rustit tai niiden kiinnitys. Kaksi spriidarisessa nyrkkisääntönä on, että ylin vantti on todella kireä, välivantti seuraavana (Kun välibantti ei tule alas, voi se olla suhteessa vähän löysempi) ja alin saa olla löysin etenkin kun ne on tuplana. Vaijerin pituus siis vaikuttaa venymän pituuteen. Prebendin saaminen vaatii tiedon meneekö masto kannen läpi vai ei ja onko baby staagia.

puomukko kirjoitti:

Juuri. Liikakiristys rikkoo venettä pahasti (rustit voi jopa irrota laminoinnista) samoin kuin liian löysä, jos joutuu keliin.

On kyllä heppoinen vene jos tuosta hajoaa. Kotikonstein ilman pitkiä jatkovarsia ei vantteja saa niin kireälle että jotain hajoaisi kunnollisessa veneessä.

Antilla_36 kirjoitti:

Eräs ammattilainen sanoi, ettei ole ikinä törmännyt liian kireisiin vantteihin. Väittäisin, että ainakin maissa säädettäeessä jengat menee vanttiruuvista ennemmin, kuin rustit tai niiden kiinnitys. Kaksi spriidarisessa nyrkkisääntönä on, että ylin vantti on todella kireä, välivantti seuraavana (Kun välibantti ei tule alas, voi se olla suhteessa vähän löysempi) ja alin saa olla löysin etenkin kun ne on tuplana. Vaijerin pituus siis vaikuttaa venymän pituuteen. Prebendin saaminen vaatii tiedon meneekö masto kannen läpi vai ei ja onko baby staagia.

Lue lisää

Alkuperäinen kysymys koski toppirikiä, mutta kyllä ainakin kaksisaalinkisessa osatakilassa yleensä välivantit ovat ohuimmat ja löysimmät oli ne sitten jatkuvia tai epäjatkuvia. Esimerkiksi omassa veneessäni osatakila epäjatkuvilla vanteilla V1 ja D1 ovat 7,1 mm, mutta D2 vain 5,0 mm. V2 6,4 mm. Tuo alemman saalingin päästä ylemmän juureen menevät D2 roikkuu aivan löysänä kunnes V1 on kiristetty lähes kokonaan. Toisin sanoen D2 kiristyy epäjatkuvassa rikissä vasta sitten kun V2 on jo reilusti venynyt esijännityksestä.

Yleensä D2:n kiristysohje on käsitiukkaan, kun taas V1 on erittäin paljon yli tuon eli työkaluilla käännetään lukuisia kierroksia käsitiukan jälkeen.

Ainakin omissa veneissä vantit on saanut rannassa riittävän ja olisi saanut myös liian tiukalle. Tietysti vanttiruuvit ehjät, puhtaat ja hyvin voidellut. Työkalutkaan eivät ole olleet jykeviä, vaan tavallisia kiintoavaimia. Seldenin ohjeen mukaisen 25% murtolujuudesta on saanut "helposti". Auttaa kun vetää hekkiä (osatakilassa!) ja kiertää vanttiruuvin runkoa ja vaijeripäätettä vuorovedolla lopussa. Rustit tietysti kestää paljon enemmän kuin tuon 25% ja vantit tietysti myös. Runko saattaa elää jo aika paljon. X:n suunnittelijan ohje oli kuulemma vetää niin tiukalle, että kulkuluukku alkaa jumittua ja sitten löysätä vähän.

Joakim1 kirjoitti:

Alkuperäinen kysymys koski toppirikiä, mutta kyllä ainakin kaksisaalinkisessa osatakilassa yleensä välivantit ovat ohuimmat ja löysimmät oli ne sitten jatkuvia tai epäjatkuvia. Esimerkiksi omassa veneessäni osatakila epäjatkuvilla vanteilla V1 ja D1 ovat 7,1 mm, mutta D2 vain 5,0 mm. V2 6,4 mm. Tuo alemman saalingin päästä ylemmän juureen menevät D2 roikkuu aivan löysänä kunnes V1 on kiristetty lähes kokonaan. Toisin sanoen D2 kiristyy epäjatkuvassa rikissä vasta sitten kun V2 on jo reilusti venynyt esijännityksestä.

Yleensä D2:n kiristysohje on käsitiukkaan, kun taas V1 on erittäin paljon yli tuon eli työkaluilla käännetään lukuisia kierroksia käsitiukan jälkeen.

Ainakin omissa veneissä vantit on saanut rannassa riittävän ja olisi saanut myös liian tiukalle. Tietysti vanttiruuvit ehjät, puhtaat ja hyvin voidellut. Työkalutkaan eivät ole olleet jykeviä, vaan tavallisia kiintoavaimia. Seldenin ohjeen mukaisen 25% murtolujuudesta on saanut "helposti". Auttaa kun vetää hekkiä (osatakilassa!) ja kiertää vanttiruuvin runkoa ja vaijeripäätettä vuorovedolla lopussa. Rustit tietysti kestää paljon enemmän kuin tuon 25% ja vantit tietysti myös. Runko saattaa elää jo aika paljon. X:n suunnittelijan ohje oli kuulemma vetää niin tiukalle, että kulkuluukku alkaa jumittua ja sitten löysätä vähän.

Lue lisää

Jos Joakimin tekstiin vielä lisää, että tuolla trimmillä masto pysyy suorana myös tuulessa ja mahdollisuus saada pysyvä muodonmuutos mastoon on pienin. Joku solmun kymmenys ja varsinkin muutamalla asteella parantunut kryssikulma tulevat sitten kaupan päälle.

Antilla_36 kirjoitti:

Eräs ammattilainen sanoi, ettei ole ikinä törmännyt liian kireisiin vantteihin. Väittäisin, että ainakin maissa säädettäeessä jengat menee vanttiruuvista ennemmin, kuin rustit tai niiden kiinnitys. Kaksi spriidarisessa nyrkkisääntönä on, että ylin vantti on todella kireä, välivantti seuraavana (Kun välibantti ei tule alas, voi se olla suhteessa vähän löysempi) ja alin saa olla löysin etenkin kun ne on tuplana. Vaijerin pituus siis vaikuttaa venymän pituuteen. Prebendin saaminen vaatii tiedon meneekö masto kannen läpi vai ei ja onko baby staagia.

Lue lisää

Antilla 36 : Saako tulla vetämään hiasta, jos satutaan alkukesästä samaan satamaan? Jos seilaat pääkaupunkiseudun läheisyydessä, niin uskon, että olen nähnyt sinut / veneesi ainakin Elisaaressa aiempina vuosina.

Joakim1 kirjoitti:

Alkuperäinen kysymys koski toppirikiä, mutta kyllä ainakin kaksisaalinkisessa osatakilassa yleensä välivantit ovat ohuimmat ja löysimmät oli ne sitten jatkuvia tai epäjatkuvia. Esimerkiksi omassa veneessäni osatakila epäjatkuvilla vanteilla V1 ja D1 ovat 7,1 mm, mutta D2 vain 5,0 mm. V2 6,4 mm. Tuo alemman saalingin päästä ylemmän juureen menevät D2 roikkuu aivan löysänä kunnes V1 on kiristetty lähes kokonaan. Toisin sanoen D2 kiristyy epäjatkuvassa rikissä vasta sitten kun V2 on jo reilusti venynyt esijännityksestä.

Yleensä D2:n kiristysohje on käsitiukkaan, kun taas V1 on erittäin paljon yli tuon eli työkaluilla käännetään lukuisia kierroksia käsitiukan jälkeen.

Ainakin omissa veneissä vantit on saanut rannassa riittävän ja olisi saanut myös liian tiukalle. Tietysti vanttiruuvit ehjät, puhtaat ja hyvin voidellut. Työkalutkaan eivät ole olleet jykeviä, vaan tavallisia kiintoavaimia. Seldenin ohjeen mukaisen 25% murtolujuudesta on saanut "helposti". Auttaa kun vetää hekkiä (osatakilassa!) ja kiertää vanttiruuvin runkoa ja vaijeripäätettä vuorovedolla lopussa. Rustit tietysti kestää paljon enemmän kuin tuon 25% ja vantit tietysti myös. Runko saattaa elää jo aika paljon. X:n suunnittelijan ohje oli kuulemma vetää niin tiukalle, että kulkuluukku alkaa jumittua ja sitten löysätä vähän.

Lue lisää

"Toisin sanoen D2 kiristyy epäjatkuvassa rikissä vasta sitten kun V2 on jo reilusti venynyt esijännityksestä."

Tässä on juuri se epäjatkuvien vanttien kiristämiseen liittyvä vaara, jos välivantit ovat liian löysällä ja päävantteja kiristetään sen tiedon varassa että "ammattilainen" ei ole ikinä nähnyt liian kireällä olevia vantteja tai että vantit voi huoletta kiristää niin tiukalle kuin ikinä jaksaa. Esimerkiksi tuossa sinun takilassasi kiristetään kannella 7.1 mm vaijeria (D1), mutta koska välivantti (V2) on löysä, lähes kaikki veto välittyykin 6.4 mm vaijerille (D2), eikä sen kireydestä ole mitään tietoa ellei kiivetä mastoon tarkistamaan kesken kiristelyn.

Alkuperäistä kysyjää neuvoisin ottamaan ensimmäisellä trimmauskerralla asiantuntevan apulaisen mittaamaan mastossa ylempien vanttien kireyksiä samalla kun kannella kiristetään vantteja, jotta päävantin veto saadaan jakautumaan tasan välivanteille ja ylemmille vanteille. Vanttiruuveista pituusmitat ylös niin ensi keväänä ei tarvitse kiivetä mastoon. Tämä siis siinä tapauksessa että vantit ovat epäjatkuvia.

Tunari1 kirjoitti:

"Toisin sanoen D2 kiristyy epäjatkuvassa rikissä vasta sitten kun V2 on jo reilusti venynyt esijännityksestä."

Tässä on juuri se epäjatkuvien vanttien kiristämiseen liittyvä vaara, jos välivantit ovat liian löysällä ja päävantteja kiristetään sen tiedon varassa että "ammattilainen" ei ole ikinä nähnyt liian kireällä olevia vantteja tai että vantit voi huoletta kiristää niin tiukalle kuin ikinä jaksaa. Esimerkiksi tuossa sinun takilassasi kiristetään kannella 7.1 mm vaijeria (D1), mutta koska välivantti (V2) on löysä, lähes kaikki veto välittyykin 6.4 mm vaijerille (D2), eikä sen kireydestä ole mitään tietoa ellei kiivetä mastoon tarkistamaan kesken kiristelyn.

Alkuperäistä kysyjää neuvoisin ottamaan ensimmäisellä trimmauskerralla asiantuntevan apulaisen mittaamaan mastossa ylempien vanttien kireyksiä samalla kun kannella kiristetään vantteja, jotta päävantin veto saadaan jakautumaan tasan välivanteille ja ylemmille vanteille. Vanttiruuveista pituusmitat ylös niin ensi keväänä ei tarvitse kiivetä mastoon. Tämä siis siinä tapauksessa että vantit ovat epäjatkuvia.

Lue lisää

Riittää kun katsoo alhaalta purjeuran olevan suorassa, myös purjehtiessa. Ei sitä varten tarvitse kiivetä mastoon. Vantit voi huoletta kiristää niin kireälle kuin satamassa käsityökaluin saa. Missään oloissa kaikki kuorma ei tule D2:lle, kuormat kerääntyvät kuitenkin V1:lle.

Epäjatkuvien vanttien ainoa ongelma on se, että pitää mennä mastoon välivantteja säätämään.

Kun saalingit ovat suoraan sivulle, ei D2 kireys vaikuta maston prebendiin. Täten kun ne on kerran saatu oikealle kireydelle, niin sokat kiinni ja teippiä päälle. Muista merkitä vaan puolet, että menee samoin päin ensi vuonnakin. Jatkossa vaan V1 ja D1 oikeaan kireyteen. 20 % saa rasvatuilla kunnossaolevilla vanttiruuveilla normaalilla noin 20 cm vääntövarrella kohtuuväännöllä 7 mm vaijeriin.

Tunari1 kirjoitti:

"Toisin sanoen D2 kiristyy epäjatkuvassa rikissä vasta sitten kun V2 on jo reilusti venynyt esijännityksestä."

Tässä on juuri se epäjatkuvien vanttien kiristämiseen liittyvä vaara, jos välivantit ovat liian löysällä ja päävantteja kiristetään sen tiedon varassa että "ammattilainen" ei ole ikinä nähnyt liian kireällä olevia vantteja tai että vantit voi huoletta kiristää niin tiukalle kuin ikinä jaksaa. Esimerkiksi tuossa sinun takilassasi kiristetään kannella 7.1 mm vaijeria (D1), mutta koska välivantti (V2) on löysä, lähes kaikki veto välittyykin 6.4 mm vaijerille (D2), eikä sen kireydestä ole mitään tietoa ellei kiivetä mastoon tarkistamaan kesken kiristelyn.

Alkuperäistä kysyjää neuvoisin ottamaan ensimmäisellä trimmauskerralla asiantuntevan apulaisen mittaamaan mastossa ylempien vanttien kireyksiä samalla kun kannella kiristetään vantteja, jotta päävantin veto saadaan jakautumaan tasan välivanteille ja ylemmille vanteille. Vanttiruuveista pituusmitat ylös niin ensi keväänä ei tarvitse kiivetä mastoon. Tämä siis siinä tapauksessa että vantit ovat epäjatkuvia.

Lue lisää

Ei jännityksen ole suinkaan tarkoitus jakautua tasan D2 (diagonaali eli saalingin juureen tuleva) ja V2 (vertikaali eli saalingin kärkeen tuleva) kesken. Niin kauan kuin D2 on löysä on V1:n jännitys täsmälleen sama kuin V2:n. Sitten kun D2 kiristyy on V1:n jännitys sama kuin V2 ja D2 summa (no korjattuna cos(kulmilla), jotka ovat hyvin lähellä yhtä).

Minun rikin tapauksessa D2:n murtolujuus on 50% V1:stä ja V2:n hiukan yli 80% V1:stä. D2:n siis voisi saada aivan liian kireälle, jos se olisi niin kireällä, että se ottaisi selvästi yli puolet V1:n jännityksestä. V2:n saaminen liian kireälle vaatisi taas, että käytännössä kaikki kuorma olisi V2:lla ja D2:lla ei mitään.

V2 D3 on pituudeltaan n. tupla D2:een verrattuna. Vedettäessä V1:llä alasaalingin päätä alas kiristyy D2 tuplavauhtia V2:een verrattuna. Siksi D2:n kuuluu roikkua löysänä kunnes V2:een on vedetty n. puolet sen esijännityksestä.

Rikiä ei tietenkään pidä kiristää silmittömästi, vaan ajatuksella. Itse olen mitannut jännitykset alas tulevista vanteista venymän perusteella. Lisäksi olen seurannut suojan vanttien kireyttä purjehtiessa. Jotta suojan puolen vantit pysyisivät heilumatta normaaleilla kryssikallistumilla, pitää veneessäni olla varsin suuri esijännitys.

Tuo onkin yleensä paras tapa etsiä sopiva kireys päävanteille (V1->V2->D3 kaksisaalinkisessa). Purjehtii eri halseilla ja kiristää löysiä pois, kunnes suojan puolen vanteissa pysyy pieni esijännitys normaalikallistumalla. Tuossa pitää huomioida myös hekki, joka osatakilassa vähentää vanttien jännitystä, jos saalingit ovat hiukankin taakse.

Muiden kuin päävanttien kireys tulee sitten sen mukaan, että masto pysyy sivusuunnassa kohtuu suorana ja taipuu pituussuunnassa halutulla tavalla (isopurje latistuu "sopivasti" ja etustaagi saadaan riittävän kireälle).

Noilla on valtava vaikutus veneen purjehdusominaisuuksiin. Erityisesti ylikireät D2:t ovat todella myrkkyä kovalla tuulella maston jäädessä liian suoraksi ja iso ylhäältä liian pussikkaaksi. Omassa veneessä reivikynnys nousi monta m/s kun D2:ia löysti kierroksen. Samalla kryssivauhti 9 m/s tuulissa parani ainakin puoli solmua.

Kun hyvät trimmit on löydetty, merkitään vanttiruuvien asennot muistiin. Seuraavana keväänä rikin saa samaan trimmiin puolessa tunnissa.

Joakim1 kirjoitti:

Ei jännityksen ole suinkaan tarkoitus jakautua tasan D2 (diagonaali eli saalingin juureen tuleva) ja V2 (vertikaali eli saalingin kärkeen tuleva) kesken. Niin kauan kuin D2 on löysä on V1:n jännitys täsmälleen sama kuin V2:n. Sitten kun D2 kiristyy on V1:n jännitys sama kuin V2 ja D2 summa (no korjattuna cos(kulmilla), jotka ovat hyvin lähellä yhtä).

Minun rikin tapauksessa D2:n murtolujuus on 50% V1:stä ja V2:n hiukan yli 80% V1:stä. D2:n siis voisi saada aivan liian kireälle, jos se olisi niin kireällä, että se ottaisi selvästi yli puolet V1:n jännityksestä. V2:n saaminen liian kireälle vaatisi taas, että käytännössä kaikki kuorma olisi V2:lla ja D2:lla ei mitään.

V2 D3 on pituudeltaan n. tupla D2:een verrattuna. Vedettäessä V1:llä alasaalingin päätä alas kiristyy D2 tuplavauhtia V2:een verrattuna. Siksi D2:n kuuluu roikkua löysänä kunnes V2:een on vedetty n. puolet sen esijännityksestä.

Rikiä ei tietenkään pidä kiristää silmittömästi, vaan ajatuksella. Itse olen mitannut jännitykset alas tulevista vanteista venymän perusteella. Lisäksi olen seurannut suojan vanttien kireyttä purjehtiessa. Jotta suojan puolen vantit pysyisivät heilumatta normaaleilla kryssikallistumilla, pitää veneessäni olla varsin suuri esijännitys.

Tuo onkin yleensä paras tapa etsiä sopiva kireys päävanteille (V1->V2->D3 kaksisaalinkisessa). Purjehtii eri halseilla ja kiristää löysiä pois, kunnes suojan puolen vanteissa pysyy pieni esijännitys normaalikallistumalla. Tuossa pitää huomioida myös hekki, joka osatakilassa vähentää vanttien jännitystä, jos saalingit ovat hiukankin taakse.

Muiden kuin päävanttien kireys tulee sitten sen mukaan, että masto pysyy sivusuunnassa kohtuu suorana ja taipuu pituussuunnassa halutulla tavalla (isopurje latistuu "sopivasti" ja etustaagi saadaan riittävän kireälle).

Noilla on valtava vaikutus veneen purjehdusominaisuuksiin. Erityisesti ylikireät D2:t ovat todella myrkkyä kovalla tuulella maston jäädessä liian suoraksi ja iso ylhäältä liian pussikkaaksi. Omassa veneessä reivikynnys nousi monta m/s kun D2:ia löysti kierroksen. Samalla kryssivauhti 9 m/s tuulissa parani ainakin puoli solmua.

Kun hyvät trimmit on löydetty, merkitään vanttiruuvien asennot muistiin. Seuraavana keväänä rikin saa samaan trimmiin puolessa tunnissa.

Lue lisää

Viimeiseen kappaleeseen voisi tehdä lisäyksen. Jos ei veneen pakista ennestään löydy työntömittaa, se pitäisi lisätä, tai ainakin tuoda sellainen kotoa keväällä ja syksyllä. Keväällä vedetään vanttiruuvien ruuviosien päät sille etäisyydelle, joka syksyllä on muistiin pantu. Ja syksyllä ennen maston laskua päivitetään ne muistiinpanot, jos jotain trimmiä on kesällä muutettu. Muistiinpanot ovat tietenkin pysyvästi veneessä.

Ruuviosien päiden väli on helppo mitata. Ja trimmit on paljon helpompi saada mittaansa, jos kaikki vanttiruuvit ovat smoin päin, eli kaikki kiristyvät ja löystyvät samaan suuntaan kierrettäessä. Tämä tapahtuu itsestään, jos vaijeripääte on samalla kierreosa, niissä on aina oikeakätinen kierre.

Perusteluissasi on ilman muuta järkeä, erityisesti hyvä huomioida V2 D3 ja D2 erisuuri venymäpituus. Kuitenkin tässä sekoittuvat erilaiset rikityypit. Aloittajan veneessä on saalingit suoraan sivuille, joten löysän D2:n sallima maston taipuma alemman saalingin yläpuolelta ei suuntaudu lainkaan eteenpäin ja näin ollen se ei latista isopurjetta, kuten sinun viistosti suunnatuilla saalingeilla varustetussa takilassasi. Sivuille suunnatuin saalingein varustetussa takilassa, jos D2 on tarpeettoman löysä, masto taipuu hyödyttömästi suoraan sivulle , kunnes D2 alkaa maston jäykkydestä riippuen ottaa kuormaa. Sekin lisämauste tässä on että ei tiedetä onko aloittajan veneessä rodit vai vaijerit vai niiden yhdistelmä. Esimerkiksi omassa veneessäni ovat D1 ja D2 vaijeria, muut rodia. Siksikin itse kiristän D2:een kunnon esijännityksen, koska D2:n jousivakio on paljon pienempi kuin rodien V2 D3, vaikka venymäpituuskin on pienempi.
Kaikessa kiristämisessä pitää tietysti olla järki mukana, samoin kuin tarkoitukseen mitoitetut työkalut. Minulla D1 on 12mm vaijeria ja V1 9.5 mm rodia ja 50 cm rengasraudalla rasvatut vanttiruuvit saa ilman mitää vaikeutta niin tiukalle kuin tarve vaatii ja ehkä ylikin.

Joakim1 kirjoitti:

Ei jännityksen ole suinkaan tarkoitus jakautua tasan D2 (diagonaali eli saalingin juureen tuleva) ja V2 (vertikaali eli saalingin kärkeen tuleva) kesken. Niin kauan kuin D2 on löysä on V1:n jännitys täsmälleen sama kuin V2:n. Sitten kun D2 kiristyy on V1:n jännitys sama kuin V2 ja D2 summa (no korjattuna cos(kulmilla), jotka ovat hyvin lähellä yhtä).

Minun rikin tapauksessa D2:n murtolujuus on 50% V1:stä ja V2:n hiukan yli 80% V1:stä. D2:n siis voisi saada aivan liian kireälle, jos se olisi niin kireällä, että se ottaisi selvästi yli puolet V1:n jännityksestä. V2:n saaminen liian kireälle vaatisi taas, että käytännössä kaikki kuorma olisi V2:lla ja D2:lla ei mitään.

V2 D3 on pituudeltaan n. tupla D2:een verrattuna. Vedettäessä V1:llä alasaalingin päätä alas kiristyy D2 tuplavauhtia V2:een verrattuna. Siksi D2:n kuuluu roikkua löysänä kunnes V2:een on vedetty n. puolet sen esijännityksestä.

Rikiä ei tietenkään pidä kiristää silmittömästi, vaan ajatuksella. Itse olen mitannut jännitykset alas tulevista vanteista venymän perusteella. Lisäksi olen seurannut suojan vanttien kireyttä purjehtiessa. Jotta suojan puolen vantit pysyisivät heilumatta normaaleilla kryssikallistumilla, pitää veneessäni olla varsin suuri esijännitys.

Tuo onkin yleensä paras tapa etsiä sopiva kireys päävanteille (V1->V2->D3 kaksisaalinkisessa). Purjehtii eri halseilla ja kiristää löysiä pois, kunnes suojan puolen vanteissa pysyy pieni esijännitys normaalikallistumalla. Tuossa pitää huomioida myös hekki, joka osatakilassa vähentää vanttien jännitystä, jos saalingit ovat hiukankin taakse.

Muiden kuin päävanttien kireys tulee sitten sen mukaan, että masto pysyy sivusuunnassa kohtuu suorana ja taipuu pituussuunnassa halutulla tavalla (isopurje latistuu "sopivasti" ja etustaagi saadaan riittävän kireälle).

Noilla on valtava vaikutus veneen purjehdusominaisuuksiin. Erityisesti ylikireät D2:t ovat todella myrkkyä kovalla tuulella maston jäädessä liian suoraksi ja iso ylhäältä liian pussikkaaksi. Omassa veneessä reivikynnys nousi monta m/s kun D2:ia löysti kierroksen. Samalla kryssivauhti 9 m/s tuulissa parani ainakin puoli solmua.

Kun hyvät trimmit on löydetty, merkitään vanttiruuvien asennot muistiin. Seuraavana keväänä rikin saa samaan trimmiin puolessa tunnissa.

Lue lisää

Joakim, onko niin, että D 2 pitää olla sellaisessa kireydessä, että se jättää suojanpuolen V2:selle hieman löysää. Eli käytännössä masto pääsee hieman taipumaan, mikä vaikuttaa maston purjeen muotoon?

Tunari kirjoitti:

Perusteluissasi on ilman muuta järkeä, erityisesti hyvä huomioida V2 D3 ja D2 erisuuri venymäpituus. Kuitenkin tässä sekoittuvat erilaiset rikityypit. Aloittajan veneessä on saalingit suoraan sivuille, joten löysän D2:n sallima maston taipuma alemman saalingin yläpuolelta ei suuntaudu lainkaan eteenpäin ja näin ollen se ei latista isopurjetta, kuten sinun viistosti suunnatuilla saalingeilla varustetussa takilassasi. Sivuille suunnatuin saalingein varustetussa takilassa, jos D2 on tarpeettoman löysä, masto taipuu hyödyttömästi suoraan sivulle , kunnes D2 alkaa maston jäykkydestä riippuen ottaa kuormaa. Sekin lisämauste tässä on että ei tiedetä onko aloittajan veneessä rodit vai vaijerit vai niiden yhdistelmä. Esimerkiksi omassa veneessäni ovat D1 ja D2 vaijeria, muut rodia. Siksikin itse kiristän D2:een kunnon esijännityksen, koska D2:n jousivakio on paljon pienempi kuin rodien V2 D3, vaikka venymäpituuskin on pienempi.
Kaikessa kiristämisessä pitää tietysti olla järki mukana, samoin kuin tarkoitukseen mitoitetut työkalut. Minulla D1 on 12mm vaijeria ja V1 9.5 mm rodia ja 50 cm rengasraudalla rasvatut vanttiruuvit saa ilman mitää vaikeutta niin tiukalle kuin tarve vaatii ja ehkä ylikin.

Lue lisää

Omasta kokemuksestani, enimmäkseen inline osarikisistä, on se, että välivantit eli D2:t saavat olla melko tai jopa tosi löysällä verrattuna ylävanttiin, jotta masto on sivusuunnassa suora, kun purjehditaan luovilla. Muuten mastoon tulee kaari tuulen puolelle. Tiedä sitten, että onko osatakilassa ja mastonhuipputakilassa tuossa suhteessa paljoa eroa.

Tunari kirjoitti:

Perusteluissasi on ilman muuta järkeä, erityisesti hyvä huomioida V2 D3 ja D2 erisuuri venymäpituus. Kuitenkin tässä sekoittuvat erilaiset rikityypit. Aloittajan veneessä on saalingit suoraan sivuille, joten löysän D2:n sallima maston taipuma alemman saalingin yläpuolelta ei suuntaudu lainkaan eteenpäin ja näin ollen se ei latista isopurjetta, kuten sinun viistosti suunnatuilla saalingeilla varustetussa takilassasi. Sivuille suunnatuin saalingein varustetussa takilassa, jos D2 on tarpeettoman löysä, masto taipuu hyödyttömästi suoraan sivulle , kunnes D2 alkaa maston jäykkydestä riippuen ottaa kuormaa. Sekin lisämauste tässä on että ei tiedetä onko aloittajan veneessä rodit vai vaijerit vai niiden yhdistelmä. Esimerkiksi omassa veneessäni ovat D1 ja D2 vaijeria, muut rodia. Siksikin itse kiristän D2:een kunnon esijännityksen, koska D2:n jousivakio on paljon pienempi kuin rodien V2 D3, vaikka venymäpituuskin on pienempi.
Kaikessa kiristämisessä pitää tietysti olla järki mukana, samoin kuin tarkoitukseen mitoitetut työkalut. Minulla D1 on 12mm vaijeria ja V1 9.5 mm rodia ja 50 cm rengasraudalla rasvatut vanttiruuvit saa ilman mitää vaikeutta niin tiukalle kuin tarve vaatii ja ehkä ylikin.

Lue lisää

Oli takila sitten toppi tai osa, on D3:n kiinnityskohta samassa paikassa kuin etustaagi ja spinnufalli. Noista tulee suuri pistekuorma (myös sivusuuntaan), ne vaativat suuremman esijännityksen ja maksimikuormat ovat suurempia kuin D2:ssa, joka on keskellä mastoa ja toki ottaa myös saalingin työnnön vastaan.

Jos V2 D3 ja D2 ovat yhtä kireällä, toppiriki todennäköisesti taipuu tuulen puolelle ylemmän saalingin kohdalta. En ole koskaan omistanut toppirikistä venettä, joten kokemusta tuosta ei ole. Osatakilasta suorilla saalingeilla on kokemusta ja siinäkin D2 oli melko löysällä.

Samalla paksuudella vaijeri toki venyy selvästi enemmän kuin rodi, mutta yleensä rodit ovat selvästi ohuempia kuin vaijerit samassa rikissä. Esimerkiksi minun 7,1 mm rodeille on Seldenin rikisuunnitelmassa annettu vaihtoehdoksi 10 mm vaijeri, joka venyy vähemmän samalla kuormalla kuin tuo rodi ja murtolujuuttakin on enemmän. 8 mm vaijeri olisi ollut selvästi venyvämpi ja murtolujuudeltaankin 20% heikompi kuin rodi. Se olisi vaihtoehto 6,4 mm rodille. Niillä on sama venymä ja murtolujuus, mutta rodi on 20% kevyempi sekö ohuempana ja sileänä ilmanvastukseltaan alhaisempi.

Nuo paksummat, 7 mm vaijerit on rikipajolle vaikeita. Jos käytetään prässiä, on vastuu kokolailla tilaajaalla. Voi olla että pääte onnistuu tai sitten naps, ja meni koko vaijeri uusiksi....

Mikäs siinä teräsmittamenetelmässä on vaikeaa? Itse olen leikannut vanhasta rullamitasta hiukan yli 2 m pätkiä. Teipillä tukevasti vanttiin kiinni yläpäästä ja kiristäen katsoo sopivaan vanttiruuvin kulmaan. Kyllä tuosta on nähnyt puolikkaat millitkin.

Joakim1 kirjoitti:

Mikäs siinä teräsmittamenetelmässä on vaikeaa? Itse olen leikannut vanhasta rullamitasta hiukan yli 2 m pätkiä. Teipillä tukevasti vanttiin kiinni yläpäästä ja kiristäen katsoo sopivaan vanttiruuvin kulmaan. Kyllä tuosta on nähnyt puolikkaat millitkin.

Lue lisää

Vaikeus on alkutilanteen epämääräisyys eli käsin väännetty tiukkuus. Pituuden muutosta sai Bilteman halvan elektronisen mauserin avulla metallimitan päästä tarkemmin kuin silmällä ja parallaksia luultavasti oli vähemmän. Mutta pointtini oli ruuvikierteen nousu. Eikös se ole yksinkertaisempi tie pituuden muutoksen toteuttamiseksi. Laskee vain kierroksia kullekin vanttiruuvin paksuudelle.

seppomartti kirjoitti:

Vaikeus on alkutilanteen epämääräisyys eli käsin väännetty tiukkuus. Pituuden muutosta sai Bilteman halvan elektronisen mauserin avulla metallimitan päästä tarkemmin kuin silmällä ja parallaksia luultavasti oli vähemmän. Mutta pointtini oli ruuvikierteen nousu. Eikös se ole yksinkertaisempi tie pituuden muutoksen toteuttamiseksi. Laskee vain kierroksia kullekin vanttiruuvin paksuudelle.

Lue lisää

Onhan tuossa jonkinlainen epävarmuus alkutilanteesta. Seldenin ohje sanoo "Start with the cap shrouds only hand-tight". Dedekamin ohje on spesifisempi "Begin with a minimum
tension in the wire". Itse olen noudattanut tuota Dedekamia, jolloin siis kiristän vain sen verran, että vantit ovat suunnilleen suorat ja päätteiden klapit poissa.

Epävarmuutta tulee myös tuosta 5% tai 7,5% murtolujuudesta 1 mm kohti 2 m matkalla. Navtec listaa venymiä eri vanteille: http://www.navtecriggingsolutions.com/rigging.html Tuon mukaan mun 7,1 mm rodeilla 1 mm vastaa vain 6% murtolujuudesta. 10 mm vaijerilla olisi myös juuri se sama 6%. Mistähän nuo 5 ja 7,5 % sitten tulevat? Rodille tuo 6% vaikuttaa olevan koosta riippumaton, mutta vaijereille ko. prosenttiluku kasvaa koon mukana eli murtolujuus paranee suhteessa veneymään.

No eihän tuolla mittanauhalla kuitenkaan saa kuin oikean suuruusluokan.

Vanttiruuvista voi toki myös mitata kiristysmäärän. Vähintään yhtä epämääräinen siinäkin on aloituspiste. Kiristysmäärä kannattaa mitata mauserilla eli alku- ja lopputilanteen muutoksena, sillä kierroksia laskiessa sekoaa helposti jossain vaiheessa. Kiristysmäärä on suhteessa vantin pituuteen, ei paksuuteen, jos pyritään tiettyyn murtolujuusprosenttiin. Epäjatkuvilla vanteilla homma menee monimutkaisemmaksi, kun sama vanttiruuvi kiristää useaa eri vanttia joilla vielä eri paksuuksia.

Vanttiruuvin kiristysmäärä sisältää oletuksen, että mikään muu ei veny tai muuta muotoaan kuin juuri ko. vanttipari. Sehän ei tietysti pidä paikkansa, vaan etustaagi venyy selvästikin, masto puristuu (yleensä hyvin vähän) ja runko rusteineen vääntyy.

Rikisimulaattorilla saa laskettua nuo vanttiruuvimäärät. Se kai olettaa rungon jäykäksi, mutta huomio maston taipuman, puristuman sekä etustaagin venymän. Simuloinnin tulos omalle veneelle oli 48 mm kiristys päävanteille ja ennen simulointia tehty kiristys oli 45 mm. Simuloinnin tulos oli 17 solmun suhteellinen tuuli, 28 asteen kallistus ja leen vantissa juuri ja juuri vetoa. Pätee aika hyvin eli jossain 30 asteen paikkeilla alkaa leen vantti löystyä, mutta en kyllä aja noin suurella kallistumalla kryssillä.

Melko selvä ero tulee tuloksissa, jos minun veneelle laskee vanttiruuvimuutos/I-mitta tai tuo 2m matkalta mitattu venymä. Minun tapauksessa ensimmäinen antaa 1,36-kertaisen venymän jälkimmäiseen verrattuna.

Alavanteilla (D1) ja hekillä on myös osatakilassa huomattava vaikutus päävanttien kireyteen. Hekin vetäminen "pohjaan" laskee minun veneessä päävanttien venymää kertoimella 0,7. Tuolloinhan etustaagin jännitys moninkertaistuu ja masto taipuu. Nykyisessä veneessä en pysty foilin takia mittaamaan etustaagia, mutta edellisessä veneessä mittasin jännityksen kolminkertaistuvan hekistä.

Suurin osa erosta noissa kahdessa mittauksessa tulee etustaagin venymästä ja maston muodonmuutoksesta. Nuohan tuo simulaatio ottaa huomioon ja päätyi lähes identtiseen tulokseen. Hekin vetämisen aiheuttama selvä muutos kertoo kuinka sen aiheuttama lisävenymä etustaagiin ja lisätaipuma mastoon vaikuttavat asiaan.

Veneessäni on todella jykevä teräspalkki mastonjalasta rustien vetopisteisiin, joten tuskin tuossa suunnassa tapahtuu paljoa muodonmuutoksia. Aivan samat arvot saa mittaamalla keväällä kiristettäessä tai syksyllä löystettäessä.

Vanttikireysmittarit ovat tosiaan aivan yhtä epämääräisiä kuin tuo venymämittaus. Etuna tietysti se, että kireyden voi mitata löysäämättä vantteja.